15-vuotias äiti (Mary/Matthew, K-11) [draama, het, vähän angstia]

[Tiikerililja]

Nimi: 15-vuotias äiti
Kirjoittaja: Tiikerililja
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, het, vähän angstia
Pairing: Mary/Matthew
Disclaimer: Hahmot ovat minun ^^
Warning: Kuolema
Summary: Tarina sosiaalisesta ja iloisesta Marystä, joka muuttuu etäiseksi ja syrjäytyneeksi tullessaan raskaaksi 15-vuotiaana.
A/N: Sain tämän idean eräästä japanilaisesta draamasarjasta. Toivon saavani paljon palautetta (no.. jos ei paljon ni muutama edes ^_^) En ole varma montako osaa tulee, mahdollisesti vain kaksi tai kolme. Ja anteeksi osan lyhyyttä....


15-vuotias äiti

Osa 1.

Taivas oli kirkas ja puhtaan sininen. Yhtään pilveä näkynyt missään. Mary tiiraili ulos koulun ikkunasta ja tähysteli taivaalle hymy huulillaan. Koulu oli alkanut juuri kuukausi sitten ja kaikki tuntui olevan niin samanlaista kuin edellisenäkin vuonna.Vielä vuosi ja hän pääsisi aloittamaan opinnot toisaalla. Hän oli tarkastellut jo valmiiksi mahdollisia jatko-opintopaikkoja, ja muutama hyvin lupaava oli näkösällä. Mary oli aina ollut hyvä koulussa, joten arvosanojen riittävyydestä ei ainakaan ollut huolta.
Kello soi ja kutsui oppilaita takaisin luokkiin. Maryn koulupäivä oli jo päätöksessään ja hän kääntyi lähteäkseen, mutta törmäsi yllättäen johonkin – tai johonkuhun. Hän huomasi edessään 17-vuotiaan Matthewn, joka oli pudottanut olkalaukkunsa törmäyksen yhteydessä. Matthew tietysti kävi koulua toisaalla, koska oli Marya 2 vuotta vanhempi, mutta kävi Maryn koulussa joka päivä viimeisillä tunneilla suorittaakseen joitain lisäkursseja. Matthew oli melko huomaamaton muiden koululaisten keskuudessa, koska hän ei ikinä vaihtanut sanaa kenenkään kanssa eikä kukaan ihmetellyt hänen läsnäoloaan, koska jokainen tunsi pojan. Matthew katsoi vihaisesti Marya ja sanoi:

”Katsoisit minne kääntyilet! Katso nyt! Kirjat ihan levällään!”

Mary punastui, mutta hymyili vieläkin. Matthew oli hurjan komea... Salaa Mary piti hänestä kovasti. Hän polvistui varovasti Matthewn viereen ja auttoi kirjojen poimimisessa.

”Anteeksi. Olin vähän ajatuksissani. Ajatukset ei oikein kulje tähän aikaan päivästä, tiedäthän?” Mary vitsaili.
”Voisi kulkea paremmin, jos et tuijottelisi päivät pitkät sinne taivaalle!”

Mary kikatti. Matthew siis oli huomannut hänet ennenkin. Hän tiesi, että Mary rakasti sinistä taivasta ja sen alla makoilua nurmikolla. Mutta koska se ei koulussa ollut mahdollista, Mary joutui tyytymään ikkunalta käsin haaveilemiseen.
Vihdoin Matthewn kirjat olsivat kasassa, mutta Mary ei olisi halunnut päästää poikaa vielä menemään.

”Hei kuule, voinko korvata tämän jotenkin?”

Matthew mulkaisi Marya ja sanoi:

”Ei tarvitse, kiitos vaan.”

Sitten hän lähti kävelemään kohti ulko-ovia ja Mary pinkaisi perään.

”Ei kai laukkusi mennyt piloille? Tai kirjat? Enkö tosiaankaan voi tehdä mitään?”
”Kyllä voit. Tee palvelus ja häivy siitä!”

Mutta Mary vain juoksi Matthew kintereillä ja kikatti.

”Ei olla tavattu ikinä kunnolla. Olen Mary. Ja sinä olet varmaankin Matthew?”
”Niin niin…”
”Olet siis 17-vuotias? Millaista siellä ”ylemmällä tasolla” on? Onko vaikeaakin? Kaipaatko takaisin tänne? Olitko ylipäätään tässä koulussa?”
”Ole hiljaa!” Matthew huusi ja tihensi tahtiaan. ”Miksi roikut perässäni? Ei minulla ole sinulle mitään asiaa, kakara!”
”Vai kakara!” Mary huudahti muka loukkaantuneena. ”Itse olet yhtälailla kakara. Et ole minusta kuin 2 vuotta vanhempi, et ole edes täysi-ikäinen!”

Matthew pysähtyi ja huokaisi raskaasti. Sitten hän tuijotti virnuilevaa Marya pitkään ja sanoi:

”Kuule, ei sinun tarvitse hyvittää sitä laukkujuttua. Joten loiki kotiisi siitä äläkä tuhlaa aikaasi.”

Mary kohautti olkiaan ja sanoi:

”Ihan hyvä ehdotus, mutta luulenpa, että se ajan tuhlaaminen olisi kivempaa. Minnes olet menossa sitä tekemään?”

Matthew hymähti.

”No jos välttämättä haluat, niin tule sitten mukaan.”
”Jipii!” Mary hihkaisi ja pomppasi ilmaan.

Poika tuijotti häntä toinen kulma pystyssä ja tokaisi:

”Ja voisitko lopettaa tuon lapsenomaisen käytöksen, kiitos?”

Mary hihitti ja huikkasi:

”Okei! Loppuu heti nyt!”

******

N. 15 minuutin päästä Matthew ja Mary olivat saapuneet yliopistolle. Matthew ehti jo toivoa, että Mary lähtisi kotiin nähtyään rakennuksen, mutta niin ei käynyt. Tyttö ei olisi hätkähtänytkään, vaikka Matthew olisi johdattanut hänet suoraan Saharan autiomaahan. Matthew marssi suoraan opiston viidenteen kerrokseen biologian luokkaan. Mary katseli ympärilleen, kun poika käveli pöydän luo ja alkoi keräilemään papereita laukustaan.

”Tuletko useinkin tänne yliopistolle aikaa tappamaan?” Mary kysyi.
”Olen ottanut lisäaineita vähän joka suunnalle,” Matthew vastasi. ”Opiskelen omassa koulussani, mutta olen ottanut kursseja teidän koulustanne ja lisäksi opiskelen täällä biologiaa.”
”No huh huh! Sinä se ehdit joka paikkaan! Miten voit pitää koulusta noin paljon?”
”En pidäkään. Mutta ei minulla ole kotonakaan mitään tekemistä, kun äitini on töissä päivin öin. Kavereitakaan ei ole. Mutta olen ok sen asian kanssa. Yksinäisyys on kivaa.”

Mary ei vastannut vaan katseli Matthewta, joka oli saanut paperinsa esille ja asetteli niitä nyt joihinkin kansioihin. Silloin poika kysyi:

”Entäs itse? Mitä erikoista siinä taivaassa on?”

Mary hymyili ja käveli avonaiselle ikkunalle. Taivas näytti tismalleen samalta kuin aikaisemmin.

”Minusta se vain on niin kiehtova. Niin kaunis, ja meillä on niitä vain yksi ja ainut. Ja käytännössä taivasta ei ole olemassakaan. Se on vain avaruuden kaukaista näkyvyyttä. Mutta silti se on lumoava.”

Matthew kääntyi katsomaan Marya. Tuo tyttö oli erikoinen, mutta ei oikeastaan huonolla tavalla. Pikemminkin päin vastoin… Kun Matthew oli saanut paperit lajiteltua, hän ja Mary lähtivät yliopistolta. Mutta matkalla kotiin he kuulivat paukahtavan äänen yläpuoleltaan. He huomasivat tummien pilvien täyttäneen taivaan ja yhtäkkiä alkoikin sataa. Samassa uudet salamat välähtelivät suoraan heidän yläpuolellaan. Kaksikko lähti juoksemaan eteenpäin ja Matthew kysyi Marylta:

”Onko tämä taivas mielestäsi vieläkin niin ihana?”
”Suu kiinni ja juokse!”

Silloin he huomasivat tyhjän pienen mökkipahasen viereisen pururadan läheisyydessä ja juoksivat suoraan sisään sinne. Mökki oli vuosikymmeniä vanha eikä siellä tietenkään asunut ketään. Kaksikko istui hengähtäneenä lattialle seinään nojaten ja läähätti. Molempien hiusket valuivat vettä ja vaatteetkin olivat läpimärät. Matthew tuijotti Marya ja sanoi:

”Ehkei ollut hyvä idea tuoda sinua yliopistolle. Näin siinä käy. Ja olet vielä tyttö… En olisi kaivannut mitään itkupillejä mukaan.”
”Mitäs tuo tarkoitti? Kuka täällä muka pillittää?”
”No tiedäthän. Kaikki tytöt pelkää ukkosta. En tunne ainuttakaan, joka ei pelkäisi.”
”No nyt tunnet!” Mary huudahti ja osoitti itseään. ”Miksi minä pelkäisi ukkosta? Se on täysin luonnollista, ja se jos mikä näyttää taivaan todellisen kauneuden! Ne salamat ja mustat sadepilvet… Minusta se on säkenöivää.”

