Luku 2. Puuteri
Hermione käveli kiireisenä ohi haarniskoja puhdistavan Voron. Hän oli kompastua Norriskaan ja pudotti puolet vanhoista maahistahistan-kirjoista, joita oli tutkinut riimujen esitelmää varten.
"Vie ne Prillille kirjastoon, joutanevat varmaan poistettaviin", professori Quandros huokasi ohimennessään. Tyttö irvisti, viikko oli täyteen buukattu, ja Säilä & Imupaperista ostettu minuuttikalenteri oli varsin tiukka. Eilisaamuna hän oli herännyt siihen, että Luna langetti kirjaseen kolminkertaista kirouksenkarkotusta, sillä tämä oli luullut kirjan olleen riivattu.
Norriska sähisi hänelle ikään kuin halveksien nykynoitien laiskuutta. Hermione pinosi kirjat syliinsä, sillä hänellä ei ollut nyt voimaa leijutukseen. Olisi ehdittävä vielä käymään keittiössä, sillä hän tuskin ehtisi päivälliselle.
Matami Prilli ärisi kilpaa marisevien kirjojen kanssa, ja Hermione pysähtyi ovensuuhun.
"Kirja on elävä olento!" nainen ilmoitti. Sitten hän huomasi Hermionen, jonka huomasi olevan juuri sopiva uhri valituspuheilleen, ja niinpä tämä kääntyi tytön puoleen.
"Neljä kirjaa! Revitty! Raadeltu! Kuin hevoskotkan kynsissä olisivat olleet!"
Minkä näyttelijän maailma menettääkään, Hermione ajatteli hiukan pisteliäästi kuunnellessaan naisen palopuhetta ja odottaessaan puheenvuoroa.
"...ja se eräs Kielletty kirja, jota silloin etsin. Sinähän olit siinä, lapsi-kulta. Jos Severus ei vain olisi niin Dumbledoren suosima...! Mutta sen vain sanon, häpeällistä... koko kirjasta jäi vain pari pahaista sivua. Revitty viimeistä piirtoa myöten..."
Hermione muisti silmänräpäyksen ajan Zabinin ja tämän kädet. Se kirja... Mutta sitten hän muisti, ettei ollut nähnyt sen koommin poikaa kuin tämän kummallisia käsiäkään moneen päivään, ja niinpä hän unohti koko jutun. Matami Prilli otti kirjat vastaan pettyneenä menettäessään puhetoverinsa, mutta onneksi jokin epäonnekas toisluokkalainen saapui juuri kainalossaan jokin jästitiedon opas, ja Hermione pääsi pakenemaan.
Mennessään tyttö kuuli vielä matamin parkaisun: "Voileipä kirjanmerkkinä?!" Siitä hän muistikin, minne oli seuraavaksi mentävä.
Keittiötaulun päärynä kikatti varsin voipuneesti.
"Ei paljon huvita enää... Voisitte käydä päivällisellä kuten muutkin", se kimitti, kun Hermione astui pahoitellen sisään keittiökäytävään.
Keittiöön johtavassa etuhuoneessa muutama tonttu istui takkatulen ääressä tirskuen ja tehden käsillään mutkikasta kuviota. Heti Hermionen nähdessään eräs heistä nousi ja hiihteli tytön luokse kuluneen näköisillä pannulapuilla. Toiset jatkoivat mutkikkaita käsiliikkeitään, ja pian Hermione huomasikin ylhäällä katossa leijuvan, itsekseen leikkautuvan paperitonttuketjun, josta erkani muutamia vähintäänkin mielenkiintoisia ulokkeita. Eräällä oli takuulla päällään liehuva viitta ja rasvaiset hiukset, vaikkei Hermione kyllä ymmärtänytkään, kuinka paperiin saattoi saada sellaisen vaikutelman.
