Kuolemattomuuden illuusio // K-11, one-shot

[Iloinen Sipuli]

Title: Kuolemattomuuden illuusio

Author: Iloinen Sipuli

Rating: K-11

Warnings: Puhutaan runsaasti tappamisesta ja kuolemasta

Genre: One-shot, jonkinlainen angst ehkäpä?

Summary: Voittoon ei pysty, mutta luonto ei salli pysähdystä, huudon on jatkuttava. Kohti määrätöntä päämäärää, veren ja toivon sumentamin silmin. Ja lopulta maailma on täynnä zombeja.


A/N: Osallistuu LyricsWheel 12 –haasteeseen, kappaleena Apulannan Zombeja. Lyriikat löytyvät tekstin lopusta. Tästä piti alun perin tulla Potter-ficci, mutta sitten totesin, ettei tässä oikeastaan ole mitään linkkiä fandomiin, joten julkaisinkin tämän originaalina. Kommentit ovat hyvin toivottuja





Kenen vuoksi taistelen?

Veri veti tuhoon ja taisteluun, eikä kukaan tiennyt miksi. Voitto tuntui olevan lähellä, vaikkei kukaan tiennyt mitä se edes tarkoitti.


Ihmiset ympärillä ovat jo kauan sitten lakanneet olevasta ihmisiä, tunteineen, pelkoineen ja toivoineen. Jäljellä on vain kasvotonta massaa, vihollisia. Vastustajia. Zombeja. Eläviä kuolleita. Kasvotonta massaa, materiaa, josta on päästävä eroon.


Voitto oli alusta alkaen mahdoton. Hän tiesi sen. Syöksyi silti suin päin sotaan, huusi ja nauroi ja huusi, toivon palo silmissään, valmiina tekemään kaiken.

Eikä hän pystynyt lopettamaan, vaikka seinät hänen ympärillään kaatuivat. Vaikka veri tahri hänen kasvonsa ja mielensä, vaikka sekunti sekunnilta koko elämä oli vain hiuskarvan varassa. Kaukana, katkeamaisillaan.

Hän tahtoi tuntea sen suonissaan.


Emme voi voittaa, niin hän itsekin oli sanonut. Heti aluksi, emme voi, mahdotonta. Mutta hän uskoi siihen, uskoi vaikka kielsi, ja nyt hän juoksi, adrenaliinin sumentamin silmin, veren tahrimin käsin kohti määrätöntä päämääräänsä.

Emme voi voittaa, niin hän oli sanonut. Ja siinä hän silti oli, mieli palaen, keskellä kuolemattomuuden illuusiotaan.

Vaikka taistelu oli toivoton, vaikka tuho lähestyi jo joka nurkasta. Ympäröiden hänet kokonaan. Kuin lauma zombeja, kasvottomia, yhtenäistä, vyöryvää, materiaa.

Voittoon ei pystynyt, mutta luonto ei sallinut pysähdystä, huudon oli jatkuttava. Toivo tuhosi hiljaa ja varmasti, teki siistiä työtä.

 Hän sortuisi pian, eikä hän ollut rohkea, vain vailla vaihtoehtoja. Pelkurisydän luonteeltaan, alunperinkin. Pelkäsi yhtä paljon sotaa kuin itseään, häviötä kuin voittoa, häpeää ja kunniaa, eikä voinut pysähtyä.

Näkymä silmien edessä oli sumea, mikään ei tuntunut, liian hiljaa hänen alitajuntansa enää huusi: Sinut tappaa joku. Joko maailma tai sinä itse petät itsesi. Jollei vihollinen sinua kaada, viimeisenä tulet sinä itse. Ja saatat työn loppuun.

Mikä hänet ajoi sinne?

Kuolema. Kuolema on kaikkialla, ihmiset tappavat. Murhaavat.

Tappavat!

Entäs sitten?

Mikä ei ole omalla kohdalla, sitä ei edes huomaa, ei voi käsittää, ei voi milloinkaan ymmärtää. Kuolemattomuuden illuusio.

Me olemme kuolemattomia, me olemme voittamattomia. Me taistelemme, me puolustamme viimeiseen asti, me olemme rohkeita, me olemme sankareita. Me vain taistelemme, kunnes se on ohi, kunnes te peräännytte häntä koipien välissä ja jäämme juhlimaan voittoamme.

