Meren taa
Kirjoittaja: Harsopilvi
Beta: Zug
Ikäraja: S
Genre: Draama
Fandom: Taru sormusten herrasta
Paritus: Paritukseton (tai lukijan halutessa tulkinnanvarainen)
Vastuuvapaus: En omista muuta kuin mielikivutukseni enkä ansaitse tästä kuin kirjoittamisen ilon. Kaikki kunnia upeista hahmoista, maailmasta ja alkuperäisestä tarinasta kuuluu J.R.R. Tolkienille.
Varoitukset: -
Pursi keinui syvänsinisillä aalloilla, auringonsäteiden säihkyessä veden pinnalla haltiaseppien aikojen alussa työstämien jalokivien lailla. Legolas hengitti suolantuoksuista mutta raikasta ilmaa tuulen leikitellessä hänen vaaleilla hiuksillaan. Haltia palasi ajatuksissaan kimmeltäviin luoliin, joita hän oli ihastellut Gimlin kanssa. Aalloilla tanssivat valonsäteet nostattivat mieleen monia muistoja. Legolas katseli kannella torkkuvaa ystäväänsä, miettien, miten vuodet olivatkaan tätä vanhentaneet. Kääpiön parta oli vaalennut hopeanharmaaksi ja iho rypistynyt, mutta haltia tiesi, että kumaraan painuneesta ryhdistään huolimatta Gimli olisi kyennyt vielä käyttelemään kirvestään. Kääpiön sisullaan, ellei muuten. Haltiaprinssin omat kasvot olivat yhtä ajattomat kuin aina, vaikka sydämessään Legolas tunsi yhä kasvaneen kaipuun merelle ja sen takaiseen maahan.
Äkkiä suuri, vaalea merilokki lensi purren ylitse äänekkäästi huutaen, kuin tervehtien matkaajia. Pian sitä seurasi parvi sen ystäviä. Gimli havahtui hereille ja löysi toverinsa tähyilemästä horisonttiin.
”Mitä näet?” kysyi hän kävellessään toisen vierelle.
”Maata”, vastasi Legolas tuijottaen kaukaisuuteen silmillään, joiden sini oli mertakin syvempi. Gimli kurottautui varovaisesti katsomaan laidan yli ja siristi silmiään.
”Minä näen vain vettä”, mutisi kääpiö. ”Mitä muuta näet?”
Haltia katseli hetken ja vastasi:
”Väkeä satamassa, odottamassa.”
Hieman siristeltyään hän osasi vastata tarkemmin, siniset silmät riemusta hymyillen:
”Vanhoja ystäviä, aivan kuin meitä vastassa. He ovat mitä luultavimmin saaneet kuulla tulostamme. Kenties vesi kertoi sen, tai ehkä tuuli kantoi viestin matkassaan.”
Legolas siirtyi muutamalla keveällä askeleella korjaamaan purjetta tuuleen sopivaksi. Siinä puuhastellessaan hän letkautti leikkisästi:
”Kampaa parta, Gimli Glóinin poika. Perillä on meitä vastassa myös valtiatar, jota olet ylistänyt kauneimmaksi kaikki nämä vuodet.”
Kääpiön silmiin syttyi suuren ilon tuike ja hän tunsi lämpimän läikähdyksen sisimmässään. Kolme kultaista hiussuortuvaa, ne hänellä oli yhä hyvässä tallessa. Olivathan ne hänelle jaloja kiviäkin kallisarvoisempi aarre.
”Gimli ystäväni”, sanoi Legolas äänessään haikeutta ja innokasta odotusta. ”Tervetuloa Valinoriin.”