Death Note: 7 tapaa olla huono puoliso | K-11 | M/M | Tuplaraapalesarja, 7/7

[Beyond]

Ficin nimi: 7 tapaa olla huono puoliso
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11, max.
Fandom: Death Note
Paritus: Matt/Mello
Genre: Humour, fluffy & Romance
Vastuuvapaus: Tsugumi Ohba & Takeshi Obata omistavat hahmot.
A/N: Osallistuu Spurttiraapaleita III -haasteeseen.

***

1. Havannointikyvyttömyys

Merkkien olisi pitänyt olla täysin selviä jo kauan: punaisia läiskiä pyyhkeissä ja tyynyissä, toisinaan lievää ammoniakinkatkua ilmassa ja tarkemmin ajatellen olihan Mello aina jollain tasolla tiedostanut, että jossain vaiheessa Mattin hiustenväri oli muuttunut ruskeasta punaiseksi. Siltikään vaaleaverikkö ei voinut käsittää, missä ihmeen vaiheessa tarkalleen. Hän vain tiesi juuri nähneensä purkillisen kirkkaanpunaista suoraväriä lavuaarin vieressä. Oli jollain tavalla varsin häiriintynyttä tiedostaa tiedostavansa kunnolla puolisonsa – joskin Mello vältteli moista sanahirviötä yleensä viimeiseen asti – toimet niin umpisurkeasti.

Ensin vaaleaverikkö oli pakottanut ajatuksen pois mielestään. Eihän häntä nimittäin haitannut olla toista huomaamaton törppö. Se ei tuntunut haittaavan Mattiakaan. Tarkemmin ajatellen he olivat varmasti ainakin The Oprah Show’n mukaan maailman epäonnistuneimmat ihmiset toistensa huomioimisessa.

Näistäkään seikoista huolimatta Mello ei enää kestänyt enempää. Hän oli pakko saada tietää.
”Matt, kauanko sinä olet värjännyt hiuksiasi?”
”Viitisen vuotta – ehkä vähän kauemman”, punapää vastasi kohottaen kulmiaan. Ilmeisesti hänestäkin oli äärettömän outoa, että Mello oli huomannut kyseisen seikan ylipäätään.
”Ai”, vaaleaverikkö totesi jatkamatta enää ääneen, joskin mielessään haukkui Mattin petturiksi, sillä olihan toinen onnistunut harhauttamaan Melloa suhteellisen monta vuotta. Vaaleaverikkö teki itselleen lupauksen, että jatkossa seuraisi vähän tarkemmin asioita. Ei siksi, että Mattin hiustenväri olisi ollut hänestä kiinnostava seikka, vaan siksi, että oli äärettömän häkellyttävää tuntea olonsa niin tahattomasti hämätyksi.

[Aimtist]

Oli pakko tulla kommentoimaan, kun tuo havainnointikyvyttömyys kolahti niin vahvasti (Itse toki huomaisin kyllä jos toinen alkaisi värjäämään hiuksia, mutta voisin kyllä ihan pokkanaan kävellä puolen metrin päästä ohitse julkisilla paikoilla, vaikka näossä ei niin paljoa olekkaan vikaa.) Mutta tämä oli aivan älyttömän söpö ja suloinen tekstinpätkä <3 Ja tuo Mellon puolustelu Mattin tekemisien tarkemmalle seuraamiselle, siinähän selittelee vain itselleen. Eiköhän se Mattin tarkempi seurailu kuitenkin miellytä jonkin verran silmää ja ole nautittavaa muutenkin Awws.

En saa mitään järkevää kasaan nyt, mutta jään kyllä seurailemaan näitä seuraaviakin osia (: Kiitoksia tästä <3
- Aimtist

[Beyond]

Aimtist, aww, kiitoksia kommentistasi! ^^ Piristi iltaani kovasti. <3 Ja olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että Mellon silmällehän se on vain iloksi, kun ryhtyy seurailemaan vähän tarkemmin Mattya - onhan kyseinen herrasmies kuitenkin aikas söpö ja komea.