Vaikka raakuus heijastuu jo verkkokalvoille, vaikka tuskanhuutojen kaikua korvissa ei enää voi kieltää, alitajunta jatkaa illuusion vahvistamista.

Eikä sodan riepottelema mieli kyennyt laskemaan vihollisten alati kasvavaa määrää, ei reagoimaan siihen miten yhden hävitessä tuli vain kaksi uutta tilalle, ei huomaamaan tappavan verisiä iskuja jotka koituisivat kohtaloksi.


Ja kun se viimein osuu kohdalle, on jo myöhäistä tajuta mitään. Tunteiden kirjo iskee päälle sellaisella voimalla, ettei yksittäistä tunnetta enää kykene erottamaan. Epätoivo ja epäusko syövät pelon ja ärtymyksen, helpotus häviää kauhulle. Pettymys ja masennus jäävät alati taistelemaan.

Hyppää!

Ei.

On jo myöhäistä.




*
*
*
*
*
*
*
*


Apulanta - Zombeja

Liian väärässä suunnassa
Hallinta on historiaa
Hyppää!
Hyppää, beibi hyppää

Kuuntele soi sireenit
Se on sun omaksi parhaaksi
Hyppää!
Hyppää, beibi hyppää

Jos sä olet mitä sinä sanot olevasi
Tiedät mitä tehdä
On hetkesi nyt

Zombeja odottaa ulkona
Menehtyneitä kunnian aamunkoittoja
Kynsillään raapimaan
On tulleet ikkunaa
Rietas nälkä kiiluvissa silmissään

Tiedän, että torjunta
Tulee joka putkesta
Hyppää!
Hyppää, beibi hyppää

Kirouksia katumusta
Omiksi tarpeiksi luvassa
Hyppää!
Hyppää, beibi hyppää

Tehtävä mitä luvannut oon tekeväni
Vaikka pelkurisydän
Minut pettävä on

Zombeja odottaa ulkona
Menehtyneitä kunnian aamunkoittoja
Kynsillään raapimaan
On tulleet ikkunaa
Rietas nälkä kiiluvissa silmissään

Voittamaan
Ei pysty kaikkia
Kun kaataa yhden
Jostain kaksi laahustaa

Jos kumpikaan
Ei muuta kurssiaan
Ne hautaa meidät
Niin kuin muistot haudataan

Tehtävä mitä luvannut oon tekeväni
Vaikka pelkurisydän
Minut pettävä on

Zombeja odottaa ulkona
Menehtyneitä kunnian aamunkoittoja
Kynsillään raapimaan
On tulleet ikkunaa
Rietas nälkä kiiluvissa silmissään

Voittamaan
Ei pysty kaikkia
Kun kaataa yhden
Jostain kaksi laahustaa

[Kaatosade]

LW:n kautta eksyin lukemaan enkä oikein keksi mitään sanottavaa, vaikka luin tämän kahteen kertaan. Öm... yritän nyt kuitenkin kun kerran luinkin.

Lähinnä tässä tuntuu olevan päällimmäisen tuntematonta ja yliluonnollista vihollista vastaan taistelemisen lisäksi alla toinen taso, mutta en ihan saa kiinni siitä kuvittelenko vai onko sen tarkoitus olla siellä, enkä uskalla lähteä enempää tulkitsemaan varsinkaan tässä väsymyksen tilassa. Vertauskuvallisen oloinen teksti joka tapauksessa. Tavallaan ymmärsin, mutta en niin että osaisin selittää mitä ymmärsin.

Tunnelmaltaan teksti oli kiihkeä ja periksiantamaton, voimakkaasti kirjoitettu. Tykkäsin sen lukemisesta kovasti. (En olisikaan muuten jaksanut lukea toista kertaa.)

Kiitos mielenkiintoisesta ja ajatteluttavasta luettavasta. <3

[Iloinen Sipuli]

Kiitos todella paljon kommentistasi Pics! Ihanaa että vaivauduit jättämään kommentin vaikkei teksti välttämättä ihan auennutkaan... Piristit päivääni tosi paljon .