Matthew tuijotti Marya kummissaan ja huvittuneena ja tuhahti:

”Olet outo.”
”Hih! Kiitos! No mutta, mitäs tässä sitten tehtäisiin?”
”Älä minulta kysy.”

Kaksikko istui hiljaa paikoillaan ja kuunteli myrskyn ääniä. Salamat paukahtivat, sade piiskasi mökkiä ja kova kuuli riepotteli kaikkea irrallista, mikä tielle sattui. Silloin Mary kysyi:

”Matthew, pelkäätkö sinä ukkosta?”

Matthew mietti hetken ja sanoi:

”En varmaan. Kaikessa on jotain pelottavaa ja vaarallista, vaikkei sitä heti ajattele. Miten tämä eroaisi niistä muista? Mutta ehkä… Ehkä pelkään vähän…”

Mary hymyili pienesti ja laski kätensä varovasti Matthewn käden päälle.

”Älä pelkää. Minä suojelen sinua nyt.”

Matthew käänsi päänsä hitaasti ja tuijotti ensin Maryn kättä ja sitten silmiä. Joku toinen olisi nauranut ja pilaillut, mutta kumpikaan ei pelleillyt. Sekä Mary että Matthew olivat rehellisiä. Silloin kaksikko kietoi kätensä varovasti toistensa ympärille. Hetken kuluttua Matthew kumartui ja painoi hellän suudelman Maryn huulille. Tyttö ei vastustellut, mutta kysyi heti perään:

”Onko tämä väärin?”

Matthew tuijotti hetken häntä, huokaisi ja kysyi:

”Onko tämä sinusta huono asia?”

Mary laski katseensa ja mietti. Lopulta hän kääntyi katsomaan poikaa silmiin ja sanoi:

”Ei ole.”

Matthew nyökkäsi ja painoi toisen suudelman Maryn huulille.

Sinä iltana taivas ei ollut kirkas eikä puhdas.

[Klara-nne]

Kirjoitusirheitä oli jonkin verran, mutta ei se paljoa haitannut. Tykkäsin tarinasta paljon ja miellläni lukisin lisää

[Tiikerililja]

Osa 2.

Sarah keräsi astioita pöydältä ja työnsi ne astianpesukoneeseen. Kattilaa hän ei kuitenkaan voinut sinne laittaa, joten hän pesi sen käsin ja asetti kuivaushyllylle. Lopuksi hän pyyhki sekä ruoka- että tiskipöydän ja vapautti pitkät ruskeat hiuksensa ponnarilta. Samalla hän vilkaisi vaivihkaan kelloa ja huokaisi. Jo kymmenen, hän ajatteli. Silloin ulko-ovelta kuului ääniä ja joku astui sisään. Sarah kiirehti katsomaan ja huomasi Maryn, joka riisui kenkiään eteisessä. Sarah asetti kätensä puuskaan ja kysyi:

”Ja missäs nuori nainen on ollut? Tiedätkö paljonko kello on?”

Maryn kasvot olivat ilmeettömät. Hän piti katsettaan yhä kengissään eikä vastannut.

”Voisitko edes kertoa missä olit?” Sarah tinttasi. ”Tajuatko miltä tuntuu kun ei tiedä missä oma tytär on?”
”Sori, nukahdin puistoon,” Mary valehteli ja lähti kohti yläkertaa.

Sarahin suu avautui hämmennyksestä ja hän kiirehti portaisiin huutamaan Maryn perään:

”Miksi ihmeessä sinä puistossa nukut? Ties vaikka joku pervo olisi tullut! Tämä asia ei jää tähän! Aamulla puhutaan lisää, kun isäsi on herännyt!"

Sitten äiti kääntyi ja asteli takaisin keittiöön.
Mary oli puolestaan marssinut yläkertaan ja astellut huoneeseensa. Hän ei vaivautunut edes sytyttämään valoja, niin paljon häntä väsytti. Hän heitti laukkunsa jonnekin nurkkaan ja käveli sänkynsä viereen ja heittäytyi sille selälleen. Pimeydessä hän tuijotti kattoon ja hymy nousi hänen kasvoilleen, ensin pienesti, mutta lopulta hän jo virnisteli tyhjyydelle. Illan tapahtumat kertautuivat hänen mielessään kuin juuri katsottu elokuva. Mary oli vasta 15-vuotias, ja oli silti harrastanut seksiä kaksi vuotta vanhemman pojan kanssa, mutta ei kuitenkaan katunut. Joku olisi ehkä sanonut, että Marya painostettiin, mutta hän oli ollut okei sen asian kanssa. Ei Mary nähnyt sitä painostuksena tai raiskauksena. Se oli ollut hänen oma päätöksensä, ei Matthewn eikä kenenkään muun. Mary kääntyi mahalleen, otti taskustaan kännykän ja naputteli viestin pojalle.

Sama huomenna? Ei vaineskaan!
Menen nukkumaan, väsyttää. Aiotko
tehdä samoin? <3

Odotellessaan vastausta Mary puki yöpuvun päälleen ja ryömi peittonsa suojiin. Silloin kännykkä piippasi ja tyttö nappasi sen nopeasti käteensä. Nopeasti hän luki viestin:

Väsyttää itse kutakin… Huomenna pitkä
päivä, joten pitää panna maaten. Öitä.

Hmm… Ei yhtään sydäntä, mutta laittoi sentään hymiön perään! Mary ajatteli. Sitten hän hihkaisi hiljaa ja asetti kännykän pöydälleen.

******

Aamu valkeni hiljaa. Mary oli jo aikaisin valveilla ja istuskeli olohuoneessa lukemassa. Hän oli vieläkin hilpeällä tuulella eilisestä eikä ollut saanut enää unta herättyään varhain. Silloin portaikosta kuului ääniä ja äiti asteli olohuoneeseen. Hän näytti yllättyneeltä nähdessään Maryn.

”No johan on! Mikäs sinut herätti näin varhain?”

Mary kikatti ja sanoi:

”No, ei vaan tullut uni enää silmään.”
”No sepäs on ennenkuulumatonta,” Sarah päivitteli ja asteli keittiöön aamukahvin keittoon.
”Hei, mitäs tuo tarkoitti?” Mary huusi äitinsä perään muka loukkaantuneena.

Silloin ylhäältä kuului taas ääntä ja isä ilmestyi rappusiin kysyen:

”Mitä ihmettä täällä huudetaan näin varhain? Jaahas, tytär on päässyt ylös vuoteestaan tällä kertaa ajoissa!”

Mary katsoi hölmistyneenä isäänsä ja huusi äidilleen:

”Mitä tämä on? Enkö saisi nousta välillä aikaiseenkin?”
”No tietysti saat!” isä vastasi nauraen ja nappasi lehden pöydältä.

Silloin äiti asteli takaisin olohuoneeseen ja sanoi:

”Alan, tiedätkös mitä tyttäresi teki eilen? Nuori neiti astelee kotiin kymmenen jälkeen, kun on ensin ottanut nokoset puistossa!”

Alan nosti katseensa lehdestä katsoen ensin kysyvästi Sarahia ja sitten tytärtään.

”Että mitä?! Mitä hittoa sinä nyt menit keksimään?!”
”Ei se ollut iso juttu!” Mary puolustautui. ”Eikä puistossa ollut edes ketään, kun lähdin sieltä.”
”No niimpä! Ajattele jos joku pervo olisi tullut! Ei olisi ollut ketään sinua pelastamassa, tai edes silminnäkijöitä!” isä paasasi.
”Isäsi on oikeassa,” Sarah sanoi. ”Mary, sinun on luvattava ettei tämä toistu.”

Mary huokaisi ja sanoi:

”Hyvä on. Olen pahoillani, jos aiheutin teille huolta, ja lupaan etten enää ikinä nuku puistossa.”

Alan oikaisi lehteään ja sanoi sitten:

”Hyvä. Sitten asia on sovittu.”
”Kiva juttu…” Mary puuskahti ja nappasi koululaukun vierestään. ”Lähden kouluun.”
”Tulekin ajoissa kotiin!” äiti huusi ennen kuin ulko-ovi sulkeutui.

******

Joka päivä Mary jäi vähäksi aikaa odottamaan Matthewta. He ehtivät vaihtaa pari sanaa ennenkuin pojan piti kiirehtiä ylimääräisille tunneilleen. Poika ei halunnut, että Mary lähettelisi hänelle teksiviestejä keskellä koulupäivää, sillä hän halusi keskittyä kouluun. Mary ymmärsi sen hyvin, koska Matthewlla oli suuret tulevaisuuden suunnitelmat.
Kaksi viikkoa meni nopeasti. Mutta silti Mary nautti joka päivästä saadessaan tavata aina Matthewn. Kävellessään jälleen kohti luokkaa, jossa hänen viimeinen tuntinsa pidettiin, hän alkoi miettiä. Vaikka hän ja Matthew olivat harrastaneet seksiä ja näkivät joka päivä, he eivät kuitenkaan seurustelleet. Mary olisi kysynyt Matthewta, mutta hänen mielestään oli pojan tehtävä pyytää tyttöä alkamaan seurustelemaan kanssaan. Ehkä Matthew halusikin, mutta toden totta halusi nyt opiskella kunnolla eikä hänellä yksinkertaisesti ollut aikaa seurustella. Silloin Mary näki ystävänsä Lisan, joka odotti häntä luokan edessä. Mary tihensi askeliaan, mutta juuri kun Lisa kääntyi katsomaan häntä, Mary valahti yhtäkkiä lattialle vatsaansa pidellen. Lisa kiirehti huolestuneena ystävänsä luo ja kysyi:

”Mary, oletko kunnossa?”