***

2. Empatian puute

Matt oli toisinaan ainakin ihan vähän huvittunut siitä, että vaikka Mellon älykkyysosamäärän olisi pitänyt olla suhteellisen korkea, onnistui vaaleaverikkö tekemään pienistä, arkisista asioista käsittämättömän vaikeita kerta toisensa jälkeen. Parhaita tilanteita olivat tietyn paidan etsimiset: toisinaan vaaleaverikön päivä oli suurin piirtein pilalla, jos hän joutui pukeutumaan jotenkin muuten kuin selkeän visionsa mukaan. Rikollisliigan eliittiä tai ei, järkyttävä turhamaisuus oli ehdottomasti Mellon pahe.

”Miten voi olla näin vaikeaa löytää yhtä helvetin paitaa?” vaaleaverikkö jupisi ties kuinka monetta kertaa tunnin sisään. Lattialla oli melkoinen pino mustia vaatteita. Kaapissa oli lisää. Koko hommasta ei näyttänyt tulevan yhtään mitään.

”Hankkisit itsellesi vaaleanpunaisen paidan, niin se ainakin löytyisi helposti”, punapää ehdotti viattomasti. Hän ei yllättynyt laisinkaan jäisestä mulkaisusta, jonka sai osakseen. Totta puhuen Matt olisi huolestunut toisenlaisesta reaktiosta.
”Sinä olet muuten aivan uskomattoman kusipäinen. Auttaisit nyt edes vähän, etkä tuijottelisi minua kuin mitäkin näyteikkunaa”, vaaleaverikkö tokaisi.
”Mikset laittaisi jotain toista paitaa kuin sen mustan?” punapää yritti auttaa vähän paremmin. Sekään ei kelvannut.
”Koska minä en tahdo.”
”Voi tätä traagisen vaikeaa elämää”, Matt tokaisi. Hän arveli, ettei Mello ollut vielä ihan niin räjähdyspisteessä, että punapään olisi oikeasti pitänyt rientää apuun. Sitä totuutta Matt ei kuitenkaan uskaltanut mainita ääneen, että katsoi vaaleaverikköä huomattavasti mieluummin paidattomana kuin paita päällä.

[Kaatosade]

Sä teit sen hiustenvärjäysjutun! <3 Ihan parasta. Voi Melloa, kun joutui tuolla tavalla petetyksi, kun Matt ei olekaan luontaisesti kiihkeä punapää. Ja havainnointikyvystä kyllä ihan täysi kymppi. Toisaalta, läheskään kaikilla miehillä ei tunnu olevan mitään havainnointikykyä esimerkiksi sellaisen asian suhteen kuin hiukset, joten ihan ymmärrettäväähän tuo on.

Tuo toinen oli... aw. Mello etsimässä just sitä tiettyä paitaa on jotenkin hullun söpö visio. Mitä siitä jos kaikki muukin on mustaa, kun sen pitää olla just se oikea. Vaaleanpunainen paita olisi kyllä jännä ilmestys hänen päällään, ehkä siihen voisi saada vielä Hello Kitty -kuvan? <3

Sitä totuutta Matt ei kuitenkaan uskaltanut mainita ääneen, että katsoi vaaleaverikköä huomattavasti mieluummin paidattomana kuin paita päällä.

Kukapa ei, Matt, kukapa ei... <3

Kiitos näistä, jään odottelemaan lisää. <3

[Beyond]

Pics, awws, kiitoksia kommentistasi. <3

Totta kai tuo hiustenvärjäysjuttu oli pakko toteuttaa ennemmin tai myöhemmin. Tuplaraapalesarjahan oli mitä täydellisin tilaisuus käsitellä asia! ^^ Ja siis ehkäpä Mellossakin on totta tosiaan jonkin verran miestä henkisesti, vaikka me molemmat tiedämmekin, että toisinaan Matt pukee sen naiseksi... Hello Kitty -paita? Miksi mulle tulee mieleen vain se, että sellainenhan olisi ihan omiaan, jos Matt jonain päivänä törmää termiin lolita? <3

