Nimi: Oi jouluyö
Kirjoittaja: tirsu
Beta: pelkkä Word vaan…
Genre: slice of life & fluff
Fandom: Kahden kerroksen väkeä (Upstairs Downstairs 2010 spin-off)
Päähenkilö: Eunice McCabe
Ikäraja: S
Summary: Blanche oli itsepäinen ja vaati Eunicea ottamaan lahjan vastaan.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kahden kerroksen väkeä (2010) kuuluu Heidi Thomasille. Minä vain yksinkertaisesti lainaan hänen hahmojaan/maailmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi).
Haasteet: Sivuhahmohaaste A/N: Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin kirjoittaa jotakin Euniceen liittyvään, mutta en kuitenkaan saanut millään mitään aikaan. Sitten kuin tilauksesta huomasin sivuhahmohaasteen ja päätin osallistua siihen Eunicen kanssa, vihdoinkin saisin itseni kirjoittamaan hänestä.
Ei se kyllä sitten ottanut siltikään heti sujuakseen. Kirjoitin tämän monta kertaan uusiksi ja ideakin muuttui monen monituista kertaa. Viimein viime viikolla sain tämän idean ja kirjoittaminenkin alkoi sujua, sormet melkeinpä tanssahtelivat näppäimistöllä kirjoittaen tarinan puolestani.
Joten tässä nyt olisi teille luettavaksi vähän tällainen jouluinen pätkä Eunicesta, toivottavasti tykkäätte. Iloista joulua!
Oi jouluyöEunice otti jääkaapin keskimmäiseltä hyllyltä, maitopullojen vierestä, liinaan käärityn piparkakkutaikinan esille. Hän oli leiponut taikinan eilen ja antanut sen kovettua yön yli jääkaapissa, jotta pystyisi leipomaan siitä herkkuja joulupöytiin.
Poistettuaan liinan taikinan päältä Eunice laski sen valmiiksi jauhottamalleen pöydälle (ei, hän ei ollut levittänyt jauhoja koko pöydälle, ei ole tarvetta olla näsäviisas). Hän otti puisen kaulimen käsiinsä ja alkoi kaulita tummanruskeaa mustatäplistä taikinaa heitettyään ensin sen päälle hieman jauhoja.
Varmoin ottein hän kaulitsi taikinasta erittäin ohuen. Taikinan liiskaaminen oli rentouttavaa puuhaa. Siihen oli helppo purkaa pienoiset turhautumiset – jos siis sattui olemaan turhautunut.
Juuri, kun Eunice oli ottanut piparkakkumuotin esille, keittiöön pöllähti kaksi punertavapäistä lasta. Hetken päästä heidän perässään tuli vielä kolmas lapsi, punapäinen tämäkin.
>> Äiti, mitä sinä teet? >> Ella kysyi.
>> Saammeko mekin? Jooko äiti, ole niin kiltti >>, Colin meni suoraan asiaan toisin kuin kaksoissiskonsa.
>> Minä myöt, minä myöt >>, Aaron sanoi kivutessaan keittiötuolille.
Eunice naurahti. >> Noh, noh. Odottakaapa nyt hieman. Jokainen teistä saa leipoa pipareita, kunhan laitatte ensin essut yllenne. >>
Ella ja Colin riensivät kilpaa kaapille, jossa essuja säilytettiin. Aaron, joka oli juuri päässyt tuolille, laskeutui alas ja kipitti sisarustensa luokse. Hetken päästä jokainen palasi takaisin äitinsä luokse oma essu, jotka isoäiti oli heille tehnyt, mukanaan.
Autettuaan jokaista lastaan vuoronperään pukeutumaan essuun Eunice sirotteli jauhoja pöydälle jokaisen lapsen kohdalle. Hän kaulitsi tottuneesti taikinat suuriksi ja ohuiksi lätyskiksi lasten puolesta.
Kolmikon saatua omat muottinsa ja alettua painella niitä summamutikassa piparkakkutaikinalle, Eunice kävi hakemassa pellit. Hän asetti kaksi peltiä niin, että lasten oli helppo laittaa omat luomuksensa niille.
>> Taikinaa ei saa mennä sitten koko ajan suuhun >>, Eunice sanoi, kun Colin työnsi ties monennen palan taikinaa suuhunsa yrittäen näyttää samalta viattomalta.
>> Ei, ei äiti >>, sisaruskolmikko lausahti melkein yhteen ääneen.