Mary irvisti kivusta ja sanoi:

”Olen kai… Vatsaan sattuu…”
”Oletko syönyt aamulla mitään?”
”En… Ei maistunut…”

Silloin Mary ponkaisi äkkiä ylös ja ryntäsi tyttöjen vessaan oksentamaan. Hyi hitto… Mikä minua vaivaa? hän ajatteli maatessaan vessan lattialla pönttöön nojaten. Lopulta hän nousi ja pesi naamansa kylmällä vedellä. Astuessaan ulos vessasta, Lisa seisoi oven takana ja sanoi:

”Sinun olisi ehkä paras mennä kotiin. Sinulla voi olla vatsatauti. Onko sinulla ollut pitkään tällainen olo?”

Mary yritti muistella ja sanoi sitten:

”No… Ehkä pari päivää, mutta ajattelin sen johtuvan koulustressistä…”
”Ei tuo stressistä johdu, hyvä ihminen! Olet sairas, ja nyt marssit kotiin. Minä kerron opettajalle kaiken. Mene apteekin kautta ja osta jotain vatsatautiin helpottavaa.”

Maryn oli ollut tarkoitus tavata Matthew jälleen, mutta paha olo iski taas ja se pakotti hänet suostumaan Lisan tahtoon. Kun hän lähti portaita alas, hän otti kännykän taskustaan ja viestitti Matthewlle:

Sori että viestin nyt… Halusin vain ilmoittaa
että olen kipeä ja lähden nyt kotiin. Eli en
ole alhaalla odottamassa.

Kun Mary oli marssinut ulos koulun portista, hän tunsi värinän taskussaan. Hän nappasi kännykkänsä taas ja katsoi saapunutta viestiä.

Ok.

Siinäkö kaikki? Eikö Matthew aikonut sanoa muuta? Mutta ehkä hänellä oli kiire..? Mary päätti unohtaa viestin ja käveli kohti keskustaa. Kun hän oli pienen kioskin kohdalla, hän päätti ostaa kivennäinvettä vatsansa hyvinvointia ajatellen. Jonottaessaan hän katseli näytillä olevia lehtiä ja iski silmänsä erääseen. Yhden lehden laidassa luki pieni otsikko:

Lääkärivirasto selvitti: Teiniraskaudet lisääntyneet viimeisen kahden vuoden aikana.

Mary tunsi siällään oudon tunteen. Pieni pakokauhun tapainen valtasi hänen mielensä. Hänen ei tehnyt enää yhtään mieli vettä, vaan hän jatkoi matkaansa apteekkiin. Mutta vaikka hän kuinka käveli, otsikko pysyi hänen päässään. Teiniraskaudet lisääntyneet… Mutta ei hän! Ei Mary ollut raskaana! Ei voinut olla… Astuessaan apteekkiin Mary katseli hetken ympärilleen ja hiplasi hetken laastaripakkausta. Jos hän olisi raskaana, raskaustesti kertoisi sen… Ja niitä sai apteekista. Ei vara venettä kaada…Mutta ei hän kehtaisi ostaa sellaista! Joku vielä luulisi, että hän oikeasti oli raskaana. Silloin Mary keksi. Hän odotti kunnes kaikki vähät asiakkaat olivat poissa, ja asteli sitten tiskille.

”Öö… tuota, päivää.”
”Päivää,” vastasi punatukkainen apteekkari nainen. ”Kuinka voin auttaa?”

Mary puri huultaan ja aikoi jo kääntyä lähteäkseen, mutta kokosi itsensä ja sanoi:

”Niin, kun äiti lähetti ostamaan raskaustestin…”
”Raskaustestin?” nainen varmisti ettei kuullut väärin.
”Niin… Hänellä on niin paha olo ettei sängystä nousemisesta tule mitään, joten tulin hänen puolestaan. Hän on melko varma, että vauva tulee, mutta haluaa varmistuksen.”

Apteekkari tuntui uskova selityksen ja sanoi hakevansa testin heti. Hänen mentyä Mary huokaisi syvään. Luojan kiitos… Ties vaikka nainen olisi soittanut Maryn kotiin, koska olisi halunnut vahvistuksen tytön tarinalle. Mutta onneksi siltä oli säästytty… Lopulta nainen tuli takaisin ja ojensi raskaustestin. Mary ojensi rahat apteekkarille, joka sanoi:

”Äitisi sitten tietääkin, miten testi tehdään. Tuskin hän on unohtanut.”
”Ei varmaankaan… Siis ole unohtanut. Kiitos, ja näkemiin…” Mary sanoi nopeasti ja lähti apteekista.

Loppumatkan hän juoksi kotiin. Hän ei halunnut nähdä apteekkia enää ikinä.

******

Mary työnsi avaimen varovasti lukkoon ja aukaisi oven. Hän hipsi hiljaa sisään ja varmisti ettei ketään ole kotona. Sitten hän jätti kenkänsä ja laukkunsa alakertaan ja otti raskaustestin esiin. Hän tuijotti sitä pitkään ja mietti: Uskaltaako tämän tehdä? En kuitenkaan ole raskaana! Pelkkää rahan tuhlausta tämäkin. No, kaikki on mahdollista mutta silti. No, kai se on hyvä olla täysin varma. Minä teen sen!

Mary marssi yläkerran vessaan ja luki ohjeet huolella ettei vain tekisi mitään väärin. Tehtyään testin, hän asetti sen lavuaarille ja istui lattialle odottamaan.

Minuutti… Liian pitkä aika! Tässähän tulee hulluksi! Se on joko positiivinen tai negatiivinen! Eikö se nyt olisi selvää ilman tätä iänikuista minuuttia!
Voi ei… Liian lyhyt aika… Miksei siinä mene tuntia… tai enemmän? En halua tietää… Kunpa tulos olisi negatiivinen… No niin… Minuutti mennyt. On aika…

Mary nousi hitaasti seisomaan ja asteli etanan askelin kohti lavuaaria. Hän oli kääntänyt testin tarkoituksella väärin päin ettei vain vahingossakaan olisi nähnyt tulosta ennen aikojaan. Hän tuijotti sitä hetken, ojensi hitaasti kätensä ja nappasi testin nyrkkiinsä. Hän ei kuitenkaan pystynyt katsomaan tulosta heti vaan käveli hitaasti huoneeseensa. Seisoessaan keskellä lattiaa hän vihdoin otti käden pois tieltä ja katsoi tulosta.
Hänen silmänsä laajenivat. Sydän löi tuhatta ja sataa. Hän alkoi haukkoa henkeään pakokauhusta. Epäusko iski. Varmasti jokin virhe… Mary otti paketin uudestaan käteensä ja varmisti. Sitten hän tuijotti taas raskaustestiä ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Raskaana…
******

A/N: Se oli toinen osa se  ja kommentteja kehiin! 

[Gryffindor Charm]

Harvoin minä tänne originaalitekstien osastolle eksyn, mutta tämä tarina vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Sitä paitsi jätit sen melko jännään kohtaan. Hyvin olet kuvaillut Maryn ajatuksia ja kirjoitat hyvää tekstiä. Jos minä tähän jotakin kaipaisin, niin ehkä vähän tarkempia ulkonäkökuvauksia. Jään seuraamaan tätä stooria. 

[Tiikerililja]

Osa 3.

Mary käveli pitkin kivistä katua. Kylmä tuuli puhalsi hänen ruskean tukkansa lävitse ja heilutti pitkiä kiekuroita kasvoille. Jokainen askel tuntui jotenkin kaukaiselta, kuin ei ottaisi askeleita ollenkaan. Hän ei edes tiennyt minne käveli. Hän vain antoi jalkojensa viedä minne veivät. Kaikki, mitä Mary ajatteli, oli puoli tuntia sitten tehty raskaustesti ja sen positiivinen tulos. Maryn vauhti kiihtyi kun hän muisteli sitä. Hän tunsi sisällään oudon tunteen. Kuin kaikki olisi vain unta. Typerää ja lapsellista kuvitelmaa, eikä lainkaan totta. Mary toivoi niin hartaasti, että heräisi kohta ja tajuaisi nähneensä kamalaa painajaista.
Lopulta Mary huomasi saapuneensa joen rantaan. Kauempana näkyi silta, jossa vuosia aikaisemmin hän ja Lisa olivat roikkuneet ja kiipeilleet uhkarohkeina. Onneksi kumpikaan ei sentään ollut pudonnut. Mutta hirveä halo siitä olikin jälkeenpäin syntynyt vanhempien kuultua asiasta. Mutta edes lapsuuden muistot eivät saaneet Marya paremmalle tuulelle. Hän istuutui ruohikolle ja katseli edessään avautuvaa leveää jokea, joka virtasi kovaa vauhtia eteenpäin. Vastarannalla ei näkynyt ihmisiä lainkaan. Eikä liioin näkynyt Maryn puolellakaan. Ilta-aurinko teki laskuaan. Pilvet alkoivat peittää sitä, mutta se jaksoi yhä paistaa pilvien reunojen läpi hohtavanaan. Mary tuijotti suoraan eteensä eikä silmääkään räpäyttänyt. Hän tunsi itsensä niin väsyneeksi. Kun hän ajattelikin olevansa raskaana, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Kyynelistä tuhriintuneet kasvot olivat kuitenkin hänen pienin ongelmansa, eikä hän vaivaantunut pyyhkimään niitä pois. Tuuli koveni entisestään. Marya palelsi.

