Ficin nimi: Ystävät lähellä, viholliset lähempänä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Sly Cooper
Ikäraja: S
Genre: Draama
Parituksia: Pieniä tulkintoja muutamista (S/C, S/N, A/N)
A/N: Sly-mania jatkuu ja ensi kertaa sain inspiraation kirjoittaa Neylasta. Itse asiassa ideoita ilmaantui sen verran, että päätin liittää kolme tapahtumaa yhteen tarinaan. Muut kaksi osaa ilmaantuvat satunnaisesti ja tuntemattomalla aikavälillä.
Tapahtumat sijoittuvat Sly 2:n toiseen episodiin Tähtisilmien kohtaaminen.
***
1.
Neyla lisäsi huulilleen kiiltoa ja tarkasteli kuvajaistaan suuresta peilistä. Yönmustat hiukset laskeutuivat hartioille silkkisen suorina, näyttävä hiuskoru välkähteli upeasti ja auringonkultainen perinteinen intialainen asu korosti hänen parhaita puoliaan. Hän oli varsin tyytyväinen ulkonäköönsä lukuun ottamatta ehkä sandaaleitaan, jotka olivat pitkästä aikaa kokeiltuna vähän liikaa hänen makuunsa. Neyla ei jaksanut muistaa, milloin oli viimeksi käyttänyt kenkiä, joiden korko ylitti peukalonmitan.
”Näytät ihastuttavalta.”
Arpeggion taivaansiniset silmät olivat tarkkailleet häntä jo jonkin aikaa – Neyla oli pannut sen merkille silmäillessään miestä peilin kautta – mutta vasta silloin tämä sanoi jotain. Hiljainen läsnäolo olikin jo alkanut käydä vähän ärsyttäväksi.
”Se on tarkoituskin”, Neyla vastasi viimeistellessään ehostuksensa. ”Uskoisin, että illasta tulee oikein mukava.”
”Minä taas viihdyn tuskin lainkaan. Olisin mielelläni jättäytynyt illanvietosta, mutta sehän olisi ollut illan isäntäämme kohtaan varsin töykeää. Lisäksi tämä on mainio tilaisuus tavata kaikki Klaww’n jäsenet kerralla samassa paikassa”, Arpeggio sanoi.
”Melkein kaikki”, Neyla huomautti, ”Ikävä kyllä toimitin juuri jokin aika sitten Pariisin mausteoperaattorisi ihan omakätisesti tiilenpäitä lukemaan.”
”Olen kyllä Dimitrin nykyisestä tilanteesta tietoinen, kiitos Kreivittären”, Arpeggio sanoi asiallisesti jättäen huomiotta hänen pienen viisastelunsa.
”Mahtaa olla Kreivittärelle aika ikävää pallotella kahden tahon välillä ja esittää omistautunutta jäsentä molemmilla. Yhtenä hetkenä yksi Interpolin arvostetuimpia jäseniä ja toisena Klaww-jengin ikioma hypnotisoijapuoskari”, Neyla tuumasi ja poimi pöydältä pienen kultaisen kaulaketjun.
Arpeggion kasvoille kohosi epäuskoinen hymy. ”Kuulostat surkuteltavan tekopyhältä, kultaseni.”
”Minä toin faktoja esiin.” Neyla kohautti olkiaan ja ojensi ketjua olkansa yli. ”Tämä paikka on oikea kaksinaamojen kehto, mutta ei ollut minun vallassani päättää jäädä Pariisiin. Voin siis yhtä hyvin nauttia tilanteesta parhaani mukaan.”
”Oliko sinulla joitain suunnitelmia?”
”Ei varsinaisia, mutta olen taitava improvisoimaan tilanteesta riippuen.”
”Olin kuvitellut sinun olevan vapaa tänä iltana”, Arpeggio sanoi ottaessaan korun vastaan.
Neyla kurtisti kulmiaan hienoisesti. ”Miksi ihmeessä? Meidänhän ei kuuluisi edes tuntea toisiamme täällä ollessamme. Jos olet unohtanut, minä olen peitehommissa sen pahuksen tarkastaja Foxin kanssa, kun taas sinä nautit olostasi
lordi Rajanin tärkeänä kutsuvieraana. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksi näin yhtäkkiä halusit tavata juuri täällä. Aavistuksen riskialtista hiiviskellä tähän osaan vierasmajoja.”
