Nimi: Valoa Esgarothin varjoissa
Ikäraja: K-11
Fandom: Hobitti (Smaugin autioittama maa -leffa)
Paritus: Kili/Tauriel
Genre: melko imelä romantiikka, lievä huumori, oneshot
Summary: Kili on toipumassa Morgulin nuolen aiheuttamasta haavasta Esgarothin järvikaupungissa. Haltija Tauriel on parantanut Kilin kuninkaanmiekan, athelaksen, avulla. Bilbo, Thorin ym. kääpiöt ovat matkalla Yksinäiselle vuorelle.
Varoitukset: Olen lukenut herra Tolkienin tekstejä viimeksi 10 vuotta sitten. Tämä fici perustuu täysin niihin mielikuviin, joita Peter Jacksonin Smaugin autioittama maa –leffa (ja soundtrack) minussa herätti. En ole pitkiin aikoihin kirjoittanut mitään näin imelää.
Muuta: Oneshot. Jatko-osa löytyy
täältä, K-11
~Valoa Esgarothin varjoissa~
”Sinä olet pelastanut minut kaksi kertaa, arvon neito”, Kili mutisi sairasvuoteeltaan. Örkkinuolen myrkky oli kaikonnut hänen jalastaan, kiitos rikkaruohon. Ajatella, miten arkiset asiat pelastavat meidät kiperissä tilanteissa.
Kili avasi silmänsä ja katsoi jälleen vieressään seisovaa haltijanaista. Taurielissa ei toden totta ollut mitään arkista: hän oli kaunis metsähaltijoiden sotapäällikkö. Naisen selkään valuivat pitkät hiukset, jotka olivat väriltään punaiset kuin keskisyksyn lehdet. Hänen silmänsä olivat mitä kauneinta vihreän sävyä. Vaikka huoli paistoi Taurielin kasvoilta, hän täytti Kilin sydämen lämpimällä onnen tunteella. Aivan kuin Kili olisi katsonut kirkkaaseen valoon.
Kili tarttui haltijan käteen.
”Veljeni on lähtenyt ja minä jäin tänne muiden vaivoiksi”, Kili huokaisi. Hänellä oli vähäpätöinen olo.
Tauriel kallisti päätään. Hän oli niin pitkä, että Kili ylettyi seisaaltaan tuskin hänen vyötärölleen.
”Olet ollut urhea”, Tauriel sanoi yhteiskielellä. Hänen äänensä oli heleä, ja se kantoi tahtoessaan yli järvien. ”Minä olen nähnyt, mitä sinä olet tehnyt perheesi ja kotisi vuoksi.”
Kili pakotti kasvoilleen hymyn.
”Mikä vain toimii sinulle. Kas, olemme tehneet sinun kaupat.”
Tauriel hymähti ja kääntyi sanomaan jotain yrteistä Bardin lapsille, jotka kiiruhtivat pian ulos.
”Missä se jäyhäilmeinen blondi on?” Kili kysyi. Hän antoi katseensa kiertää pientä huonetta; kaupunkiin jääneet kääpiöveljet olivat lähteneet etsimään syötävää.
Tauriel alkoi sitoa Kilin haavaa. Hänen kosketuksensa oli lämmin ja sai Kilin värähtämään.
”Prinssi Legolas ei luovuta ennen kuin viimeinenkin örkki on kuollut", Tauriel vastasi.
”Melko kunnianhimoista”, Kili tuhahti, ”hän ei taida olla ihan realisti? Tullut isäänsä vai?”
Tauriel ei vastannut, vaan keskittyi ahertamaan Kilin jalan parissa. Toivottavasti hän ei lopettaisi ihan pian...
”Kuule, te ette ole niin pahoja kuin sanotaan”, Kili sanoi piristääkseen ilmapiiriä. ”Kun katsoo näin läheltä, haltijoita voisi sanoa jopa kauniiksi.”
Tauriel kohotti päätään.
”Minäkään en ole ikinä nähnyt kääpiön jalkaa näin läheltä, mutta en mieluusti tee sitä toiste.”
Hän sai siteen valmiiksi ja perääntyi.
”Odottaako Legolas sinua?” Kili kysyi niin huolettomasti kuin osasi. ”Hän on prinssi, joten varmaan sinun täytyy totella häntä.”
Tauriel kurkisti mökin ikkunasta ulos. Esgarothin järvikaupunki häilyi pimeydessä, josta vasta äsken oli hyökännyt örkkien lauma. Tauriel oli varmasti huolissaan, mutta hänen kasvonsa olivat sileät.
”Legolas on omalla polullaan”, Tauriel vastasi seikkaperäisesti.
Sitten he olivat hetken hiljaa. Kili sulki silmänsä ja yritti kerätä energiaa: hän halusi päästä näkemään Ereborin mahtavat salit.
”Avaisit silmäsi, niitä on mukava katsella. Haltijoilla ei ole koskaan katseessaan samaa lämpöä kuin sinulla", Tauriel kuiskasi pimeydestä. "Kaksi niin erilaista, yhteisen taivaan alla, yhteisten tarinoiden äärellä.”
Kili virnisti, mutta piti silmänsä kiinni ihan vain ilkikurisuuttaan. Kun hän tunsi pehmeiden huulien painautuvan omilleen, hän tunsi viimeistenkin voimiensa palaavan.
”Hän olisi rakastanut sinua”, kuului haltijan kuiskaus.