Minäkin löysin tänne stalkkerinappulan takaa niin kuin Kiirsu, vaikkakin näin muutamaa vuotta myöhemmin! Minua veti puoleensa tämän tarinan yksinkertainen, kaunis ja kiehtova nimi, joka ei soittanut mitään kelloja, vaikka kuulostikin etäisen tutulta. Nytpä tiedän, mitä se merkitsee!
Severus, soittaminen ja musikaalisuus ei ehkä olisi ollut minulla ensimmäisenä mielessä, mutta tämän tekstin ensimmäisistä sanoista lähtien olin vakuuttunut siitä, että tämähän on toimiva yhdistelmä! Miksei olisi, onhan musiikki elinvoimainen ja merkityksellinen ilmaisukeino myös taikaväelle. Jotenkin miellän Severuksessa olevan myös sellaista herkkyyttä ja kätkettyä tunteellisuutta, joista varmasti voi kummuta monenlaisia taiteellisia tulkintoja. Mielikuva Severuksesta pianon ääressä täysin musiikkiin eläytyneenä on eläväinen ja kaunis. Ehkä soittaminen on hänelle luonteva keino käsitellä ja purkaa sitä suurta surua, mitä hän on elämässään joutunut kohtaamaan. Hän on niin yksityinen persoona, että se sopisi hyvinkin kuvaan.
Siitä, miten pianon musiikki jatkuu vaikka Severus lakkaa soittamasta sitä, välittyy minulle fiilis musiikin vaikutusvoimasta ja kokonaisvaltaisuudesta: vaikkei se enää varsinaisesti kuuluisikaan, sen voi silti kuulla ikään kuin sielunsa sävelin. Soittamalla tai kuuntelemalla voi saada inspiraation tai tunnekokemuksen, joka kiirii kauaskin. Tai voihan piano olla myös taiottu jatkamaan musiikkia! Oli niin tai näin, Severuksen ja soitinten symbioosi on kaunista luettavaa. Kaikki täydentävät toisiaan ja yhtyvät yhdeksi ja samaksi energiaksi. Ihanaa! Voisikohan olla niin, että aikoinaan Severus ja Lily ovat soittaneet yhdessä, toinen pianoa ja toinen viulua, ja siksi soittaminen muistuttaisi Severusta niin kipeänkauniisti Lilystä? Kuka tietää, ehkä vain Severus itse!
Kiitos tästä kauniista pienestä tekstistä, pidin! -Walle