Kun ajattelen tulevaisuutta, kyyneleet alkavat valua.

******

Kun Sarah palasi kotiin, hän tarkisti oitis puhelimensa viestit. Yksi ainut saapunut viesti.

Hei kulta, Alan täällä. Joudun jäämään tänään yövuoroon Josephin sairastumisen vuoksi, joten älä odota minua syömään. Nähdään viimeistään aamulla!

Sarah tiesi, että jos Alanin työtoveri Joseph sairastuisi tai joutuisi muuten lähtemään kesken töiden, oli hänen miehensä se, joka joutui tuuraamaan ystäväänsä. Mutta toisaalta Joseph ei ikinä jäänyt kiittämättömäksi vaan tuurasi puolestaan Alania. Sarah kietaisi ruskeat hiuksensa poninhännälle ja alkoi etsimään punaista kynsilakkaansa. Hän aikoi mennä ystävänsä kanssa ulos ja hänhän ei lähtisi minnekään ennen kynsien lakkausta. Lakka ei kuitenkaan ollut tavallisella paikallaan eteisen pöydällä, joten hän arvasi Maryn ottaneen sen. Tyttö lainasi häneltä meikkejä ja muita aina kysymättä ensin. Sarah käveli rappusien luo ja huusi ylös:

”Mary! Oletko nähnyt punaista kynsilakkaani?”

Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, joten Sarah asteli kärsimättömästi ylös.

”Mary, kuuletko? Oletko ottanut kynsilakkani?”

Äiti koputti tyttärensä oveen, mutta vastausta ei kuitenkaan kuulunut.

”Mary, oletko siellä?”

Kun Sarah avasi oven, hän tajusi huoneen olevan tyhjä. Hän asteli peremmälle ja huomasikin lakan Maryn yöpöydällä. Sarah asteli pöydän luo ja nappasi lakan käsiinsä. Mutta silloin hän huomasi jotain hyvin epäilyttävää. Lakan vieressä oli paketti, jossa luki: raskaustesti. Sarahin silmät laajenivat kummastuksesta ja hän alkoi ihmettelemään miksi Mary sellaista säilytti. Silloin hän huomasi jonkin pilkistävän tyttärensä tyynyn takaa. Hän siirsi tyynyä kauemmas ja huomasi raskaustestin. Hän nappasi sen vapisevin käsin ja käänsi ympäri. Silloin hän henkäisi järkytyksestä ja tuijotti testin tulosta. Miten ihmeessä se näytti positiivista?! Silloin kuului, kun ulko-ovi avautui ja mitä ilmeisimmin Mary asteli sisään. Sarah lähti huoneesta ja laskeutui hitaasti alas portaita raskaustesti kädessään. Hän näki tyttärensä istuvan eteisen lattialla riisumassa kenkiään. Kun Mary nousi ylös, hän nosti katseensa ja huomasi äitinsä. Hän säikähti hieman, sillä ei olisi halunnut nähdä tätä juuri nyt.

”Äiti… Oletkin kotona…”

Mutta Sarah ei sanonut mitään, vaan asteli tyttärensä eteen ja ojensi raskaustestin tämän nenän eteen. Mary joutui pakokauhun valtaan tajutessaan äitinsä löytäneen sen.

”Mary,” äiti aloitti varovasti. ”Miksi sinulla on raskaustesti?”

Mary ei vastannut vaan tuijotti testiä ilmeettömänä.

”Ja miksi se näyttää positiivista?”

Äiti tyrkkäsi testin Maryn käteen ja sanoi:

”Oletko sinä raskaana?”

Mary ei edelleenkään sanonut mitään. Katsoi vain testiin, joka oli pilannut hänen elämänsä. Silloin hänen äitinsä hermostui ja huusi:

”Katso minua, kun puhun sinulle!”

Mary käänsi katseensa hiukan pelokkaana äitiinsä ja Sarah toisti topakasti:

”Oletko sinä raskaana, Mary?!”

Tytär tunsi kuinka hänen silmänsä vetistyivät taas. Siinä tilanteessa hän pelkäsi äitiään, mutta vielä enemmän hän pelkäsi myöntää. Hän alkoi itkeä hiljaa, painoi päänsä alas ja nyyhkytti:

”En tiedä…”

******

Seuraavana aamuna äiti ei päästänyt tytärtään kouluun vaan soitti Maryn luokanvalvojalle valehdellen tyttärensä olevan sairas. Sitten hän pakkasi laukkunsa ja raahasi Maryn ulos. Kun he lähtivät kävelemään, äiti sanoi:

”Varasin ajan lääkäriltä. Jos kerran et ole varma, me selvitämme sen nyt.”

Mary ei uskaltanut panna vastaan. Äiti oli vihoissaan. Ja syystäkin.Toisaalta Marykin halusi tietää oliko testi oikeassa vai ei. Ei mikään ole varmaa, ja testi saattoi aina erehtyä. Kun kaksikko pääsi sairaalaan, he istuivat odotushuoneessa paikoillaan mitään sanomatta. Mary pelkäsi sitä, mitä lääkäri sanoisi. Haukkuisiko tämä Maryn kun kuulisi tämän harrastaneen seksiä 15-vuotiaana? Aikuiset olivat sitä mieltä, että se tulisi tehdä vasta täysi-ikäisenä tai vasta avioliitossa. Sarah vilkaisi tytärtään. Tämä näytti enemmän huolestuneelta kuin hän. Tyttöä kävi sääliksi. Tehnyttä ei saanut tekemättömäksi vaikka kuinka toivoisi. Sarah tarttui tytärtään kädestä ja rohkaisi:

”Tämä on lopullinen totuus. Sitä ei mikään muuta. Joko olet raskaana tai et, sille ei voi mitään.”

Mary ei sanonut mitään. Puristi vain äitinsä kättä ja yritti hymyillä.
Kun he viimein pääsivät vastaanotolle, naislääkäri tervehti Marya ja sanoi:

”Tulit siis tänne tarkistaaksesi oletko raskaana?”

Maryn poskia kuumotti, kun hän nyökkäsi. Hän pelkäsi lääkärin nauravan tai sanovan jotakin saarnan tapaista, mutta tämä vain nyökkäsi ja sanoi:

”Selvä sitten. Asetupa tuohon pöydälle, niin otetaan ultraäänikuvat.”

Sitten hän kääntyi Sarahin puoleen sanoen:

”Luulen, että tyttärenne haluaisi tehdä tämän yksin. Menisittekö odotushuoneeseen niin haemme teidät sieltä sitten?”

Sarah loi viimeisen vilkaisun tyttäreensä, joka oli jo asettunut tutkimuspöydälle, ja nyökkäsi. Sitten hän poistui odotushuoneeseen ja sulki oven perässään. Lääkäri alkoi levittää geeliä Maryn vatsalle ja ryhtyi toimeen. Vähän ajan kuluttua hän pyysi Marya nousemaan. Kun tyttö oli istuutunut uudestaan lääkärin eteen, tämä osoitti ultraäänikoneen näytölle ja sanoi:

”Katsopas. Se todellakin on siellä. Sinulla on vauva sisälläsi.”

Lääkäri osoitti kynällään näytön pientä tummaa kohtaa ja Marysta tuntui kuin pyörtyisi kohta. Hän laski katseensa alas ja asetti käden vatsalleen.

”Mutta ei se ole mahdollista…”
”No, ovatko kuukautisesi alkaneet?” lääkäri kysyi.

Mary nyökkäsi.

”Oletko harrastanut seksiä viime aikoina?”
”No minä… Vai kerran… Muutama viikko sitten.”
”Mutta et uskonut tulevasi raskaaksi?”

Mary kääntyi katsomaan lääkäriä, joka jatkoi:

"Usein ajatellaan ettei ensimmäisestä kerrasta voi tulla raskaaksi. Tai ettei se sattuisi omalle kohdalle. Ne ovat vääriä luuloja. Olet kolmannella viikolla raskaana. Se täsmää.”

Sitten lääkäri otti tyttöä kädestä ja sanoi:

”On oma päätöksesi mitä teet tämän asian kanssa. Keskustele kotona tästä asiasta vanhempiesi kanssa huolella. Jos päädyt aborttiin, se tulee tehdä mahdollisimman pian.”

Mary ei sanonut mitään. Hän ei jaksanut ajatella niin pitkälle. Sitten lääkäri avasi vastaanoton oven ja kutsui Sarahin sisään.

Kun äiti ja Mary kävelivät kotiin, Mary käveli hiukan äitinsä jäljessä. Sarah ei ollut sanonut sanaakaan koko matkan aikana. Oli vain kulkenut katse visusti maassa suu hiukan ammollaan. Mary oli saanut tarpeekseen.

”Äiti.”

Sarah ei vastannut.

”Äiti!”

Ei reagointia.

Mary juoksi äitinsä kiinni, ja tarrasi tätä käsivarresta.

”Äiti, sano jotain! Puhu minulle! Huuda, tee ihan mitä vain!”

Silloin Sarah kääntyi, kiskaisi itsensä irti Maryn otteesta ja läimäytti tätä poskelle. Tyttö yllättyi hiukan, mutta jäi paikalleen eikä reagoinut. Tuijotti vain katua, vaikka poskea kihelmöikin.

