Nimi: Ei kyyneliä
Ikäraja: K11
Yhteenveto: Aleksi on vierailulla Siljan luona sairaalassa.
Tyylilaji: Angstiahan tämä on.
Oma sana: Mun teki mieli kirjoittaa Aleksi Korvisen sisaruksista jotakin, mutta en olisi uskonut, että mä päädyn kirjoittamaan tälläistä. Joka tapauksessa, Aleksi, Silja ja Mikael löytyy myös tarinasta
Ei kerta homoks tee ja toinen kerta sattuu jo vähemmän ja Aleksi tämän lisäksi one-shotista
Älä kuole mun käsiin. Tässä oleva kappale oli tosiaan
NMB:n Pikkusisko, josta koko inspiraatio ja idea tähän tuli. Kommentteja arvostan aina!
Ei kyyneliä
Laulan sulle tämän laulun pikkusisko
Ja mä toivon, että sä kuulet sen
Mutta usko pois sua usein mä ajattelenAleksi piteli Siljaa kädestä kiinni tämän maatessa sairaalavuoteella. Siljalle oli todettu vuosi takaperin syöpä, jota vastaan tämä oli taistellut. Siljan joutuessa sairaalaan kaikki Korvisen jäljellä olevat sisarukset olivat tienneet, ettei Silja palaisi enää kotiin. Se tuntui pahalta, Aleksin kurkussa oli iso möykky, jota hän ei saanut nieltyä pois, ei, vaikka kuinka yritti.
”Älä oo noin vakava”, Silja kähisi. ”Mikke parku kun pikkuvauva ollessaan täällä äsken.”
Aleksi hymyili pienesti. Mainittu Mikke oli heidän isoveljensä ja Aleksi saattoi vain kuvitella, miltä tästä tuntui. Mikke oli nähnyt jo heidän vanhempiensa kuoleman, nyt oli Siljan vuoro.
”No niin”, Silja vastasi Aleksin hymyyn. ”Tulihan se hymy sieltä.”
”Me ei selvitä ilman sua”, Aleksi sanoi hiljaa katsoen siskoaan suoraan tämän ruskeisiin silmiin.
”Kyllä te selviätte”, Silja sanoi, ”vaikka ette kyllä varmastikaan yhtä hyvin kun mä en ole pitämässä teitä erossa toisistanne.”
”Kuulostaa siltä kuin me oltais pahempiakin Miken kanssa”, Aleksi naurahti hiljaa.
”Niinhän te olette”, Silja nauroi ja Aleksista tuntui ihanalta kuulla se nauru. Miten Silja pystyi vielä siinäkin hetkessä nauraa? Omalla kuolinvuoteellaan? Sisko oli todellakin vahva. ”Te ootte yhtä täystuhoja molemmat.”
Mä uskon kyllä sen isoveli
Ja uskoisin, vaikka oisit ihan hiljaa
Mun on hyvä olla kun olet vierelläni
Saanhan hetkeksi silmäni ummistaaSilja hymyili Aleksille. Häntä ei pelottanut lähteä, hän oli hyväksynyt sen tosiasian jo vuosi takaperin kun oli kuullut lääkärien diagnoosin. Hän tiesi, ettei Aleksi tai Mikke kumpikaan olleet suostuneet uskomaan hänen lähestyvää kuolemaansa. Siljalle asia oli ollut selvänä jo kauan eikä hän enää pelännyt.
”Kiitos kun oot ollu siinä”, Silja sanoi hiljaa isoveljelleen. Aleksi oli pitänyt hänestä huolta, melkein nukkunut sairaalassa hänen kanssaan. ”Mun on hyvä olla kun sä oot siinä.”
”Totta kai mä oon”, Aleksi sanoi hymyillen vaimeasti. Silja aisti, ettei hymyssä oikeastaan ollut iloa. ”Sä oot mun ainoa sisko.”
Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta,
vaikka joudut tänään yksin lähtemään
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla,
mut älä pelkää, älä pelkää, pikkusisko Aleksia itketti jo nyt, vaikka hän tiesi, että Silja oli vielä siinä. Vuoden ajan sisko oli jaksanut taistella eikä luovuttanut vieläkään, mutta kohtalo oli päättänyt siskon asiat toisin, vaikka tällä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla vielä monta vuotta aikaa. Silja oli vasta kuusitoista, yksi niistä monista nuorista, joiden elämä päättyisi liian aikaisin.
”Älä pelkää”, Aleksi sanoi Siljalle.
”En mä pelkääkään”, Silja sanoi vastaan hymyillen. Kuten aikaisempi Aleksin hymy, myös tämä hymy oli teennnäinen, tekaistu, vailla oikeaa iloa. ”Mä oon hyväksynyt tän jo kauan sitten.”
”Mun tulee ikävä sua”, Aleksi sanoi. ”Niin kauhee ikävä.”
”Mullakin sua ja sun ja Miken tyhmiä vitsejä”, Silja naurahti ja piteli sitten rintaansa tuntiessaan kivun, ”mutta teidän on uskottava, että mun on parempi muualla.”
Äkkiä Aleksi nauroi.
”Muistatko, mitä Mikke sanoi kun sun hiukset leikattiin?” poika tyrskähti huvittuneena ja pilke ilmestyi Siljan silmäkulmaan. Tyttö hymyili ja naurahti.
”Eikös se sanonu jotain siihen suuntaan, että nyt voin toteuttaa unelmani ja tatuoida pääni täyteen niin ku vankikarkureilla?” Silja nauroi ja piteli vatsaansa. Aleksi hymyili.
Pidä kädestäni kiinni isoveli
niin on turvallista nukahtaa
jos en enää nouse sijaltani, tulethan perillä vastaan”Mitä täällä nauretaan?”
Silja kohotti katseensa Aleksin kasvoista ja huomasi toisen isoveljensä, Mikaelin, astuvan huoneeseen. Veljellä oli hänen pyytämää fazerin tavallista maitosuklaata kädessään ja kahvikuppi. Silja hymyili tunnistaessaan tutun keltaisen Pikku Myy kahvikuppinsa, josta hän oli aina kotona juonut kahvinsa.
”Mä sain lekurit ylipuhuttua siihen, että sä saat juoda viimesen kahvis tästä”, Mikael sanoi vaimeasti ojentaen kuppia Siljalle. Silja nousi sängyssään kyynärpäidensä varaan ja Aleksi tuki häntä ja asetteli tyynyjä seinää vasten niin, että Silja oli sopivassa asennossa.
”Kiitos”, Silja sanoi hiljaa.
Laulan sulle tämän laulun pikkusisko
Ja mä toivon, että tuska hetkeksi helpottaa
Sä olet mulle ollut rakkain aina
Nuku hyvin, pikkusisko, hyvää matkaaAleksia satutti nähdä keltainen kahvikuppi Siljan kädessä ja hän muisti samalla ne monet aamut, jotka he olivat yhdessä viettäneet. Hän katseli kun Silja katkaisi suklaalevystä rivin ja tarjosi ensin Mikaelille ja lopulta vielä Aleksille suklaata. Aleksi otti rivin tietäen, että se oli viimeinen kerta kun hän sai siskonsa tarjoamaa suklaata.
”Älkää nyt jooko näyttäkö tolta!” Silja tiuskahti. ”Mä en halua kyyneliä enkä vakavia ilmeitä ja tää on mun kuolinvuode, niin kai mä saan jotain päättää.”
”Huomaatko? Aina yhtä tempperamenttinen pakkaus”, Mikael sanoi kuuluvalla äänellä Aleksille, joka tirskahti uudestaan. Möykky Aleksin rinnassa alkoi hellittää.
”Niin ja kehenköhän oon siinä tullu?” Silja sanoi katsoen vanhempaa isoveljeään. Aleksi tiesi, että hän tarkoitti Mikaelia. Siitä nyt ei ollut epäilystäkään.
”Viethän äidille ja isälle terveisiä?” Mikael kysyi hiljaa siirtäen ruskeita hiussuortuvia Siljan otsalta pois. ”Ja sano niille, että meillä on täällä Allun kanssa kaikki hyvin.”
”Mä vien”, Silja sanoi yhtä hiljaisella äänellä. ”Musta tuntuu, että nyt on mun aika lähteä. Pitäkää mun käsistä kiinni, kumpikin. Mä en halua lähteä yksin.”
”Sä et lähde koskaan yksin mihinkään”, Aleksi ja Mikael sanoivat yhteen ääneen ja katsoivat pikkusiskonsa tuskista vääristyneitä kasvoja. Aleksin omaa tuskaa helpotti hieman se, että siskolla olisi kohta kaikki paremmin kuin hyvin, että tuska hellittäisi kohta. Kumpikin otti kiinni Siljan kädestä, Aleksi oikeasta ja Mikael vasemmasta.
”Kiitos kaikesta”, Silja sanoi katsoen kumpaakin veljeään vuorollaan. ”Mulla oli ihanaa teidän kanssa. Mä rakastan teitä.”
”Mekin rakastetaan sua”, Mikael sanoi hiljaa ja Aleksin kasvoille valui tulikuumia kyyneliä. Silja kääntyi katsomaan häntä suoraan silmiin ja hymyili.
”Ei kyyneliä”, sisko sanoi vaativasti ennen kuin sulki silmänsä.
Emmä pelkää isoveli, taivas pitää musta huolta
Emmä joudu yksin matkaa taittamaan
Vaikka en voi luokses jäädä, taivas onhan määränpäänä
Emmä pelkää, emmä pelkää isoveli
Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta
Vaikka joudut tänään yksin lähtemään
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla
Mut älä pelkää, älä pelkää pikkusisko
Emmä pelkää isoveli, taivas pitää musta huolta
Emmä joudu yksin matkaa taittamaan
Vaikka en voi luokses jäädä, taivas onhan määränpäänä
Emmä pelkää, emmä pelkää isoveli