***

3. Kehno ilmaisukyky

Los Angelesin alamaailman kanssa veljeilyssä oli erittäin vähän hyviä puolia. Itse asiassa ainoa noista hyvistä puolista oli Rod Rossin kaltainen liittolainen Kiraa vastaan. Lukuisista huonoista puolista yksi puolestaan oli se, ettei liittolaisuus ollut ilmaista, vaan vaati joihinkin tiettyihin toimenpiteisiin osallistumista. Läheltä piti –tilanteita oli ollut aivan liian useita, mutta siltikään Mello ei ollut koskaan suostunut puhumaan Mattille kovinkaan avoimesti niin sanotusta työnkuvastaan. Toinen olisi voinut saada päähänsä huolestua tai jotain muuta vastaavan tarpeetonta ja etovan siirappista, jos olisi tiennyt, miten kovia riskejä vaaleaverikkö joutui ottamaan silloin tällöin. Oli toisinaan turhauttavaa salakuljettaa heroiinia väliaikaissäilytykseen asuntoonsa ja yrittää pitää punapää siitä täysin tietämättömänä. Toki toisinaan kaksikko kävi vitsin tasolla keskusteluita siitä, mitä ylipäätään rikollisesta elämäntyylistä kiinnijäämisestä voisi seurata.

”Ei vankila nyt niin paha paikka voi olla – ilmaista ruokaa ja paljon ihan hyvännäköisiä miehiä puutteessa, eikä tarvitsisi murehtia Kirastakaan”, Mello totesi eräänä iltapäivänä, kun keskustelu oli päätynyt taas väärille raiteille.
”Vihjaatko nyt siihen, että jos jonain päivänä jäät kiinni ja saat kymmenien vuosien tuomion, et pysy uskollisena minulle? Sydänhän tässä särkyy”, Matt virkkoi kaikkea muuta kuin sydänsuruisen oloisena.
Se keskustelu oli vain yksi osoitus siitä, ettei vankilassa oloon tarvittu aina kaltereita ja kiviseiniä. Toisinaan oli nimittäin tarpeeksi kahlitsevaa tietää, että aitous oli poissuljettua.

[Beyond]

4. Huolimattomuus

Matt piti hiljaisista, hellien suudelmien siivittämistä hetkistä seksin jälkeen. Vaaleaverikön kädet olivat yhä toisiinsa kahlitut, ja käsirautojen ketju kulki sängyntakaisen patterin putkien takaa niin, että liikkumavaraa sivuille päin oli hyvin vähän. Toinen näytti varsin sievältä ja alistuneelta vielä siinäkin vaiheessa, kun punapää alkoi etsiä avaimia yöpöydältä vapauttaakseen toisen. Kaikki oli mennyt aivan täydellisesti siihen asti, kunnes Matt tajusi, että avaimet olivat kadonneet jonnekin paikkaan, joka ei ollut yöpöydällä, sängyssä tai lattialla ainakaan nopealla vilauksella. Hän katsoi Melloa hermostuneesti, eikä vaaleaveriköllä kestänyt sekunnin murto-osaakaan kauempaa ymmärtää, mistä oli kysymys.

Sievä ja alistunut vaikutelma karisi hetkessä pois, kun Matt sai osakseen erityisen pitkän ja murhanhimoisen katseen.
”Et todellakaan tahdo edes tietää, mitä tapahtuu, jos et löydä sitä helvetin avainta ja äkkiä”, Mello sähähti. Punapää ei kyseenalaistanut laisinkaan vaaleaverikön sanoja, sillä tämä ei ollut vielä koskaan aiemmin tehnyt yhtäkään tyhjää lupausta.
”Ei se nyt kovin kauaksi ole voinut mennä”, Matt puolustautui yrittäen kuulostaa rauhalliselta, vaikka totta puhuen kuka tahansa hänen asemassaan olisi ollut aivan kirotun peloissaan ja syystäkin. Vaikka vaaleaveriköllä oli hyvin vähän liikkumatilaa, riitti pelkkä katse viestittämään, että pian tapahtuisi pahoja asioita. Miten kukaan saattoi olla niin pelottava niin suloisen näköisenä samaan aikaan?
”Matty, ne avaimet varmaan löytyisivät helpommin, jos etsisit niitä.”

[Kaatosade]

Tuo kolmas oli jotenkin riipaiseva, kun tuo ilmi sen miten paljon pojat joutuvat toisiltaan salailemaan. Ja sitten mikä tahansa vähänkin vakava muuttuu läpäksi, kun ei uskalla puhua avoimesti. Voi että. Tuo vankilaläppäkin, sekä Mattin vastaus siihen. Omanlaisensa kahle sekin, ihan varmasti.