Eunice pudisti päätään hymy kasvoillaan ja otti oman muottinsa jälleen käsiinsä alkaen painella lapsiaan systemaattisemmin muotilla taikinaa.
・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・Viimeiset piparit olivat paistumassa uunissa. Ella, Colin ja Aaron piirsivät olohuoneen lattialla Eunicen vaivatessa keittiössä limpputaikinaa. Joulu oli pian ovella ja hänellä oli paljon tehtävää. Sen lisäksi, että hän leipoi ja teki ruokaa omalle perheelleen jouluksi, muutamat naapurit ja tutut olivat pyytäneet häntä tekemään heillekin. Ja ilomielen Eunice oli suostunut. Oli mukava tietää, että häntä arvostettiin (tai ainakin hänen taitojaan keittiössä).
Eunice olikin viettänyt viime päivät keittiössä jouluruokia valmistellen. Hänellä oli melkein kaikki jo valmiina. Heidän omat ruuat odottivat vielä paistamista, mutta ne ehtisi paistamaan joulupäivänäkin.
Eunice laski taikinakulhon pöydälle ja otti patalaput käsiinsä. Piparit saisi ottaa uunista.
Piparit olivat paistuneet kauttaaltaan kauniisti. Yksikään niistä ei ollut päässyt palamaan edes pienesti.
Eunice muisti ne ajat, kun hän oli vasta aloitellut Eaton Place 165:ssä rouva Thackerayn alaisuudessa. Hän oli ollut melko onneton keittiöapulainen. Polttanut veden kattilaan, maustanut pullataikinan sokerin sijasta suolalla, saanut piparit palamaan mustiksi korpuiksi… Ja ties mitä muuta.
Onneksi rouva Thackeray oli ollut kärsivällinen ja jaksanut opastaa häntä. Aika lailla vieläpä kädestä pitäen. Ilman rouva Thackerayta Eunice ei olisi niin loistava ruoanlaittaja kuin hän nyt oli. Hän oli paljosta kiitollinen rouva Thackeraylle.
>> Äiti, äiti >>, Ella huusi saapuessaan keittiöön.
>> Niin kultaseni? >> Eunice kysyi asetellessaan liinan limpputaikinan päälle, jotta se voisi kohota rauhassa.
>> Saadaanko me mennä ulos? Jooko? >> Ella kysyi.
>> Saatte, kunhan pysytte ulkona niin, että näen teidät koko ajan keittiön ikkunasta >>, Eunice myöntyi.
>> Okei >>, Ella sanoi ja palasi olohuoneeseen. >> Äiti sanoi, että käy. Tulkaa vätykset! >>
Pian kolmikko juoksi keittiön lävitse pukeutumaan ulkoilutamineihin. Eunice seurasi lastensa perässä auttamaan Aaronia pukeutumisessa. Hän myös varmisti, että kaksoset pukivat tarpeeksi lämmintä päälle ennen kuin laski nämä ulos.
Palattuaan takaisin keittiöön Eunice vilkaisi ikkunasta lapsiaan, jotka näyttivät keskustelevan kiivaasti jostakin keskenään. Leveä hymy nousi hänen huulilleen.
Hän ei olisi koskaan uskonut olevansa niin onnekas, että hänelle siunaantuisi lapsia. Hän oli aina ollut niin epävarma itsestään ulkonäkönsä ja kömpelön luonteensa takia, ettei olisi uskonut kenenkään koskaan haluavan perustavan perhettä hänen kanssaan. Mutta siinä hän nyt oli, kolmen suloisen, mutta rasavillin, lapsen äiti. Ja uudenvuodenpäivänä hän olisi ollut jo seitsemän vuotta naimisissa unelmien miehensä kanssa. Niin se elämä vain yllätti.
Eunice riisti katseensa pihalla telmivistä lapsistaan ja palasi töidensä ääreen. Hänellä oli vielä paljon tehtävää, ennen kuin ensimmäiset tulisivat noutamaan herkkujaan.
・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・
Eunice kaatoi punaherukkamehua kattilaan ja lisäsi joukkoon hieman sokeria. Vatkattuaan sokerin sekaisin mehun joukkoon hän nosti kattilan liedelle.
Koko päivän keittiössä touhuaminen oli saanut hänen kasvonsa punertaviksi. Punertavia kiharoita oli päässyt pilkottamaan hänen huivinsa alta, ja hänen nenäänsä ja leukaansa koristi jauhoinen jälki.
