Ficin nimi: Elämänkumppari
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Paritus: Shatt
Genre: Draama, pieni angst, pieni romance ja pieni fluff
Summary:
”Tee mulle palvelus ja mieti vaikka meitä.”A/N: Sarjassamme niitä ficcejä, jotka antoivat odottaa kirjoitusinspiraatiota hyvän aikaa. Otsikko oli valmiina jo alkutekijöissä ja oikeastaan vaihteeksi kävi niin päin, että tarina rakentui sen ympärille. Huono mutta mainio puujalka.
En koe tätä paritusta helpoimmaksi mahdolliseksi etenkään Mattin osalta, mutta tulipa toistamiseen kokeiltua. ^^ Osallistuu haasteeseen
Animaatioiden taikamaailma.
***
Kuin puoliksi huomaamattaan Matt oli istahtanut Linnan suuren ikkunan ääreen vain katselemaan ympärillä aukeavaa avaruutta. Soiva hiljaisuus kohinaa ja huminaa lukuun ottamatta oli rauhoittavaa, mutta muistutti inhalla tavalla yksinäisyydestä. Se oli osittain samanlaista kuin mikä häntä oli riivannut pitkään ja mikä oli helpottanut vasta, kun Pidgen oli onnistunut löytää hänet. Eikä se edelleenkään ollut kokonaan kadonnut.
Etäältä kuuluva askeleiden kopina sai hänet katsahtamaan olkansa yli tulijaa. Shiron ilme oli samanaikaisesti epävarma ja leppoisa kuin tämä aprikoinut, kaipasiko hän seuraa, mutta samalla tiennyt vastauksen olevan joka tapauksessa myönteinen. Niin ollen Shiro ei kysynyt mitään.
”Oletko sä koskaan ajatellut, miten pitkäveteistä avaruuden tiiraileminen yksin on?” Matt kysäisi tämän istuessa hänen viereensä. ”Musta tuntuu, että mä tajusin sen vasta äsken, ennen kuin sä tulit.”
”No pitkäveteisyydestä on hankala sanoa”, Shiro tuumasi takaisin. ”Mutta siinä kyllä tuntee itsensä tosi pieneksi ja mitättömäksi.”
”Todellakin.”
”Kauanko olet ollut täällä?”
Matt kurtisti kulmiaan. ”En mä tiedä... Varmaan jotain parikymmentä minuuttia, mutten mä kyllä vetoa lähtisi lyömään.”
”Tuntuu siltä, ettei aika kulu mihinkään?” Shiro hymähti ja loi silmäyksen ikkunasta tähtivanojen koristelemaan mustaan avaruuteen.
”Joko se tai sitten niin, että itse pysyy paikallaan, mutta kaikki ympärillä jatkaa liikettään. Eikä sekään ole yhtään sen parempi”, Matt sanoi nojaten kyynärpäällään polveensa. ”Ja nyt kun tuli puheeksi, tavallaan mä näen sussakin ne molemmat jutut.”
Shiro näytti yllättyvän äkisti henkilökohtaisemmaksi käyneestä keskustelun suunnasta, eikä siitä toki syyttääkään voinut. Sillä tavalla suoraan asioihin meneminen oli aika tönkköä.
”Ai?”
”Jep. Sä olet yksi helkkarin aikavääristymä, Takashi.”
”Haluatko yhtään valaista?” Shiro kysäisi suupielessään pieni hymy, joka tosin näytti vähän väkinäiseltä. Ikään kuin tämä ei olisi jaksanut näyttää positiivista naamaa, mutta hänen takiaan vaivautui edes yrittämään. Tavallaan Matt arvosti sitä.
”Tässä kohtaa sun pitäisi melkeinpä valaista mua”, hän sanoi katsahtaen Shiroa suoraan silmiin. ”Siitä on nyt suunnilleen pari vuorokautta, kun me tultiin Katien kanssa takaisin, enkä mä ole nähnyt sua sinä aikana suunnilleen ollenkaan ja jutellutkin ehkä pari sanaa siellä täällä. Ja joo, mä tiedän, että teillä pitää kiirettä universumin kanssa, mutta... no silti.”
”Sen lisäksi Pidge on pitänyt sinut kiireisenä”, Shiro huomautti asiallisesti, vaikkakin hänen nurinansa kuunteleminen mahtoi olla sapettavaa. ”Oletin sinun tarvitsevan vähän omaakin aikaa.”
