Author: Zarroc
Pairing: Judy Hopps/Nick Wilde
Rating: S
Genre: fluffy, drama, romantiikka
Fandom: Zootropolis - Eläinten kaupunki
Disclaimer: En omista henkilöitä, en tahkoa tällä rahaa.
A/N. Kävin katsomassa Zootropoliksen tänään, enkä voinut itselleni mitään. Minusta nämä vain kuuluvat niin hyvin toisilleen, että en voinut jättää tätä väliin. Joten sori niille, jotka pitävät näitä kahta tomppelia vain kavereina, sitä ne eivät ole.
Kiitos Älyttömät otsikot -haasteelle mainiosta otsikosta! Osallistunee F300 sanalla 299. Ilkikurinen sekä innoittava biisi tälle on tietenkin Eurythmics - Miracle of love.
Hyvää lauantaipäivää teille kaikille ♥
Ei suklaakonvehteja krokotiileille
They say the greatest coward
Can hurt the most ferociously
”Nick! Nick!” Judy huusi hypähdellen malttamattomana edestakaisin. Kanityttö pälyili ympärilleen erottaakseen ketun jostakin, mutta tämä oli elementissään; erottamattomana kaupungin vilinässä. Heidän piti tavata täällä, norsukahvilan kupeessa, mutta hän ei ollut nähnyt valkoisen hännänpään vilahdustakaan.
”Ni—”, Judy aloitti jo hieman epätoivoisena, kunnes hän tunsi kevyen töytäisyn olassaan. Hän kääntyi ympäri ja kohtasi ketun lempeän virnistyksen törmätessään suoraan tätä vasten.
”Olet sinä kyllä tyhmä kettu”, hän huokaisi ja Nick nosti piloottilasit nenältään otsalle, vihreät silmät ilkikurisesti pilkahdellen.
”Kyllähän minä tiesin, että sinulla oli ikävä minua, mutta että noin”, hän hymyili.
Judy halusi kieltää koko jutun, mutta tajusi, ettei pystyisi. Hetken epäröityään hän kietoi käpälänsä ketun kaulaan ja antoi tämän laskea toisen tassunsa vyötärölleen.
”Totta kai minulla oli ikävä, typerys”, kanityttö mutisi haudatessaan kasvojaan tämän rintaa vasten ja tunsi Nickin silittävän hitaasti hänen korviaan. ”Olet paras ystäväni.”
”Ystäväsi?” kettu haukahti kevyesti ja piti hetken ajan Judya etäämmällä pystyäkseen katsomaan tätä silmiin. Niiden violetti sävy suorastaan korostui sinisen poliisiasun vaikutuksesta, mutta ainoa, mitä Nick näki oli niissä siintävät ilonkyyneleet.
Judy hymyili vinosti ja kurottautui painamaan pienen suukon Nickin nenälle.
”No ainakin ystävä”, hän hymähti ja kettu pyöräytti silmiään. Hän tarttui tiukemmin Judyn vyötäröltä ja pyöräytti tätä muutaman kerran ympäri niin, että poliisiasuinen jänistyttö nauroi ja sätki hänen syleilyssään.
Vasta sitten Nick suuteli häntä kohottaen tassunsa tämän poskille, kynnet hellästi Judyn kasvojen karvoja hipoen. Kanityttö nauroi ja astahti taaksepäin pitäen kättään parinsa rinnalla.
”Tiesin kyllä, että olet aikamoinen pehmo”, hän naurahti. ”Mutta että noin.”
Samassa Judy kipaisi karkuun edelleen nauraen, hypähdellen helposti ohiajavien autojen kattoja pitkin kohti puistoa. Vilkaistessaan taakseen hän näki Nickin juoksevan perässään tasaisin askelin, pilottilaseistaan välillä kiinni pidellen.
Heidän saapuessaan puistossa olevan suuren altaan luokse, Judy liukastui ja melkein kaatui nenälleen. Hän kuitenkin sai juuri ja juuri kiinni kyltistä, joka oli allasta ympäröivän aitauksen vierellä.
”Ei suklaakonvehteja krokotiileille”, hänen luokseen hölkännyt Nick luki kyltistä huvittuneen näköisenä. ”Kuka on päättänyt, etteivät krokotiilit saa syödä suklaata? Tekeekö se niistä tavallista ärhäkämpiä?”
”Pidä turpasi, kettu, kun et mistään mitään tiedä”, kuului vihainen ärjähdys lastenvaunuja työntävän krokotiiliäidin suusta, joka kulki heidän takaansa.
Judy purskahti nauruun nähdessään Nickin ilmeen tämän tajutessa, että krokotiilivauva oli liimannut kuolaisen tuttinsa hänen housujensa lahkeeseen. Krokotiilien kuola oli megatarttuvaa.
”Ehkä se tekee niistä vain vähän enemmän tarttuvia”, Judy kommentoi ketun ravistellessa jalkaansa pahoinvoivan näköisenä.
The miracle of love
Will take away your pain
When the miracle of love
Comes your way again.