Kirjoittaja Aihe: Amour Sucré: Koulun kaunein kukka (S, Jade & Violette, oneshot)  (Luettu 1946 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 098
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Title: Koulun kaunein kukka
Author: Larjus
Fandom: Amour Sucré
Chapters: Oneshot
Genre: Fluffilla maustettu liibalaaba
Characters: Jade, Violette
Pairing: Yksipuolinen Alexy/Violette siellä jossain. Halutessaan Jaden ja Violetten välille voi kuvitella jotain syvempääkin kuin ystävyyttä (minä en kuvittele). Oikeastihan Jade kuuluu kasveilleen.
Rating: S
Disclaimer: Amour Sucré ja sen hahmot kuuluvat ChiNoMikolle ja Beemooville. Teksti on minun.
Summary: Pieni kohtaaminen lukion puutarhassa.

A/N: Halusin niin pirhanasti sijoittaa Jaden johonkin ficiin, joten tässähän tämä. Harmittaa, että häntä (ja Dajania) näkee vain parissa jaksossa jos sitäkään, riippuen mihin lukion seuraan menee :/ Ovat kivoja.
Osallistuu Fluffy10-haasteeseen.



Koulun kaunein kukka


Vaikkei Jade ollutkaan Sweet Amoriksen opiskelija, lukion puutarha oli hänen valtakuntansa. Jok'ikinen puu, pensas ja kukka, heiveröinen versokin, oli hänen silmäteränsä. Pojasta oli voimaannuttavaa huomata, miten pieninkin kasvi sai hellällä huolenpidolla voimaa kasvaa isoksi ja mahtavaksi. Sellainen teki kovasta työstä vaivan arvoista.

Jade riisui hansikkaan kädestään ja sipaisi sormenpäällään kevyesti orvokin terälehteä. Hän oli kuluttanut kauan aikaa kitkeäkseen pois jok'ikisen rikkaruohon, joka yritti valloittaa kukkapenkin vieden orvokeilta elintilan. Periaatteessa poika kyllä ajatteli, että kaikkien kukkien oli annettava kukkia, myös rikkaruohojen, mutta ne eivät saaneet uhata muita kasveja. Hän oli kuluttanut paljon aikaa orvokkiensa eteen.

Violetinkirjavat kukat olivat nyt toivon mukaan kaikin puolin tyytyväisiä. Jade hymyili hellästi kukille ja nousi seisomaan. Hän oikoi jalkojaan hetken: pitkäaikainen kyykkiminen oli saanut ne puutumaan. Pystyasentoon palaaminen laajensi pojan näkökentän, ja hän havaitsikin pian liikettä ruusupensaiden takaa.

Utelias kun oli, Jaden oli pakko mennä tarkistamaan, oliko hän nähnyt oikein. Vaikka koulun oppilailla oli vapaa pääsy puutarhaan, se ei ollut kovin monien suosima ajanviettopaikka. Osasyynä seikkaan saattoi olla se, että kaikki tiesivät Jaden olevan niin tarkka kasveistaan. Tai eiväthän ne tarkalleen ottaen hänen olleet, vaan lukion, mutta todellisuudessa niistä ei olisi mitään jäljellä, jos Jade vihreine peukaloineen ja hiuksineen ei niitä vaalisi.

Ruusupensaiden takaa Jade löysi Violetten. Tyttö oli niitä harvoja, jotka kuluttivat paljon aikaa puutarhassa muutenkin kuin seuran puolesta työskennellessään. Hän toi usein mukaansa luonnoslehtiönsä ja kynänsä ja ikuisti lyhytikäisetkin kukat paperille. Violette oli myöskin niitä yhden käden sormilla laskettavia ihmisiä, joiden läsnäolo ei haitannut kasveista huolehtivaa Jadea. Päinvastoin, oli rauhoittavaa kuunnella lehtiön kahinaa ja paperia vasten hankaavia kyniä samalla kun varmisti, että jokainen puutarhan asukas sai osansa vedestä, ravinteista ja auringonvalosta.

Nyt violettihiuksinen tyttö istui tuuhean pensaan varjossa polviaan halaten. Hänen ilmeensä oli uneksiva ja jotenkin apea... apeampi kuin yleensä.
”Hei”, Jade tervehti tyttöä.
Violette kohotti katseensa poikaan ja hymyili tälle vaisusti.
”Hei”, hän vastasi.
”Onko kaikki hyvin?” Jade kysyi riisuen toisenkin hanskan kädestään.
”On kyllä. Ainakin suunnilleen.”

Jade empi hetken ennen kuin istahti nurmikolle Violetten viereen.
”Jotain on käynyt vai?” hän päätteli.
”Kunhan vain mietin.”
”Ai. Mitä sinä mietit?”
”Tunteita.”