Matt ei voinut mitään katkeralle naurahdukselleen, joka hyökkäsi esiin ihan kutsumatta. ”Ai, vai sellaista sä ajattelit? Sitähän mulla ei olekaan ollut suunnilleen viimeiseen
koko vitun vuoteen –””Hei, hei.” Shiro laski kätensä hänen hartialleen. ”Sori. Olisin voinut kai ajatella vähän pidemmälle.”
Matt huokaisi tiehensä enimmän potutuksen ja puristi Shiron kättä takaisin. ”Ehkä, mutta ei meistä kukaan mikään ajatustenlukija ole. Unohda se ja mieti jotain muuta. Tee mulle palvelus ja mieti vaikka meitä.”
”Meitä?”
”Sitä mäkin tässä teen”, Matt tokaisi ilottomasti. ”Mä yritän kelailla, että mihin me joskus jäätiin ja miten tästä pitäisi jatkaa, mutta aika turha mun on sitä yksin yrittää.”
Shiro ei vastannut heti, mikä sai Mattin uskomaan, että tämä olisi ehkä halunnut jättää koko puheenaiheenkin sikseen. Kenties hän olisi voinut odottaa parempaakin tilaisuutta ottaa asia esiin, mutta jokainen hetki Shiron lähettyvillä aina saapumisesta asti oli ollut sen sortin piinaa, että härkää sarvista tarraaminen oli ollut yksinkertaisesti pakko toteuttaa heti kun suinkin mahdollista.
”Ei sitä yksin pidäkään miettiä”, Shiro sanoi sitten. ”Mutta tuskin sitä yhdessä illassa ratkaisee.”
Matt vilkaisi Shiron tummia silmiä ja tukahdutti haukotuksen. ”Eipä kai. Ihan sama, vieköön vaikka koko viikon.”
Shiro kuljetti sormiaan hänen olkapäällään. Pehmeään kosketukseen oli suorastaan liian helppo nojautua. Samalla aukeni mahdollisuus työntää mielestään kasa kalvavia asioita edes vähäksi aikaa. Matt hengähti hiljaa ja laski päänsä Shiron hartiaa vasten.
Edes vähäksi aikaa, vaikka Shiron läsnäolo herättikin enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
”Lähde minun kanssa nukkumaan”, tämän sanat vaimenivat hänen hiuksiinsa.
Shiroganen mokoma.
**
Vieköön vaikka koko viikon, hän oli sanonut, mutta Mattin onneksi Shiro oli ollut kerrankin jättänyt ottamatta sitä kirjaimellisesti.
Ensimmäisen yön he olivat kyllä nukkuneet samassa sängyssä, mutta sen verran selkä selkää vasten, ettei siinä ollut varsinaisesta läheisyydestä voinut puhua. Hänelle se oli toisaalta riittänytkin siinä kohtaa, vaikka univelan lyhentäminen tuskin oli onnistunut Shiron ajoittain ilmenevää murinatuhinaa kuunnellessa. Shirosta ei koskaan tiennyt; joko tämä nukkui hiirenhiljaa ruumiin lailla tai koki asiakseen häiritä hänen uniaan leikkimällä huonosti käyntiin lähtevää moottorisahaa. Tavallaan se oli silti ollut piristävää, sillä sen ansiosta Matt oli jälleen muistanut, ettei ollut enää yksin.
Toisen yön jälkeisenä aamuna Shiro oli töytäissyt hänet hereille kesken hyvän unen ja mulkoillut kulmiensa alta sen verran näreissään, että Matt oli ihan säpsähtänyt.
”Voisitko millään olla läimimättä?” Shiro oli murahtanut viitaten punertavaan jälkeen keskellä otsaansa.
”Oho, sehän osui jännästi...” Matt oli raakkunut takaisin naurua pidätellen. Ilmeisesti hänen raajansa olivat taas kerran eläneet yöllä omaa elämäänsä.
”Järjestit myös mahtavan show’n juuri vähän sitä ennen”, Shiro oli tuhahtanut puristaen sormillaan ärsyyntyneenä nenänsä siltaa. ”Havahduin mutinaasi, tönäisin vähän ja kiitokseksi sain kädestäsi päin naamaa...”
”Mitäs menit tönimään”, Matt oli hymähtänyt unisesti ja oikaissut kyljelleen Shiron viereen. ”Mitä mä muka sanoin tällä kertaa?”