Leivät olivat tulleet jo uunista ja Eunice oli jo melkein saanut pakattua kaikki ruuat ja leivokset koreihin odottamaan hakijoitaan. Kaikki oli suurin piirtein siis mallillaan.
Eunice otti kaapista kolme mukia ja asetti niitä puhtaaksi pyyhkimälleen keittiönpöydälle, kun Colin ryntäsi sisään. Pojan posket punoittivat pakkasesta ja lapaset näyttivät olevan lumesta ihan läpimärät.
>> Äiti! >> Colin huudahti. >> Meille tuli vieraita! >>
>> Niinkö? >> Eunice kysyi ottaessaan nenäliinaa essunsa taskusta. >> Kuka sieltä mahtoi tulla? >>
>> No sieltä tuli… >>, Colin aloitti, mutta keskeytti, kun hänen äitinsä pyyhki hänen nenänsä. >> Äiti! Minä osaan itsekin! >>
>> Niin osaat, tiedän sen. Ajattelin vain olla avulias. Mutta kerropa, kuka sieltä tuli? >> Eunice sanoi.
>> Blanche-neiti ja Dalia-neiti >>, Colin ilmoitti.
>> Vai niin >>, Eunice sanoi. >> Sinä voit mennä hetkeksi takaisin ulos leikkimään. Kiitos ilmoituksesta, kulta. >>
Colin virnisti leveästi ja muistutti silloin todella paljon isäänsä. Sitten poika käännähti kannoillaan ja katosi keittiöstä. Samalla sisälle astuivat tri Blanche ja hänen niin kutsuttu seuraneitinsä.
>> Pieni hetki vielä, korinne ei ole vielä ihan valmis >>, Eunice sanoi.
>> Tulimmeko me liian aikaisin? >> Blanche kysyi.
>> Ette lainkaan, minä olen vain liian hidas >>, Eunice selitti pakatessaan sellofaaniin paketoitua leipää koriin, jonka kahvaan oli sidottu joulunpunainen nauha rusetiksi.
Varmistettuaan, että korissa tosiaan oli kaikki mitä pitikin, Eunice peitteli vielä korin kauniilla pitsiliinalla, jonka oli nyplännyt itse. Hän nosti korin varovaisesti käsilleen ja kääntyi sitten vieraidensa puoleen.
>> Kas noin, nyt on valmista >>, Eunice ilmoitti ja ojensi koria Blanchelle.
>> Kiitos paljon, Eunice. Olemme todella kiitollisia. Paljonko se maksoikaan? >> Blanche sanoi ja antoi korin Dalialle.
>> Punta ja viisikymmentä sillinkiä >>, Eunice sanoi.
>>Minusta se on aivan liian vähän. Etkö ottaisi enempää? >> Blanche kysyi.
>> Voi ei, en. Punta ja viisikymmentä sillinkiä on tarpeeksi >>, Eunice sanoi.
>> Hyvä on. Mutta saat pari puntaa ylimääräistä, joululahjaksi minulta ja Dalialta >>, Blanche sanoi ottaessaan kukkaronsa esille.
Eunice yritti vastustella, mutta turhaan. Blanche oli itsepäinen ja vaati Eunicea ottamaan lahjan vastaan. Lopulta Eunice myöntyi ja kiitti tohtoria ja Daliaa avokätisyydestä.
Toivotettuaan hyviä jouluja molemmin puolin, Blanche ja Dalia lähtivät. Eunice katsoi hetken kaksikon perään ennen kuin hän muisti hellalle jääneen mehun. Hän ehti viime tipassa nostaa kattilan pois liedeltä ennen kuin mehu kiehui ylitse.
Eunice kaatoi varoen mehua esille ottamiinsa mukeihin. Kattilaan jäi vielä mehua santsattavaksi, joten Eunice laski sen pöydälle pannulapun päälle. Nostettuaan pöydälle vielä lautasen, johon oli tehnyt leipiä valmiiksi, hän meni kutsumaan lapset sisälle. Ulkoilu sai siltä päivältä riittää.
・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・Eunice vahti lapsiaan, jotka koristelivat parhaillaan joulupipareita. Hän oli koettanut auttaa Aaronia, mutta poika oli itsepäisesti vaatinut saada tehdä yksin niin kuin vanhemmat sisaruksensakin. Emmittyään hetken verran Eunice oli suostunut poikansa pyyntöön.
Lapset olivat saaneet aikaan sotkun, mutta Eunice ei välittänyt siitä. Piankos hän sen siivoaisi pois. Tärkeintä oli, että lapsilla oli hauskaa koristellessaan pipareita joulupukkia varten.