Neljäs. Reps. En voi olla vaan ajattelematta, miten syvältä olisi joutua kutsumaan lukkoseppä avaamaan ne käsiraudat lopulta, ja miten Mello sen jälkeen sitten käyttäytyisi päästyään irti. Ei mitenkään kauniisti, se on ihan varma. Haha. Aamun piristys lukea tämä uudelleen, mutta en kyllä yhtään järkevämpää palautetta saa aikaan kuin olisin yöllä saanut. Fiilis vain muuttui niin huvittavan nopeaa tuossa pätkässä, kun sitä avainta ei löytynytkään. Ja voin kuvitella Mellon ilmeen tuossa. Liekö leppyy edes suklaalla.

Kiitos näistä pätkistä, odottelen taas lisää. <3

[Beyond]

Päivää myöhässä, mutta joo... Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Pics, kiitos kommentistasi! <3

Ja Matt-parka tosiaan. Oikeastaan tästä saisi melkein loistavan spin-offin, kuinka kamalaa kohtelua Matty saa osakseen. ^^ Kahleesta ja vankilasta saa kieltämättä monenlaista tekstiä aikaiseksi, mutta kyllä käsirautavitsit ovat tällä fandomilla aivan ehdottomia. Mutta hei, kyllä nämä kaksi aina sopivat, koska tietävät itsekin, että ovat ansainneet toisensa. <3

***

5. Anteeksipyyntötaidottomuus

Mello ei ollut koskaan ollut hyvä mykkäkoulussa, mutta kun hiljaisuuden makuun oli päässyt, maittoi se yllättävästi. Sitä paitsi Matt oli ansainnut kylmän kohtelunsa, sillä edellisenä päivänä punapää oli onnistunut mokaamaan oikein olan takaa, minkä seurauksena vaaleaverikkö oli viettänyt pari tuntia sängyn takaiseen patteriin kahlittuna.

”Mells, riidellään nyt edes jostain vakavasta, jos on pakko”, Matt yritti vedota ties kuinka monetta kertaa vuorokauden aikana. Mello ei vaivautunut edes luomaan jäistä nimikkokatsettaan toiseen, sillä miksipä vaivautua? Totta puhuen vaaleaveriköstä oli jollain mukavaa, joskin ehkä vähän naiivia, kuunnella punapään kehnoja anteeksipyyntöjä. Niissä oli huumoriarvoa, vaikka Mello kieltäytyikin hymähtämästä.

”Mitä minun pitäisi edes tehdä? Kirjoittaa sinulle kirottu balladi siitä, miten kamalan pahoillani olen? Teettää käsiraudoille vara-avain? Ostaa sinulle suklaata ja joku helvetin ruusupuska?” punapää puuskahti turhautuneesti.

Silloin vaaleaverikkö nosti katsettaan vähän viestittääkseen Mattille, että toinen olisi kuollut, jos uskaltaisi edes vitsailla niin ällöttävän imelistä tavoista pahoitella. Suklaa tosin kuulosti lupaavalta – mieluusti tumma belgialainen. Amerikkalaisessa suklaassahan oli paha sivumaku. Mello onnitteli itseään loisteliaasta oivalluksesta; ehkäpä Matt tajuaisi, että belgialainen tummasuklaa oli paras tapa anteeksipyyntöön. Totta puhuen vaaleaverikkö toivoi, että punapää ymmärtäisi sen pian, koska hiljaisuus alkoi käydä äärettömän rasittavaksi, eikä Mello nöyryytyksestä huolimatta jaksaisi sitä pitkään. Sitä paitsi lukkosepät olivat nähneet varmasti pahempiakin asioita uransa varrella.

[Kaatosade]

Aw, erittäin mahtavaa että jatkoit tuota käsirautaepisodia. Samaa mieltä siitä, että Death Note on hieno fandom käsiraudoille, Light ja L näyttivät jo oikein hyvää esimerkkiä aiheen suhteen. <3

Ja Mellon reaktio tuohon mokaan oli ihan kultaa. Mykkäkoulu! Ei sentään käyttänyt Mattia nyrkkeilysäkkinä, mutta onhan se Mellon murhakatse aika pelottava jo sellaisenaan.

Sitä paitsi lukkosepät olivat nähneet varmasti pahempiakin asioita uransa varrella.

