Kuupölyä iholla
Kirjoittaja: Kineza7
Beta: Alexhar
Ikäraja: K11
Yhteenveto: Kaksi aikuista henkilöä on päätynyt viettämään iltaa keskenään. Mihin se johtaa?
A/N: Teksti kuuluu
Otsikko etsii tarinaa IITänään on mun toinen vuosipäivä finissä! Taputuksia, tää on myös toinen julkaisuni täällä.
En lähes kuullut musiikkia, mutta saatoin aistia miten Annabel liikkui sen tahdissa. Aika miltei pysähtyi ja hetki oli kuin hidastetusta filmistä.
Annabel nuolaisi huuliaan ja vaistosin, kuinka hänen suupieliinsä ilmestyi viekas hymy. Hänen silmänsä katsoivat minua tiiviisti, mutta ilkikurisesti. Annabel käänsi päätään kysyvästi ja siinä samassa hänen kätensä kurkottivat minua kohti.
Niin hellä ja siro käsi, ajattelin, kun otin hänen kädestään kiinni. Huulet näyttivät niin pehmeiltä ja halusin vain vajota ja uppoutua niihin kuin valtameren syvyyksiin.
Pioninsiniset silmät tuijottivat minua takaisin. Kuinka kenenkään silmissä saattoi olla niin paljon eri sävyjä?
"Sinulla on kauniit silmät", sanoin ja samassa pelkäsin, että olisin rikkonut tunnelman. Annabel päästi kädestäni irti ja laski omansa olkapäilleni. Ja siinä samassa olin lähellä tuota sanoinkuvaamattoman kaunista naista. Hän hautasi kasvonsa syliini ja pystyin haistamaan parfyymin. Arvostin sitä ettei Annabel ollut niitä naisia, jotka kuvittelivat runsaan parfyymin tuovan heidän etujaan esille. Pieni määrä kertoo, että oli päästävä niin lähelle, että ruusun saattoi haistaa.
Silitin punaisia hiuksia, jotka soljuivat sormieni välissä. Keinuva liike sai minut leijumaan pilvissä, mutta halusin tuntea Annabelin kehon kehoani vasten. Annabel sai tuskani väistymään, enkä nähnyt muita kuin hänet. Miten kukaan saattoikaan olla niin seksikäs?
Miten minä saatoinkin haluta jotakuta niin kovin? Tunne syövytti minua sisältäpäin kuin rikki. En olisi halunnut päästää sitä valloilleen, mutta minun oli yksinkertaisesti pakko.
"Annabel", sanoin matalalla äänellä ja erottauduin hänestä. Se oli tuskallista, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. Suuni ei meinannut aueta, mutta sain kähistyä: "Tule mukaani."
Ja sillä kertaa minä johdin. En osannut lukea mietteitä hänen silmistään, mutta Annabel seurasi minua pois olohuoneesta. Raikas ulkoilma otti meidät vastaan, ei ollut lämmin muttei ollut kylmäkään. Heikko tuulenvire liikautti Annabelin hiuksia ja mekkoa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pystyi hengittämään kunnolla.
Näin polun vain heikosti, mutta tunsin reitin mäelle asti. Tiesin polun kuin omat taskuni. Sen, mitä pienenä oppii sen vanhana taitaa. Pidin Annabelin kädestä kiinni, en aikonut antaa hänen kaatua. Annabelin rohkeat askeleet saivat hymykuopat painumaan poskilleni.
Laskin Annabelin varovasti nurmikolle. Ensimmäistä kertaa näin hänen hymyssään häivähdyksen pelkoa, mutta pyyhin sen pois suutelemallla hänen punaisia huuliaan. Tunsin hänen kielensä kieltäni vasten ja punaviinin maku viipyi suussani myös silloin, kun sain riuhtaistua itseni irti.
En voinut edetä liian nopeasti. Annabel avasi mekkonsa vetoketjun, enkä päästänyt katsettani irti hetkeksikään. Olin niin lähellä eikä minua saanut enää mikään perääntymään.
Käärin mekon alemmas ja sen alta paljastuivat täydelliset rinnat. Rinnat, jotka kutsuivat minua luokseen. Annabel oli kuitenkin jo ottamassa mekon kokonaan pois päältään, enkä voinut olla eri mieltä hänen kanssaan.
"Olet täydellinen", ajattelin. Vai sanoinko sen ääneen? Ei, Annabelin katseessa ei näkynyt muuta kuin himoa.
"Tule", Annabel sanoi. En kuitenkaan liikkunut. Halusin katsoa tuota kehoa, jonka muodot hivelivät sellaista osaa minussa, minkä olemassaolosta en edes ollut tiennyt. Kuunvalo lävisti puun ja laskeutui naisen keholle. Valo aivan kuin leijaili siinä. Tämä kuupöly löysi Annabelin iholta kodin. En olisi halunnut estää valoa koskettamasta hänen ihoaan, koska viimeistään sillä hetkellä Annabel oli kaunein taideteos, minkä olin koskaan nähnyt. Hän oli ensimmäinen ihminen, josta tiesin, etten pystyisi vangitsemaan hänen kauneuttaan valokuvaan.
Olohuoneeseen katettu pöytä oli tyhjillään ja tiesin, että kynttilän liekki oli sammunut. Minun liekkini ei kuitenkaan ollut, vaan se sai kokoajan lisää polttoainetta. Pelkkä katse sai minut vireille ja jokainen kosketus sai minut syttymään.
Annabel oli sininen pioni.