Title: Tohtorin todelliset tunteet
Author: Myötätuuli
Genre: Draama
Rating: K-11
Pairing: Spock/Leonard McCoy
Fandom: Star Trek TOS
Disclaimer: Kaikki oikeudet Gene Roddenberrylle.
Summary:
Ei kai hän helkkari soikoon ollut mennyt tunnustamaan tunteitaan Spockille?A/N: Tässä minä ja vuoden vaihteen kunniaksi uusi Star Trek TOS -fikki! Inspiroiduin itse asiassa TOS:in ekan kauden jaksosta, The Naked Time, joten voi olla ihan hyvä jos on tuon katsonut. Lukeminen onnistuu kyllä ihan hyvin ilmankin, sillä olen tehnyt muutoksia siihen miten jakso todellisuudessa meni
Ainiin,
osallistuu myös FF100 -haasteeseen sanalla työ!
Tohtorin todelliset tunteetAvaruus on yksi helkkarin kokoelma mysteereitä. Ja jostain kumman syystä tähtilaiva Enterprisen ylilääkärin Leonard McCoyn työnkuvaan kuului niiden selvittäminen. Totta oli, että avaruus sisälsi monia tuntemattomia tauteja ja joiden tutkimiseen ja hoitamiseen tarvittiin lääkintäryhmän huolellista, mutta samalla nopeaa toimintaa. Leonard löysi itsensä jälleen turhauttavan katastrofisesta tilanteesta. Hän oli tekemisissä nyt jonkin tuntemattoman avaruushulluuden muodon kanssa, joka pakotti laivan miehistön kätketyt tunteet pintaan.
”Helkkari”, Leonard mumisi itsekseen samalla, kun yritti keskittyä tekemiinsä muistiinpanoihin.
”Mistä hitosta tässä voi olla kyse?” hänen retorinen kysymyksensä tuli ulos ärsyyntyneenä mutinana, joka ei odottanut vastausta osakseen.
”Len, sanoitko jotain?” naisääni kuitenkin vastasi. Hoitaja Chapel oli toisessa huoneessa työskentelemässä ja Leonard oli kokonaan unohtanut hänet.
”Ei mitään Christine, kunhan valitan omaa surkeaa uravalintaani”, Leonard hymähti ja jätti muistiinpanojensa tutkailun. Hän siirtyi tietokoneensa ääreen soittamaan biolabraan, josta olisi pitänyt jo tulla raportti.
Se ei yllättänyt Leonardia, että biolabrassa vuorossa ollut Harrison oli myös saanut tartunnan ja käyttäytyi varsin kummallisesti. Leonard huokaisi syvään ja marssi toiseen huoneeseen hoitaja Chapelin luokse.
”Christine, voitko käydä nopeasti katsomassa biolabran tilanteen? Raportin olisi pitänyt tulla jo”, Leonard keskeytti työhönsä paneutuneen hoitajan. Hoitaja nousi ripeästi ylös ja nyökkäsi.
”Ai niin, pidä varasi, sillä minusta tuntuu, että tartunta on ehtinyt jo sinne asti”, Leonard varoitti vielä päättäväistä alaistaan ja taputti sitten häntä rohkaisevasti olkapäälle. Christinen silmissä ei näkynyt pelkoa vaan lähti heti ottamaan raportin tilanteesta selvää.
Christinen mentyä Leonardin työrauhaa häirittiin melkein heti, kun luutnantti Riley asteli epätavallisen rehvakkaasti sairastupaan.
”Niin, luutnantti, mitä nyt?” Leonard kysyi ärtymyksen painottamalla äänellä. Hän ei ymmärtänyt miten pystyisi selvittämään tuntemattoman taudin alkuperän, jos häntä häirittiin koko ajan. Riley katseli vain hetken ympärilleen, kuin etsien jotakin ja kysyi sitten silmät suurina:
”Mitä Joelle tapahtui?”
Leonard nosti katseensa mieheen ja tunsi piston sydämessään epäkohteliaan äänensävynsä takia. Vain vajaa puoli tuntia sitten kuollut miehistön jäsen, Joe, oli ollut Rileyn ystävä.
”Hän kuoli, vai mitä?” Riley jatkoi kiertelemättömästi.
