Ficin nimi: Silmänräpäys alla auringon
Kirjoittaja: Black rose
Fandom: Pirates of the Caribbean
Genre: het, fluff, ficlet
Ikäraja: K-11
Paritus Will Turner/ Elizabeth Swann (willabeth)
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, enkä miljöötä, enkä saa tästä rahaa jne.
Summary: Kun Will Turner Elizabeth Swannia miekkailemaan opetti...
A/N: Ficletin tapahtumat ajoittuvat CotBp:n ja DMC:n väliselle ajalle. Tämä on vastaus FinFanFun:in
Se oikea ja sen haaremi-haasteeseen.
Kommentteja arvostaisin paljon ♥
Silmänräpäys alla auringon Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, oli hiostavan kuuma. Elizabeth Swann pyyhkäisi otsalleen liimaantuneita suortuvia ja hengitti raskaasti. Vaalea pellavapaita oli imeytynyt kiinni ihoon hien virratessa pienten purojen lailla niskalta kaulalle ja sitä kautta rintojen välistä alas.
Elizabeth siristi ruskeita silmiään auringon ilkikuristen säteiden häikäistessä näkyvyyden lähes olemattomaksi. Hän puristi hiestä liukkaat sormensa paremmin messinkisen miekankahvan ympärille ja otti taakse askeleen. Ilmassa tuoksui merisuola, vienona iholla mateleva hiki, auringon polttama nahka sekä raudan veteen sekoittunut häivähdys. Rantahiekka poltteli jalkapohjia Elizabethin ottaessa muutaman kepeän sivuaskeleen. Sitten hän hyökkäsi eteenpäin, vaikka tunsikin läkähtyvänsä aivan niillä hetkillä. Suuta nimittäin kuivasi ja huulet huusivat kostuketta.
Kaksi miekkaa iskeytyi toisiaan vasten kirskahtaen. Elizabeth yritti kaikkensa ja liittyi ennalta oppimaansa tanssiin.
Askel eteen.
Askel taa.
Sivulle.
Vaihtoaskel.
Taakse.
Vaihtoaskel.
Väistö. Vastustaja oli kuitenkin jälleen aivan ylivoimainen. Paljon parempi, voimakkaampi, nopeampi, ovelampi. Jälleen.
Ote miekkaan oli kehno niljakkaiden sormien takia. Elizabeth voihkaisi ja yritti parantaa otettaan -turhaan, sillä messinki oli kuin sormien välissä juoksevaa saippuaa. Vastustajan yhtäkkinen sivulle kohdistunut voimakas liike oli liikaa. Ikään kuin tappoisku, viimeinen ruoskan sivallus. Miekka luiskahti kaaressa Elizabethin käsistä ja vajosi sitten rantahiekkaan vaimeasti mätkähtäen. Elizabeth vajosi polvilleen, ja siitä edelleen selälleen, tiheästi hengitellen. Kuuma hiekka painoi ja poltti hänen ihoaan. Se tunkeutui ilkikurisesti vaatteiden alle kutittamaan.
Ei kulunut kuin hetki, kun toinen hahmo lysähti Elizabethin vierelle hiekalle vaimeasti huokaisten. Kuiva hiekka päästi vaimean hiertävän äänen ja pölläytti ilmaan samean pölypilven.
”Will”, Elizabeth henkäisi ja katsahti vierellään makaavaan mieheen. ”En jaksa enää. Pidetään tauko.”
”Sopii minulle.”
Will Turner nyökkäsi ja siirsi tumman suortuvan kostuneelta otsaltaan pienen kultarenkaan koristaman korvansa taakse.
”Vain tovi. Silmänräpäys”
He makasivat hetken vieretysten hiekalla, antoivat hengityksensä tasaantua sekä auringon kutitella kasvojaan. Merilinnut kirkuivat kauempaa ulapalla ja meri kohahteli aina silloin tällöin raukeasti rantakallioon. Ei tuullut juuri nimeksikään. Kauempaa veden yli kantautui kauppa-aluksia lastaavien miehien ääniä ja sataman hälyä. Äänet kuuluivat kuitenkin tarpeeksi kaukaa – aivan kuin kaikuna jostakin toisesta maailmasta. Rinnakkaistodellisuudesta, jonka otteesta sekä Elizabeth että Will olivat hetkeksi päässeet karkaamaan. Tämä syrjäinen ranta miekkailuharjoituksineen ja helottavine aurinkoineen oli aivan oma maailmansa, jonne pääsyä ei ollut kellään muulla kuin heillä.
”Elizabeth”, Will rikkoi hiljaisuuden yllättäen. Sen jälkeen mies kierähti kyljelleen ja kuljetti sormiaan hetken Elizabethin miekkataistelun tuoksinassa puoliksi auenneissa kullanruskeissa hiussuortuvissa. ”Olet edistynyt huomattavasti viime viikkoina. Olen todella ylpeä.”
Elizabeth naurahti pienesti ja hymyili.
”Kiitos sinun, Will.”
”Jalkatyöskentelysi tosin vaatii vielä harjoittelua.”
”Jalkatyöskentelyni?”
”Niin. Et ole tarpeeksi nopea. ”
Elizabeth hymähti hieman ja puhalsi nenällään lepäävän hiussuortuvan syrjään. Sitten hän kohottautui puoliksi ylös ja loi Willille haastavan silmäyksen.
”Olet liian vaativa, Will.”
”Pitää olla vaativa, jotta saavuttaa tarpeeksi hyviä tuloksia. Juuri ja juuri ei menettele silloin, kun on tosi kyseessä.”
”Mutta…”
”Itsehän vaadit minua opettamaan sinulle miekkailua”, Will totesi ja nousi huokaisten istuvalleen. ”Sano vain, jos et enää halua. Voimme kyllä vielä lopettaa.”
”Haluan minä”, Elizabeth tokaisi. ”Haluan sitä todella.”
Will nyökkäsi hyväksyvästi ja hymyili.
”Jatkammeko?”
Elizabeth nyökkäsi, mutta loi sitten kasvoilleen jokseenkin salamyhkäisen ilmeen.
”Ei vielä.”
”Eikö?”
Elizabeth pudisti hymyillen päätään ja asetti kätensä Willin hartioille. Hän kuljetti sormiaan sivelevin liikkein miehen kostean pellavapaidan peittävillä harteilla. Sitten hän kosketti miehen tummaa pientä leukapartaa ja huulia vihjailevasti. Willin huulille kapusi lämmin virne miehen tajuttua naisen vihjeen. Sen jälkeen kaikki tapahtui melko nopeasti. Will nosti Elizabethin syliinsä ja suuteli naisen huulia. Ne maistuivat suolaisilta, mutta hyviltä. Elizabeth huokaisi hitaasti ja antoi Willin voimakkaiden käsivarsien kiertyä vartalonsa ympärille. Miehen ruumis tuntui miellyttävän lämpimältä ja turvalliselta.
Pehmeästi suudellen ja toisiaan sormillaan sivellen he kaatuivat hitaasti kuumalle hiekalle. Meri kuohui ja kohisi auringon paahtaessa korkealta taivaalta, eikä heillä kummallakaan ollut kiire minnekään. Näin oli hyvä olla.
BR
