Ficin nimi: Ääretön kaipuu
Kirjoittaja: Quibbler
Päähenkilö: Lavender Brown
Ikäraja: K-11, luulisin
Tyylilaji: Angst, one-shot
En omista hahmoja enkä saa tästä rahallista palkkiota.
Ääretön kaipuu
Tytön poskelle vierähtää valtaisa kyynel. Hän katselee ikkunasta ulos eikä oikein jaksa keskittyä Sibyllan tarinaan ennustajasta, joka ennusti äidille oman kuolemansa ja kuoli ennustamaansa aikaan. Lavender rakastaa ennustamista oppiaineena, mutta tänään hän ei ole menossa mukana. Vähän väliä tytön suosikkiopettaja katsahtaa tähän huolestuneena, mutta jatkaa opetusta kuitenkin loppuun asti. Kun tunti on ohi, Sibylla pyyhältää istumaan samaan pöytään Lavenderin kanssa. Hetkeen hän ei sano mitään, vain tarkkailee tyttöä, mutta sitten kun viimeinenkin oppilas katoaa näkyvistä, Sibylla päästää suustansa myötätuntoisen äänen. Lavender kohottaa päänsä hitaasti ja varovasti, kunnes kohtaa opettajansa katseen.
"Millainen olo, kultaseni?" Punurmio kysyy usvaisesti ja katselee tyttöä räpäyttämättä silmiään.
"Parvati on kuollut. Hän on poistunut keskuudestamme", Lavender kertoo surkeana ja pyyhkii märkiä kyyneliään hihaan.
"Minä tiedän sen, kultaseni. Mutta hän ei ole poistunut keskuudestamme" , Sibylla vakuuttaa terävästi.
"Mutta sinähän sanoit silloin kerran, että jos joku kuolee, hän poistuu keskuudestamme!" Lavender huomauttaa kummastuneena.
"Minäkin olen joskus erehtyväinen, myönnän sen. En tarkoittanut, että kuollut poistuu todella keskuudestamme. Parvati elää aina sydämissämme", Punurmio sanoo viisaasti ja taputtaa tytön päätä.
"Jos milloinkaan haluat jutella kanssani muustakin kuin ennustuksesta, tule vain luokseni", Sibylla hymyilee pikaisesti, mutta sitäkin lämpimämmin ja nousee ylös. Lavender nousee ylös hänkin.
"Kiitos, professori", Lavender sanoo ja lähtee oleskeluhuoneeseen.
Myöhemmin iltapäivällä Lavender lähtee ulos ja istahtaa järven luokse, isolle, harmaalle ja kauniille kivelle. Hänen elämänsä on kuin musta aukko ilman Parvatia. Hänen olonsa on hyvin tyhjä eikä hän koe oikein mitään kiinnostavaksi. Hän nyyhkii hiljaa ja muistelee heidän yhteisiä hetkiään. Tämä oli ollut Parvatin lempipaikka, täällä he olivat naureskelleet monet kerrat, jutelleet synnyistä syvistä ja tarkkailleet järveä ja sen asukkeja. Pikkuhiljaa kyyneleet alkavat valua vuolaammin ja Lavenderin nenä on täysin rään peitossa. Mutta hän ei välitä siitä, ei toden totta välitä. Parvati kuoli jonkun kuolonsyöjän takia. Kuolonsyöjä oli vain ollut hermona ja tappanut ensimmäisen vastaantulevan. Yhtäkkiä Lavenderin suusta purkautuu huuto. Se huuto ei tarkoita mitään, siitä ei voi selvittää mitä se tarkoittaa, mutta se on täynnä vihaa, surua sekä ääretöntä kaipuuta. Kyyneleitä valuu koko ajan lisää, Lavenderista tuntuu siltä, että hän voisi itkeä niin kauan, että lopulta kuolla kupsahtaa siihen paikkaan ja pääsee jonnekin Parvatin seuraksi. Hento ääni kuuluu hetkisen kuluttua Lavenderin takaa.
"Minäkin kaipaan häntä kovasti! Niin kovasti, että sattuu!" Lavender kääntää päänsä ja näkee edessään murheellisen näköisen Padman.
"Haluaisitko si-sinäkin ku-kuolla heti? Tässä ja nyt?" Lavender kysyy.
"Kyllä, kyllä haluaisin. Emme olleet niin läheisiä kuin sinä ja hän, mutta sydämmissämme tunsimme suurta rakkautta toisiamme kohtaan. Hän oli ja on aina tärkeintä elämässäni!" Padma hymyilee.
"Mutta... elämää on jatkettava. Ja koetettava jatkaa sitä myönteisellä mielellä! Minä teen niin, tee sinäkin!" Padma neuvoo ja istahtaa Lavenderin seuraksi. Kummatkin suuntaavat katseensa taivaalle, missä aurinko laskee hiljalleen ja kauniisti pois näkyvistä.
