Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä. Myöskään loppuun lainatut biisin sanat eivät toki ole minun.
Otsikko: Oikea hymy
Kirjoittaja: Pics
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: S
Genre: draama, romantiikka, Luffy-fluffy
Summary: Siitä oli tulossa pakkomielle, sellaisen oikean, kivan hymyn näkemisestä.
A/N: Lyrics Wheel 13 -haaste tipautti tulkittavakseni sanat, jotka löytyvät ficin perästä. Tällä hetkellä pystyn näköjään vääntämään ihan mistä tahansa eteeni tiputetusta inspiraationlähteestä lawlua, joten sitäpä sitten.
Olen vältellyt Luffyn näkökulmasta kirjoittamista tosi pitkään - koska siis apua, mitä sen jätkän päässä oikeasti liikkuu? - mutta tämä idea nyt pakotti yrittämään sitäkin ja olen tietysti jaiks sen suhteen, mitä ihmettä tästä mahtoi tulla. Mutta taisin ainakin omat hampaani onnistua sulattamaan tällä, oli miten oli.
// Tapahtuma-aika joskus Punk Hazardin jälkeen.
Oikea hymy
Traffy oli aina niin vakava. Hän ei suostunut tanssimaan edes kemuissa, hän ei ollut kertaakaan kokeillut Sunnyn liukumäkeä eikä keinua, hän ei koskaan kertonut vitsejä eikä edes nauranut muiden vitseille. Kun Luffy pyöri kannella Usoppin ja Chopperin kanssa, koska auringon lämmittämä ruoho tuntui niin mukavalta, Traffy vain pudisti päätään ja suuntasi katseensa merelle. Hän ei ollut tippaakaan hauska.
Itse asiassa hän ei edes hymyillyt muulloin kuin tapellessaan, kun yritti tehdä vastustajan mahdollisimman äkäiseksi ärsyttämällä. Eivätkä ne olleet kivoja hymyjä. Eivät sellaisia, joita Luffy halusi houkutella esiin.
Siitä oli tulossa pakkomielle, sellaisen oikean, kivan hymyn näkemisestä. Tietysti Traffyllakin oli pakko olla sellainen hymy jonnekin piilotettuna, sellainen pieni joka kertoisi, että tuo sai oloni tuntumaan vähän lämpimältä sisältä.
Luffy halusi olla syy siihen, että se hymy vihdoin puhkeaisi esiin. Ja hän tiesi mitä se tarkoitti – toisin kuin kaikki antoivat ymmärtää, hän ei ollut tyhmä – hän tiesi ihan hyvin rakastavansa Traffya.
Hän ei ollut ihan varma siitä, milloin se oli alkanut. Joskus Ruskainalla, päivistä oli ollut vaikea pitää lukua kun vuodenajatkin olivat olleet niin sekaisin. Sellaisina hetkinä, kun Rayleigh ei ollut paikalla ja hänellä oli yksinäinen olo – sellaisia hetkiä oli Ruskainalla paljon – hän oli arvaillut, mihin päin maailmaa hänen miehistönsä oli joutunut ja ajatellut kaikkia erikseen, muistellut kaikkien kasvoja ja kuvitellut miten iloinen olisi, kun näkisi heidät taas.
Ja jotenkin sinne sekaan oli ilmestynyt ajatuksia Traffysta, eikä se ollut tuntunut yhtään oudolta vaan paremminkin oikealta.
Hänellä ei ollut ollut paljonkaan muistoja Traffysta, ne vähät oli käyty mielessä läpi nopeasti ja lukemattomia kertoja. Sabaodyn ihmishuutokauppa oli ollut niin kaaos, ettei Luffylla ollut kovin paljon aikaa huomata keitä kaikkia salissa oli – sen jälkeen tappelu merivoimia vastaan oli ollut hauska, hän oli ajatellut että Traffyn voima näytti tosi kummalliselta ja siistiltä, ja oli ollut verratonta kuulla tämän kinaavan sen ärsyttävän Kidin kanssa. Siinä oikeastaan kaikki. Hänellä ei ollut mitään muistikuvia siitä, miten oli pelastunut Marinefordista, hän oli vain kuullut siitä jälkeenpäin.
