Fandom: Harry Potter
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot ja maailman, josta kirjoitan ilman rahallista korvausta - omaksi ilokseni.
Nimi: Remus
Kirjoittaja: Odo
Ikäraja: K-11
Varoitukset: maininta kuolemasta
Genre: yksipuolinen romantiikka, draama
Paritus: Regulus/Remus
A/N: Blokin murtamista jälleen kerran. Tuntuu, että aina kun saan jotain kirjoitettua iskee päälle uusi blokki, haha. Oli kuitenkin hauska kirjoittaa taas tauon jälkeen ja idea tuli eilen yöllä. Oli kuitenkin niin myöhä ja unilääkkeet vaikuttivat, että en voinut heti aloittaa kirjoittamista. Piti miettiä ja kokeilla jonkun verran ennen kuin sain kiinni siitä, mitä eilen olin hakenut takaa. Eikä tästä tietenkään tullut sellaista, mitä olin suunnitellut, haha. Kaikkien palojen piti olla lyhyitä, kuten ensimmäinen, mutta teksti kohdat tuntuivat venähtävän, kun pääsi taas kirjoittamisen vauhtiin. Oli mukava kirjoittaa itselleen uudesta parituksesta ja omasta mielestäni tämä on ihan hyvä. Ei parasta tasoani, mutta ihan mukiin menevä ja tästä sitä voi taas nousta ylöspäin. Mietin otsikkoa useamman tunnin ja ainut, mikä mulle tuli mieleen oli "Remus", vaikka pidänkin sitä vähän hölmönä. Toisaalta ficci kuvaa Remusta Reguluksen näkökulmasta ja käsittelee alusta loppuun Remusta niin ei se nyt kaukaa haettua ole. Tuntuu vain hassulta nimi otsikkona, mutta olkoon. Otsikointi taidot selkeästi pahemman kerran ruosteessa.
Remus
1.
Regulus oli aina pitänyt Remuksesta.
Remus oli käynyt kylässä Kalmanhanaukiolla joskus lomilla. Koulussa Regulus oli tavannut Remuksen Siriuksen kanssa. Niin hyviksi ystäviksi oli yllättävää, kuinka vastakohtia he olivat toisilleen. Rauhallinen Remus, joka luki kirjoja ja Sirius, joka kujeili Jamesin kanssa. Reguluksen mielestä tyyneys oli mukavaa, sellaista ei ollut heillä kotona.
"Regulus, tiedätkö missä Sirius ja James ovat?" Oli pääsiäisloma ja Remus oli tullut taas kylään. "Olen katsonut jo yläkerrasta, mutta kumpaakaan ei näy."
"He ovat varmaan ulkona." Remus lähti kohti aulaa ja ulko-ovea kiitettyään. Regulus olisi halunnut puhua edes hetken pidempään.
2.
"Mitä sinä luet?" Regulus ei ollut keksinyt muutakaan kysyttävää, kun oli huomannut Remuksen kirjastossa. Yksinkertainen ja viaton kysymys, josta Remus ei voisi aavistaa mitään. Oikeastaan se oli ollut juuri sopiva, ei liikaa, mutta ei niin vähäinen että siihen ei tarvitsisi vastata. Pergamenttirullat pöydällä odottivat kirjoitusta.
"Historiaa", Remus vastasi nostaen katseensa kirjasta, johon oli syventynyt. Uurteet otsalla olivat kertoneet Regulukselle, että toinen oli keskittynyt lukemaansa. Ehkä hänen ei olisi sittenkään pitänyt keskeyttää. Eikä Regulus edes tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt enää Remukselle sanoa. Sanat tuntuivat unohtuneen, vaikka Regulus olikin miettinyt niitä selatessaan kirjojen selkämyksiä muutaman hyllyn päässä.
"Etsitkö Siriusta?" Remus hymyili ja Regulus hymyili takaisin. "En", Regulus vastasi totuuden mukaisesti ja toivoi, että Sirius ei saapuisi paikalle Jamesin kanssa.
"Etsin kirjaa Tuhat taikayrttiä ja sientä." Regulus ei keksinyt muutakaan sanottavaa ja muisti heti, että hänellä pitäisi olla kirja omana. Se oli ollut listassa lukuvuodelle tarvittavista kirjoista. "Unohdin omani kotiin, eikä äiti ole vielä ehtinyt lähettää sitä minulle." Se oli valhe, mutta eihän valkoinen valhe haitannut. "Voit lainata minun kirjaani." Remus oli aina ollut kiltti.
3.
Syyskuun 11. päivä. Regulus vaelsi laiturilla ykdeksän ja kolmeneljännestä ja oli kadottanut Siriuksen jo kauan aikaa sitten. Luultavasti Sirius oli etsinyt muut kelmit, sillä nimellä Regulus oli kuullut nelikkoa kutsuttavan. Walburga ja Orion eivät olleet tulleet saattamaan veljeksiä laiturille.
Junaan noustessaan Regulus huomasi siellä olevan täyttä. Väkeä oli käytävillä tai ystäviensä kanssa omissa osastoissaan. Regulus ei löytänyt vaunusta ketään tupatovereistaan ja he saattoivat olla missä vain, eikä heitä ollut näkynyt laiturilla.
Regulus oli nähnyt itseään vanhemman Severuksen luihuisesta, mutta poika oli keskittynyt puhumaan punahiuksisen Evansin kanssa. Regulus tiesi tytön nimen, sillä Sirius oli kertonut hänestä. James oli kuulemma ihastunut Evansiin, mutta Regulus tiesi, että Severus tapaili tyttöä - salaa tosin tupatovereiltaan, mutta Regulus oli nähnyt heidät käytävillä ja tiluksilla.