”Halusin vain nähdä kuinka voit”, Arpeggio sanoi huolettomasti. ”Enkä minä harrasta hiiviskelyä.”
”Oli miten oli, minä en pelaa sinun pussiisi tällä kertaa”, Neyla tokaisi ja siirsi hiuksiaan niskalta sivuun, jotta Arpeggio saisi ketjun lukon helpommin kiinni. ”Saattaa lisäksi olla, että eräs henkilö saapuu paikalle myös, mikä tekisi illastani
erityisen mielenkiintoisen.”
”Oh, jopas jotakin. Kuka hän mahtaa olla?” mies uteli kulmat koholla. Tämän olemus oli muuttunut hivenen kylmäkiskoisemmaksi, vaikka tuskin Arpeggio olisi mitään myöntänyt, mikäli hän olisi tuonut asian esiin. Ellei Neyla olisi paremmin tiennyt, hän olisi väittänyt Arpeggion olevan vain huolissaan hänestä veljelliseen tapaan.
”Sly Cooper.”
Kun Arpeggio kuuli nimen, tämä äimistyi niin, ettei saanut kiinnitettyä kaulakorun lukkoa ensimmäisellä yrittämällä.
”Arvasin, ettet järin ilahtuisi”, Neyla sanoi muina naisina.
”Cooper”, mies toisti ja tuijotti häntä peilin kautta vähän epäluuloisesti. ”Miksi hän?”
”Mikä kysymys tuokin on? Hän on hyvin kiinnostava tyyppi.”
”Eittämättä”, Arpeggio sanoi penseästi ja onnistui viimein napsauttamaan kultaketjun lukon kiinni. ”En kyllä muista, että olisin pyytänyt sinua pitämään häntä silmällä tänään, olettaen että hän jossain houkkamaisuuden puuskassaan eksyisi tanssisaliin täynnä poliiseja.”
”Se ei ole ollenkaan epätodennäköistä”, Neyla sanoi. ”Cooper ja hänen ystävänsä ovat takuulla Clockwerkin osien perässä. Oletko sattunut näkemään, miten Rajan on asettanut siivet tanssisaliin kiinni suureen patsaaseen? Ne ovat siinä kuin tarjottimella.”
”Tietenkin Cooper tarkkailee Clockwerkin osia kähveltämisen toivossa, siihenhän puolet ylivertaisesta suunnitelmastani nojaa”, Arpeggio sanoi ärsyttävästi. ”Sitä en kuitenkaan allekirjoita, oletko ajatellut asiaa aivan loppuun asti omalla kohdallasi.”
”Sly Cooper tietää, etten minä ole yhtä mustavalkoinen poliisi kuin useimmat ja ennen kaikkea eräs tietty naikkonen. Minä tarjoan huomattavasti tähdellisempää seuraa.”
”Cooperhan on kaksinaamaisempi kuin olisin kuvitellut”, Arpeggio sanoi koppavasti. ”Viettäisi mukavaa aikaa sinun kanssasi, vaikka on selkeästi läheisissä väleissä tarkastaja Foxin kanssa.”
”Ei Sly Carmelitaan haluaisi törmätä täällä. Sen lisäksi niiden kahden keskinäinen säätäminen on ainoastaan epätoivoista farssia”, Neyla hymähti, mutta Arpeggio ei näyttänyt vakuuttuneelta.
”Ettei vain olisi kyse siitä, että hän haluaa käyttää sinua hyväkseen?”
Sanat olivat kuin märkä riepu kasvoille, mutta Neyla ei alennut provosoitumaan. ”Enpä usko. Jos joku käyttää jotakuta hyväkseen, sitten se olen minä”, hän tuhahti. Arpeggion silmissä oli kylmä tuike.
”Olet toisinaan poikkeuksellisen naiivi, Neyla pieni”, tämä huokaisi ja sipaisi hellästi siipisulillaan hänen olkapäätään. ”Mitä Cooper kolmannella pyörällä tekisi?”