”Kyllä”, Leonard vastasi ja astui lähemmäs nuorempaa miestä. Hän laski kätensä miehen olkapäälle lohduttavasti. Kriisin aikana on tärkeää mahdollisuuksien mukaan huomioida satutetut sielut, niin kuin hänen opettajansa akatemiassa oli valistanut.
”Se mahtoi tulla melkoisena shokkina.”
Riley jatkoi kuitenkin täysin luonteensa vastaisella käytöksellä. Seuraavaksi hän otti Leonardin käden olkapäältään pois ja piti siitä tiukasti kiinni. Sitten hän katsoi hämmentynyttä tohtoria silmiin ja sanoi totisella äänellä:
”Tiedättekö, tohtori, että mikä Joen virhe oli? Hän ei ollut syntynyt irlantilaiseksi.” Kummallisen vastauksen lisäksi Riley nikkasi silmää ja poistui yhtä huolettomilla askeleilla kuin oli tullut sisään. Leonard ei ollut ihan varma mitä juuri oli tapahtunut. Kun hän palasi työnsä ääreen, hänen kätensä olivat yhtäkkiä aivan hiestä märät.
Melkein puoli tuntia myöhemmin Christine palasi mukanaan Harrisonin raportti. Leonard ei ollut koko aikana edistynyt melkein yhtään. Hänen aivonsa eivät kyenneet ajattelemaan taudin leviämisen syitä, vaan hänen ajatuksensa pyörivät vain yhden tietyn henkilön ympärillä. Hänen salainen ihastumisensa Enterprisen förstiin, loogiseen ja niin ihastuttavan ärsyttävään herra Spockiin, ei ollut ennen aiheuttanut näin paljon vaikeuksia. Hän oli istunut varmaan jo vartin haaveilemasta hänen ja puoliksi vulkanuslaisen tietopankin ensimmäisistä treffeistä, jotka illan myötä kehittyisivät varsin intohimoiseen episodiin.
”Tohtori? Len? Len!”
Leonard ei ollut varma, kuinka kauan Christine oli yrittänyt havahduttaa häntä todellisuuteen. Siitä hän oli kuitenkin varma, että hänen kuvitelmansa jäivät vielä kesken. Ja pahasti.
”Niin, Christine?” hän kysyi ärtyneenä keskeytyksestä. Hän oli juuri päässyt kuvitelmissaan siihen kohtaan, kun hän hitaasti hivutti Spockin paitaa pois, hänen käsiensä hyväillessä tuon paljasta kehoa…
Christine kohotti kulmaansa hämmästyneenä ja ojensi raportin: ”Raportti, sir. Oletin, että olette kuumeisesti odottanut sitä.” Leonard otti raportin huolettomasti käteensä ja vain selaili sen läpi. Christine lähti vastahakoisesti hoitamaan toisia tehtäviään.
”Ainiin Christine, voitko kutsua Spockin tänne?” Leonard kysyi ja naurahti, ”Hän on nyt juuri se mitä tarvitsen.” Christine katsoi pitkään kollegaansa ja yritti käsittää mitä tuolla leikillisellä huomautuksella tuo oli mahtanut tarkoittaa.
”Herra Spockin? Sinähän et erityisemmin pidä hänestä” Christine kyseenalaisti juuri nyt kaiken mitä Leonard tulisi sanomaan. Kaksi miestähän halveksuivat toisiaan. Leonard sen sijaan ei pitänyt kysymystä ollenkaan järkevänä, vaan alkoi nauraa hervottomasti. Hän asteli Christinen luokse huojuen naurunremakkansa takia ja nojasi seinään saadakseen tukea.
”Niinhän sinä luulet”, hän vastasi naurunsa lomasta.
”Len, oletko sinä kunnossa?” Christine kysyi vakavana.
”Olen, mutta olisin vielä paremmassa kunnossa, jos kutsuisit Spockin tänne”, Leonard sanoi ja nikkasi naiselle silmää. Sitten hän jätti hämmentyneen kollegansa ja lähti toimistoonsa. Hänen oli valmistauduttava siihen, että Spock olisi tulossa pian alas.