>> Iltaa taloon >>, eteisestä kuului tumma ääni, mikä sai lapset riemuihinsa.
>> Isi tuli! >> Ella huudahti ja jätti siinä samassa piparin koristelun kesken.
Colin ja Aaron eivät lähteneet siskonsa perässä isän luokse, vaikka hekin olivat ilahtuneet, että isä oli tullut ajoissa kotiin. Yleensä isä tuli kotiin vasta silloin, kun he olivat jo nukkumassa. Vain toisinaan isä pääsi aikaisemmin töistään.
Pian Ella palasi takaisin keittiöön käsi kädessä isänsä kanssa. >> Katso isi, me koristellaan pipareita joulupukille. >>
>> No niinpä näkyy. Kylläpäs ne näyttävät herkullisilta, mahtaisikohan siitä liietä yksi minulle maistettavaksi? >> Johnny kysyi silmät nauraen.
>> Ei hassu >>, Ella sanoi mennessään jatkamaan koristeluaan.
>> Sepä harmillista >>, Johnny sanoi esittäen pettynyttä.
>> Katto iti, minä kolittelen ihan itte >>, Aaron sanoi ja heilutti pikeeripursotinta kädessään.
>> Oletpa sinä jo iso poika. Antoihan äiti luvan? >>
>> Tietysti antoi, ei kai Aaron muuten saisi yksin tehdä noin >>, Colin tokaisi liimatessaan pastilleja piparkakku-ukkoonsa kiinni.
>> Ah, aivan totta >>, Johnny sanoi mennessään painamaan pusun Eunicen poskille. >> Hei kulta. >>
>> Hei, miten töissä meni? >> Eunice tervehti miestään.
>> Hyvin. Kiirettä piisasi, mutta hyvin. Clarice käski lähettää terveisiä. Hän oli kiitollinen lahjastaan >>, Johnny kertoi.
>> Sepä hyvä. Voiko hän hyvin? >> Eunice kysyi.
>> Voi, oikein hyvin >>, Johnny vastasi. >> Ai niin, Arthur sanoi tuovansa kuusen näihin aikoihin. Hän sanoi myös ottavansa heidän korinsa silloin. >>
>> Vai niin, no sitten minun täytyy käydä viimeistelemässä se >>, Eunice sanoi.
>> Eikö se ole vielä valmis? >> Johnny kysyi.
>> On se, pientä loppusilausta lukuun ottamatta >>, Eunice vastasi.
>> Vai niin >>, Johnny sanoi mennessään katsomaan Aaronia, joka oli onnistunut saamaan pikeeriä hiuksiinsa.
Sujautettuaan McGrathien koriin hieman namusia lapsia varten Eunice kääntyi katsomaan pientä perhettään. Hän tunsi itsensä niin onnekkaaksi.
Hän ei ollut koskaan uskonut, että Johnny olisi tuntenut samoin kuin hän. Hän oli ollut tähän ihastunut siitä asti, kun oli tavannut tämän ensimmäistä kertaa Eaton Place 165:ssä. Hän oli ollut ihan varma, ettei hänellä olisi ollut mitään mahdollisuuksia Johnnyn suhteen ja oli tyytynyt pelkkään ystävyyteen pojan kanssa. Parempi sekin kuin ei mitään.
Mutta sitten sodan loputtua Johnny oli kotiin palattuaan polvistunut Eunicen edessä ja kosinut tätä. Toivuttuaan shokistaan (ja varmistettuaan, että Johnny oli rakastunut häneen) Eunice oli vastannut kyllä ja niin heidät oli vihitty seuraavan vuoden ensimmäisenä päivänä. Siitä paria vuotta myöhemmin kaksoset olivat syntyneet ja Aaron oli syntynyt viisi vuotta kaksosten jälkeen.
Johnny siirsi katseensa vaimoonsa. >> Kulta, tarvitsemme apua. Aaron luuli olevansa pipari ja koristeli itsensäkin. >>
>> Enkä luullut, hattu iti >>, Aaron totesi vakavana.
>> No niin, lapsukaiset. Viimeistelkää ne piparit, sitten riittää >>, Eunice sanoi. >> Ja sen jälkeen mars pesulle. Isi käy laskemassa teille kylvyn. >>
Lapset nurisivat hieman, mutta tottelivat kuitenkin kiltisti äitiään. Juuri kun kolmikko oli poistumassa keittiöstä, ovelta kuuluva koputus sai heidät jähmettymään paikoilleen.
