Nimi: Ei mitään suurta tai mahtipontista
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: höttöinen slice of life
Paritus: Heikki/Katariina
Haaste: Samuli Putro –
Tavalliset hautajaiset (suosittelen taustamusaksi!)
A/N: Oi, tää biisi! Minunkin tanssijalkaa alkaa aina vipattaa, kun kuulen tämän. Jotenkin tämä on myös niin Heikki/Kata -biisi, ettei ollut vaikea miettiä, millaista tekstiä tähän kirjoittaisi. Lukuiloa!
Ei mitään suurta tai mahtipontista
minä päätin kulkea ylväästi ja pystyssä päin
tehdään tämä selväks kerralla
on ollut elämäni ainutkertaista
ja mahtunut on sakkaa sekaan puhtaan lähdeveden
(Samuli Putro – Tavalliset hautajaiset)
On sunnuntai, ja me siivotaan. Pyykkikone hurisee vessassa. Suljen auki jääneen oven, jotta meteli ei hautaa musiikkia alleen. Jotta mä edes saan itseni liikkeelle siivousaikeissa, täytyy olla menevää musiikkia. Tällä hetkellä soi Tapio Lempivaaran Superstar. Sen jälkeen tulee Marina and the Diamondsin Savages. Vien levällään olevat kirjat takaisin hyllyyn. Hetken mielijohteesta päätän järjestellä ne värijärjestykseen. Näen sivusilmällä, miten Heikki kurkkaa olkapäänsä ylitse.
"Mitä sä teet?" se kysyy huvittuneena.
"Teen meidän kirjahyllystä instagramtähden", vastaan iloisesti.
"Selvä", Heikki sanoo ja jatkaa tiskaamista. Saan kirjat järjesteltyä, ja kiittelen itseäni visuaalisesta silmästä. Päätän jättää kuvaushetken myöhemmäksi, koska siivoushommia riittää.
Raivaan ruokapöydän ja pyyhin pölyt. Laulan hajanaisia sanoja kulloinkin soivasta kappaleesta. Olen juuri hakemassa imuria kaapista, kun kappale vaihtuu, ja muutankin mieleni.
"Hei", Heikkikin huomaa. "Tää on kiva biisi."
"Joo, niin mustakin", sanon. "Tässä on sellainen biitti, että pistää tanssittamaan."
"Tanssitaan sitten." Heikki kuivaa saippuaiset kätensä ja ojentaa mulle kätensä liioitellun herrasmiesmäisesti. Mua naurattaa, mutta tartun käteen. Heikin käsi kietoutuu mun vyötäisille, ja me tanssitaan rempseästi kappaleen iloista sävyä mukaillen. Samanmielinen pelleily saa meidät nauramaan.
"Hassua, miten tää on niin iloisen kuuloinen biisi, vaikka tässä lauletaan hautajaisista", Heikki kummastelee.
"Ei ne hautajaiset ole se pointti", sanon. "Tää on laulu elämästä, sen iloista ja suruista. Siitä, että vaikka on sattunut mitä, ollaan tyytyväisiä kuljettuun matkaan, ja kun se päättyy, ei siitä tarvitse tehdä mitään numeroa. Se on jokaisella edessä kumminkin."
"Sun ja Putron elämänfilosofiat kulkevat siis käsi kädessä", Heikki hymähtää. "Toivottavasti mäkin voin ajatella tolla lailla vanhana."
"Jos et, niin kyllä mä opetan sut", lupaan. Heikin siniset silmät tuikkivat. Suutelen sitä, ja mies halaa mua. Korvaan se kuiskaa:
"Sovitaan niin."
