Author: Ollie
Rating: K-11
Genre: Angst, Deathfic
Disclaimer: En omista ketään enkä mitään. Rowlingille kuuluu kaikki.
A/N: Minulla oli käynyt jo aiemmin päässä, että ehkä Voldemort ei ollutkaan kokonaan paha. Ehkä kaikki mitä hän koki teki hänestä sellaisen. Tein sitten tälläisen lyhyen tarinan Voldemortista. Huom! Mulla oli vähän angstaava päivä, et älkää ihmetelkö kun laitoin tänne tälläsen...
***** Tuska*****
Katson käsiäni ja kasvojani. Käteni ovat vitivalkoiset ja ohuet, silmäni taas punaiset. Koulussa minulla oli tumma tukka ja olin komea. Rääkyä röttelö on nykyään täynnä pölyä ja puun paloja. Kaikki on pian lopussa, Harry kuolee ja maailma on minun. Saan vallita koko maailmaa! Miksi yrittää valehdella? Kyllä sinä tiedät, että minä en sitä halua. Yksin… Minulla ei ole koskaan ollut ketään jolle puhua, joka kuuntelisi minua ja ymmärtäisi minua. En ole koskaan kiinnostunut kestään, koska kuka olisi kiinnostunut minusta. Kuka olisi kiinnostunut köyhästä orvosta, jonka oma äiti ei edes tahtonut elää poikansa takia… Äiti. Hän hylkäsi minut kun olin pieni. Kukaan ei koskaan hakenut minua. Dumbledore sanoi, etten minä koskaan kiinnostunut muusta kuin vallasta ja muusta. Enkä tiennyt mitään rakkaudesta. Totuus on, etten halunnut tietää. En halunnut tuntea sitä tuskaa, jonka äitini tuotti minulle. En halunnut näyttää saastaiselta jästi isältäni, koska hän ei ikinä välittänyt minusta, eikä äidistäni, joka ei välittänyt minusta. Ei niin paljon, että olisi elossa. Siksi tein niin paljon kokeita, että en näytä edes velholta.
”Voldemort?”, kysyy pelokas ääni oven takaa.
Lucius. Lipevä kuolonsyöjäni, ei edes ymmärrä miten onnellinen hän on. Hänellä on vaimo ja poika jota rakastaa ja jotka rakastavat häntä. Käsken hänen lähteä pois. Haluan olla yksin. Tänään tämä ratkeaa suuntaan tai toiseen.
Harry kohottaa sauvansa, näen vihan hänen silmissään. Hän on menettänyt läheisiään, niin minäkin. Hän luulee, etten tunne mitään. Totuus on, että tunnen niin saatanasti, että se koskee. Tiedän, ettei äiti koskaan halunnut minusta tälläistä. Hän oli hyvä, mutta niin heikko ja yksin. En koskaan tuntenut häntä, hän ei koskaan kertonut minulle mitä tehdä, erottanut minulle oikeaa ja väärää, ei koskaan rangaissut minua… Albus yritti, mutta oli jo liian myöhäistä olin niin syvällä jo pahuudessa ja vihassa, ettei sieltä voinut enää nousta. Tiedän jotenkin sydämessäni, että Harry tappaa minut. Kyllä minäkin tappaisin itseni. Kaikki nämä vuodet olivat harhaa, vasta nyt tajuan, että olen vain yrittänyt paeta sitä tosiasiaa, että kaikkia joku rakastaa. Minua ei kukaan, ei enää, kaikki on jo liian myöhäistä. En kuule mitä Harry sanoo, jotain järkevää varmaan…En jaksa enää, en enää yksin… Vihreä valo lähtee sauvastani, mutta kimpoaa takaisin… Tajunta iskeytyy pois kehostani… Anna anteeksi, äiti.
Kommenttia saa laittaa. (:
