Nimi: Rahalla saa ja autolla pääsee
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Fandom: The Millionaire Detective - Balance: Unlimited / Fugou Keiji - Balance: Unlimited (rakkaalla lapsella on monta nimeä)
Paritus: Haru/Daisuke
Vastuunvapaus: Tämä ficci on tehty puhtaasti animen pohjalta. Kaikki oikeudet sen omistajille, en saa tästä ficistä mitään.
Varoitukset: --
A/N: Kliseesoppaa jaossa! Uusiin fandomeihin hyppääminen on aina oma juttunsa, ja nyt on jo pidemmän päälle sormet syyhynneet päästä kirjoittamaan tästä fandomista, vaikka välissä olikin parin kuukauden tauko. Tämä ficci sijoittuu johonkin hamaan tulevaisuuteen, joten se ei sisällä spoilereita. Jos ette vielä ole katsoneet, niin menkää ihmeessä katsomaan! Tässä vaiheessa valmiina on vasta neljä jaksoa, joten sarjaan on helppo päästä kiinni.
Rahalla saa ja autolla pääsee
”Onko sinun pakko ajaa näin lu-jaaaagh. Mikä helvetti tuo jarrutus oli?” Haru ärähtää pelkääjän paikalta.
”Kysyitkö jotain?” Daisuken hillitty, hallittu ääni kysyy ja Harun kiristelee hampaitaan. Olkoon.
He seisovat punaisissa valoissa ja sekunnit matelevat. Juuri, kun hän on sanomassa jotain, auto nytkähtää eteenpäin ja Daisuke ohittaa tottuneesti muutaman edessä matelevan hitaamman auton. He ovat matkalla onnettomuuspaikalle, josta saivat tiedon vain viisi minuuttia sitten. Auto on rysähtänyt ruokakauppaan sisälle ja he ovat lähin partio lähistöllä, joten heidät on käsketty paikalle ensimmäisiksi, ottamaan tilanne haltuun.
Haru vilkaisee Daisukea, joka ajaa huulet tiukkana viivana, oikea käsi rauhallisesti leväten vaihdekepin päällä. Mies on edelleen pukeutunut kolmeosaiseen pukuunsa, joskin puvun takki on auki ajaessa. Miten mies jaksaa joka päivä silittää valkoisen kauluspaitansa, on Harun käsityskyvyn hahmottamattomissa,. Sitä ei edes edellytetä tässä tehtävässä.
He kaartavat pian kaupan eteen, ja havaitsevat auton keskellä 7 Eleveniä. Auton sisällä ei ole enää ketään ja kaupan kassa viittilöi heidän suuntaansa.
”Se juoksi tuonne! Musta huppari ja punaiset lenkkarit!” hän huutaa jo kauempaa ja Haru nyökkää ennen kuin sprinttaa juoksuun siihen suuntaan, johon kassapoika osoitti. Hän ei hetken näe ketään, joka sopisi tuntomerkkeihin, kunnes yhdessä kulmassa vilahtaa mustahupparinen juoksija. Hän kiristää tahtiaan.
”Pysähdy, poliisi!” hän huutaa, vaikka tietää sen olevan melko turhaa. Toinen on ehtinyt kulman taakse, kun hän vihdoin yrittää saavuttaa. Katu jatkuu pitkänä, mutta kapeana, eikä siinä ole sivukujia. Haru näkee koko ajan edessään juoksevan mahdollisen epäillyn. Musta huppari ja punaiset lenkkitossut, check.
”Pysähdy, tämä on poliisi!” hän huutaa, vaikka on jo hengästynyt. Hänen tekee mielensä kirota. Milloin hän on viimeksi joutunut juoksemaan tällä tavalla kenenkään perässä. Ei heidän laitoksellaan kovin usein joutunut tällaisiin tehtäviin enää. He olivat se lällykerho, vain helpot tehtävä. Haru pudistaa päätään, eikä halua muistella, mitä se oli ennen. Ennen yhtä virhetikkiä, josta hän ei puhu.
Keuhkoissa alkaa pakottaa jo, mutta hän ei saa päästää toista pakoon. On pakko purra hammasta, vaikka kylkeä alkaa pistää ja omat tossut vaikuttaa koko ajan painavammilta. Kujan pää alkaa pian häämöttää, ja pakenijalla on edelleen etumatkaa. Pienen, ihan häviävän pienen hetken ajan Haru miettii luovuttamista, mutta ehkä se olisi liian raukkamaista.
Hän on juuri kuromassa välimatkaa kiinni, keuhkot happea huutaen ja jalat hapoilla, kun jostain kuuluu ääniä. Moottorin ärjyntä täyttää koko pienen kadun ja outo auto kaartaa kujansuulle. Mitä helvettiä?
Daisuke ehtii autosta ulos, kun epäilty pysähtyy hämmentyneenä. Hänen askeleensa ovat mennä sekaisin, kun Daisuke osoittaa poliisinmerkillään häntä.
