Title: Peili
Author: Julma-Nala
Genre: angst
Rating: K11
Summary: On turha syyttää peiliä, jos naama on vino.
A/N~Originaali10 #3. Saamastani sanalistasta sana 03. Kuvata. Omistan tämän Lupus Daemonikselle, jonka tekstit saavat minut aina yrittämään kovemmin. Keksit varmaan, mistä tämä on saanut inspiraationsa.
Peili
Lapsuuden leikkien väitetään usein valmistavan ihmistä aikuisuuteen. Kotileikit ja leikkikaupat kuitenkin kalpenevat, sillä vain Peili opettaa ihmiselle tärkeimmät ohjeet: Pysähdy, kun sinua katsotaan. Seiso hievahtamatta ja odota, kun Peili kyttää, oletko varmasti täydellisen aloillasi. Älä tuota pettymystä tai joudut palaamaan alkuun. Lapsuudesta saakka ne ovat vahtineet minua, ja siksi minä vihaan peilejä.
Peili ei voi puhua, eikä se onneksi osaa nauraa. Se on puolueeton vastaten vain visuaalisella kaiulla. Peili kopioi jokaisen liikkeeni, huutaa omat syytökseni vasten kasvojani ja maalaa seinälle taakseni näkymättömän pirun. Sieluni peili eivät ole silmäni, enhän ole avoin kirja. Todellinen sieluni on hän, jonka silmäni näkevät peilikuvani takana. Hänen siipensä ovat mustat, ja hän osoittaa minulle yksitellen kaikki virheet, jotka peili rehellisenä heijastaa. Lasin rikkominen on pelkkää itsepetosta. On turha syyttää peiliä, jos naama on vino.
Peilin vihaaminen ei todella auta mitään. Onko ongelma lopulta edes peili, vai kuvajaistaan vihaava mieli? Kuvastin näyttää aina valekuvan, kuten optiikan kurssi opetti, mutta valekuvakin vastaa todellisuutta. Peili ei osaa valehdella. Miksei kukaan muu näe toista kuvajaista takanani? Jos vain minä kuulen käskyt, onko mustasulkainen hyöty-yhteiskunnan inkarnaatio oikea vai pelkkä mielikuvitukseni tuote? Vaikka eihän se, että kaikki tapahtuu pääni sisällä, tarkoita, ettei se olisi totta.
Miksi peili sitten on monille se saastaisin kirosana? Vika ei ole heijastavassa pinnassa itsessään, vaan siinä, millaisia mielen kaukaisimmille rannoille hukkuneita ajatuksenäpäriä se nostaa pinnalle. Yksi näkee kuvitteellista rasvakudosta, toinen todellisuutta rumemmat kasvot, kolmatta kiusaavat liian halvat vaatteet. Sitten ovat ne, joille eivät riitä prinsessa ja puoli valtakuntaa. On saatava kaikki. Niille – minulle – peilissä näkyy alati uhkaava tuho, keskittymisen herpaantuminen ja suorituskyvyn lasku. On pysyttävä varuillaan. Sulkaiset siivet piiskaavat peilikuvaa pienistäkin erheistä, koska mikään ei riitä. Tyytyväisyys on se tila, jossa ihminen lakkaa kehittymästä, ja kehityksen loppu on taantumuksen alku. Siirrä vuoria, osoita että kykenet, peilikuva käskee, sillä ilman suoritusta et ole mitään. Lopulta peilit ja käskyt muodostavat sokkelon, jossa yhden peilin kääntäminen muuttaa kaiken ja josta ei siksi ole reittiä ulos. Ainoa pakotie on tulla osaksi sokkeloa, alkaa heijastaa valoa, kunnes on itsekin peili.
Kaikki juontaa kaukaa lapsuudesta, jolloin Peili oli vielä pelkkä leikki. Jo varhain huomattiin, että kapasiteetti kyllä riittää. Vain mielikuvitus on rajana, eikä silloin ole mitään syytä tyytyä helppoon elämään tai epäonnistua vaikeaa eläessään. Tylsistyt vielä, ne sanoivat. Kauan kannustettiin pyrkimään aina parhaaseen, täydelliseen. Kun huomattiin tarvetta olevan ehkä enemmän hillitsemiselle, oli jo liian myöhäistä. Käskynhaltija oli jo löytänyt tiensä peiliin, ja alamainen kiillottanut kovettuneen kuorensa heijastavaksi. Kaikki kehotukset hidastaa heijastuvat kaikuna pois kohteestaan. Peilipintaisuus on opittu taito, joka estää häiritseviä ulkomaailman tapahtumia saavuttamasta sisintä.
Peilinä olen yksisuuntainen. Näen itse halutessani ulos, mutta ulkona ei tiedetä mitään minusta. Minusta ei saa otetta, vain kuoresta, joka peilaa pahat sanat takaisin lähettäjälle. Joskus ihmettelen, eikö kukaan näe kuumeista kiiltoa silmissäni, kun ne tarkentavat seuraavaan päämäärään. Se kiilto on minun todellisen sieluni peili, mutta valekuvani lienee aukoton. Joskus on vain suljettava molemmat läpäisysuunnat ja kuunneltava sisintään. Peili on jo ehtinyt myrkyttää sen.
Yhden välietapin viimeisen koetuksen lähestyessä peilistä tulee entistäkin ankarampi. Mustat sulat väräjävät kuin varoittaen: älä epäonnistu nyt. Ymmärrän kuvajaistani paremmin kuin koskaan, joten annan hänen puhua. Tämän valtakunnan viimeisestä taistelusta ei ole paluuta muuten kuin voittajana tai kuolleena. Tunteet, ystävät, perhe unohtukoot. Joko he tukevat tarkoitusta tai he saavat mennä. Kaiken yläpuolella ovat hänen sanansa: Voittajan kruunussa lukee seitsemästi "ylistetään". Omista uhrauksistasi, maahan poljetuista hidasteista ja vihollisten verestä se kruunu valetaan ja omasta selkänahastasi punotuilla köysillä se hilataan hiuksillesi. Jos voitonmaljasi ei ehdi täyttyä verestä, hiestä ja kyyneleistä, voittosi ei ole oleva kunniakas.
Peilikuvansa vihaajille ne sanat ovat ikuinen tosi. Taistoon omaa sisintä vastaan on käytävä, ja vain voitto lihan heikkoudesta on mielelle kylliksi. Aina tulee seuraava taistelu, koskaan ei saa lakata yrittämästä. Jos viimeisenä päivänä kaadun hautaani kaikkeni antaneena ja kaiken saaneena, sielu peilikuvani takana ehkä viimein hymyilee minulle.
Hymyilee ja kysyy: Etkö parempaan pystynyt?