Ja joo, ehkä tavallaan ymmärsin mitä ajoit takaa tuolla "toisella tasolla", joka mahdollisesti näkyy tekstistä. Itse ainakin hain ylipäätänsä analyysiä ihmisluonnon toiminnasta, siitä miten mieli käyttäytyy, miten se juurikin laittaa toivomaan ja tavoittelemaan mahdottomia. Kuvauksen voi periaatteessa halutessaan yhdistää johonkin tiettyyn hahmoon.

Mutta siis kiitos vielä tosi paljon! :3

-Iloinen Sipuli

[Ales]

Heipsan!

Huomasin tuon tekstin tuolla ja otsikko pomppasi samantien silmään. Ja sit kun huomasin vielä, että sä oot kirjottanu tän, ni pakkohan tämä oli avata!

Tää oli ehkä hieman hankalaa luettavaa, mutta eipä se mua estänyt, rohmusin koko tekstin kerralla, ja pakkohan mun on kommentti jättää!
Tää oli jotenkin ihanan sekava - ei pahalla tavalla vaan hyvä tavalla. Tässä oli niin monta eri asiaa, että piti oikeesti keskittyä tän lukemiseen, tai sitten levähtää käsiin. Mulla tuli tätä lukiessa samanlainen fiilis, kuin silloin kun mä luin sun ficciä Oleminen on havaituksi tulemista. Tässä oli jotenkin vähän painostava ja ahdistava fiilis, mutta se ei ollut kuitenkaan liian ahdistava.

Ja ah toi otsikko :3 Se oli aivan mahtava ja veti puoleensa. Ja veti mut ihan sanattomaks!

Veri veti tuhoon ja taisteluun, eikä kukaan tiennyt miksi. Voitto tuntui olevan lähellä, vaikkei kukaan tiennyt mitä se edes tarkoitti.

Ja kun se viimein osuu kohdalle, on jo myöhäistä tajuta mitään. Tunteiden kirjo iskee päälle sellaisella voimalla, ettei yksittäistä tunnetta enää kykene erottamaan. Epätoivo ja epäusko syövät pelon ja ärtymyksen, helpotus häviää kauhulle. Pettymys ja masennus jäävät alati taistelemaan.

Näistä tykkäsin tosi paljon!

Kiitokset tästä!
-A

[Iloinen Sipuli]

Jes, kommentteja! 


MsMacAvity, kiitos todella paljon kivasta kommentistasi! Hienoa jos olet onnistunut pääsemään käsiksi tekstini "todelliseen sanomaan", ja että ajatukseni edes jotenkin aukesivat.

Tämä koko kuolemattomuuden illuusio sekä otsikkona että tekstissä on minusta todella hyvä sekä ajatuksen että kielen tasolla. Hyvin kiteyttävä ilmaisu. Sellainenhan jokaisella ihmisellä on ja läpi koko tekstin näkyi selvästi aitoa ajatustyötä siitä, miten käy tälle kuolemattomuuden illuusiolle, kun sitä oikeasti testataan. Miten ihminen pitää sitä yllä sotatilanteessa, kun konkreettisesti kaikki muut vaan kuolevat ympäriltä ja tietää varsin hyvin voivansa olla seuraava hetkenä minä hyvänsä?

Tosi hyvä pointti, juuri näinhän se on, ja näin minäkin olin ajatellut! Kiitos vielä suuresti


Ales, voi kiitos paljon kommentistasi, vai että olet ihan ficcieni ystävä, ihana kuulla . Mikään ei piristä kirjoittajaa niin paljon, kuin kuulla että hänen tekstejään luetaan, saati sitten vielä että niistä pidetään . Ja kiva että tykkäsit otsikosta, se oli itse asiassa yllättävän hankala keksiä, ja mietin aluksi että tulikohan siitä nyt vähän tylsä. Mutta hyvä jos kelpasi! Kiitos vielä ihanasta kommentistasi

[Iloinen Sipuli]

Rajamatkailija, kiitos, voi ei, melkein menin itsekin sanattomaksi :,). Ihana kuulla jos tekstini oli mielestäsi onnistunut, vaikka aikamoista tajunnanvirtaahan tämä oli. Ei se mitään vaikka välillä ei löydä sanoja, tuttu tunne, mäkin tässä yritän sepittää kuinka valtavan ilahtunu olin sun kommentistas , kiitos vielä tosi paljon!