Minä ansaitsin sen. Äiti saa lyödä minua jos tahtoo.

Hän kuuli äitinsä nyyhkyttävän. Yhtäkkiä hän tunsi olevansa äitinsä rutistuksessa. Äiti painoi häntä tiukasti itseään vasten ja itki.

”Mary… Miksi… Kerro minulle miksi…”

Mary ei sanonut mitään. Hän ei vastannut äitinsä halaukseen. Hän vain oli. Hän ei ansainnut halausta.

Kolmannella viikolla raskaana. Anteeksi äiti…


A/: Kolmas osa oli tää siis  Comments please... 

[Gryffindor Charm]

Hyvältä näyttää. Sopivan pituinen osa. Hyvää dialogia ja plussaa ulkonäkökuvauksista. Tuskin maltan odottaa jatkoa ja Matthewin reaktiota. 

[Tiikerililja]

Osa 4.

”Te-te vitsailette, vai mitä?”

Sarah ja Mary istuivat keittiön pöydän ääressä vierekkäin, katseet pöydän pintaan laskettuina. Alan seisoi heidän edessään nojaten melkein koko painollaan pöytään. Sarah ja Mary olivat juuri kertoneet hänelle lääkärikäynnistä.

”Oikein hyvä pila. Kyllä teillä huumoria löytyy,” Alan sanoi ja yritti nauraa.

Mutta naiset eivät liikahtaneetkaan ja Alan alkoi käydä kärsimättömäksi.

”Sanokaa nyt suoraan, että se oli vain vitsi. Menin on halpaan, myönnetään! Lopetetaan tämä leikki nyt.”

Mary nousi hitaasti seisomaan ja sanoi:

”Ei tämä ole leikkiä, tämä ei ole edes vitsi.”

Silloin Alan kääntyi selin tytärtään päin ja hieraisi kasvojaan. Maryn sisällä muljahteli. Hän ei tiennyt yhtään, mitä isä aikoisi. Sarahkaan ei tehnyt mitään, istui vain yhä paikoillaan. Lopulta Alan kääntyi tuijottamaan Marya tulistunein kasvoin ja sihisi:

”Olet raskaana? Minun 15-vuotias tyttäreni on raskaana?”

Mary olisi halunnut rynnätä ovesta ulos, mutta tajusi ettei hän voisi paeta totuutta ikuisesti. Hän nyökkäsi varovasti. Sitten isä yritti jotain hymyn tapaista ja sanoi:

”Se oli varmaankin raiskaus, vai mitä? Se… se ei ole sinun syysi, jos se tyyppi pakotti sinut. Siinä tapauksessa tämä kaikki on aivan ymmärrettävää…”

Mutta Mary vastasi heti:

”Ei se ollut raiskaus, isä! Tein sen omasta tahdostani!”

Silloin Alan menetti malttinsa. Hän hakkasi käsillään pöytään ja huusi:

”Mitä helvettiä tämä on?! Miten sinä olet voinut tehdä jotain tällaista?! Tajuatko edes koko tilannetta?!”

Mary istuutui pelon vallassa takaisin tuolilleen ja tuijotti isänsä raivoamista.

”Kuka se oli?! Ala puhua tyttö, kuka se tyyppi oli?!”
”Se… se oli…”
”Oliko se joku vastaantulija?! Joku yhden yön juttu vai?!”
”Ei! Se oli yksi poika koulustamme! Tai ei oikeastaan koulustamme…”
”Ja hänen ikänsä on?!”

Mary oli jo aikeissa vaieta, mutta sekä äidin että isän polttava katse sai hänet sanomaan:

”Vuoden minusta vanhempi…”
”Jumaliste!”

Alan ponkaisi raivon vallassa seisomaan ja kiskoi tukkaansa. Mary ei kestänyt enää.

”Isä, älä ole tuollainen! Minä tein sen, koska halusin! Teimme sen, koska rakastamme toisiamme!”
”Mitä sinäkin rakkaudesta tiedät?!” isä huusi kääntyneenä jälleen tyttäreensä päin. ”Olette vielä lapsia! Kuinka voit edes kuvitella tietäväsi, mitä rakkaus on?!”

Mary ponkaisi itkien ylös ja huusi:

”Sinä et ikinä tule ymmärtämään miltä minusta tuntuu, isä!”

Alan tarrasi tytärtään olkapäistä, ravisti häntä ja huusi:

”Sinä et ole enää tyttäreni!”

Mary riuhtaisi itsensä irti ja juoksi itkien yläkertaan. Hän paiskasi huoneensa oven perässään kiinni ja heittäytyi sängylleen nyyhkyttäen.

Tahdon nähdä hänet… Tahdon nähdä Matthewn…

Mary haparoi kädellään puhelimen yöpöydältään, näppäili Matthewn numeron ja soitti siihen.

”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä…”

Mary sulki pettyneenä puhelimensa ja jäi tuijottamaan sitä. Hänellä oli suunnaton ikävä poikaa. Mary vilkaisi ulos ikkunasta. Oli auringon laskun aika. Ulkona kaikki näytti niin keltaiselta ja rauhalliselta. Silloin tyttö nousi istumaan, kuivasi kyyneleitään ja katsoi alas. Hän laski kätensä varovasti vatsalleen.

Matthew… Meidän lapsi… Sinun ja minun.

******

Seuraavana päivänä Mary käveli kouluun varsin hitaaseen tahtiin. Hänellä ei ollut mieltä tehdä yhtään mitään. Hän olisi halunnut vaan jäädä kotiin peiton alle piiloon kaikelta maailmalta. Mutta toisaalta, jos hän olisi jäänyt kotiin, hän olisi miettinyt vain sisällään kasvavaa vauvaa. Jostain lähistöltä kuului lapsien hihkaisua. Mary käänsi päätään oikealle ja huomasi päiväkodin. Piha oli täynnä juoksentelevia lapsia, jotka nauroivat ja kiljuivat. Ennen kuin Mary edes ehti ajatella, hän huomasi kävelevänsä kadun yli päiväkodin portille. Hän tuijotti suurta lapsilaumaa ja kuvitteli, miltä tuntuisi hakea lapsensa joka päivä sieltä.

”Pikkusisarta hakemassa?” kuului ääni yllättäen hänen selkänsä takaa.

Mary kääntyi katsomaan ja näki nuoren blondin. Tämä näytti olevan korkeintaan vain 18-vuotias.

”En… En oikeastaan…”
”Et oikeastaan?” nainen hymähti ja silloin kuului pihalta:
”Äiti!”

Pieni ruskeatukkainen tyttö juoksi suoraan portille nuoren naisen syliin. Mary katsoi heitä ihmetellen ja kysyi:

”Onko hän tyttäresi?”
”Kyllä on,” nainen vastasi ja hymyili. ”Taidat ihmetellä ikääni?”
”No minä…”
”Ei se mitään. Olen tottunut niihin paheksuviin katseisiin. Mutta siihen tottuu kyllä. Olin itseasiassa 16-vuotias saadessani Marthan.”

Mary katsoi pientä tyttöä, joka näytti hiukan vierastavan häntä. Mary hymyili ja kysyi:

”Miten päädyit pitämään hänet, jos saan udella?”
”No, tietenkin mietin pitäisikö abortti tehdä. Vanhempanikin olivat sen kannalla. Olin jo matkalla sairaalaan, kun aloin miettimään. Se ei vain tuntunut oikealta. Niimpä käännyin takaisin ja kerroin päättäneeni pitää lapseni. Ja täytyy sanoa, etten katunut kun hän syntyi. Kun sain Marthan ensimmäistä kertaa käsivarsilleni, tajusin, että olin syntynyt tapaamaan tämän lapsen.”
”Entä vanhempasi?”
”He eivät ilahtuneet, mutta kunnioittivat päätöstäni. Loppujen lopuksi, mielestäni lapsi ei ole synti, oli äiti minkä ikäinen tahansa.”

Nainen silitteli tyttärensä päätä, ja pikkuinen tiiraili suurilla silmillään Marya. Mary tuijotti takaisin ja hymyili hänelle.
Koulumatkallaan Mary mietti naisen sanoja. Synnyin tapaamaan tämän lapsen… Se kuulosti hyvältä. Mary pysähtyi ja tunnusteli vatsaansa jälleen.

Ehkä minäkin synnyin tapaamaan tämän lapsen. Lapsi ei ole synti, oli äiti minkä ikäinen tahansa.

******

”Äiti?”
”Mitä, Mary?”

Tyttö seisoi hievahtamatta paikoillaan äitinsä edessä. Tämä järjesteli kuivauskaapin astioita, eikä osannut aavistaa laisinkaan, mitä tyttärellä olisi asiaa. Mary tunsi itsensä hyvin jännittyneeksi. Pelotti melkein enemmän kuin kertoessaan isälle raskaudestaan. Ensin hän vilkaisi olohuoneeseen päin. Onneksi isä oli vielä töissä. Äidille olisi helpompi kertoa… Mary käänsi katseensa vielä ylös ikkunaan ennen kuin katsoi jälleen äitiään. Hän päätti odottaa, kunnes tämä olisi valmis ja kuuntelisi kunnolla. Kun äiti vihdoin sulki kaapin oven ja kääntyi tytärtään päin, tämä kysyi:

”Oletko miettinyt, Mary?”
”Siis..? Niin joo… Olen.”