Siinä ei ollut paljonkaan muisteltavaa. Iltaisin Luffy oli usein löytänyt itsensä tuijottamasta nuotiota ja tunnustelemasta hajamielisesti arpeaan. Vammat olivat kuulemma olleet todella pahoja eikä kukaan ollut tiennyt eläisikö hän – tyhmät, heidän olisi pitänyt luottaa häneen enemmän, kaikkien pitäisi tietää ettei hän suostunut kuolemaan niin vähästä.
Mutta jos vammat olivat olleet pahoja, Traffyn oli täytynyt lääkärinä tehdä kaikenlaista hoitaakseen ja sitoakseen niitä. Kun Luffy kuvitteli, miten paljon Traffy väkisinkin oli koskettanut häntä, hänelle tuli kokonaan kuuma ja kupliva olo eikä hän voinut olla ajattelematta, että halusi nähdä pelastajansa uudelleen.
Siitä hän oli lukemattomia kertoja luiskahtanut miettimään, missä Traffy mahtoi parhaillaan olla ja mitä tehdä. Hän arvaili mielessään kaikenlaista – nukkuiko Traffy yöllä sikeästi vai huonosti, mikä tämän lempiruoka oli, mitä muuta tämä ikinä teki kuin tappeli merivoimien kanssa ja pelasti kilpailijoitaan älyttömistä paikoista. Oliko Traffylla tyttö- tai poikaystävää?
Viimeinen ajatus palasi Luffyn mieleen niin usein, että alkoi ottaa päähän. Ja sitten muutama uusintamatsi saaren hirviöiden kanssa alkoi tuntua hyvältä ajatukselta ihan vain, jotta saisi mätkiä jotain.
Jotenkin niin se oli alkanut.
Kun hän Punk Hazardilla oli nähnyt Traffyn kaiken sen lumen keskellä ja miekka olallaan, hän oli tullut niin iloiseksi että oli melkein pystynyt lentämään.
Ja nyt he olivat hänen laivallaan ja heillä oli allianssi, mikä kuulosti tosi hienolta, mutta Traffy ei vieläkään hymyillyt eikä Luffy tiennyt mitä tekisi.
Kaikki tuntui olevan huono idea, jälkeenpäin ajateltuna. Kerran Luffy oli mennyt kirjastoon ja yrittänyt olla kiinnostunut asioista, jotka Traffya kiinnostivat. Traffy oli istunut siellä lukemassa julmettoman paksua kirjaa, jossa ei ollut ainuttakaan kuvaa, ja näyttänyt ilahtuneen sijasta ärtyneeltä kun Luffy kysyi, mistä se kertoi. Mutta oli suostunut selittämään, silti. Ikävä kyllä Luffy oli vaipunut uneen melkein heti – mutta minkä hän sille mahtoi? Traffylla oli niin kiva ja pehmeä ääni, se rauhoitti väkisin. Eikä hän ollut ymmärtänyt selityksestä mitään muuta kuin sen, että se liittyi jotenkin kirurgiaan.
Hän oli myös tavoittanut Traffyn eräänä niistä hetkistä, kun tämä oli uppoutunut vain katselemaan merelle, ja istuutunut kaiteelle pitämään seuraa. Ihan vain se, että istui vähän matkan päässä, oli saanut hänet kihelmöimään mukavasti. Hän oli jaksanut olla paikallaan ja hiljaa aika kauan, ehkä viisi minuuttia, mutta sitten aurinko oli tullut esiin pilven takaa ja hän oli tullut ajatelleeksi miten kivalta kultainen valo näyttäisi Traffyn hiuksilla, joten hän oli napannut hatun tämän päästä. Mikä oli johtanut ensin ärtyneeseen kiistaan ja sitten käsirysyyn, jonka päätteeksi heidät jouduttiin noukkimaan merestä. Traffy oli mököttänyt koko loppupäivän eikä edes tullut illalliselle.
Sanji oli lähettänyt Luffyn viemään Traffylle tämän osaa illallisesta, mikä olisi ollut mainio tilaisuus pyytää anteeksi ja hieroa sovintoa. Mutta ruoka oli ollut niin hyvää, että Luffy ikään kuin vahingossa oli tullut syöneeksi siitä puolet matkan varrella, mikä ei ollut sekään tehnyt kovin hyvää vaikutusta.