Varmasti, esimerkiksi rumia ihmisiä samassa tilanteessa. Mello varmasti näytti sentään sexyltä kahleissaan. <3

Suklaata Mellolle nyt äkkiä, niin pääsevät rakentamaan rauhaa. En ole järkevässä tilassa mutta kiitos tästä, kiva lukea tätä lisää. <3

[Beyond]

Pics, itsekin olen aika vakuuttunut siitä, että Mellolla on sellainen erittäin kadehtittava murhakatse, joka riittäisi säikäyttämään vaikkapa paholaisen tiehensä. Matty-parka, indeed... ^^ <3 Ja siis se lukkoseppäkin varmaan vain tykkäsi, kun pääsi kerrankin irrottamaan jonkun nätin pojan, eikä aina vain jotain 50 Shades Anaa. Lukkosepän osa on välillä raskas..

Kiitos kommentistasi. <3

***

6. Idiotismi

Matt vihasi neljän seinän sisältä poistumista, eikä hän tahtonut asioida paikoissa, jotka olivat niin pieniä, että myyjää oli tervehdittävä. Siitä huolimatta punapää oli lähtenyt käytännössä katsoen toiselle puolelle kaupunkia vain ostaakseen Mellolle käsintehtyä belgialaista tummasuklaata. Koska Matt ei pahemmin tiennyt mitään suklaista, nappasi hän vain kalleimman rasian hyllyltä irvistellen hinnalle. Vaaleaverikön olisi parempi lopettaa se naurettava mykän teeskentely, koska ainakin Matt koki ponnistelunsa suorastaan urhollisiksi.

”Voi poikaparka, mitä sinä olet tehnyt?” myyjätär kysyi säälivään sävyyn ja ranskalaisella korostuksella, kun Matt asetti rasian tiskille. Punapää ei häkellykseltään saanut sanaa suustaan, mutta ilmeisesti hänen pelkkä ilmeensä riitti kysymykseksi.
”Täytyy olla joko todella vihainen puoliso tai sitten täysin tollo, jotta maksaisi näin älyttömän hinnan suklaarasiasta. Walmartista saisi samaan hintaan loppuelämäkseen makeisia”, myyjätär jatkoi tietäväisesti. Sanoissa oli kyllä jotain perää, koska niin huonojen markkinointipuheiden jälkeen kuka tahansa täysjärkinen tai vähemmän vaativan puolison omistava yksilö olisi painellut kohti lähintä tarjoustaloa.

Matt päätti vakaasti, että jatkossa olisi niin huomaavainen ja ihastuttava vaaleaverikköä kohtaan, että kaikenmaailman Hollywood-romanssitkin näyttäisivät säälittäviltä sen rinnalla. Ei sillä, että Mello oli välttämättä ansainnut belgialaista suklaata. Totta puhuen hän oli varmasti ansainnut vielä toisetkin pari tuntia patteriin kahlittuna roikkumista ja puutuneet kädet, mutta punapää ei todellakaan tahtoisi enää koskaan palata siihen kauheaan putiikkiin.

[Beyond]

7. Epärehellisyys

Mellon oli pakko myöntää, että vaikka hän olikin elätellyt toiveita paremmasta suklaasta, ei hän ollut uskonut ihan vakavissaan, että punapää olisi oikeasti vaivautunut.
”Myöntäisit edes, että olen yksinkertaisesti ihan paras”, Matt tokaisi ojennettuaan suklaarasian, vaikka hän oli jännittynyt. Siitä huolimatta, että punapää itse vastasi useimmiten Mellolle ynähdyksillä ja murahduksilla ollessaan verkossa tai pelatessaan konsolipelejä, vastaavanlaisten vastausten saaminen tuntui olevan hänelle itselleen suhteellisen epämieluisaa. Jos vaaleaverikkö olisi ollut yhtään vähemmän kyllästynyt hiljaisuuteen, olisi hän saattanut tuntea jopa pientä vahingoniloa aiheesta.

”Älä viitsi, valehtelu olisi rumaa”, Mello naurahti suukottaen kuitenkin punapäätä hellästi. Totta puhuen oli ollut mahdotonta olla kaipaamatta Mattia hiljaisuuden aikana – juuri sen takia, että vaikka toinen oli yleensä ottaen puolisona rimanalittaja, oli punapäälläkin hetkensä. Kukaan muu ei olisi osannut lukea vaaleaverikön mielenliikkeitä yhtä nopeasti.
”Sinä osaat olla aina yhtä ihastuttava”, punapää totesi, vaikka ei onnistunutkaan tavoittamaan ääneensä ihan riittävää määrää piikikkyyttä.
”Tiedän, koska et sinä muuten olisi minua noin paljoa kaivannutkaan”, Mello totesi.
”Ehkäpä niin.”
”Sinun olisi pitänyt inttää vastaan”, vaaleaverikkö huomautti pystymättä itsekään niin kuivakkaan sävyyn kuin yleensä. Hän saattoi jopa hymyillä pienesti, vaikka ei myöntäisi sellaista tapahtuneeksi itselleen tai varsinkaan Mattille.
”Perun sanani huomenna tai oikeastaan varmaan jo tunnin päästä”, punapää lupasi, mutta suukotti toista silti vielä kerran.