Äiti katsoi tytärtään myötätuntoisesti.

”Haluatko, että soitan lääkärille vielä tänään vaiko vasta huomenna?”

Mary yllättyi äitinsä suorasukaisuudesta. Ilmeisesti tälle oli päivänselvää, että tyttö tekisi abortin. Mary avasi suunsa:

”Äiti… älä vielä… Pitää kertoa eräs asia…”
”Vieläkö sinulla on joitain salaisuuksia?” äiti kysyi väsyneen kuuloisena.
”Ei. Ei ole salaisuuksia… Minä…”

Tyttö suoristi itsensä, katsoi äitiään silmiin ja sanoi:

”Olen päättänyt pitää lapsen.”

Sarahin suu loksahti auki järkytyksestä. Hän katsoi tytärtään kuin olisi kuullut väärin ja rääkäisi:

”Mitä sinä sanoit?!”
”Sanoin, että olen päättänyt pitää lapsen.”
”Ehdottomasti ei!”

Mary puri huultaan laskien katseensa varpaisiinsa. Sarah alkoi huutamaan:

”Kuinka voit edes harkita tuollaista?! Kuinka luulet pystyväsi kasvattamaan lapsen?! Olet 15-vuotias herran tähden!”
”Ei sillä ole mitään väliä kuinka vanha on…”
”Sillä on helvetin paljon väliä! Uskotko todella, että pystyt olemaan hyvä yksinhuoltaja?! Tuskin se sinun niin sanottu poikaystäväsi on innostunut!”
”En ole kertonut vielä hänellle…”
”No niin! Siinä se taas nähtiin! Sano nyt suoraan! Pystytkö sinä ja se poika kasvattamaan sen?!”

Tyttö nosti katseensa äitiinsä. Pystyisikö… hän ja Matthew… Aluksi Mary aikoi pysyä vaiti, mutta äidin epäuskoisuus sai hänet suuttumaan.

”En ehkä ole paras mahdollinen äiti, mutta minä todella haluan tämän lapsen! En pysty tappamaan tätä! Voi olla, ettei se edes haluaisi syntyä minulle, mutta minä en pelleile! Haluan tämän lapsen, samoin kuin sinä halusit minut!”

Äiti tuijotti tytärtään. Hän ei saanut sanaa suustaan. Toisaalta hän olisi halunnut lyödä tyttöä ja huutaa, toisaalta taas halata ja itkeä. Mary jatkoi itku kurkussa:

”Tiedän, ettei vauva ole mikään nukke. Et ehkä ymmärrä sitä, mutta minä oikeasti rakastan tätä lasta vaikkei se syntynyt vielä olekaan.”
”Ja mistä sinä sen muka tiedät?!”
”Sen vain tuntee. Niin sinäkin sanoit minulle, kun olin pieni… Sanoit, että rakastit minua jo ennen kuin olin syntynytkään.”
”Se on eri asia! Etkö sinä ymmärrä etten minä saanut sinua 15-vuotiaana?!”

Mutta silloin äiti vaikeni yllättäen. Hän katsoi Marya jotenkin surullisesti ja sanoi:

”Jos sinä todella haluat tämän lapsen, sinun pitää kertoa sille pojalle. Ja lisäksi, saat kasvattaa lapsesi yksin. Minä tai isäsi emme ole mitään lapsenvahteja. Joudut myös lopettamaan koulunkäynnin. Joudut luopumaan ystävistäsi, ja kaikesta muusta sinulle rakkaasta. Oletko todella valmis siihen?”

Mary mietti hetken, ja sanoi sitten:

”Minä ymmärrän sen. Ja tiedän, että tästä tulee vaikeaa, meille kaikille, mutta tiedän myös, että voin selvitä.”

Sitten kumpikaan ei enää sanonut mitään. Mary asteli yläkertaan huoneeseensa ja sulki oven. Ensimmäinen ongelma oli nyt käsitelty, mutta edessä oli toinen; uutisten kertominen Matthewlle.

******

Seuraavana lauantaina Mary soitti Matthewlle ja pyysi tavata tämän. He sopivat tapaamisen läheisessä puistossa kolmelta. Mary oli päättänyt rohkaista itsensä ja kertoa totuuden. Hän mietti vain, miten poika reagoisi uutiseen. Suuttuisiko tämä ja pakottaisi Maryn aborttiin? Mutta ei hän voinut tehdä niin. Se oli Maryn itsensä päätettävissä. Mutta silti tyttöä pelotti kertoa. Hän olisi voinut vaikka lyödä vetoa, ettei Matthew enää haluaisi olla missään yhteydessä häneen. Mutta Mary oli päättänyt niellä pettymyksen mikäli kävisi kuten hän arveli. Siksi hän oli valmistautunut hyvästelemään rakkaan poikaystävänsä. Kun hän vain osaisi käyttää oikeita sanoja… Eipä aikaakaan kun Matthew jo astelikin kohti puiston penkkiä, jolla Mary istui. Hän loi pikkiriikkisen hymyn nähdessään Maryn ja tyttö nousi seisomaan. Matthew pysähtyi hänen kohdalleen ja Mary sanoi hymyillen:

”Kiitos, että tulit. Minulla on sinulle tärkeää asiaa.”
”Ai niinkö. Mitä?” Matthew kysyi.

Mutta Mary ei tietenkään voinut kertoa asiaa suoralta kädeltä. Hän pyysi poikaa pienelle kävelylle. Niin he kävelivät pitkin tyhjää puistoa katsellen vihertäviä puita. Molemmat olivat vaiti. Lopulta Mary aloitti:

”Tuota, Matthew?”
”Niin?”
”Tietävätkö vanhempasi, että sinulla on tyttöystävä?”
”Itseasiassa eivät. En ole ehtinyt kertoa heille. Eikä se liiemmin heille kuulu.”

Mary oli epäuskoinen. Ehkei Matthew halunnut edes ajatella koko asiaa…

”En minäkään ole kertonut sinusta… tai siis olen, tai siis! He eivät tiedä, että se olet juuri sinä.”
”Mary, olet kovin hermostunut. Mikä sinua vaivaa?” Matthew kysyi huolestuneena ja pysähtyi. ”Tuskin tuo oli se tärkeä asia?”
”Ei ollutkaan…”

Marykin pysähtyi ja katseli katua jalkojensa alla. Sitten hän sanoi:

”Muistathan sen meidän yhteisen yömme?”
”Muistan.”

Kuinka hän saattaa sanoa sen noin välinpitämättömästi… Ilman tunnetta?

”Se… Se ei jäänyt ilman jälkiseurauksia…”
”Mitä tarkoitat?”
”Matthew, sanon nyt suoraan, koska en kestä tätä enää,” Mary sanoi ja vakavoitui. ”Olen raskaana.”

Pojan silmät laajenivat pelosta ja epäuskosta.

”A-anteeksi mitä..? Pelleiletkö?”

Mary pudisteli päätään.

”En. Olen jo kertonut vanhemmilleni. Ja toinen asia… Aion pitää sen.”
”Mitä?!”
”Tiedän, mitä ajattelet,” Mary sanoi nopeasti, ja tunsi kuinka itku nousi kurkkuun. ”Sinulla on elämä edessäsi… Et varmaankaan halua sitä vastuullesi…”
”En helvetissä!” poika karjaisi. ”Hankkiudu eroon siitä! En minä sitä halua!”

Kyyneleet kohosivat tytön silmiin.

”En minä voi sitä tappaa… Mutta jos sinusta ei ole isäksi, niin minä kasvatan sen yksin… Minä pystyn siihen kyllä… Älä huolehdi minusta. Haluan vain, että olet onnellinen. Olen itsekin tyytyväinen päätökseeni.”
”Tarkoitatko, että annat minun pestä käteni tästä asiasta ja ruveta hymyssä suin yksinhuoltajaäidiksi?”
”Et voi paeta sitä tosiseikkaa, että olet isä, mutta en aio ikinä kertoa sinusta kellekään. Luulen, että näin on parempi kaikkien kannalta…”

Matthew tuijotti Marya tyynenä. Sitten hän vilkaisi varovasti tytön vatsaa ja sanoi:

”Tiedän, etten saisi jättää sinua, mutta minusta ei todellakaan ole isäksi. En vain pysty siihen. Olen pahoillani.”

Mary nyökkäsi.

”Nämä ovat kai sitten hyvästit…”
”Niin kai… No, hyvästi sitten…”

Matthew loi viimeisen silmäyksen Maryyn ja kääntyi. Hän lähti kävelemään tyynesti pois, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mary alkoi itkeä ja kuiskasi:

”Hyvästi, Matthew. Tulen silti aina rakastamaan sinua…”

Sinä päivänä ensimmäinen ja aito rakkauteni kuoli. Hyvästi rakkaimpani…


A/N: Noniin ja sitten niitä kommentteja tai vikaa osaa ei tule  >: )

[Miisa`]

JATKOA jumalauta... :DDDD O____________________________________________O

[Gryffindor Charm]

Hyvähyvä, mielenkiintoista. Tässä luvussa oli kyllä hyvä pituus, ja hyvin pysyy kärryillä. Jatkoa siis odottelen.