Spock saapui sairastupaan vajaan kymmenen minuutin kuluttua. Christine oli vastassa häntä jo heti ovensuussa.
”Tohtori McCoy oli pyytänyt minua tänne. Oletteko tietoinen syystä, hoitaja Chapel?” mies kysyi ja silmäili ympäri huonetta etsien tohtoria. Christine ei oikein tiennyt mitä sanoisi.
”No, tuota, suoraan sanottuna, tohtori McCoy on käyttäytynyt varsin kummallisesti viimeiset puoli tuntia”, hän lopulta keräsi hajanaiset ajatuksensa yhteen, mutta Spock ei tuntunut ymmärtävän häntä.
”Voitteko tarkentaa, hoitaja?”
Christine puri hermostuneena huultaan, kun hän huomasi Leonardin toimiston oven avautuvan.
”Ottakaa te siitä selvää, herra Spock. Minusta tuntuu, että hänellä on jonkinlainen pakkomielle teitä kohtaan.” Tämän sanottuaan Christine kiiruhti toiseen huoneeseen ottamaan yhteyttä laivan toiseen lääkäriin, Geoffrey M’Bengaan.
”Geoff, ole kiltti ja tule pian tänne.”
Leonard oli kuullut toimistoonsa Spockin äänen, joka tuntui musiikilta hänen korvilleen. Hän ei meinannut pysyä aloillaan, vaan halusi saman tien mennä miehen luo ja vetää hänet syleilyynsä. Spockin kauniit silmät porautuivat häneen heti, kun hän astui työhuoneestaan tutkimussaliin ja se sai hänet hymyilemään pientä, viettelevää hymyä.
”Kaipasitko minua, Spock?”
Spockin vastaus kysymykseen oli vain nostettu kulmakarva. Leonard naurahti.
”Minä ainakin kaipasin sinua, komistus.”
Spock hätkähti kommentista ja perääntyi hieman.
”Tohtori, tuo ei ole sopivaa silloin, kun olemme työvuorossa”, hän sanoi ja yritti hillitä toisen käyttäytymistä. Omituista kyllä, mutta tohtori McCoy tuntui olevan humalassa. Hän tunsi miehen jo niin hyvin, että tiesi, ettei se olisi mahdollista.
”Spock, älä aloita nyt. Juuri kun minusta tuntuu, ettei tässä universumissa ole ketään samanlaista kuin sinä. Hitto, sinä saat sydämeni pomppimaan kahta kovemmin”, Leonard otti askelia kohti miestä. Hän halusi vain painaa huulensa toisen omille ja vaientaa tuon loogiset vastaukset edes hetkeksi. Spock otti askelia taaksepäin välttäen kosketuksen.
”Tiedätkö Spock, me voisimme mennä jatkamaan tätä keskustelua minun hyttiini, jos se saa sinut rentoutumaan”, Leonard flirttaili avoimesti ja ehkä kömpelöstikin, mutta häntä ei siinä hetkessä kiinnostanut pätkääkään.
”Leonard…”, Spock kuiskasi ja peruutti taaksepäin. Hänen suippopäisten korviensa päät vihertyivät tummemmiksi, minkä Leonard tulkitsi punastumiseksi.
”Älkää antako Leonardin koskea teihin! Tartunta tapahtuu sen kautta!” kuului yhtäkkiä M’Bengan matala ääni, joka katkaisi Leonardin tilaisuuden viimein koskea Spockin kättä. Hansikkaisiin sonnustautunut M’Benga tarttui Leonardiin kiinni ennen kuin hän ehti liian lähelle Spockia ja antoi hänelle nukutuspiikin, joka pitäisi hänet hetken aikaa tajuttomana.
Seuraavan kerran, kun Leonard avasi silmänsä, hän ei tiennyt miksi hän makasi sairastuvan sängyssä. Ainoat henkilöt, jotka hänen silmänsä tavoittivat huoneesta, olivat Geoff ja Spock. Mitä Spock teki sairastuvassa?
”Mitä hittoa?” Leonard kysyi ja katseli ympärilleen. Hän todellakin makasi sängyssä ja oli ollut siinä ilmeisesti tajuttomana. Mutta kuinka kauan? Ja miksi ihmeessä?
