Onko onnellisempaa hetkeä?
kirjoittaja: kulovalkea
ikäraja: S
tyylilaji: drama, angst
Päähenkilö: Katajapentu
fandom: Soturikissat
Vastuunvapaus: maailma kuuluu Erin Hunterille
Katajapentu avasi silmänsä. Hän häikäistyi ensin valosta, joka tulvi katon väleistä. Se tanssi sammalilla ja nukkuvien kissojen turkeilla. Hän näki emonsa tumman hahmon makaavan vieressään sammalilla. Katajapentu katsoi emonsa tummaa, raidallista turkkia lumoutuneena. Se oli sileä ja kiiltäjä, toisin kuin hänen omansa. Toisella puolellaan hän näki siskonsa ja veljensä pienemmät hahmot toisiinsa painautuneina. Häntä ärsytti, että toiset eivät olleet nähneet, kun hän avasi silmänsä. Katajapentu katsoi ulos ja näki valon jo lisääntyneen pesän ulkopuolella. Emo ja sisaret alkoivat näyttää heräämisen merkkejä valon osuessa heihin. Katajapentu ei malttanut odottaa ulos pääsyä.
Katajapennun jalat tärisivät. Hän ja hänen sisarensa seisoivat suurkiven juurella ja katsoivat ylhäällä kohoavaa kissaa. ”Tästä lähtien sinut, Katajapentu, tunnetaan nimellä katajatassu, ennen kuin saat täyden soturinimesi.” kivellä puhuva päällikkö, Kettutähti jatkoi. ”Mestariksesi tulee Sulkaturkki. Katajatassu pomppi koskettamaan kuonollaan ruskean naaraan kuonoa. Hän oli loppukokouksen niin tohkeissaan, ettei kuullut mitään. Kuin jostain kaukaa Katajatassu kuuli muiden huutavan hänen nimeään. Hän oli oppilas! Hän pääsisi metsään ja täysikuun kokouksiin ja taisteluharjoituksiin. Voiko olla onnellisempaa hetkeä, hän mietti.
Seuraavana päivänä Katajatassu pomppi metsässä Sulkaturkin edessä. Ensimmäiset metsästysharjoitukset! Katajatassun vieressä astelivat hänen sisarensa ja heidän mestarinsa. He aikoivat kokeilla saada saalista aurinkokiviltä. Mutta juuri kun he aikoivat kääntyä mutkan takaa aurinkokiville, Sulkaturkki pysähtyi kuin seinään ja veti hampaansa irveeseen. Kohta Katajatassukin haistoi sen, inhottava kalan- ja vieraan kissan haju täyttivät aurinkokivet. Hakekaa apua Sulkaturkki ärähti. Toinen Katajatassun sisarus pinkaisi tulosuuntaansa. ”Hyökkäykseen!” Sulkaturkki huusi. Myöhemmin Katajatassu ei muistanut taistelusta juuri mitään. Ainoat asiat mitä hän muisti oli se, että joka puolella oli verta ja kyntensä paljastaneita kissoja painimassa. Toinen asia oli se, kun muu Myrskyklaani saapui auttamaan.
Taistelu oli ohi. Kummallakaan puolella ei oltu vältytty menetyksiltä. Katajatassun emo oli kuollut. He olivat hävinneet. ”Tästä lähtien sinut tunnetaan Katajahäntänä” päällikön ääni kaikuivat yli kissojen. ”Voi kun emoni näkisi minut nyt” Katajatassu ajatteli katsoessaan verenpunaista auringonlaskua. Vaikka kyyneleet polttiva Katajahännän silmiä, hän mietti oliko olemassa onnellisempaa hetkeä.