Neyla käännähti tuolillaan niin äkäisesti, että Arpeggio ihan hätkähti. Olisi vain keikahtanut orreltaan, mokoma. ”Tässä ei ole kyse mistään sellaisesta, älä ole typerä. Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa, voimme yhtä hyvin olla hiljaa.”
Arpeggio näytti paheksuvalta kuin hän olisi livauttanut suustaan jonkin mauttoman kirosanan.
”Minä en sulata sitä, jos olet aikeissa vaarantaa kaiken pienen hauskanpitosi tai hölmöjen kuvitelmiesi vuoksi”, mies madalsi ääntään vaarallisesti. Niin vihaisena Neyla ei ollutkaan nähnyt tätä pitkään aikaan. Arpeggio oli toisinaan nopea kiihtymään.
”Sietäisi sinun olla tyytyväinen, kun osoitan näin ihailtavaa oma-aloitteisuutta tarkastella Sly Cooperia lähemmin ja kyvykkyyttä muodostaa sitten omat johtopäätökseni”, hän kivahti ja risti käsivartensa tyytymättömään puuskaan.
”Minä olenkin, Neyla”, Arpeggio ärähti takaisin. ”Puhdas, terävä arviointikykysi on se, joka minua huolettaa. Haluan, että olet tehtäviesi tasalla. Kuten hyvin tiedät, minä en ole aikeissa riskeerata mitään suunnitelmaani liittyvää, vaikka se edellyttäisi erinäisistä osallisista luopumista.”
”Epäiletkö sinä lojaaliuttani, Arpeggio?”
Neyla oli odottanut välitöntä kieltoa, jonka hän aina oli saanut niinä harvoina kertoina, kun oli kysymyksen esittänyt, mutta sai yllättyä.
”Pitäisikö minun?”
”Uskomatonta, että käsittelemme tätä aihetta”, Neyla sanoi perin pohjin tympääntyneenä.
Pisteliään tuijotuksen täyttävä hiljaisuus vallitsi heidän välillään pienen hetken, jonka jälkeen Arpeggio huokaisi syvään ja näytti taas vähän rauhallisemmalta.
”Tiedät kyllä, että pidän puoliasi ja luotan sinuun enemmän kuin kehenkään toiseen. Kenties aivan liikaakin, mitä tulee tavanomaiseen toimintatapaani.”
”Tuon minä halusinkin kuulla. Luottamushan on kaiken avain”, Neyla sanoi hieman leppyneempänä, nousi ylös ja otti käsilaukkunsa pöydältä. ”Siksi pyydänkin sitä sinulta omassa suunnitelmassani Cooperin suhteen.”
”Perustan siihen, että olet laskelmoinut tilanteen parhain päin”, Arpeggio sanoi vakavana.
”Luonnollisesti”, Neyla hymähti ja kääntyi lähteäkseen. ”Minun on nyt mentävä, ettei se turhantärkeä tarkastaja ala vahingossa epäillä jotain. Keksi sinäkin itsellesi jotain mielenkiintoista aktiviteettia.”
”Milloin olet aikeissa palata takaisin?” Arpeggio kysyi, mutta sai vastaukseksi vain siron niskojen niksautuksen. Sen lisäksi, ettei Neyla ollut suunnitellut illan ja yön kulkua kovinkaan tarkasti, hänen menemisillään ei olisi pitänyt edelleenkään niissä olosuhteissa olla Arpeggiolle kovinkaan suurta merkitystä. Kai tämä kysyi vanhasta tottumuksesta.
”Ajattelin vain elää hetkessä ja tarkkailla, miten asiat tapahtuvat. Se on välillä varsin rentouttavaa, sanoisinko.”
Arpeggio tuhahti antaen ymmärtää, ettei hetkessä eläminen ja suunnittelemattomuus olleet lähelläkään tämän luonteenomaista toimintatapaa saati että tämä olisi koskaan pitänyt niitä suuressakaan arvossa. Ikään kuin Neyla ei sitä muka vuosien varrella olisi saanut huomata.
”Joskus minä toden totta hieman kadehdin viehättävää spontaaniuttasi.”
”Tiedän.”