”Hei Len, mikä olo?” Geoff naurahti. Leonard ei ymmärtänyt miksi Geoff oli sairastuvalla, vaikka tänään piti olla hänen vapaapäivänsä.
”Olen ollut paremmassakin kunnossa”, Leonard mutisi. Geoff naurahti ja nyökkäsi ymmärtäväisenä.
”Tohtori, muistatteko mitään siitä, mitä tapahtui?” Spock kysyi yhtäkkiä. Leonard nosti katseensa häneen. Spock näytti jostain syystä hieman hermostuneelta. Leonard hieroi silmiään. Hänestä tuntui, ettei hän voinut luottaa omaan mielentilaansa tällä hetkellä. Spockin näkeminen hermostuneena kertoi mielentilasta jo aivan tarpeeksi. Kuten Spock olisi itse sanonut, vulkanuslaisiin tapoihin ei kuulu hermostuminen.
”Viimeisin muistikuva on siitä, että Riley kävi täällä ja puhui sekavia. Sen jälkeen en muista mitään. Kaikki on vain todella sekavaa.”
Geoff näytti siltä, että hän tiesi, mikä häntä vaivasi.
”No, Geoff, mistä on kyse?” Leonard ei pitänyt siitä, ettei itse tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta kaikki muut tuntuivat tietävän.
”Rauhoitu, Len, Kaikki on nyt hyvin. Tässä kävi nyt vain niin, että Riley oli saanut tartunnan ja sinä sait sen häneltä. Se tarttuu vesimolekyylien kautta ja sen takia sitä ei huomattu tutkimuksissa. Kun se pääsee elimistöön, se toimii samalla tavalla kuin alkoholi. Poistaa estot”, Geoff selitti rauhallisesti. Tieto sai kuitenkin Leonardin kauhistumaan. Jos hän oli toiminut kuin pahassa humalassa oleva, täysin estottomana, eikä nyt muistanut siitä mitään… Ei helkkari. Christine asteli myös sisään sairastupaan.
”Kaikille tartunnan saaneille on nyt annettu lääkeannos. Tilanne hallinnassa.”
”Voiko joku teistä kertoa mitä hittoa minä olen tehnyt? Teidän ilmeenne kertovat, että jotain on tapahtunut!” Leonardin kerättyä hetken voimiaan hän sai puhtinsa takaisin ja määrätietoisesti yritti ottaa selvää mitä hän oli tehnyt. Tiedottomuus oli hänelle kaikista pahinta ja hän aikoi ottaa selvää mitä oli tapahtunut. M’Benga ja Christine katsoivat vaivihkaa toisiinsa, luullen ettei Leonard huomaisi. Spock väisti Leonardin katseen.
”Len, mieti millainen olet humalassa, niin siten voit täyttää pimeät kohdat mielestäsi”, Geoff sanoi ja taputti Leonardia selkään. Leonard oli alkamassa väittää vastaan, mutta hiljaisena pysynyt Spock keskeytti hänet ennen kuin hän ehti edes aloittaa.
”Minun täytyy nyt palata takaisin komentosillalle”, Spock sanoi ja katosi nopeasti, katse painettuna maahan. Leonard jäi katsomaan hänen peräänsä huolestuneena. Mikä Spockia vaivasi?
3 päivää myöhemminLeonard oli toipunut muiden osallisten kanssa taudin aiheuttamista tapahtumista. Tosin kukaan ei muistanut niitä, paitsi ne jotka eivät olleet saaneet tartuntaa. Leonard oli kuitenkin Christinen vakuutteluiden ja Geoffin sanojen myötä pystynyt rauhoittumaan ja häntä ei onneksi nähnyt kukaan muu kuin kaksi kollegaansa. Hän oli miettinyt kysyä Spockilta, että mitä tuo oli tehnyt sairastuvassa silloin, mutta ei ollut nähnyt vulkanuslaista ollenkaan sen tapahtuman jälkeen. Vaikka heillä oli tapana syödä lounas aina yhdessä Jimin kanssa, Spock ei ollut ilmaantunut sinne. Leonard oli tottunut näkemään Spockin myös labrassa. Siellä viimeistään he aloittivat ominaiset kinastelunsa, jotka samaan aikaan repivät Leonardin hermoja, mutta viihdyttivät häntä mitä parhaiten.
