Ne riiteli taas
Genre: draama, lopussa sisarusfluff
Ikäraja: S
Hahmot: Mia (5v) ja Tuuli (13v)
Summary: Vaaleanpunasävyisessä huoneessa ei nukuttu. Viisivuotias Mia tärisi peittonsa alla ja yritti olla kuulematta sitä, mitä hän kuuli.
A/N: Kirjoittelin joskus joulukuussa Isfetille synttärilahjaksi näistä siskoista samanikäisinä fluffyisemman tekstin, mutta nyt tulee sitten vähän ikävämpää aihetta. Mian näkökulmasta enimmäkseen, mutta Tuulin ajatuksiakin on loppupuolella. Oon iloinen, että kirjoitusblokki aukesi :3
Ne riiteli taas
Pienessä maalaistalossa oli asettauduttu yön hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen. Kello oli noin iltayhdentoista paikkeilla, ja kaikki olivat nukkumassa.
Vai olivatko?
Vaaleanpunasävyisessä huoneessa ei nukuttu. Viisivuotias Mia tärisi peittonsa alla ja yritti olla kuulematta sitä, mitä hän kuuli. Mia oli herännyt vanhempiensa vihaisiin ääniin ja tärisi nyt säikähdyksestä. Aina niin ihanien äitin ja isin äänet kuulostivat nyt uhkaavilta, ja Miaa pelotti. Hän yritti saada unta peittämällä korvansa ison nallen suojiin, mutta se ei auttanut. Mia ei saanut unta miettiessään, mitä alakerrassa oikein tapahtui. Mia ei uskaltanut liikahtaakaan, vaikka pienen lapsen pelonsekainen uteliaisuus yritti voittaa järjen äänen. Nyt ei olisi viisasta poistua huoneesta.
Ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Mia heräsi vanhempiensa riitelyyn. Hän ei muistanut, kuinka kauan sitä oli jatkunut, mutta uutta se ei ollut. Joskin sitä tapahtui harvoin, onneksi. Oli se silti aina yhtä kamalaa kuultavaa ja Mia toivoikin, että isi muistaisi pyytää äitiltä anteeksi, eivätkä he riitelisi taas pitkään aikaan. Tietenkin Mia toivoi, että riitely loppuisi kokonaan, mutta pelkäsi sen olevan turha toive.
Mia kuuli taas isin korotetun äänen, vaikkei sanoista saanutkaan selvää. Nyt ei enää kuunneltu järjen ääntä, vaan Mia nousi hieman täristen vuoteesta rutistaen uninallensa kainaloon. Hän ei uskaltaisi mennä isin ja äitin väliin sanomaan, että ”Lopettakaa!” (jonka hän oli pariin otteeseen tehnyt) sillä hän tiesi, ettei lapset saaneet puuttua vanhempien riitelyyn. Kokemuksella Mia tiesi riitelyn voivan loppua hetkeksi, mutta jatkuvan sitten taas, kun vanhemmat olettivat hänen nukahtaneen. Se suretti Miaa, vaikka Tuuli oli lohduttanut sanoen, että vanhemmat rakastivat silti toisiaan ja lapsiaan, ja että riita loppuisi pian.
Mia tassutteli huoneensa ovelle ja raotti sitä hieman varoen, ettei se narahtaisi. Hän kuulosteli alakerrasta kantautuvia riitelyn ääniä.
”Vittu että sä olet säälittävä!” kuuli Mia isän tiuskaisevan äitille. Mia tiesi, että isi oli sanonut rumasti ja ettei hän saisi käyttää ikinä tuollaista sanaa. Hän rutisti nallea yhä tiukemmin itseään vasten, ja jatkoi kuuntelemista.
”Voisit vähän siivota kieltäsi!” sanoi siihen äiti. Äiti ei koskaan kiroillut, ei ainakaan silloin kun Mia oli riitoja salakuunnellut. Siksi Mia pelkäsikin enemmän isiä kuin äitiä.
Mia sulki oven ja pakeni takaisin vuoteeseensa. Hän ei ehkä sittenkään halunnut kuulla lisää, ja käpertyi peittojen suojiin. Hän yritti nukkua, mutta siitä ei tullut mitään.
Mia tassutti takaisin ovensa luo ja raotti sitä taas. Tällä kertaa isin ja äitin äänet eivät olleet vihaisia, mutta hän ymmärsi näiden keskustelevan jostain vakavasta. Vanhempien äänestä saattoi kuulla vielä vihan ja ärtymyksen, mutta keskustelu oli silti jo hieman vähemmän kuohahtelevaa.