>> Onko se kuusi? >> Colin huudahti innoissaan.
>> Saadaanko me koristella se äiti? >> Ella kysyi silmät tuikkien.
>> Tietysti, kuten joka joulu. Mutta vasta pesun jälkeen, joten hopi hopi >>, Eunice komensi.
Lapset odottivat kuitenkin, että isä ja Arthur-herra toivat kuusen sisälle. Nähtyään kuusen he riensivät sitten kiireesti pesuhuoneeseen riemusta ja innostuksesta kiljahdellen.
>> Eikös ole upea kuusi? >> Arthur kysyi.
>> Voi, se on todella upea >>, Eunice sanoi silmäillessään kuusta. >> Kiitoksia paljon. >>
>> Tämä on vähintä, mitä voimme tehdä uskollisille työntekijöillemme >>, Arthur sanoi kadotessaan Johnnyn kanssa olohuoneeseen.
Eunice poimi korin mukaansa ja seurasi miehiä olohuoneeseen. Hän katseli, kun Johnny ja Arthur kiinnittivät yhteistuumin kuusen kuusenjalkaan kiinni. Tuuhea oksainen kuusi yltyi melkein kattoon ja Eunicea huoletti, että mahtaisivatkohan he saada tähden kiinnitettyä sen latvaan ilman, että se osuisi kattoon.
>> Kas noin, eiköhän se nyt pysy pystyssä >>, Arthur sanoi suoristautuessaan täyteen pituuteensa. >> Saatteko tähden itse vai laitanko minä sen? >>
>> Lapset pettyvät, jos he eivät ole paikalla, kun tähti laitetaan kuuseen >>, Johnny sanoi.
>> No sitten annetaan tähden odottaa. Ja lapsista kun tuli puhe, niin jätin eteiseen pienen kassin, jossa on lahjoja lapsille. Agnekselta ja minulta >>, Arthur sanoi.
>> Voi kiitos, ei teidän olisi tarvinnut >>, Eunice sanoi.
>> Tietysti tarvitsi >>, Arthur lausahti.
>> Kiitos paljon. Sano ladyllekin kiitokset puolestamme. Tässä olisi muuten tämä teidän kori >>, Eunice ojensi täytettyä koria Arthurille.
>> Välitän kiitoksenne >>, Arthur sanoi ottaessaan korin vastaan. >> Ja kiitos teillekin; sinulle tästä korista ja Johnnylle loistavasta työstä – parempaa hovimestaria saa hakea. Mutta nyt minun on mentävä, Agnes ja lapset odottavat. >>
>> Hyvää joulua! >> Johnny sanoi ja kietoi käden Eunicen ympärille.
>> Sitä samaa teille! >> Arthur huikkasi suunnatessaan ovelle.
Jäätyään kahden Eunice ja Johnny seisoivat hetken paikoillaan. Molemmat olivat omissa mietteissään. Kumpaisenkin mietteet liikkuivat samoilla linjoilla, Eaton Placen emäntäperheessä. Siellä vallitsi vihdoinkin onnellisuus jälleen.
Heidän mietteensä keskeytti Colinin huuto. >> Tuleeko se iskä laittamaan meille sen kylvyn vai ei? >>
>> Tullaan! >> Johnny huusi takaisin ja naurahti. >> Kyllä minun on nyt parempi mennä ennen kuin he alkavat itse laskemaan sitä kylpyä. >>
>> Olet oikeassa, niin olisi parempi >>, Eunice sanoi. >> Minä käyn sillä aikaa etsimässä koristeet kuusta varten. >>
・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・☆・・
Joulukuusi seisoi olohuoneessa koreana ja hienoksi koristeltuna. Koristeet olivat hieman vähän miten sattuivat, sillä jokainen lapsista oli saanut koristella – kohtuuden rajoissa, tietysti – kuusen oman makunsa mukaan. Eunice oli hoitanut Johnnyn kanssa yläoksien koristelun ja lapset alaoksiston. Sinä vuonna tähden paikkaan oli saanut laittaa Ella yhdessä Johnnyn kanssa.
Kuusen koristelun jälkeen he olivat nauttineet yhdessä koko perhe lämmintä kaakaota ja maistelleet pipareita. Ennen pehkuihin painumista Ella, Colin ja Aaron olivat yhdessä laittaneet pukkia varten kuusen lähettyville lautasen, jossa oli pari jokaisen koristelemaa piparia, ja lasillisen kylmää maitoa.