[Kaatosade]

Höh, nyt se sitten loppui. Olisin lukenut enemmänkin, mutta ehkäpä jatkat kirjustelua tällä parilla jatkossakin.

Hymähtelin kyllä tuolle Mattin kamalalle kauppakokemukselle, ja varsin samastuttava se olikin. Sellaiset pikkupuodit ovat kamalia, joissa joutuu puhumaan myyjälle, ja varsinkin jos se sattuu olemaan joku puhelias täti-ihminen niin apua. Ja sitten vielä kuulla tuollaista kettuilua siitä että Matt on varmaan idiootti... no, ehkäpä myyjä olisi ymmärtänyt, jos olisi tuntenut Mellon.

Matt päätti vakaasti, että jatkossa olisi niin huomaavainen ja ihastuttava vaaleaverikköä kohtaan, että kaikenmaailman Hollywood-romanssitkin näyttäisivät säälittäviltä sen rinnalla.

O_O Tätä pelottavaa crack-skenaariota odotellessa. <3

Tuo viimeinen oli kyllä hirveän söpö. Ehkä pojille ehti sen verran ikävä tulla tuossa mykkäkoulun aikana, että jopa fluff maittaa hetken verran kun sovintoa tehdään. Vaikka sananvaihto nyt vähän naljailevaa onkin, mutta kyllä sen pitää ollakin koska muuten liikuttaisiin totaalisella OoC-akselilla.

Kokonaisuudessaan maistuva ja hauska ja hellyttävä sarja, välillä angstahtavan ajatteluttavakin. Ja sait minut tuntemaan sympatiaa lukkoseppiä kohtaan...

Kiitoskia. <3

[Beyond]

Aww, ihanaa, että seurailit tätä loppuun asti, Pics! Kommenttisi ovat piristäneet minua kovasti. <3

Minäkin aloin tämän sarjan aikana miettiä, millaisia poloisia lukkosepät ovat. Tosin Matt on kieltämättä aivan yhtä raukkaparka, kun joutuu tuollaiseen pikkuputiikkiin. Ja siis totta kyllä tuokin, että jos myyjä olisi tiennyt puoletkaan Mellosta, hän olisi sentään tarjonnut Mattylle vähän enemmän sympatiaa kuin suorasukaista moitintaa siitä, että nyt on kyllä Matt sössinyt. Olen myös vakuuttunut siitä, että pariskunta jaksaa olla fluffyisesti sovinnon jälkeen vähintään puoli vuorokautta.

Matt päätti vakaasti, että jatkossa olisi niin huomaavainen ja ihastuttava vaaleaverikköä kohtaan, että kaikenmaailman Hollywood-romanssitkin näyttäisivät säälittäviltä sen rinnalla.

O_O Tätä pelottavaa crack-skenaariota odotellessa. <3

Kyllähän sinä minut tunnet, minä en kirjoita pelottavia crack-skenaarioita...

...ennen kuin joku osoittaa ficistä loistavan sauman sellaiselle ja saa minut ajattelemaan, että milläs älyvapaalla perustelulla Mattysta voitaisiin saada OoC-romanttinen tahvo. ^^

Kiitoksia vielä. <3

[Uncaring]

Okay, let's get started.

Ensinnäkin haluan kertoa, kuinka iloinen olen siitä, että ansiostasi MxM-ficcejä on näinkin kattavasti ja laadukkaasti kirjoitettu suomeksi! Tai siis, aikoinaan luulin, ettei kukaan Finissä tule kirjoittamaan tästä parista kuin korkeintaan pari ficciä, sillä Death Note fandomina on haalinut ympärilleen vain pienen ihailijakerhon. Onneksi ficcejä alkoi ilmestyä lisää, vieläpä varsin tiuhaan tahtiin. Aloin lukea ficcejäsi sitä mukaa kun niitä tuli ja luen edelleen, jos vain huomaan lukemattomissa viesteissä lisää M/M - ficcejä. Kommentointini on ollut vähäistä, jos sitäkään, mutta päätin vihdoin tulla kaapista ja kommentoida edes yhtä ficciä.