[Slytherin]

Kiinnostava aihe, ehkä pari typoa löyty mutta nyt en saa mieleeni mistä.
Aihe siis on kiinnostava, mutta etenet niin hurjaa vauhtia ;s ja tieto, että seuraava osa on viimeinen ja tyttö vasta kolmannella viikolla oli melko hämmentävää, koska sitten hänen pitäisi synnyttää jo seuraavassa osassa jotta olisi äiti. Toivoisin enemmän jatkoa, ehkäpä tarinaa miten tyttö ja lapsi selviää, tuleeko Matthew takaisin jne.
Välillä muistaakseni kirjoitit Matthewn, ja minusta se sopisi paremmin Matthewina. Eli vaikkapa että lapsi on Matthewin, eikä lapsi on Matthewn. But It's only my mielipide.

N. 15 minuutin päästä Matthew ja Mary olivat saapuneet yliopistolle.

Lyhenteet näyttävät hurjan tyhmiltä tekstin seassa, joten kannattaa välttää niitä. esim. jne. n.  ja sen sellaiset, eivät sovi ficceihin, joten kannattaa miettiä, että pitäisikö laittaa noin vartin kuluttua, vai N. 15 minuutin, koska se tuntuu hieman laiskalta. nuo numerot  15-vuotias ja sensellaiset, eivät sovi. No, tuo sopii jonka äsken sanoin, koska muuten otsikko olisi viisitoistavuotias äiti. mutta joo.
Oliko edes pitkä kommentti.
Ota tämä rakentavana, koska todellakin aion lukea jatkoa, kunhan sitä ilmestyy enemmän kun yksi luku.
Ainiin, ja jotkut reagoinnit olivat hiemanh outoja. Tai, ihminen reagoi erilailla, mutta en todellakaan usko että isä heti kiistää tämän olleen tytär koska hankkiutui raskaaksi - varsinkin kun alussa sain sen kuvitelman että Alan oli oikein kiva mies. Ja Matthew sanoi turhan nopeasti hyvästi. Ja oli hieman ristiriitaistam, että ensin Matt (anna anteeksi nämä lyhenteet) on hieman ilkeämpi ja piikittelevä "Kakara!" - jutut ja näin, ja sitten hän onkin hianan romanttinen sitten välinpitämätön ja sitten tekstaa taas kivasti sitetn ilman tunteita, ja joko tämä hahmo on todella ristiriitainen tai sitten teksti sai sen turhan ristiriitaiseksi.

Piin ideasta, ja osittain toteutuksesta, kunhan katsos hieman lyhennyksien ja kokonaisuuden perään.
Tykkäsin ja toivon jatkoa

[Proudfoot]

Jatka, voi herran jestas, tämähän on hyvä! 

[Tiikerililja]

Osa 5.

Mary istui rannalla ja katseli edessään avautuvaa jokimaisemaa. Ilma oli lämmin ja viileä tuuli puhalsi Maryn hiuksia. Hän istui hiljaa paikoillaan, melkein hengittämättä. Lopulta hän nosti katseensa taivaalle ja tähyili pilviä. Voi miten hän olikaan rakastanut sinistä taivasta ja valkoisia pilviä ennen kuin… Mary puristi nurmikkoa nyrkkiinsä. Hän ei saanut ajatella sitä niin. Hän sai rakastaa taivasta, vaikka olikin raskaana. Ei se asia mitenkään muuttunut. Mutta toisaalta, Mary tiesi, ettei hänen elämänsä tulisi olemaan enää samanlaista kuin ennen. Hän tulisi menettämään kaikki ystävänsä, vapaa-aikansa ja rahansa lapsen takia. Mutta Mary oli valmis kärsimään sen. Hän silitteli vatsaansa ja huokaisi.

Kolme viikkoa… Kolme viikkoa sitten sain tietää, että minusta tulee äiti. Tämä lapsi on päättänyt syntyä minulle. Minä synnyin tapaamaan tämän lapsen. Aivan kuten oma äitini.

Mary ei tiennyt pitäisikö hänen kertoa edes Lisalle. Siinä tosin oli se vaara, että Lisa levittelisi asiaa ympäri koulua ja pian kaikki saisivat tietää. Vaikka Lisa olikin Maryn paras ystävä, ei tämä välttämättä enää haluaisi sitä olla jos kuulisi Maryn tilanteesta. Ehkei olisi hyvä kertoa vielä… Ehkä vasta sitten, kun se alkaisi näkyä… Se nyt oli selvää etteivät Sarah ja Alan puhuisi kellekään yhtään mitään. He häpesivät tilannetta liikaa.

En voi syyttää vanhempiani… He eivät ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä…

Kun Mary vihdoin palasi kotiin, talossa oli hyvin jännittynyt ilmapiiri. Isä, joka istui sohvalla, loi pikaisen vilkaisun tyttäreensä, mutta käänsi sitten hädissään katseensa jälleen iltalehteen. Keittiössä tiskaava Sarah puolestaan katsoi tytärtään hetken aikaa hiukan surullisen näköisenä, avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten kuitenkin ja jatkoi tiskaamista. Mary vilkuili vuoron perään vanhempiaan, jotka kohtelivat tytärtään kuin ilmaa. Maryn kurkkua kuristi. Äidin ja isän käytös tuntui jo melko julmalta. Hän päätteli jo, oliko isä käskenyt äidin olemaan hiljaa tyttären lähellä. Mary ei kestänyt enää. Hän päätti saada jännityksen heidän väliltään pois. Niimpä hän istuutui varovasti isänsä viereen nojatuolille ja sanoi:

”Isä, minulla olisi asiaa.”
”Mitähän se mahtaa olla?” isä kysyi kasvot yhä tiivisti sanomalehteen peitettynä.
”Kun minä vaan sitä, että…” kauhukseen Mary ei tiennyt mitä sanoisi.

Hän pähkäili, missä hän saattaisi tarvita apua, ja sai hyvän idean päähänsä:

”Kun haluaisin, että sinä opettaisit minulle, miten saan lapseni nauramaan.”

Isä vilkaisi epäuskoisesti tytärtään ja sanoi:

”Ilmeilet ja vääntelet naamaasi, siinä kaikki.”
”No joo, mutta kun haluan olla samanlainen kuin sinä. Kerro miten sinä minua viihdytit, kun olin pieni.”

Isä oli jo sanomaisillaan jotain, mutta sulki suunsa ja kääntyi taas lehteensä päin.

”En mitenkään erikoisesti.”
”Etpä niin erikoisesti,” äiti sanoi hymyillen keittiöstä ja isä kääntyi katsomaan häntä. ”Entäs se sinun älytön ilmeesi ja äänesi, jonka takia Mary ei meinannut saada nauruaan loppumaan?”

Mary hymyili. Edistystä.

”Niinkö? Millainen ilme?”

Isä punastui ja yritti näyttää vakavalta.

”Ei mikään. Kaikkihan sen osaisivat tehdä…”
”Isä-kiltti näytä nyt… Haluan oppia tekemään saman ilmeen.”

Isä näytti aluksi siltä, ettei olisi suostunut, mutta lopulta laittoi lehden sivuun ja kumartui Maryn puoleen.

”Aina kun olit pieni, nauroit aina älyttömästi tälle ilmeelle.”

Sitten isä laittoi suunsa harvinaisen suppuun, räväytti silmänsä hyvin suureksi ja päästi suustaan oudon äänen. Ei se selostettuna olisi kuulostanut yhtä hauskalta, mutta Alanin kasvonpiirteet sopivat paremmin kuin hyvin tuohon ilmeeseen. Maryn rävähti nauramaan, ja kun Alan käänsi katseensa vaimoonsa päin, alkoi Sarah myös nauramaan.

”Voi ei…” Mary huokaili hihityksensä lomasta. ”Miten sinä teet tuon, isä?”

Alan yritti neuvoa Marya tekemään tismalleen saman ilmeen, eikä itsekään säästynyt naurulta, kun huomasi ilmeen näyttävän aivan yhtä naurettavalta tyttärensä kasvoilla kuin hänenkin. Mary nauroi. Vihdoinkin hän sai perheensä taas nauramaan, vaikka tilanne olikin mikä oli.

Kiitos, isä.

******

Kului seitsemän viikkoa. Marylle se tarkoitti 10:ttä raskausviikkoa. Hänellä olisi vielä mahdollisuus tehdä abortti, mutta ei Mary edelleenkään halunnut sitä. Suoraan sanoen hän ei ehkä malttaisi odottaa, että maha hiukan kasvaisi ja hän itsekin näkisi muutoksen. Vaikka se merkitsikin sitä, että ihmiset saisivat tietää asiasta, hän ei välittänyt. Äiti sanoi joskus, että raskaus oli naisen parasta aikaa. Vielä se ei kuitenkaan siltä tuntunut. Kaikki mitä Mary tarvitsi, oli hänen vanhempiensa tuki. Ja vihdoin tuntui siltä, että he alkoivat hyväksyä asiaa. Pari päivää sitten isä oli tiedustellut – melkeinpä hiukan arasti – oliko Mary suunnitellut nimiä lapselleen. Tyttö oli vain nauranut ja vastannut, että vastahan tässä muutamalla viikolla oltiin, ja synnytykseen oli vielä pitkä aika. Tuntui silti hyvälle, kun isä oli kysynyt sellaista. Ehkä hän vihdoin taas rakasti Marya.
Kun Mary sinä päivänä käveli keskustassa, hän huomasi joka puolella onnellisia seurustelevia nuoria ja naimisissa olevia pariskuntia. Jokainen tuntui todella rakastavansa kumppaniaan ja välitti tästä paljon. Muutamalla parilla oli jopa lapsia mukanaan. Mary ajatteli millaista hänen tulevaisuutensa olisi, jos Matthew olisi ryhtynyt lapsen isäksi. Kulkisivatko hekin kaupungilla pienen perheen näköisenä. Vaikka se olisikin ihmisistä outoa, ei Mary olisi välittänyt siitä. Mutta oli miten oli, Matthew ei halunnut lasta taakakseen. Toisaalta Mary ymmärsi sen, mutta mietti myös oliko ollut oikein antaa Matthewin vain kadota kuin koira veräjästä. Eihän lapsi pelkästään hänen tekosiaan ollut, Matthew oli myös osallisena. Äkkiä Mary seisahtui niille sijoilleen. Mitä hän oikein ajatteli? Hän oli luvannut itselleen ettei miettisi enää entistä poikaystäväänsä.