”Ainakin ’vitunmoinen parsa’ ja ’anna se apina’”, Shiro oli mutissut ja virnistänyt perään, kun Matt oli tyrskähtänyt käheästi. ”Oletan, ettet saanut mitä ikinä halusitkaan...”
”Voipi olla”, Matt oli tuumannut ja samalla huomannut Shiron laskeneen kätensä hänen kyljelleen. Hänen omansa oli hivuttautunut Shiron rinnalta kohti tämän niskaa. Yhtäkkiä hän oli tiedostanut erityisen hyvin, miten lähelle toisiaan he olivat päätyneet.
Sitten Shiro oli nojautunut lähemmäs ja suudellut häntä otsalle. Mattin sydän oli heittänyt voltin ja pompannut samalla tukalasti kurkkuun. Hän oli kietonut sormiaan Shiron valkeiksi käyneisiin hiussuortuviin ja suorastaan rutistanut tätä itseään vasten.
”Et katoa multa enää mihinkään, Takashi”, hän oli sanonut äkillisen heikkouden puuskassaan. ”Jos et voi luvata, niin yritä ainakin...”
”Lupaan yrittää”, Shiro oli kuiskannut takaisin ja haukotellut makeasti. ”Tässä olisi vielä pari tuntia aikaa nukkua... Mitä sanot?”
”Joo...”
”Etkä sitten jauha mistään apinoista...”
”Isäs oli apina, kun sua teki...”
**
Kolmantena iltana Matt riisui housunsa, potkaisi mytyn kauemmas sängyn vierestä ja nykäisi yltään lyhythihaisenkin paitansa samaan liikkeeseen.
”Se menee aina umpikieroon yön aikana”, hän totesi Shiron katseen kohdattuaan. ”Ihan pirun ärsyttävää.”
”Toisinaan.”
”Tosin meidän kahden ero on siinä, että mun paita ei ole tuollainen mahdollisimman kireä ja jokaista mikrolihasta nuoleskeleva. Sä käytät niin pieniä paitoja, että ne kuolokorisee sun päällä.”
”Ihan kuin olisin kuullut tuota aiemminkin”, Shiro virkkoi olankohautuksella. ”Kateus on surullista.”
”Joo, mä kadehdin vihreänä sun pieniä paitojasi. Loistosyy keulia, muumiokääkkä.”
”No
tuo oli uusi.” Tapa, jolla Shiro naurahti, kertoi väsyneen ja vanhan läpän toimivan yhä. Kliseet ja klassikot kulkivat käsikynkkää joka tapauksessa.
”Lyödään vaikka vetoa, että sä olet ihan kikseissä tällaisen nuoren komistuksen vähän puolinakuillessa suoraan nokan edessä”, hän jatkoi napauttaen reteästi bokseriensa vyötärönauhaa.
”Nuku missä vaatteissa nukut, mikä minä siihen olen puuttumaan”, Shiro kommentoi myöntämättä mitään hänen kommenttiinsa liittyvää, mutta tämän silmät viihtyivät hänessä joka tapauksessa varsin hyvin. Shiro oli toisinaan riemastuttavan läpinäkyvä.
”Nuorta lihaa, pappa tykkää”, Matt velmuili.
Shiro pyöräytti silmiään ja hivuttautui enemmän kohti seinää. ”Miten vain. Ala tulla jo.”
”Käskystä, sir!”
”Älä jaksa.”
Suunnilleen kolme päivää se oli kokonaisuudessaan vaatinut, Matt ajatteli sujahtaessaan sänkyyn Shiron viereen ja saman täkin alle. Vähitellen he olivat löytäneet enemmän aikaa toisilleen, dialogi heidän välillään oli käynyt vapaammaksi ja toisen yöllinen läsnäolo oli käynyt vieraan ja oudon sijasta lähestulkoon nostalgiseksi. Se muistutti Mattia menneistä, mutta mukana oli uusia elementtejä, jotka olivat tulleet jäädäkseen. Asiat eivät koskaan palaisi sellaisiksi kuin ne joskus olivat olleet, mutta tulevaisuuden kannalta sillä ei ollut liiaksi merkitystä. Ei ainakaan hänelle.