Tästä ficistä sen verran, että lyhyehköt raapalesarjat iskevät yleisestikin tosi hyvin meikäläisen kohdalla, mutta tällä aiheella, miljööllä ja hahmoilla ei voi epäonnistua meikäläisen päivän piristämisessä :3 Olen lukenut tämän muistaakseni aiemminkin, mutta halusin tulla takaisin kertomaan, kuinka ihanaa on lukea pariskunnan arjesta vähän kevyemmissä ja humoristisissa tunnelmissa. Ei siinä, rakastan myös kunnon angstia, mutta toisinaan on suuri ilo löytää vastapainoksi myös näitä kevyempiä lukukokemuksia.

Mello ja Matt ovat ficeissäsi kutakuinkin samaa luokkaa kuin omassa fanonissanikin, vaikka pieniä eroja onkin. Hämmentävää on ehkä se, että Matt on lähes identtinen kuin omassa fanonissani, kun taas Mellossa on enemmän eroja. En silti tarkoita, että Mellosi olisi OoC, vaan erilainen kuin mitä omassa mielessäni. Näen tämän tosin vain rikastuttavana, sillä se laajentaa omaa näkemystänikin. Matt on vain awws ja on toisinaan hieman turhankin rationaalinen Melloon verrattuna, joka ei mieti liikaa tulevaisuuttaan (ehkä, koska Mells on vähän kapinallinen eikä edes ajattele elävänsä enää kauaa)

Olet kyllä luonut aikamoiset paineet muille M/M ficcareille, sillä olet ficannut näistä kahdesta todella ahkerasti todella hyvää settiä. Vähän myös huolettaa, että törmääkö jossain kohtaa juonet toisiinsa vai meinaako ficci olla liian samanlainen kuin joku aiemmin kirjoittamasi, jos näistä kahdesta julkaisee itse jotain materiaalia. Noh, pitää vain tarkistaa kaikki ficcisi välttyäkseen kiusallisuuksilta :'D Anyway, halusin vain kertoa että luen näitä ficcejä ja erityisesti tästä sarjasta pidin oikein kovasti. Kiitos!

- Uncaring

[Beyond]

Uncaring, oih, olipas yllättävää saada kommentti tähän tekstiin! ^^ Kiitoksia! <3 Ihanaa kuulla, että M/M -tekstini ovat onnistuneet viihdyttämään. Tykkään kirjoitella tätä paritusta aika kepeällä otteella, ja arkihuumorin viljely on minulle vähän sellainen omanlaisensa piristymistapa. Anyway, vastaan siksi nyt näin nopealla aikataululla, etten missään tapauksessa tahdo kenenkään ajattelevan, että tekstini olisivat jonkinlainen rima: minulle ainakin ficcaaminen on sellaista yhteistä hahmojen hehkuttamista. Minusta olisi erittäin ihanaa, jos joku toinenkin kirjoittaisi tästä parituksesta pitkästä aikaa jotain, sillä ei ole mitään sen parempaa kuin huomata, että saa kerrankin lukea yhtä lempiparitustaan suomeksi ilman, että tarvitsisi itse kirjoittaa! Myöskään juonien törmääminen ei ole seikka, josta kannattaisi murehtia, koska kirjoitan aiheista, joita tahtoisin itse lukea. ^^

[Larjus]