Annoin lupaukseni ja pidän sen. Yhdeksän kuukauden päästä olen 15-vuotias äiti. En voi enää itkeä. Vaikka kaipaankin häntä, ei minulla ole enää oikeutta tunteutua hänen elämäänsä.

Mary vilkaisi kelloaan ja ajatteli lähteä kotiin päin. Hän asteli bussipysäkille ja istuutui tyhjälle penkille. Hän vilkuili ympärilleen, mutta ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Bussin saapumiseenkin menisi vielä vähän aikaa. Juuri kun Mary oli ottanut mukavan asennon, hänen vatsassaan muljahti inhottavasti. Ja yhtäkkiä toisen kerran. Tyttö rypisti kulmiaan ja laski käden varovasti vatsalleen. Silloin iski niin paljon kovempi kipu, että Mary henkäisi kauhuissaan. Tuntui aivan kuukautiskivuilta, mutta paljon, paljon kovempina. Tyttö toivoi kipujen menevän ohi, mutta ne vain kovenivat. Pelko sumensi Maryn mieltä. Hän kaivoi nopeasti kännykän taskustaan ja soitti äitinsä numeroon.

Sarah, joka oli juuri palannut töistä, kuuli kännykkänsä soivan. Hän nappasi sen käteensä ja huomasi soittajan olevan Mary. Hän vastasi.

”Haloo, Mary. Mitä nyt?”
”Äi… äiti…” Mary huohotti luuriin.

Sarah kuunteli kummissaan ja kysyi mikä oli hätänä.

”Äiti… Vatsaan sattuu kamalasti… Todella kovasti…”

Äiti pelästyi hieman. Hän tiedusteli, miten kovia kivut olivat ja kysyi sitten, missä Mary oli.

”Bussipysäkillä, kirjakaupan vastapäätä…”
”Hyvä on. Kuuntele kulta, tulen heti hakemaan sinut. Yritä rentoutua, äläkä hätäänny, olen aivan pian siellä!”
”Nopeasti…”

Heti, kun Sarah oli lopettanut puhelun, hän nappasi auton avaimet, laukkunsa ja kiirehti ulos. Lähtiessään autolla liikkeelle, hän soitti Alanille, ja kertoi tälle tilanteen.
Kun äiti viimein saapui paikalle, hän ajoi suoraan bussin paikalle, ja huomasi Maryn, joka makasi penkillä vatsaansa pidellen. Sarah astui ulos autosta ja kiirehti tyttärensä luo.

”Mary! Sattuuko pahasti?”
”Äiti...” Mary sanoi kipunsa lomasta ja jatkoi, ”Onko tämä vaarallista? Onko lapseni kunnossa... Ei kai sillä tapahdu mitään..?”

Sarah ei vastannut. Hän ei halunnut sanoa, että kyseessä saattaisi olla keskenmeno, joten hän sanoi tyynenä:

”Ei mitään hätää. Vauvallasi on varmasti kaikki hyvin. Mutta mennään kaiken varalta sairaalaan!”

Sitten äiti auttoi tyttärensä autoon ja he ajoivat suoraan sairaalaan. Mutta heti, kun he pääsivät lääkärin luo, Mary ulvaisi kivusta kovaan ääneen ja pyörtyi.

******

”Miten niin, emme pääse sinne?!” Alan, joka oli juuri saapunut sairaalaan, karjaisi vaimolleen.
”Alan, rauhoitu! Mary on nyt hoidettavana, eikä hänellä kuulemma ole hätää.”
”Ei hätää ja ei hätää! Mistä sinä tiedät, vaikka olisikin hätää?! Olet niin hyväuskoinen, että uskot kaiken mitä lääkärit sanovat!”
”Ole hiljaa! Onko tämä muka minun syytäni?! Jos en olisi ollut kotona, niin Mary olisi varmaan vieläkin siellä pysäkillä!”

Alan kääntyi kannoillaan ja kiskoi tukkaansa. Sarah katseli miestään säälien. Mary oli tälle vieläkin tärkeä, vaikka tyttö olikin raskaana ja vaikka hän oli sanonut ettei Mary olisi enää hänen tyttärensä. Silloin eräs lääkäri saapui heidän luokseen sanoen:

”Olette varmaankin Maryn vanhemmat?”
”Kyllä!” Sarah kiirehti vastaamaan.
”Miten tyttöni voi?” Alan kysyi huolestuneena.

Lääkäri katsoi vanhempia säälivästi ja sanoi:

”Tyttärenne voi muuten hyvin, mutta valitettavasti vauva ei selvinnyt. Tyttärenne sai keskenmenon.”

Sarah ja Alan katsoivat toisiaan kauhistuneina. Mary oli siis menettänyt lapsensa…

”Saammeko mennä Maryn luo?” Alan kysyi.
”Voitte kyllä. Hän on hyvin väsynyt, mutta seura tekisi hänelle ehkä hyvää.”

Alan ja Sarah ohjattiin Maryn huoneeseen. Tyttö makasi selällään sairaalasängyssä katse nauliintuneena ikkunaan. Vanhemmat astelivat varovasti hänen vierelleen ja isä sanoi:

”Hei kulta. Miten jakselet?”

Mary ei vastannut. Tuijotti vain ikkunaan ilmeettömänä. Alan vilkaisi Sarahia huolestuneena, ja äiti kumartui tyttärensä puoleen:

”Mary, tiedän, että tämä on sinulle vaikeaa. Et varmaankaan halua puhua siitä. Mutta jos tahdot, olemme tässä.”

Mary käänsi hitaasti päänsä vanhempiinsa päin ja sanoi hiljaa:

”Äiti… isä… lapseni on kuollut… en ole enää äiti…”
”Kulta pieni…” Sarah sanoi. ”Me tiedämme, että olisit ollut hyvä äiti. Mutta tämä oli Jumalan tahto.”
”Oletteko nyt tyytyväisiä..? Tätähän te koko ajan halusitte… Kaikki halusivat… Kaikki halusivat, että vauvani kuolisi…”
”Mary, ei pidä paikkaansa!” Alan huudahti. ”Myönnän, ettemme halunneet sitä, mutta emme todellakaan toivoneet tätä! Vaikkei se siltä vaikutakaan, niin olisimme rakastaneet lastasi yhtä paljon kuin sinuakin!”

Mary käänsi katseensa kattoon. Vanhemmat tuijottivat häntä hetken, kunnes hän yhtäkkiä sanoi:

”Näin on paras, vai mitä..? Ehkei… Ehkei lapseni edes halunnut syntyä minulle… Se halusi syntyä jollekin aikuiselle… Nyt se on jossain ihanassa paikassa… Siellä missä on pilviä ja enkeleitä… Ja se nukkuu kukkien keskellä…”

Sarah katsoi Marya kummissaan.

”Mary, mitä sinä oikein hourit?”

Mutta vastausta hän ei saanut, sillä tyttö purskahti itkuun. Mary ei välittänyt siitä, että oli luvannut olla itkemättä. Hän itki silti, kaikki hänen tunteensa purkautuivat ulos sillä samalla hetkellä. Kyyneleet tulvivat hänen silmistään kuin vesipisarat sateella. Alan tunsi myös silmiensä kostuvan. Hän ryntäsi ulos huoneesta, koska ei halunnut tyttärensä näkevän hänen itkuaan. Hän nojasi seinään ja yritti itkeä hiljaa ettei Mary kuulisi. Hän ei surrut pelkästään tytärtään vaan myös lapsenlastaan, joka ei ehtinyt nähdä maailmaa. Sarah kumartui tyttärensä puoleen ja kietoi kätensä tämän ympärille. Yhäkin Mary itki lapsensa puolesta. Hän yritti työntää äitiään pois, muttei väsyneenä jaksanut.

Menetin kaiken… Menetin poikaystäväni, jota rakastin…Menetin lapseni… Menetin lapseni, jonka niin kovasti halusin nähdä… En saanut olla hänen äitinsä… Jumala… Miksi teit näin… Mikset antanut minun yrittää… Silti… Rukoilen… Pidä huolta hänestä… Rakasta häntä niin kuin minäkin olisin häntä rakastanut… Sydämmessäni… Olen silti… 15-vuotias äiti…


A/N: Joo myönnetään tää meni aikamoiseks hempeilyks xD mutta kirjotelkaapas niitä kommenttejanne :3

[Klara-nne]

Tykkäsin tarinasta. Viimeinen luku varsinkin oli todella hyvä ja koskettava