Leonard oli pitkän päivän jälkeen vetäytynyt hyttinsä rauhaan: käynyt pitkässä suihkussa, laittanut 1900-luvun Maan klassikkohittejä soimaan ja avannut konjakkipullon. Hän oli juuri rentoutumassa kylpytakissaan siemaillen täyteläistä konjakkia, kun hänen ovensa liiketunnistin havaitsi jonkun ja piipaten ilmoitti siitä.
”Kuka hitto siellä voi olla?” Leonard huokaisi ärtyneenä ja käski tietokonetta avaamaan ovet. Leonard oli valmis käännyttämään kenet tahansa takaisin sinne mistä oli tullutkin. Hän kuitenkin pysähtyi nähdessään, kuka oli kyseessä. Spock seisoi ovensuussa. Mies näytti siltä, ettei tiennyt mitä olisi sanonut.
”Spock? Tule sisään”, Leonard sanoi ja tunsi sydämensä pamppailevan kurkkuun asti. Spock oli hänen yksityisissä tiloissaan työajan ulkopuolella. Leonardilla oli vain kylpytakki yllään. Taustalla soi jokin imelä rakkauslaulu. Loistavaa. Leonardin teki mieli hakata päätään seinään.
”Leonard, minä olen ollut varma, etten ottaisi tätä asiaa puheeksi, sillä se olisi ollut loogisin tapa toimia. Meditointini on kuitenkin osoittanut sen, etten voi olla keskustelematta tästä kanssasi”, Spock seisoi selkä päin Leonardiin ja hän oli selvästi vaivautunut, tai niin vaivautunut kuin puoliksi vulkanuslainen voi olla. Leonard ei tiennyt yhtään mistä Spock oli puhunut. Hänen hengityksensä oli salpaantunut siitä, että Spock oli sanonut hänen etunimensä tittelinsä sijaan.
”Spock, liittyykö tämä siihen mitä tapahtui silloin, kun olin tartunnan alaisena?” Leonard sai viimein kysyttyä. Spock kääntyi hitaasti häneen päin ja nyökkäsi.
”Ajattelet varsin loogisesti, Leonard.”
”Onko tämä ensimmäinen kerta, kun huomaat sen?”
”Ei suinkaan”, Leonard olisi voinut vannoa nähneensä pienen hymyn Spockin huulilla.
Leonard sammutti taustalla soivan musiikin ja käski Spockin istua alas. Vulkanuslainen kieltäytyi ja sanoi mieluummin seisovansa.
”Okei, jotain niin vakavaa, vai?” Leonard naurahti hermostuneesti ja haroi suihkun jäljiltä kosteita hiuksiaan.
”On totta, että ollessasi taudin vaikutuksen alaisena, sinä sanoit asioita, jotka…”, Spock ei jatkanut pidemmälle. Leonard katsoi häneen nostaen kulmaansa. Spock näytti nolostuneelta.
”Ne jäivät mieleeni ja kuten jo sanoin, että en puhuisi niistä, jos en tietäisi toista tapaa menetellä”, mies viimein jatkoi ja loi jälleen kasvonsa maahan. Leonardin hermoille kävi tällainen käytös. Hän ei todellakaan tiennyt mitä oli tehnyt tai sanonut, joten miksei Spock voinut vain kakistaa sitä ulos?
”No, Spock! Kertoisitko minullekin mitä minä olen sinulle oikein tunnustanut?” Leonard nousi ylös ja käveli suoraan Spockin eteen. Spock katsoi häneen kulmaansa nostaen.
”Tunnustaminen on oikea verbi tässä tilanteessa”, hän sanoi hiljaa ja näytti yhdistelevän palasia toisiinsa mielessään. Leonard jähmettyi. Hänen mielessään kävi pahin mahdollinen skenaario. Ei kai hän helkkari soikoon ollut mennyt tunnustamaan tunteitaan Spockille?
”Noniin, Spock, kakista jo ulos mitä sanoin!”