"Anteeksi, olen kovin pahoillani, mutta tarvitsisin hiukan hedelmiä ja leipää." Hermione kaivoi taskustaan kaljuunan, jota yritti määrätietoisesti ojentaa tontulle, mutta jota tonttu yhtä määrätietoisesti vältteli.
"Gubben olis voinut tuoda aterian neidin huoneeseen", tonttu ilmoitti paheksuvasti, mutta katosi sitten poksahtaen ja palasi hetken kuluttua.
"Tarjotin on odottamassa neidin huoneessa", tonttu ilmoitti ja katosi sitten juuri, kun Hermione pudotti kaljuunan sen kädelle. Tyttö manasi. Viimein hän lähti yritettyään antaa rahaa tontuille, jotka olivat oppineet teeskentelemään huomattavan taidokkaasti kuuroja.
Oli pimeää, kun Hermione kastoi sulkakynänsä viimeisen kerran musteeseen. Tekstiä oli kaksi jalkaa, mutta tyttö mietti, mitä oli jäänyt puuttumaan. Hän venytteli pitkään ja nousi vuoteeltaan.
"Miten sinä jaksat!" juuri sängylleen kaatunut Parvati voihkaisi. Tämän hiukset olivat märät, nenäkin punersi ulkoilman jäljiltä.
"Minulle tulee laiska olo, kun vain katsonkin tuota pergamenttirullien määrää..."
"Voisit itsekin kirjoittaa sellaisia, jos kävisit joskus kirjastossa tai vähentäisit poikien jahtaamista", Hermione totesi kuivasti.
"Pöh! Eivät pojat käy kirjastossa", Parvati tuhahti ja tarkasteli itseään kopio-loitsulla. Hermione pyöräytti huvittuneena silmiään.
"Käy siellä jotkut. Ainakin Neville ja se outo Zabini. Zabini on muuten varmaan homo", Lavender ilmoitti yläpedistä, jossa oli lojunut lukemassa Me Noitia. Lehden mukana tulleet parfyyminäytteet liihottelivat nyt ympäri makuusalia ja räiskivät joka puolelle "Unelmauutetta, sisältää nyt jopa prosentin aitoa keijupölyä".
"Miten niin?" Parvati uteli.
"Kävin eilen lounaan jälkeen pöllölässä. Zabini oli siellä. Näin kun se sai Akvamariinin pöllöltä lähetyksenä ainakin kolme purkkia sitä kallista puuteria, jota Selestina Taigorikin käyttää."
"Kunpa olisi rahaa..." Parvati huokasi. "Ostaisin sellaisen loitsun, joka pitää ihon sileänä kaksi viikkoa."
"Huijausta", Hermione mutisi. Sitten hän nousi ja luikki vähin äänin oleskeluhuoneeseen, sillä makuusalissa oli syttynyt sellainen väittely, ettei siellä kuullut edes omia ajatuksiaan.
Harry ja Ginny pelasivat Räjähtävää näpäystä takkatulen ääressä. Ron, Dean ja Seamus taas keskustelivat kiivaasti kanadalaisten jahtaajien tämänhetkisestä pistepörssistä. Ginny vilkaisi Hermionea niin paljonpuhuvalla katseella, ettei tyttö viitsinyt mennä häiritsemään pariskunnan peliä, vaan ilmoitti epämääräisesti lähtevänsä kävelylle.
Ulkona satoi lunta. Enää pihamaalla ei liikkunut kovinkaan moni, vain jokunen kuherteleva pari ja Hagrid, joka kantoi vihellellen olallaan kasaa thestralien talvipeitteitä. Tähtiä ei näkynyt lumipyryn takia, mutta Hermione päätti silti mennä tähtitorniin, jonne professori Sinistra oli vienyt muutaman viltin kannustaakseen oppilaita Venuksen tarkkailuun.
Hermione aivan kuuli mielessään tutun äänen: "Venus on kirkas juuri joulun lähestyessä ja hetken sen jälkeen..."