Violette kohotti katseensa ylös taivaansineä kohti. Hetken pilvetöntä taivasta katseltuaan hän käänsi harmaat silmäänsä Jaden puoleen.
”Onko sinulla koskaan ollut tunteita vailla vastakaikua?”
Jade mietti hetken, ennen kuin pudisti päätään.
”Ei”, hän sanoi sitten. ”En ainakaan muista, että olisi ollut.”
”Se on vaikeaa”, Violette sanoi. Hän painoi päänsä vasten Jaden olkaa. ”Poika, josta pidän, näkee minut vain ystävänä... Eikä hän koskaan voi tulla ajattelemaan enempää.”
”Ai, miksi ei?”
”Hän...”
Tyttö selvästikin empi. Jade kietoi kätensä hänen ympärilleen rohkaisevasti. Violette jatkoi:
”Hän pitää pojista. Se on minulle ihan okei, jokainen tykkää kenestä ikinä tykkääkään eikä siihen voi vaikuttaa, mutta silti tuntuu pahalta jäädä ilman vastakaikua.”
”Se on varmasti kurjaa”, poika vahvisti. Hän tunsi koulun oppilaita todella huonosti, lähinnä ne, jotka kuuluivat puutarhaseuraan, eikä hänellä ollut aavistustakaan, kenestä Violette mahtoi puhua. Eipä sillä kyllä ollut väliä, tärkeintä oli saada alakuloinen tyttö piristymään ja näkemään asioissa valoisa puoli.

”Minä olen kuitenkin varma, että vielä jonakin päivänä tapaat jonkun erityisen henkilön, joka vastaa tunteisiisi samalla tavalla”, Jade vakuutti. ”Tai ehkä elämässäsi on jo joku, jonka erityisyyttä et ole vielä huomannut. En tiedä, mutta tulevaisuus kyllä kertoo sen tullessaan.”
Violette käänsi katseensa pojan vihreisiin silmiin ja hymyili kiitollisesti. Jaden mielestä tytön hymy oli aina ollut erityisen kaunis. Se oli kuin pieni, kosketukselle herkkä orvokki, joka silti sisukkaasti puski tiensä läpi karkean maan kohti aurinkoa.

”Eikä sillä pojallakaan varmaan ole helppoa”, poika jatkoi tiukentaen otettaan hieman. ”Voisin uskoa, että hänestä tuntuu pahalta, kun ei voi antaa ystävälleen mitä tämä haluaa. Minusta ainakin tuntuisi.”
”Niin”, Violette totesi vaiteliaasti. ”En ole ajatellutkaan sitä noin.”
”Joka tapauksessa, älä murehdi sitä liikaa”, Jade neuvoi pörröttäen tytön violetteja hiuksia. ”Elämä on liian lyhyt sellaiseen.”

Hän kurotti kättään kohti ruusupensaan piikikkäitä oksia ja napsautti kevyesti yhden kukan varsineen poikki. Vaikka kukat olivat kasvaessaan kauneimmillaan, Jade saattoi uhrata niistä muutaman erikoistapauksia varten, ja nyt pojasta tuntui, että oli sellainen hetki.
Poika varmisti, ettei ruusun varteen ollut jäänyt salakavalia, pisteliäitä piikkejä, ja asetteli sen sitten Violetten hiuksiin korvan taa. Tyttö veti sormensa koskettamaan kukan valkoisia terälehtiä ja hymyili Jadesta niin viehkeästi.

”Kiitos”, hän sanoi hellästi. ”Onko se kaunis?”
”On”, poika vastasi irrottamatta katsettaan tytön hymystä. ”Todella kaunis.”
Violetten hymy leveni virneeksi asti. Hän paransi otettaan Jaden halauksessa, kopeloi taskuaan ja otti kännykkänsä esiin.
”Tauko loppuu pian”, hän totesi hiljaa katsoen kelloa puhelimen ruudulla. ”En haluaisi vielä mennä.”
”Eikö koulu kiinnosta?” Jade hymähti. ”Hae siitä, niin kuin kaikesta, positiivisia puolia, niin ikävimmätkin asiat tuntuvat mukavemmilta.”
”Se on totta”, Violette myönsi. ”Onhan se mukavaa, kun voin viettää tunneilla aikaa ystävieni kanssa. Alexy on joka tapauksessa ystäväni, eikö?”

