Miltei sulkeutunut noidankehä -- S

[Varjosiirto]

Otsikko: Miltei sulkeutunut noidankehä
Kirjoittaja: Varjosiirto
Genre: pohdiskelevaa draamaa, enimmäkseen vain pohdiskelua
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Vastuunvapaus: Teksti kuuluu kokonaisuudessaan minulle. Hahmoja tms. ei ole lainattu mistään, eli osasto on ihan oikea.
Yhteenveto: Asioilla on aina kaksi puolta, mutta mitä harmaa sitten on?
A/N: Tässä siis kirjoittamiseni lopputulos. Varsin pohdiskelevaa, toivonmukaan ei kuitenkaan turhan ns. "jumiutunutta". Osallistuu haasteisiin Sananlaskuhaaste III ja  Originaali10 #3, sanalla "Ympyrä".
Kuulen mielellään mielipiteitä suuntaan tai toiseen. 



Minä kiersin kiertorataani kuten planeetat kiertävät omiaan. Sain kokea ikuisuuden ja ajattomuuden yhdellä kertaa.
Monet ovat todenneet sen varmasti olleen kaunista. Olen nyökännyt. He ovat todenneet minun olleen onnekas saadessani nauttia jostain sellaisesta. Olen naurahtanut hieman tummasävyisesti – en kuitenkaan pilkallisesti. Useinmiten olen jatkanut kokemuksestani kertomista, ja yhtä monesti he ovat yllättyneet.

Onhan suru hyvin kaunista, mutta yhtäkaikki se satuttaa. Kauneus ei koskaan poista faktaa.
Ihminen on taipuvainen alistumaan nautinnolle – kuvittelemaan faktoja, olettamaan. Ihminen kuvittelee kontrasteja – musta ja valkoinen. Oikeastaan, mitä kontrastit ovat tässä harmaassa sumussa, jossa meistä jokainen elää?
Ja koska ihminen mielessään maalaa kaksi kontrastia, täytyy minunkin muistaa: Harmaa ei koskaan ole yksi. Harmaa koostuu kymmenistätuhansista värisävyistä, ja niissä värisävyissä me kylvemme.

Asioilla on aina kaksi puolta. Lopulta sekin muistuttaa minulle harhaa, joka johtuu harmaasta sumusta –  harmaasta sumusta, joka koostuu kymmenistätuhansista sävyistä ja väreistä.
Mutta harmaata saadaan sekoittamalla mustaa ja valkoista – eikä kumpikaan ole lopulta väri alkuunkaan.

Siinä on minun noidankehäni, sulkeutuva ympyrä, minun kiertoratani – paradoksi – eikä mitään niistä.

(Itsehän minä itseni ihmisen mieleen kahlehdin.)

[Zarroc]

Kommenttikampanjasta päiviä.

Mitähän tästä nyt sanoisi. Miltei sulkeutunut noidankehä otsikkona repi minut aika tiukasti tämän tekstin luokse, mutta huomasin varsin hyvin, että en osaa oikein ilmaista ajatuksiani tämän osalta mitenkään. Tämä jätti aika tyhjän olon jälkeensä, mistä on hieman vaikea lähteä muodostamaan mielipidettä.

Mutta harmaata saadaan sekoittamalla mustaa ja valkoista – eikä kumpikaan ole lopulta väri alkuunkaan.

Tämä varmaankin kiteytti parhaiten koko tekstin sisällön, koska ihan samanlaista olemattomuuden kanssa leikkimistä tässä tekstissä oli puolin ja toisin. Värien käyttö metaforana on yksi kuluneimmista aiheista, mutta se on myös kertakaikkisen toimiva ja siitä tulee aina uudenlaisia innovaatioita.

Ei pettänyt tälläkään kertaa näemmä.

Kerronta oli suhteellisen sujuvaa, vaikka lauseet olivat vaikeita ja siksi välillä tökki. En aina päässyt ihan johdonmukaiseen rytmiin siitä, miten tämä liikkuu eteenpäin, mutta pidänkin pienistä haasteista tekstissä.
Ei minulla oikeastaan muuta, kiitoksia välipalasta.

~ Zarroc