Johnnyn lukiessa lapsille iltasatua Eunice oli siivonnut keittiötä ja varmistanut muutenkin, että kaikki oli reerassa. Hän halusi päästä seuraavana päivänä helpolla ja nauttia joulupäivästä perheensä kanssa. Siksi hän koetti saada aattona kaiken niin valmiiksi ja kuntoon kuin oli mahdollista.
Kun lapset olivat syvässä unessa Eunice ja Johnny kantoivat joululahjat piilosta esille. He asettelivat ne kauniisiin kasoihin joulukuusen alle. Lady A:n ja Arthurin lähettämät paketit he asettivat kasan ylimmäksi.
Kaikkien lahjojen ollessa kuusen alla Eunice ja Johnny kävivät istumaan takan eteen asetettuihin nojatuoliin. He söivät lasten joulupukille tarkoitetut keksit puoliksi ja keskustelivat hiipuvan takkatulen ääressä päivistään. He myös suunnittelivat seuraavaa päivää vaikka loppujen lopuksi heidän joulupäivänsä menivät aina samoja latuja, heidän perheensä perinteitä noudattaen.
Heidän keskustelunsa keskeytyi, kun käkikello ilmoitti aattoillan kääntyneen puoleenyöhön. Oli virallisesti joulupäivä.
>> Oih, se on jouluyö >>, Eunice sanoi. >> Nyt jo, kylläpä aika rientää. Luulin, että aattoa olisi ollut vielä ainakin tunnin verran jäljellä. >>
>> Hyvässä seurassa ajalla on sellainen tapa >>, Johnny hymisi.
>> Niin, taidat olla oikeassa. Kaipa meidänkin olisi hyvä käydä nukkumaan, lapset heräävät kuitenkin aikaisin.
Johnny silitteli peukalollaan Eunicen kämmentä. >> Niin, ehkä meidän tosiaan pitäisi mennä. >>
Eunice nousi pystyyn ja Johnny seurasi hänen perässään. Mutta sen sijaan, että olisi lähtenyt kohti heidän makuuhuonettaan, Johnny kumartui suutelemaan vaimoaan hellästi.
Eunice hymyili pienesti, kun heidän huulensa irtaantuivat. Johnny nojasi otsaansa vaimonsa otsaan ja hieroi pienesti heidän neniään vastatusten.
>> Hyvää joulua, Eunice rakas >>, Johnny toivotti.
>> Hyvää joulua, oma ihana Johnnyni >>, Eunice vastasi.
He seisoivat vielä hetken aikaa siinä paikoillaan tuijotellen toisiaan lämpimästi silmiin. Aina välillä Johnny painoi pikaisia suukkosia Eunicen huulille ja mutisi kerran pari rakastavansa tätä. Eunicen sydän paisui onnesta joka kerta rinnassa, kun Johnny tunnusti rakkautensa hänelle. Hänen oli vielä toisinaan vaikea uskoa, että se kaikki oli oikeasti totta.
>> Minäkin rakastan sinua >>, Eunice sanoi, kun Johnny oli jälleen tunnustanut ikuisen rakkautensa. >> Mutta nyt meidän pitää tosiaan mennä nukkumaan. >>
>> Okei, mennään vain >>, Johnny myöntyi ja painoi vielä suukon vaimonsa otsalle.
Käsi kädessä he suuntasivat hiljaiset askeleensa kohti makuuhuonetta, joka sijaitsi lastenhuonetta vastapäätä. Ennen kuin he kuitenkaan menivät omaan huoneeseensa, he pysähtyivät katsomaan pieneksi hetkeksi omissa sängyissään tuhisevia lapsukaisia. Jokaisen huulilla vilahti pieni hymy ja Eunice arveli heidän uneksivan joulupukista ja lahjoista.
Viiden minuutin päästä Johnny veti Eunicen, joka olisi voinut katsella nukkuvia lapsiaan ikuisuuden, mukanaan heidän huoneeseensa. Raskaan työpäivän tuottama uupumus sai Johnnyn nukahtamaan miltei heti, kun tämän pää kosketti tyynyä, mutta Eunice valvoi vielä jonkin aikaa ajatellen, ties monettako kertaa naimisiin menonsa ja lasten saannin jälkeen, kuinka onnekas hän oli. Lopulta hänkin nukahti levolliseen uneen pieni hymynkare huulillaan.
A/N 2: Tulipa nyt mieleen, että tuo otsikko on vähän "irrallinen" tähän. Hups.