”Olisko se sun mielestä oikea ratkaisu? Mia on aivan liian pieni kokemaan sellaista”, äiti sanoi huokaisten.
”Ei tämä näin voi jatkua kovin pitkäänkään”, sanoi isikin jo nyt hieman vähemmän kimpaantuneena. Mistä isi ja äiti oikein puhuivat? Miten Mia liittyi tähän? Eivät kai he olleet riidelleet hänestä? Oliko Mia ollut niin tuhma tyttö, että vanhemmat harkitsivat hänen pois antamista? Kyynelet polttelivat Mian silmien takana, eikä hän halunnut enää kuulla sanaakaan.
”Mia, tuu tänne pois sieltä”, kuiskasi viereisen huoneen oviaukossa seisova Tuuli, jonka Mia huomasi vasta nyt. Hän käveli säikkynä ja itkuisena Tuulin luokse. Tämä rutisti hänet isosiskon lämpimään halaukseen ja he kävelivät yhdessä Tuulin huoneeseen. Hän sulki oven, muttei päästänyt silti irti Miasta. Isosiskon lähellä oli turvallisempaa, silloin ei tarvinnut pelätä yksin. Mia itki vasten Tuulin yöpaitaa ja sopersi: ”Ei kai vanhemmat anna mua pois? Oonko mä niin tuhma tyttö, että ne haluaa mut pois? Tuuli, isi sanoi äitille tosi rumasti ja sitten ne sanoi, että mä olen liian pieni ja…”
”Hyss”, Tuuli rauhoitteli ja silitti Mian hiuksia. ”Ei ne sua ole pois antamassa, luota muhun.”
”Mutta ne riiteli taas”, Mia niiskaisi.
Tuuli huokaisi. ”Niillä on ollut nyt vähän vaikeaa jo pitemmän aikaa. Et sä ole ainoa, joka ei saa unta niiden riidellessä”, Tuuli sanoi ja Mia rauhoittui hieman. Hän ei siis ollut ainoa, joka oli salakuunnellut!
”Mutta sitten äiti sanoi, että mä olen liian pieni. Miten mä liityn niiden riitelyyn?” Mia sitten ihmetteli.
Tuuli näytti mietteliäältä, ennen kuin vastasi hetken kuluttua. ”Äiti tarkotti että sä olet liian pieni puuttumaan niiden riitelyyn. Ilmeisesti isi oli ottanut sut mukaan riitaan ja ajatellut, että se hakisi sut puolelleen”, Tuuli keksi hätävalheen vaikka tiesi oikeasti vanhempien keskustelleen erosta. Se sama aihe oli otettu joskus aikaisemminkin riitojen jälkeen puheeksi, mutta sitä Tuuli ei Mialle halunnut kertoa. Hän oli vanhempien kanssa samaa mieltä siitä, että se oli liian raskasta viisivuotiaalle kuultavaksi.
”Ja pöh, tietysti mä olisin puolustanut äitiä!” Mia tuhahti, silti yhä kuulemastaan hieman hermostuneena.
”Hei, haluisitko sä nukkua mun luona tän yön?” Tuuli tarjoutui, ja Mia pystyi jopa hymyilemään ilahtuessaan, kun pääsisi nukkumaan isosiskonsa viereen.
”Joo!” Mia sanoi ilahtuen, mutta varoen ettei vanhemmat kuulisi heidän olevan yhä hereillä.
”Mä ajattelin, että se vois rauhoittaa sua”, Tuuli sanoi lempeästi ja meni työpöytänsä laatikostolle. Mia seurasi häntä katseellaan ja tiesi, mitä Tuuli tekisi seuraavaksi. ”Älä sitten kerro äitille”, Tuuli ohjeisti ojentaessaan laatikosta muutaman hedelmäaakkosen Mian kämmenelle.
”En kerro”, Mia lupasi ja tunki karkit kerralla suuhunsa. Hänellä oli jo paljon parempi mieli.
Kun Mia käpertyi saman peiton alle siskonsa kainaloon ja nukahti hetken kuluttua, jäi Tuuli vielä hetkeksi valvomaan. Hän todella toivoi, että riitely ei jatkuisi enää kauaa. Hän halusi, että perhe voisi olla onnellisesti yhdessä, ja että kaikkien kesken olisi rauha. Tuuli toivoi, että heidän vanhempansa osaisivat keskustella asioista järkevämmin ilman tiuskimista, rumia sanoja ja korotettua ääntä. Ero oli asia, jota Tuuli vähiten perheelleen toivoi.
Ja hetken kuluttua Tuulikin nukahti, mutta levottomana.
