Jotakin pysyvää tähänkin elämäänGenre: Melankolinen slice of life? Ei kuitenkaan suoranainen angst.
Kirjoittaja: pistoolisankari
Paritus: James/Lily
Ikäraja: S
Kuvaus: Joka aamu. Osallistun tällä haasteeseen
Ficlet300 (sana 116. Aamu).
Vastuunvapaus: Teksti kuuluu minulle, hahmot ja alkuperäinen tarina kuuluvat luonnollisesti aivan muille tahoille enkä saa tästä rahaa tai mitään muutakaan.
A/N: Kattokaa, sain jotain aikaseks! Jee!
Jotakin pysyvää tähänkin elämäänKevät oli kylmä, mutta Lily tahtoi joka aamu nähdä auringonnousun. Joka aamu hän meni itsepäisesti liian vähissä vaatteissa ulos, joka aamu tuli nenä vuotaen ja yskien sisään. Joinain aamuina ei edes näkynyt taivasta pilvien takaa, ja silti Lily astui ovesta takapihalle ja istuutui muovituolille kallion vieressä. Joka aamu hän katsoi taivasta ja ajatteli Päivän Profeetan otsikoita ja itki. Joka ikinen aamu hän heräsi ennen kukonlaulua vain mennäkseen liian aikaisin ulos.
Joskus minä katselin häntä makuuhuoneen ikkunasta. Katsoin ilman silmälaseja, en tahtonut nähdä kyyneleitä. Tiesin, että hän itki. Minä tunsin hänet, minä rakastin häntä, minä tiesin. Nojasin otsallani viileään ikkunaan, värisin kylmästä ilman paitaa, liian ohuen peiton alla.
Ja joskus minäkin itkin.