Oijoi, mikä ihana tuplisten sarja. Death Note on aivan ihana fandom (josta kirjoitetaan liian vähän). Mä kyllä myönnän ettei Matt ja Mello oo mulle siitä jäänyt hirveän läheisiksi. Mulla on itse asiassa Mattista hyvin vähän canon-muistikuvia (mun piti joskus jopa tarkistaa, että miltä se edes näytti... OTL), ja Mellokin on lähinnä jäänyt mieleen hiusten takia :D Mutta ihan kuin se estäisi mua lukemasta niistä! Eipähän lainkaan tuu sellaisia "tää nyt niiiiin sotii canonia vastaan" -ajatuksia, kun niiden canon-olemukset on mulla hyvin huonosti ja pintapuolisesti muistissa :D (Oon näköjään ollut aina sarjaa lukiessa/kattoessa liian Light- ja Near-pöllyissä, että sivuutan muut hahmot tyystin... XD)
Lisäksi sun ficit on tehnyt tästä parista mulle paljon läheisemmän kuin canon ikinä :D Joo, myönnän lukeneeni pari muutakin sun Matt/Melloa, en ole vielä kommentoinut... ehehehe... orz. Mutta aion kyllä! Ja tulee itsellekin mieli kirjoittaa näistä kahdesta. Mahtavaa, lisää hahmoja, joista haluan kirjoittaa. Sinne vain listan jatkeeksi... Mulla kun on liikaa fandomeja yms. joista haluaisin kirjoittaa, mutta ideat puuttuu. Yyyh. Onneksi edes sinusta on nyt näistä kahdesta kirjoittamaan <3

Mä oon yleensä huono lukemaan näin lyhyitä tekstejä, mutta kun niitä oli nyt mulle kerralla seitsemän ja ne vielä niputtautui yhteen (ainakin paikoin, käsiraudat... *nauraa*), niistä tuli oikein näpsäkkä paketti, joka oli kiva lukaista aamuherätykseksi läpi :D Tällainen humoristinen söpöily on mun mieleen! Se tuntuu sopivan näille kahdelle vallan mainiosti, kun hahmot niin erilaisia keskenään ovat. Vaikka sarjan nimi onkin "7 tapaa olla huono puoliso", minusta se on pikemminkin "7 tapaa olla aivan paras puoliso" :D Koska kyllä noi kaks vain niin sopii toisilleen, ne on sun teksteissä jotenkin niin harmonisia keskenään. Vaikka kaiken maailman konflikteja ja mitä kaikkea onkin :D Mutta sellainen kuuluu suhteisiin. Mistäs muusta sitä sitten tällaisia ihania ficcejä revittäis? :D

Sitä totuutta Matt ei kuitenkaan uskaltanut mainita ääneen, että katsoi vaaleaverikköä huomattavasti mieluummin paidattomana kuin paita päällä.

Awwws, aivan ihana Matt <3 Kyllä tollasen voisi edes ehkä ohimennen mainita... No, toivottavasti saa joka tapauksessa ihastella paidatonta Melloa x3

”Matty, ne avaimet varmaan löytyisivät helpommin, jos etsisit niitä.”

Oijoi, voin niin kuvitella Mellon äänen, kun se sanoo ton :D Matt-parka... Ahihihihihii!

Muutenkin tykkäsin tosin monen tupliksen kohdalla loppulauseista, en tiedä, miten syvällisesti niiden sijaintia ja sisältöä olet pohtinut, mutta ihan nappisuorituksia siellä. Kuten noi kaksi ylös laittamaani. Juuri tuollaisen söpön humoristisia, ne on kuin kirsikoita jokaisen pikkukakkusen päälle. Itse kun olen niin noob kirjoittamaan loppuja, palvon pikkasen kaikkia, jotka osaa lopettaa tekstinsä näin upeasti <3

Nyt sitten jäin nauramaan sille, että joutuivat lopulta kutsumaan lukkosepän irrottamaan Mellon :'D Naureskelin sille jo tossa Picsin kommentissa, ja sitten kun niin oikeasti kävikin... Voi luoja *muahhah* Toivottavasti Mattin ei käynyt köpelösti sen myötä :D Vai oliko Mellolta ensin piesty taju kankaalle?

Ihania, kiitos <3

[Beyond]

Larjus, hii, mukavaa kuulla, että tämä sarja onnistui viihdyttämään. ^^ Humoristisella söpöilyllä on kieltämättä paikkansa, koska ei sitä aina jaksa vakava olla, vaikka canon tarjoisikin puitteet angstiin. Minusta tuntuu, että tämän pariskunnan konfliktit ovat nimenomaan yllättävän arkisia, koska sääliksihän näitä kahta kävisi, jos jatkuvasti liikuttaisiin isojen ongelmien alueella.. Myös mafiosot tarvitsevat söpöyttä vaikka sitten kahden kesken! <3 Kivaa kuulla, että pieni tahto kirjoitella näistä kahdesta on heräillyt sielläkin - olisi hurjan mukavaa päästä lukemaan. ^^ Kiitoksia kommentistasi! <3