”Seis.”
”Ota hänet kiinni!” Haru karjuu kadun puolesta välistä. Epäilty seisoo edelleen hämillään Daisuken ja Harun välissä. Ei varmaan osannut odottaa auton väliintuloa, mutta totta puhuen, ei osannut Harukaan. Ja mikä auto tämä edes oli? Ei se ollut se, jolla he olivat tulleet!
Epäilty ei osaa vastustella, kun Daisuke ottaa hänet kiinni ja kahlitsee kiinni käsirautoihin. Seuraava partio kaartaa jo Daisuken auton taakse, ja hän taluttaa epäillyn heille. Haru yrittää tasata hengitystään nojaamalla polviinsa. Kun hän viimein saa kasattua itsensä, kohtaa hän Daisuken viileän katseen.
”Mistä tiesit, että olin täällä?”
”HEUSC pääsi valvontakameroihin ja etsi niistä lähialueella kaksi juoksevaa hahmoa.”
”Mikä hiton auto tuo on?” Haru osoittaa autoa kohti ja Daisuke kohauttaa olkapäitään.
”Ostin sen.”
”Ostit sen?” Haru kertaa ällistyneenä, joskin jo hitusen ärtyneenä.
”Ostin sen sen omistajalta, joka sattui matkan varrelle.”
”Ethän sinä voi niin vain ostaa autoa? Sehän on--, on—”, Haru on sanaton. Daisuke vain odottaa hänen sanovan jotain ja kun Haru on edelleen ilman sanoja, istuu toinen takaisin uuteen autoonsa.
”Mihin sinä sen toisen jätit?”
”Kaupalle”, on vastaus ja Daisuken äänensävystä on pääteltävissä sanaton tietysti. Haru tuntee itsensä joskus idiootiksi, mutta toisaalta, Daisukella vain on sellainen vaikutus häneen. Daisuke starttaa auton ja Harun täytyy ottaa muutama juoksuaskel, että ehtii kyytiin ennen kuin toinen kaasuttaa pois kujalta. He ajavat kaupalle, jossa on jo poliisipartio selvittämässä tapahtumia. Konstaapelit katsovat, kun Haru astuu kiroillen pois autosta ja ilmoittaa heille, että epäilty on saatu kiinni ja on jo matkalla kohti poliisiasemaa toisen partion kyydissä.
”Kummalla nyt ajamme poliisiasemalle sitten?” hän kääntyy katsomaan Daisukea, joka seisoo autonsa vieressä onigiri kädessään. Onigiri…? Missä välissä hän senkin ehti hakea? Tämä mies on älytön!
”Kummalla vain haluat”, Daisuke kommentoi ja tuijottaa vastaan, kirkkaansiniset silmät kiinni Harussa.
”Ihan sama”, hän mumisee ja Daisuke heittää avaimet Harulle.
”Aja sinä tuo, niin minä ajan tämän”, hän sanoo ja istuu sitten jo autoonsa ennen kuin Haru ehtii edes sanaa sanoa. Hänen tekee mielensä heittää avaimet seuraavaan roskakoriin, mutta saa kerättyä hermonsa ja ajaa sitten tottelevaisesti poliisiaseman parkkiin, jossa odottaa, että Daisuke saapuu toisen auton kanssa.
”Mitä nyt meinasit tuolle tehdä?” Haru viittaa kädellään ylimääräiseen autoon.
”Tarvitsetko autoa?” Daisuke kysyy.
”Minäkö? Mihin minä autoa tarvitsisin?”
”Kunhan kysyin”, Daisuke vastaa ja vetää toisen mukaansa poliisiaseman pukuhuoneisiin. Heidän vuoronsa ovat päättymässä, edellinen keikka oli viimeinen tältä päivältä ja on aika laittaa tavarat kaappiin ja suunnata kotiin.
”Et häälahjaksi tarvitse autoa?” Daisuken ääni on hiljaisempi, kun hän pakkaa tavaroitaan omaan kassiinsa.
”En tarvitse. Tästä on puhuttu. Ja hääpäivään on vielä viikko aikaa.”
”Mmh, no jotain muuta sitten”, Daisuken kasvoilla vilahtaa vakava ilme ennen kuin Haru vetää hänet lähemmäs itseään.
”Emmekö me puhuneet tästä ostamisesta? Ei minua varten tarvitse tuhlata.”
”Ketä varten minä sitten tuhlaisin? Sinä olet jokaisen pennin arvoinen”, Daisuken hymy on pieni, mutta sitäkin rakkaampi. Haru tuhahtaa kuuluvasti, mutta hamuaa toisen huulet omiaan vasten nopeaan suudelmaan.
He astuvat ulos poliisiasemalta, Harun käsi Daisuken kädessä. Kun he istuvan autoon ja ajavat kohti kotia, Haru tietää, että vaikka toinen on välillä hupsu ja ajattelee vain pankkitilillään, ei hän vaihtaisi toista pois. Ei mistään hinnasta.