Portaikossa ujelsi viima, mutta päästyään torniin asti Hermione huomasi tuulen jääneen ulkopuolelle. Kaukoputkien päälle oli vedetty lämpöloitsulla käsitellyt huput, joiden päälle oli kasaantunut lunta. Tyttö asetteli kaulahuivinsa paremmin ja veti myssyn syvemmälle päähänsä. Se oli eräs niistä itsetehdyistä, eikä näyttänyt kovin imartelevalta, minkä hän oli itsekin huomannut, mutta jota piti silti itsepäisesti päässään. Lisäksi rei'istä tuuli melko ikävästi sisään.
Tyttä istahti kaukoputkista tyhjälle seinustalle vilttikasan päälle, ja oli juuri aikeissa kietoutua erääseen, kun joku sanoi:
"En suosittele."
"Voi Merlinin vanhimmat -" Hermione pomppasi seisomaan. "Kuka siinä on?"
"Ei niissä vilteissä muuten mitään ole, niissä on vaan... piehtaroitu... aika paljon", ääni jatkoi. Se kuului eräästä ikkunasyvennyksestä. Ääni oli jokseenkin apea. Hermione mumisi "valois" ja näki välähdykseltä istujan kasvot.
"Luna. Hmm, mitä sinä... täällä teet?" tyttö kysäisi hiukan jähmeästi. Luna yski vaivaannuttavan pitkään ja rahisevasti, ennen kuin vastasi.
"Isä on kuumeessa, taisin saada tartunnan syyslomalla. Hän kävi Australiassa etsimässä piiskuristiäistä... se houkuttaa niistaisikkeja."
"Vai... niin." Hermione ei muistanut enää, miksi oli alunperin tullut tähtitorniin, ja alkoi miettiä, kuinka viitsisi lähteä takaisin.
Hän yskähti myöskin.
"Taisin unohtaa jotakin", tyttö mutisi ja nousi. Mennessään hän oli kompastua yhteen vilteistä. Luna toivotti hajamielisesti hyvää matkaa.
Toivottavasti hän ei unohdu koko yöksi ulos, Hermione ajatteli hiukan syyllisesti mennessään.
Palattuaan sisään hän päätti hetken mielijohteesta käydä vielä kirjastossa. Ovi oli raollaan, muttei kiinni. Valot oli sammutettu, vain pieni sivujen tuhina kuului kirjojen nukkuessa. Hermione hiipi varovasti F:n kohdalle ja sytytti vanhalla, kätevällä loitsulla himmeän valon, joka loi valoa vain hänen silmilleen. Hän poimi mukaansa kirjan, joka kertoi fenomenaaleista, jotka olivat jonkinlaisia luonnonhenkiä. Kirja tuhahti hiukan unissaan, mutta Hermionen silitettyä hiukan nahkakantta se vaipui takaisin uneensa.
Hermione päätti jo palata makuusaliin, kun hän kuuli takaansa narahduksen. Se oli vain hiiri, hän vakuutti itselleen, eihän hän ollut koskaan suuremmin pelännyt hiiriä. Mutta samassa hän huomasi, ettei se mikään hiiri ollut, sillä lämmin keho painautui hänen selkäänsä vasten. He kumpikin jähmettyivät. Toinen hengitti jotenkin vaimennetusti. Hermione vaistosi hämmentävän vaaran, joka sai hänen sydämensä jyskyttämään kiivaasti vasten kylkiluita. Juuri, kun hän oli aikeissa kiljaista, tuo toinen painoi kämmenensä hänen suulleen ja painautui itse häntä vasten niin, että Hermione jäi tiukkaan puristukseen vasten kirjahyllyä. Hän tunsi paniikin kasvavan sisällään ja mietti, minne hänen kannattaisi ensiksi lyödä ja mitä toinen oikein halusi.
"Hiljaa, älä liiku", poika mutisi lähes äänettömästi. "Ole kiltti ja ole hiljaa tai me ollaan mennyttä."