”Hyvä on, Leonard. Olit pyytänyt hoitaja Chapelin kutsumaan minut sairastuvalle ilmoittamatta sille kuitenkaan syytä. Kun saavuin sinne ja näit minut, kysyit minulta, että olenko kaivannut sinua”, Spock puhui hitaasti ja katsoi kaikkialle muualle kuin Leonardiin. Leonard ei moittinut häntä siitä. Hän painoi kätensä häpeän koristamien kasvojensa peitoksi.
”Ja sitten kerroit kaivanneesi minua ja kutsuit minua termillä ’komistus’. Huomautin sinulle, etteivät kyseiset huomautukset olleet sopivia silloin, kun olemme työajalla.” Tässä vaiheessa Leonard ei olisi halunnut kuulla yhtään enempää. Hän halusi vain painua pienimpään nurkkaan niin, ettei kukaan näkisi häntä. Etenkään Spock. Vulkanuslaisen ei pitänyt koskaan saada tietää hänen tunteistaan. Nehän olivat täysin epäloogisia, niin kuin Spock varmasti kohta toteaisi.
”Sen jälkeen sanoit: ’Älä aloita, Spock.’ Tämän jälkeen sanoit, ettei minun kaltaistani ole koko universumissa ja kerroit, että saan sydämesi pomppimaan kahta kovemmin”, Spock ei ollut vielä lopettanut ja Leonard mietti, että kuinka pitkälle hän oli ehtinyt kertoa ajatuksiaan. Toivottavasti hän ei ainakaan vihjaillut mitään.
”Sitten toimit ’flirttailevasti’, niin kuin te ihmiset asian ilmaisette, ja sanoit, että voimme siirtyä hyttiisi, jos se saisi minut rentoutuneemmaksi.”
”Ei hitto”, Leonard sai vain kuiskattua. Spock ei enää jatkanut ja he pysyivät hiljaa. Leonard oletti, ettei hän ollut sanonut yhtään enempää. Hän oli kyllä sanonut ihan tarpeeksi, siitä ei ollut huolta.
” Spock, minä olen pahoillani. En ajatellut, että saisit koskaan tietää mitä, no, todella ajattelen sinusta”, Leonard aloitti viimein anteeksipyyntönsä. Spock todella ansaitsi sen.
”Ne olivat siis sinun todelliset ajatuksesi? Ja tunteesi?” Spock kysyi ja yritti hakea Leonardilta katsekontaktia. Leonard oli pitänyt vielä katseensa lattiassa, kunnes päätti, että Spock ansaitsi edes nyt tietää totuuden. Hän kohtasi ei-enää-niin-salaisen ihastuksensa kasvot ja nyökkäsi lyhyesti.
”Toivon, ettei tämä vaikuta ystävyyteemme mitenkään, mutta ymmärrän täysin…”, Leonard jatkoi, mutta ei ehtinyt jatkaa loppuun.
”Tämä tapahtuma ei voi olla vaikuttamatta meidän väliseen suhteeseemme, Leonard”, Spock keskeytti hänet. Leonard oli jo ehtinyt miettiä miten voisi irtisanoutua palveluksesta niin, ettei Jim saisi tietää koko välikohtauksesta mitään, kun hän tunsi huulten painautuvan omilleen.
Spock irrottautui suudelmasta ja hänen suupielensä kääntyi pieneen hymyyn.
”Kuten sanoin sinulle silloin, niin tuollainen keskustelu ei ole sopivaa silloin kun olemme työvuorossa. En tosin puhunut vapaa-ajasta mitään.” Leonard ei ollut uskoa korviaan.
Hän naurahti helpottuneesti: ”Varsin loogista.”
Spock painoi huulensa uudelleen Leonardin omille ja järkytyksestä toipunut Leonard pystyi viimein kunnolla nauttimaan siitä.
”Ja nyt kun kerran olemme sinun hytissäsi, vapaa-ajalla, miksemme ottaisi selvää siitä, että mitä yritit vihjailla minulle silloin?” Spock kysyi kulmaansa nostaen. Leonard tunsi punan nousevan helottamaan poskilleen.
”Onneksi minun ei tarvitse enää vain vihjailla”, hän hymähti.
”Näytä minulle mieluummin, komistus”, Spock sanoi. Se murskasi Leonardin ajatukset siitä, että Spock toimisi aina täysin Surakin opetusten mukaan.