Kolmantena yönä he uskalsivat jakaa läheisyyttä enemmän, koskettaa toisiaan ja puhella samalla jotain kepeää ja ei-niin-tärkeää. Aika tavanomaista pillow talkia, vaikkakin Matt olisi ollut valmiina ruotimaan vähän vakavampiakin asioita. Moni hänen ajatuksistaan kulminoitui yhä saman kysymyksen ympärille: mihin he olivat toistensa kanssa jääneet ja miten heidän tulisi jatkaa? Hänen ajatuksenaan oli ollut pitää suu kiinni vielä jonkin aikaa ja antaa tilanteen kypsyä omaan tahtiinsa, mutta loppujen lopuksi se oli Shiro, joka vei keskustelua hänen toivomaansa suuntaan.
”En ainakaan usko, että kiirehtiminen olisi hyvä idea”, Shiro tuumi kattoa silmäillen.
”Toi on niin tyypillistä sulle sanoa noin”, Matt tuhahti lämpimänä puuskana tämän kaulaa vasten. ”Musta meillä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: joko ollaan tai ei olla.”
”Mmm, tottahan tuo.”
”Tosin
poikaystävä on ihan helvetin ärsyttävä sana. Älä vaan sano mua koskaan sellaiseksi.”
”Millä lailla ärsyttävä?” Shiro kummasteli. ”Eikö me sitten oltaisi sellaisia toisillemme?”
”Jotenkin se kuulostaa niin teiniltä ja yöh...” Matt nyrpisti nenäänsä. ”Vähän kuin me oltaisiin Pidgeäkin nuorempia.”
”No jos tuolla logiikalla miettii, olisiko
miesystävä parempi?”
”Ei kyllä vitussa, ihan kuin mä seurustelisin jonkun keski-ikäisen ukkelin kanssa! Tai no ethän sä kauaksi siitä mene, mutta – auts,
äläää.” Mattin tuumailu katkesi, kun Shiro tönäisi sormenpäällään häntä otsaan.
”Oli miten oli”, Shiro tokaisi sanojaan painottaen, ”sellaisia määritteleviä termejä löytyy toki muitakin. Mitä niitä nyt on: seurustelutoveri, heila, mielitietty, elämänkumppari...”
”
Mikä se viimeinen oli!?” Matt valpastui heti.
"Tarkoitin
elämänkumppania!” Shiro ärähti tönäisten häntä vuorostaan kyynärpäällään, mutta turha luullakaan, että se olisi hillinnyt hänen spontaania räkänaurukohtaustaan. ”Elämänkumppani, Holt!”
”Ehei, älä luulekaan!” Matt hirnui ja mönki parempaan asentoon nähdäkseen Shiron kasvot kunnolla. ”Jämpti on näin, Shirogane. Mä alan sulle elämänkumppariksi, en miksikään muuksi, ja mä haluan, että sä teet saman mulle.”
”Minun kanssa ei ole helppoa”, Shiro huomautti.
”Ei haittaa, ei munkaan”; Matt sanoi takaisin. ”Enkä mä helpolla ajatellutkaan pääseväni. No miten on?”
Shiro kohotti kulmiaan. ”Elämänkumppari, jota
pakastaa ja haalia?”
”Nimenomaan!”
Shiro hymähti virallisen kuuloisesti. ”Matthew Holt, mitään sen normaalimpaa ei voisikaan laskea varaasi.”
”Näin on.” Matt painoi otsansa Shiron otsaa vasten ja uskaltautui ensimmäistä kertaa iäisyyksiin suutelemaan tätä huulille.
Avicii - The Days
Under the tree where the grass don't grow
We made a promise to never get old
You had a chance and you took it on me
And I made a promise that I couldn't keep
Heart ache, heart break
All over town
But something flipped like a switch when you came around
And I'm in pieces, pick me up, and put me together
These are the days we've been waiting for
Days like these you couldn't ask for more
Keep 'em coming
'Cause we're not done yet
These are the days we won't regret
These are the days we won't forget
These are the days we've been waiting for
Rattle the cage and slam that door
And the rhythm is calling us as we're not just yet
These are the days we won't regret
These are the days we won't forget
Out on the midnight
The wild ones howl
The last of the lost boys have thrown in the towel
We used to believe we were stars aligned
You made a wish and I fell out of time
Time flew, cut through
All over town
You make me bleed when I look up
And you're not around
But I'm in pieces, pick me up, and put me together
These are the days we've been waiting for
Neither of us knows what's in store
You just roll your window down and place your bets
These are the days we won't regret
These are the days we'll never forget
And these are the days (these are the days)
And these are the days (these are the days)