Silloin Hermionekin kuuli Matami Prillin vaimean kuiskutuksen ja askeleet, jotka pysähtyivät kirjaston ovelle. Kuului kiherrystä, joka ilmeisesti kuului juuri matamille. Sitten hän kuuli matalan miesäänen, joka leperteli puoliääneen joitakin järkyttävän kömpelöitä lemmenilmauksia. Hermione rentoutui hiukan, ja häntä vasten painautunut henkilö vapautti hänen suunsa, jolloin tyttö saattoi jälleen hengittää. Hän oli nyt ymmärtänyt tilanteen, muttei tiennyt, kuinka pääsisi siitä pois.
Miksi hänen olikaan pitänyt tulla kirjastoon vielä tänä iltana...
"Sori tästä, poika kuiskasi. "...mutta helvetti, etkö tiennyt torstai-illan kuhertelusta?
"En", Hermione mumisi. Hän tunsi olonsa suunnattoman typeräksi. Lisäksi hän huomasi yhtäkkiä tuntevansa hyvin selvästi vartalon, joka häntä vasten painautui. Hän oli sekä kiusaantunut että jännittynyt erottaessaan lihakset, jotka olivat varmaankin huispauksen tulosta. Lisäksi hän luuli tuntevansa alaselkäänsä vasten jotakin... Samassa poika vetäytyi hiukan kauemmaksi.
"Meidän täytyy odottaa", poika jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hermione tunsi vatsanpohjansa käpertyvän kokoon ajatellessaan tulevaa yötä. Hän ei tiennyt, mikä tarkalleen ottaen olisi pahinta. Lisäksi hänen jalkansa kramppasivat jo.
Matami Prilli huokasi syvään. Kuului kahinaa ja puhinaa. Sitten Voro äännähti karheasti mutta niin kuvailevasti, että Hermione ei voinut estää vaimeaa paniikinomaista tyrskähdystä pääsemästä kurkustaan.
"No voi hitto", poika hengähti, ja Hermione tunsi hänen kuuman henkäisynsä niskassaan. Oli tullut hiljaista. Hermione puristi silmänsä kiinni.
Noin kahdelta viikolta tuntuneen hetken jälkeen kahdet ripeät askeleet loittonivat kirjastosta, mutta Hermione ja poika eivät liikahtaneetkaan. Sitten viimein poika otti varovaisen askeleen taaksepäin ja huokasi syvään.
Hermione kääntyi ja sytytti himmeän sauvavalon. Hänkin oli huojentunut, olisi tehnyt mieli nauraa ääneen.
"Sinä?"
Blaisen virneeseen levinneet kasvot muuttuivat ensin hämmentyneiksi ja sitten jotenkin koviksi. Hermione ajatteli, ettei ollut koskaan nähnyt pojan hymyilevän. Hymy muutti koko kasvot.
"On mentävä ennen kuin ne palaavat takaisin", poika töksäytti, haroi hiuksiaan ja käänsi tumman katseensa poispäin.
"Niin", Hermione tokaisi. Hän huomasi kättensä vapisevan hienoisesti ja työnsi ne kaapunsa taskuihin.
Sitten he hiipivät ulos kirjastosta, kävelivät erittäin vaivaantuneina samaa matkaa portaikoille ja erosivat mumisten vaimeasti "öitä".
Hermionen palatessa Rohkelikon oleskeluhuone oli jo tyhjä, mutta makuusalissa juteltiin vielä. Lunakin makasi vuoteessaan ja niiskutti hiukan.
"Sori jos se onkin joku muotijuttu, Hermione", Parvati sanoi, kun Hermione istahti vuoteelleen yhä aiemmasta hämmentyneenä.
"Häh?" tyttö älähti.
"...mutta miksi sinun suusi ympärys on aivan musta?"
Hermione pyyhkäisi kasvojaan.
"Sehän on puuteria."