Hän ei vain. Enää. Tiennyt. Mitä. Tehdä. Hän ei ikinä ennen ollut halunnut valloittaa kenenkään sydäntä eikä ollut kuvitellut, että se olisi näin vaikeaa.
Yhtäkkiä Luffy koki oivalluksen, joka oli niin ilmeinen, että ehkä hän sittenkin oli tyhmä ihan vain koska ei ollut keksinyt sitä aikaisemmin. Miksi hän yrittäisi arvailla, miten valloittaisi Traffyn sydämen? Hän ei voinut tietää, koska ei ollut Traffy. Hänen täytyi tietysti kysyä siltä ainoalta, joka tiesi.
Traffy oli laivan perässä katselemassa aaltoihin piirtyvää vanavettä ja hänen kätensä oli taas kerran puristunut miekan huotran ympärille. Kapine lepäsi kevyesti hänen olkaansa vasten eikä Luffy voinut olla miettimättä, menikö Traffy sen kanssa kylpyynkin. Mutta ei se outoa ollut. Ei Zorokaan ikinä mennyt mihinkään ilman katanoitaan, sellaiseen tottui.
"Hei, Law", Luffy tervehti. Hän oli ylpeä siitä, että muisti kerrankin käyttää sitä nimeä, jota Traffy halusi itsestään käytettävän.
"Mitä sinä haluat?" Traffy ei edes kääntänyt katsettaan turkoosista vedestä, lippa varjosti hänen silmiään ja hänen suupielensä olivat kääntyneet tiukasti alaspäin.
"Kysyä mitä pitää tehdä, jos haluaa saada sydämesi."
Traffy hätkähti näkyvästi ja todella katsoi Luffya. Tyrmistynyt ilme oli niin hauska, että Luffy oli vähällä nauraa ääneen, mutta sai itseään estetyksi. Kukaan ei ikinä uskonut hänen olevan tosissaan, jos hän nauroi.
"Miksi ihmeessä kysyt? Itse asiassa, miksi helkkarissa kukaan ikinä haluaisi sen? Minulla on parempaakin tekemistä kuin vastailla täysin absurdeihin hypoteettisiin –"
"Minä rakastan sinua, Traffy." Miksi kaikki aina väittivät, että sen sanominen oli vaikeaa? Luffy oli kuvitellut että se olisi, koska niin väitettiin, mutta ei se ollut. Hän tiesi mitä tunsi, mitä vaikeaa siinä oli? Vastauksen odottaminen hermostutti hiukan, mutta sanat olivat silti tulleet helposti.
Traffy tuijotti häntä silmiään räpytellen ja tältä karkasi typertynyt pieni äännähdys. Sitten suurin osa Traffyn naamasta peittyi käden taakse, mutta Luffy kuvitteli nähneensä vilaukselta oudon ilmeen.
"Olkihattu... olet aivan uskomattoman idiootti", Traffy valitti kätensä takaa. Jos hän yritti kuulostaa vihaiselta tai ärtyneeltä, hän epäonnistui täysin.
Luffy nykäisi käden syrjään ja paljasti ensimmäisen oikean hymyn, jonka koskaan oli Traffyn kasvoilla nähnyt. Se oli juuri niin kiva ja lämmin kuin hän oli kuvitellutkin, eikä Traffy vaivautunut edes irrottamaan kättään hänen kädestään.
~*~
Lionel Richie – Hello
I've been alone with you
Inside my mind
And in my dreams I've kissed your lips
A thousand times
I sometimes see you
Pass outside my door
Hello!
Is it me you're looking for?
I can see it in your eyes
I can see it in your smile
You're all I've ever wanted
And my arms are open wide
'cause you know just what to say
And you know just what to do
And I want to tell you so much
I love you
I long to see the sunlight in your hair
And tell you time and time again
How much I care
Sometimes I feel my heart will overflow
Hello!
I've just got to let you know
'cause I wonder where you are
And I wonder what you do
Are you somewhere feeling lonely?
Or is someone loving you?
Tell me how to win your heart
For I haven't got a clue
But let me start by saying I love you
Hello!
Is it me you're looking for?
'cause I wonder where you are
And I wonder what you do
Are you somewhere feeling lonely?
Or is someone loving you?
Tell me how to win your heart
For I haven't got a clue
But let me start by saying I love you
