Metsä ja muita raapaleita, S, 7/7

[Lyra]

Metsä
Säde
Summary: Hän palasi takaisin
Ikäraja S
Kirjoittaja Lyra
Varoitukset Ei
A/N  Itsenäisiä, mutta samalla samaa sarjaa. Osallistuu haasteeseen
Spurttiraapale III ja kahdeksas kierros


Hän lähti.
~~~~~
Metsässä tuuli. Tuuli lennätti lehtiä sinne tänne. Maa oli täynnä punaisia, keltaisia ja oransseja lehtiä. Jos katsoi tarkkaan, saattoi nähdä oravan keräämässä pähkinöitä. Vain muutamia lehtiä oli enää kiinni puiden oksissa.
~~~~~
Tummat pilvet peittivät taivaan. Vielä ei satanut, mutta kylmä ilma ennusti lunta. Alastomat puut seisoivat hiljaisina paikoillaan. Ilmassa oli odotuksen tuntua. Ensimmäiset lumihiutaleet satoivat taivaalta.
~~~~~
 Siellä täällä oli vielä muutamia lumikekoja. Niiden vieressä kasvoivat jo valkovuokot. Metsä oli valkoinen.  Ja valkoisen takana vihreä kasvoi nopeasti.
~~~~~
Oli kulunut taas vuosi, ennen kuin tyttö oli palannut metsään.
Auringon säteet osuivat hänen kasvoilleen ja hän nauroi.

[Lyra]

Ikäraja S
Summary Vesi oli haalea
Varoitukset Rivien välistä luettava itsemurha

Joki
Haalea
 
Hän katsoi kuinka joki virtasi. Jäälautat vaelsivat veden mukana. Äiti oli sanonut, että kevät oli vielä kaukana. Hän ei ollut uskonut äitiä. Ja nyt hän seisoi joen törmällä hiljaa. Vesi olisi kylmää. Niin äiti sanoi. Hän ei uskonut. Olisi pakko kokeilla itse.
 
Hän riisui kenkänsä ja heitti ne kauemmas. Sitten hän seisoi pitkään hiljaa. Nurmikko kutitti paljaita jalkoja. Viimein hän käveli aivan joen reunalle ja kastoi varpaansa veteen. Vesi ei ollut kylmää, se oli haaleaa.
 
Hän heitti vielä piponsa ja hansikkaansa pois, ennen kuin pudottautui jokeen kokonaan.
Virta tarttui häneen heti.
"Anteeksi äiti", hän mumisi ennen kuin painui pinnan alle.

[Lyra]

 Niitty
Tanssia

Hän hymyili auringolle maatessaan selällään niityllä. Korkea heinikko nousi hänen sivuillaan estäen sivuille katsomisen. Se ei häirinnyt häntä. Hän tahtoi olla rauhassa. Kukkien tuoksu täytti hänen aistinsa ja hän sulki silmänsä.

Kun hän ei nähnyt, hän oli vapaa tämän maailman kahleista.

Mielessään hän tanssitti tyttöä. Kauneinta olentoa koko maailmassa. Kun hän nauroi, tyttökin nauroi. Ja kaikki oli hyvin. Heille se iltapäivä oli yhtä kuin maailma.

Kun hän avasi silmänsä pilvet olivat peittäneet auringon. Hän nousi ylös ja katsoi kyyneleet silmissä hautaa. Hän halusi muistaa tytön kauniina, ei sellaisena kuin hän oli ollut kuollessaan.

Ja hänen mielessään he tanssivat kohti auringonnousua.

[Lyra]

Kaupunki
Taivas

He kerääntyivät yhdessä korkeiden talojen varjoon. Kukaan ei puhunut. Kenenkään ei tarvinnut. Kaikki tiesivät, miksi he olivat siellä. Vanha mies seisoi puhujankorokkeen takana. Hänen poskillaan oli kyyneliä. Hiljaisuus tuntui painostavalta.
"Olemme kokoontuneet tänään tänne aukiolle, kunnioittamaan..." Vanha mies kangerteli puheessaan. Hän ei ollut hyvä puhuja, väkijoukko tiesi sen, ja silti kukaan ei välittänyt.

"Kokoontuneet kunnioittamaan hänen muistoaan, joka ei enää ole kanssamme." Kaikki vilkaisivat nopeasti taivaalle kuin nähdäkseen hänet. Taivas oli tyhjä. Se oli niin sininen. Heidän ympärillään pilvenpiirtäjät kohosivat korkeuksiin.

Kukaan ei puhunut. He kunnioittivat hänen muistoaan hiljaa sinisenä avautuvan taivaan alla.

Ja lopulta, yksi kerrallaan he lähtivät pois.

[Lyra]

Polku
Korppi
"Polku mutkitteli metsässä. Aina kun luuli päässeensä perille, ilmestyi polusta vielä yksi mutka. Ei sillä, että joku olisi joskus kävellyt polulla. Sillä eihän kukaan niin tehnyt. Polku oli itseasiassa aika kaunis. Molemmilta puolilta sen yli kurkottivat isot ja vanhat vaahterat. Oli mikä vuodenaika tahansa, ne muodostivat kulkijalle katoksen jossa astella.

Mutta polku ei ollut ihmisten käytettävissä. Jos ihminen sille eksyi, ei hän koskaan palannut."

"Mutta vaari, sehän on vain taru. Olen jo iso tyttö. En usko taruihin."
"Katsopa talon viereen Liisa."
"Siellähän on polku. Eihän se ole sama vaari, eihän?"
"Kukaan ei tiedä, Liisa. Katso tuota korppia, se vartioi polkua."

[Lyra]

Kartano
Punainen

Talo oli vanha. Jos rikkonainen maalipinta ei paljastanut sitä, luultavasti sen huomasi pölykerroksista ja mädistä lattialaudoista.
Pitkät käytävät johtivat kulkijan mitä ihmeellisimpiin autioihin huoneisiin. Ilma oli tunkkaista; kukaan ei ollut tuulettanut taloa sataan vuoteen.

Kylässä he kutsuivat sitä kartanoksi. Jos ylipäätään kutsuivat miksikään. Monille se oli vain ´se autio talo keskellä metsää´.

Mutta kartano se oli ollut. Ennen kuin se oli hylätty, olivat talon monet huoneet pursunneet elämää ja iloa, punaista. Kaikki se huusi: ´Minä olen elossa´

Nyt, monien vuosien jälkeen, oli jäljellä enää harmaa. Harmaa valo valaisi autioita huoneita. Harmaa pöly laskeutui lattialle.

Eikä kukaan nähnyt jälkeäkään kirkkaasta punaisesta.

[Lyra]

Meri
Valinta

Sininen meri kimalteli auringossa. Se avautui aavana kohti horisonttia. Kun seisoi pienenä meren rannalla, se tuntui loputtomalta. Vettä oli valtavasti. Merta oli mahdotonta kuvailla.

Kostea merituuli toi rannikolle suolaisen ilman tuoksun. Vesi houkutteli kulkijaa poikkeamaan reitiltään, kohti tuota sinisenä hohtavaa merta. Moni läpi vuosisatojen oli kuullut tuon kutsun. Harva sitä oli voinut välttää.

Yksi kerrallaan nuoret miehet lähtivät merelle. Moni lähti, harvempi palasi. Sillä meri oli petollinen. Kun sen valitsi ei se päästänyt irti. Päältäpäin näytti kirkas pinta houkuttelevalta, syvällä ei enää eteensä nähnyt. Elämä antaa ja elämä ottaa, mutta meri vain vie pois.

Kukaan ei koskaan kuunnellut. He kaikki lähtivät.