"Täällä on aika täyttä." Remuksen ääni sai Reguluksen säpsähtämään. Regulus ei muistanut milloin Remus olisi aloittanu keskustelua hänen kanssaan ilman, että lause olisi sisältänyt nimen "Sirius." Mitä asiaa Remuksella olisi ollutkaan ystävänsä pikkuveljelle? Heitä kaksi vuotta nuoremmalla kaiken lisäksi. Regulus hymyili nopeasti ja toivoi, että Remus ei huomannut.
"Niin on", Regulus vastasi lyhyesti. Remus katseli nyt ympärilleen ja etsi katseellaan kelmejä. Niin Regulus ainakin arveli. "Onko sinulla jo istumapaikka?" Remus oli puhunut hänelle toistamiseen, mutta kai se oli vain luonnollista, kun kerran oli aloittanut. "Ei ole."
"Tulisitko istumaan kanssani? Tuolla näyttäisi olevan tyhjää. Luulisin ainakin." Regulus mietti, miksi Remus ei istuisi ystäviensä kanssa. Hänen ei tarvinnut kysyä, sillä Remus kertoi hänelle: "James ja Sirius istuvat tyttöjen kanssa. James tuntui olevan tuohtunut siitä, että Kalkaros oli riidellyt Lilyn kanssa. Sirius seurasi tietysti Jamesia, sillä Lilyllä on hänen mielestään kaunis ystävä. En millään muista tytön nimeä, vaikka viime vuonna en muista Siriuksen muusta puhuneen." Regulus huomasi, että Remus puhui Severuksesta nimellä, vaikka muut kelmeistä käyttivät yleensä haukkumanimiä, kuten Ruikuli tai Snivellus. Remus oli kohtelias, jopa luihuiselle.
"Onko sinulla tyttöystävää?" Regulus ei ollut tarkoittanut sanojaan ääneen sanottaviksi, mutta ne olivat vain karanneet huulilta. Hänen olisi ollut viisaampaa kiusoitella Siriuksen tyttöystävästä tai kysyä, mistä Severus ja Lily olivat riidelleet.
"Ei. Onko sinulla?" Remus virnisti. "Ei", Regulus tunsi punastuvansa, sillä hän ajatteli Remusta. He löysivät istumapaikan ja juttelivat loppumatkan kesälomasta ja tulevasta lukuvuodesta.
4.
Regulus oli tapaillut jo hetken aikaa Oliviaa, joka oli hänen vuosikurssinsa korpinkynsi. Olivia oli hiljainen, mutta viisas ja luki paljon. Regulus piti rauhallisuudesta ja keskusteluista, joita he kävivät yhdessä. Hänen aikaansa vei kuitenkin paljon ystävät, jotka kokoontuivat useasti viikossa. Heillä oli yhteinen päämäärä, sillä pimeyden voimat kiehtoivat heistä jokaista. Myös Regulusta, sillä hän oli halunnut jotain, mitä tavoitella. Hän oli jo melkein unohtanut Remuksen käydessään viimeistä vuottaan Tylypahkassa.
Remus ei enää vieraillut Kalmanhanaukiolla, kun Sirius oli muuttanut pois. He eivät olleet tavanneet kahteen vuoteen.
5.
Remus taisteli Feeniksin killassa. Regulus oli arvellut sitä, vaikka ei ollut saanut siitä varmaa tietoa. Hänelle oli ollut kuitenkin selvää, että James ja Sirius kuuluivat siihen, samoin Peter Piskuilan. Remus oli aina puolustanut heikompia, eikä Regulus ollut uskonut hetkeäkään, että Remus olisi jäänyt pois jostain niin tärkeästä.
Reguluksella oli kuitenkin nyt oma aate, palvella Pimeyden lordia, joukkoa joka tuhoaisi Feniksin killan. Regulus ei ollut kertonut Mestarilleen epäilyksistä Remusta kohtaan. Hän oli salannut tietonsa, vaikka tiesi, että siitä voisi saada rangaistuksen. Hänen ei ollut kuitenkaan tarvinnut kertoa, sillä Severus oli vakoillut Pottereita - entisiä kiusaajiaan, joille kantoi kaunaa. Pimeän lordista oli mielenkiintoista, että Feeniksin killassa oli ihmissusi, vaikka tiesikin Dumbledoren suvaitsevaisuudesta.
Regulus toivoi, että Pimeän lordi säilyttäisi Remuksen hengen. Hän pelkäsi, että jotain niin hyvää katoaisi.
6.
Kuolemansa hetkellä Regulus suri Jamesia, joka oli kuollut taistellessaan vastapuolella. Hän mietti vieläkin, miten Piskuilan oli pettänyt Potterit ja tullut Pimeyden lordin luokse salaisuuden haltijana. Regulus ei tiennyt pitäisikö hänen olla iloinen vai ei, sillä lordi oli epäillyt Remuksen olevan salaisuudenhaltija. Se olisi tarkoittanut kidutusta aina kuolemaan asti, sillä Remus ei olisi koskaan pettänyt heitä. Regulus tiesi sen.
Hän oli iloinen, että Remus oli hengissä. Hän itse kuolisi, mutta se olisi askel Pimeyden lordin kuolemaan. Remus saattaisi pelastua, samoin moni muu, sillä aate johon Reguluskin oli uskonut oli väärä. Regulus ei katunut päätöstään.