Jade nyökkäsi, vaikkei ollut täysin varma, mistä tyttö puhui. Ehkä hän viittasi siihen ihastukseensa.
”Niin, voimme tehdä paljon kaikkea kivaa yhdessä”, Violetten ääni muuttui innokkaammaksi ja määrätietoisemmaksi.
Vihreähiuksinen poika päästi irti tytöstä, ja tämä suoristi selkänsä.
”Mutta...”
Äänen into latistui nopeasti.
”Mutta mitä?”
”En silti haluaisi mennä.”
Violette painoi taas päänsä Jaden olkaa vasten. Tämä hymyili otettuna. Tyttö ilmeisestikin arvosti hänen seuraansa jopa enemmän kuin ystäviensä, mikä oli melkoinen kunnianosoitus.

”Mene vain”, Jade kuitenkin kehotti sipaisten Violetten poskea etusormellaan. ”Ettet myöhästy.”
Tyttö huokaisi mutta vetäytyi kauemmas nousten seisomaan.
”Pakkohan se on.”
Hän kääntyi Jaden puoleen ja hymyili tälle iloisesti.
”Kiitos Jade. Olet ihan paras.”

Violette lähti kävelemään kohti koulurakennusta sormeillen samalla hiuksissaan olevaa ruusua. Jade katsoi tytön perään hymyillen. Kun tämä oli kadonnut pojan näköpiiristä, hän nousi itsekin pois ruusupensaan varjosta. Puutarhassa oli vielä paljon tehtävää. Päivä oli aurinkoinen ja kuiva, ja kasvit tarvitsivat juotavaa.

Jade veti hanskat käsiinsä, kävi täyttämässä kastelukannun ja palasi orvokkipenkin luo. Violetinkirjavat pienoiset kukat näyttivät auringonvalossa kauniilta. Niiden samettiset terälehdet tuntuivat hehkuvan lämpöä ja pehmeyttä. Aivan kuin osalla olisi ollut pienet, hymyilevät kasvot.

Tosiaan, Jade mietti, orvokki oli kukista se kaikkein kaunein.




A/N: Ja varmaan kaikki tietävät/osaavat päätellä, että Violette tarkoittaa ranskaksi orvokkia.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2020 21:50:07 kirjoittanut Larjus »
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Subbe93

  • ***
  • Viestejä: 424
    • Aamusta yöhön... -blogi
Vs: Amour Sucré: Koulun kaunein kukka (S, oneshot)
« Vastaus #1 : 04.02.2015 23:05:48 »
Aaaaws, hiukanko sulonen! Sun teksti on kyllä tosi selkeää luettavaa, ja semmosta mukavaa... No, hyvä yrittää määritellä paremmin tähän aikaan illasta, varsinkin, kun jättää kommenttia puhelimella :D

Violette on ihana hahmo, sanoisin, että suosikkini tytöistä :3 ja tää.... aaaws! Vaikka tuntukin tietyllä tapaa pahalta Violetten puolesta, ni sit oli tuo Jade.... ja Jade oli täs jotenkin niin sulonen jademainen <3 Nyt harmittaa enemmän, etten oo puutarhaseurassa xD Vaikka eipä Dajanissakaan vikaa ole :3
Oh my, ihastuin ny jotenkin Jade/Violetteen.....

Kiitos tästä ficistä! Tykkäsin kovasti, todella suloinen :3

"Zero is where everything starts!
Nothing would ever be born if we didn't depart from there...
Nothing would ever be achieved!"

- Shinichi Kudo (Gosho Aoyama)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 098
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Vs: Amour Sucré: Koulun kaunein kukka (S, oneshot)
« Vastaus #2 : 07.02.2015 20:49:33 »
Nawws, kiitos ^^ Hyvä kuulla että teksti on suloista, koska sitä yrittää olla, kun sitä kerta fluffiksi väitän :D

Violette on yksi munkin suosikeista, ja mulla on ollut pitkään sellainen fiilis, että haluan kirjoittaa hänestä sen jälkeen, kun Alexy on torjunut hänet ja kertonut preferensseistään. Ja jotenkin sain sen hyvin yhdistettyä Jaden kukkailuihin niin tällaista sattui tulemaan :D
Hyvä juttu, jos Jade oli jademainen. Vaikka oonkin nykyään puutarhaseurassa, ei Jadesta oo muodustunut mulle kovin läheinen hahmo. Mut jotenkin aattelen, että hän vois olla hyvää pataa Violetten kanssa :D Aika moni tuntuu shippaavan niitä, ettet ole ihastuksiesi kanssa yksin! Itse en tiedä, mitä ajattelen kyseisestä parituksesta... Osittain jo senkin takia jätin sen tässä hienovaraiseksi ja toiveajattelun varaan. Ei olisi ehkä sopinut ihan kuvioihin, että Violette avautuu ihastuksestaan ja siitä, miten tämä torjui hänet, ja sitten Jade vetää Violettelta jalat alta XD Ei edes sopisi mu mielikuviin Jadesta.

Kiitokset jälleen kommentista <3 Kiva, että tykkäsit :3
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti