Nimi: Menetetty toivo
Kirjoittaja: Randomdreamer
Ikäraja: S
Genre: Draama
A/N: Vaihteeksi pitkästä aikaa vähän pitempää tekstiä tänne, eikä pelkkiä raapaleita.
Menetetty toivo
Ulkona satoi. Oli satanut jo monta päivää. Olin kulkenut ties kuinka pitkään kuin sumussa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä olin tehnyt ja miksi. Olin vain varjo entisetä. Tuijotin ulos sateeseen mitään näkemättä. Millään ei tuntunut olevan enää merkitystä. Elämäni oli tyhjää nyt, kun sinä olit poissa.
Nousin ylös harmaasta nojatuolista ja astelin keittiöön. Minua väsytti aivan kamalasti. Kaadoin itselleni lasin vettä ja join sen. En ollut nukkunut kunnolla kuukausiin. Minua pelotti ummistaa silmäni, sillä aina kun tein niin, näin sinut. Saatoin yhä haistaa tuoksusi nenässäni, tuntea hellän kosketuksesi ihollani. Kuulin yhä naurusi korvissani yhtä voimakkaana, kuin jos olisit seissyt vieressäni.
Muistan yhä kuin eilisen sen päivän, jona sinä lähdit taaksesi katsomatta. Todellisuudessa siitä on kolme kuukautta. Olit valittanut pitkään, kuinka en avautunut tarpeeksi mieleni sisäisistä liikkeistä, joten yhtenä päivänä päätin kertoa pääni syvimmät ja synkimmät salaisuudet. Se oli elämäni pahin virhe. Opit, kuinka hullu olen ja päätit, ettet kyennyt elämään tällaisen kahjon kanssa. Käskit minun hoitaa itseni kuntoon ja ottaa sitten yhteyttä. Muistan, kuinka purskahdin epätoivon värittämään, itkunsekaiseen nauruun. Kuinka helvetissä sinä oikein oletit minun hoitavan itseni kuntoon, jos sinä lähtisit lätkimään? Olit elämäni valo, enkä pystynyt kuvittelemaan päivääkään ilman sinua. Silti, vain hetkeä myöhemmin, katsoin loittonevaa selkääsi ikkunasta kyynelten valuessa loputtomana virtoina pitkin poskiani.
Kolme kuukautta ja kaikki tuntui yhä yhtä pahalta kuin alussa. Ei mennyt päivääkään niin, ettet pyörisi mielessäni. Olit sika, oikea kusipäiden kuningas. Ansaitsit kaiken pahan, mitä elämä sinulle mahtoikaan heittää. Halusin sinun kuolevan ja vannoin, etten edes surisi sitä. Tai niin minä yritin itselleni epätoivoisesti uskotella. Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiesin totuuden: Ottaisin sinut takaisin sillä hetkellä, kun sitä vai keksisit pyytää. En edes epäröisi. Rakastin sinua täydestä sydämestäni kaikesta huolimatta. Irti päästäminen tuntui suorastaan mahdottomalta, vaikka olinkin nähnyt todelliset kasvosi.
Ovikello soi ja sai minut hämmentymään. Lähtösi jälkeen olin lopettanut oma-aloitteisen yhteydenpidon ystäviini ja yksi kerrallaan he olivat luovuttaneet suhteeni. Juuri nyt se sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä en halunnut muuta kuin olla yksin. Kuka kumma minua kaipaisi? Empiessäni ovikello soi uudestaan. Hitaasti lähdin kulkemaan kohti ovea. Hiukseni olivat takkuiset ja likaiset. Päälläni oleva mustavioletti verryttelyasu oli saanut osansa ruokatahroista, mutta olin liian laiska pesemään sitä. En ollut sen näköinen, että kehtaisin ottaa vieraita vastaan ja tiedostin sen kyllä hyvin. Lopulta uteliasuuteni voitti. En ollut nähnyt toista ihmistä viikkoon.
Avasin oven tympeä ilme kasvoillani. Kesti hetken, ennen kuin tunnistin ovella seisovan naisen sisareksesi. Yleensä niin elämäniloinen Selma näytti nyt yhtä riutuneelta kuin minä. Päässäni pyöri miljoona kysymystä. Naisen suuret silmät olivat täyttyneet kyynelistä. Mitä oli tapahtunut? Miksi Selma oli täällä? Nainen kaappasi minut lämpimään syleilyyn. Hänen kuumat kyyneleet kastelivat paitani. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään pitkään aikaan halasimme vain toisiamme pitkään eteisessä. Päässäni myllersi, mutta en uskaltanut kysyä. Pelkäsin liikaa vastauksia. Lopulta Selma kertoi itkien, ettei sinua enää ole. Sinut ammuttiin keskellä kirkasta päivää, kuulemma jonkun jengin toimesta.
En saanut henkeä, tai siltä minusta ainakin tuntui. Auoin ja suljin suutani kuin kala kuivalla maalla. Uutinen oli minulle liikaa. Olin tähän asti elätellyt toiveita, että palaisit vielä ovelleni ja voisimme jatkaa siitä mihin jäimme. Olin rukoillut, että vanhenisimme yhdessä, onnellisena. Nyt tiesin, ettei Jumalaa ollut olemassa. Oli vain pahuutta. Rukoilulla ei ollut voimaa ja kaikki jotka siihen uskoivat, eivät olleet vielä saaneet herätystä todellisuuteen. Voi kunpa olisin vielä yksi heistä.
Valahdin lattialle hysteerisesti itkien. Selma laskeutui tasolleni ja veti minut syliinsä. Silloin minä tahdoin kuolla. Miksi millään olisi enää mitään väliä, jos en voisi nähdä sinua enää koskaan. Silloin mieleeni ilmestyi ajatus, joka sai minut entistä sekavammaksi: Lähditkö luotani todellisuudessa vain suojellaksesi minua?
A/N Heittäkää ihmeessä kommenttia ja jos tykkäsitte, käykää ihmeessä tutustumassa aivan toisen tyyppiseen tuotokseen: Multa on tulossa omakustanteena fantasiadraama "Kuolettava salaisuus" - kertoo sukunsa arvostetuimmasta vampyyrintappajasta. Linkki kirjan fb-sivulle:
https://www.facebook.com/romaanikuolettavasalaisuus
