Nimi: Toisen todellisuuden musiikkia
Kirjoittaja: Crys
Ikäraja: S
Genre: Aamuinen tunnelmakuvaus
Hahmo: Sirius Musta
Haasteet: Kesävaihtarit
Hämärät aamutunnit hetkeä ennen auringonnousua kuuluvat Siriuksen mielestä toiseen todellisuuteen. Juuri se aika on hänen mielestään paras aika soittaa, koska myös musiikki kuuluu toiseen todellisuuteen: siihen kauniimpaan, tyynempään ja onnellisempaan. Kun hän näppäilee kitaraansa puolihämärässä, hän ei tunne istuvansa kuluneella patjalla keskellä pölyisiä muovipusseja, joihin hänen kaikki maallinen omaisuutensa on tungettu, vaan jossain kaukana muistojen ja tulevaisuuden toiveiden välitilassa. Ullakkohuoneen ainoasta ikkunasta lankeaa Siriuksen ylle katulampun valokeila, eikä Sirius usein muuta valoa tarvitsekaan näppäillessään kitaraa unohdettujen valtakunnassaan. Vasemman käden sormet liukuvat enimmäkseen lihasmuistilla soittimen kaulalla. Kitara on huono ja menee nopeasti epävireeseen, kielet ovat liian jäykät ja painavat sormenpäihin punaiset viivat, mutta Sirius ei välitä. Hänellä ei ole kehoa, on vain musiikki.
Tuuli säestää musiikkia ulvomalla nurkissa. Sirius on tullut immuuniksi huoneensa kylmyydelle jo aikoja sitten, eikä hän edes värähdä tuulenpuuskan kutittaessa paljaita varpaita. Hän ei ole täällä. Hän on jossain kaukana, jossa aurinko paistaa, vadelmat tuoksuvat ilmassa ja tuuli on pehmeää ja lämmintä. Hän soittaa kitaraa joen rannalla, niityn keskellä, Tylypahkan nurkissa, vuoren huipulla…
Kun nouseva aurinko värjää Siriuksen silmäluomet punaisiksi, Sirius avaa silmänsä ja huomaa hymyilevänsä uudelle aamulle. Aurinko värjää ilmassa leijuvat pölyhiukkaset saaden ne lähes kimaltelemaan. Pöly ehkä saa hänet aivastamaan kymmenen kertaa päivässä, mutta katsellessaan miten aurinko maalaa nenää kutittavat hiukkaset kimalteiksi, Sirius ymmärtää arkisen kauneuden olevan hänen tottumaansa kolkkoa ja ylellistä kauneutta tuhat kertaa arvokkaampaa. Tämä uusi, vapaa, elämä on avannut hänen silmänsä sille, että todellisuudesta voi muokata haluamaansa.
Kädet tekevät isompia liikkeitä kitaran kielillä ja Sirius heiluu musiikin johdattaessa hänet takaisin toisen todellisuuden hämärään, jossa kaikki on uudella tavalla kauniimpaa. Siihen maailmaan, jossa on enemmän taikaa kuin varsinaisessa taikamaailmassa. Siihen maailmaan, joka ei koostu fyysisestä, vaan tunteista ja äänistä. Kitaran kankeat kielet taipuvat hänen tahtoonsa lähes ajatuksen voimasta, niin ytimestä – sielusta – musiikki kumpuaa helisyttämään ullakkohuoneen ikkunaa.
Kun katulamppu sammuu aamun saapumisen merkiksi, Sirius avaa varovasti kitaran kaulan ympärille jähmettyneet sormensa, puristaa kädet nyrkkeihin ja venyttää ranteitaan. Hän siirtää kitaran syrjään ja heittäytyy pitkäkseen patjalleen. Sirius katselee hetken aikaa auringonvalon keilassa leijailevia pölyhiukkasia ja sulkee sitten silmänsä ottaakseen aamunokoset.
Siriuksella ei ehkä ole paljon, mutta hänellä on oma paikka, kitara ja musiikki. Ja se riittää hänelle.