// Alaotsikko: K-11, one-shot, Lyrics Wheel
Lajityyppi: huumori, one-shot, LW
Paritus: hmmm, tulkinnanvarainen!
Ikäraja: K-11
Vastuuvapaus: Jo Rowling omistaa Harry Potter -paikat, -hahmot ja -tapahtumat.
Tiivistelmä: Ron kohtaa seksuaalisen heräämisen vaikeudet ja ilot!
A/N: Mikään, ei yksikään ficci ole minulle ikinä ollut näin vaikea kirjoittaa! Olin moneen otteeseen täysin varma, että tämä on puhdasta sitä itseään, mutta taistelin sen valmiiksi ja itseasiassa pidän lopputuloksesta. Ficin nimi on törkeästi ihaillen lainattu Spring Awakening -musikaalilta, joka käsittelee vähän samoja teemoja. Tämä osallistuu Lyrics Wheeliin ja kappaleen sanat ovat ficin lopussa. Nauttikaa ja jätättehän puumerkkinne jos luette!
/: Siirsin Hunajaherttuasta tänne. Sitä se teettää kun myöhään väsyneenä postaa väärälle osastolle. x)
//: Muokkasin ikärajan oikeaksi!!
Kiitos Arte huomautuksesta!
Kevätherääminen”Ja jos suvaitsette kääntää sivulle 147”, professori Punurmion ääni tuppaantui Ronin tajuntaan ja sai pojan hätkähtämään. ”Näette, että Somnus oli oikeassa väittäessään unien tulkinnan olevan erittäin arkaluontoista ja epäluotettavaa. Hän uskoo kuitenkin muutaman perussäännön pätevän kaikissa alitajunnan aiheuttamissa mielikuvissa: niille on aina perusta yksilön omissa äärimmäisissä tuntemuksissa kuten peloissa ja haluissa…”
Ron nosti päätään takakenosta, muttei viitsinyt vetää jalkoja pois viereiseltä tuolilta. Harry istui pöydän toisella puolella samanlainen hajamielinen ilme kasvoillaan ja söhersi kirjassaan olevalle Somnuksen kuvalle muhkeita viiksiä. Ron olisi matkinut ystäväänsä, ellei hänen kirjansa jokaisella kuvalla olisi ollut jo viiksiä, partaa, hattuja - joista jotkut olivat hävyttömän muotoisia - sekä naurettavan kokoisia aurinkolaseja.
Luokassa oli armottoman kuuma, vaikka kaikki ikkunat olivat avoinna. Ron silmäili luokkatovereitaan ja huomasi heidän heiluttelevan pergamenttiarkkeja kasvojensa edessä ja tuijottaen kaipauksella ulos. Enää kymmenen minuuttia, niin tunti loppuisi. Jotkut katselivat pakkomielteisesti tiimalasia professori Punurmion pöydällä, mutta sen hiekka tuntui valuvan tuskallisen hitaasti, aivan kuin joku olisi sekoittanut siihen Hagridin tekemää tahmatoffeeta.
Ron käänsi katsettaan kohti pöytää, jonka ääressä istui neljä korpinkynsityttöä. Yksi heistä nojasi eteenpäin niin, että hameen yläreunan ja paidan helman välistä pilkisti kaistale vaaleaa ihoa. Se muistutti lumipeitteistä järvenjäätä. Ron nosti kulmiaan ja raapi ohimoaan sulkakynän kuluneella päällä. Tytön vieruskaveri haali pitkiä mustia hiuksiaan poninhännälle ja ikkunasta tulviva valo korosti suortuvien liikettä. Niska vilahti niiden lomassa. Kolmas tyttö kurottautui ottamaan jotain toiselta puolelta pöytää, taipui vasten pöydän reunaa niin että takamus pullisteli kaavun alla.
Ron löysäsi kaulustaan – miksi kesälläkin piti käyttää näitä kirottuja kokomustia kirskuristajia?! Hän katsahti Harryn oikealla puolella istuvaa tyttöä, joka oli avannut kaapunsa kolme ylimmäistä nappia, niin että ikkunalaudalla tähyilevä kiimainen pöllökin olisi huomannut vaon joka muodostui kahden mehevän tissin väliin. Jos siis kiimainen pöllö olisi jostain syystä päättänyt tulla koputtelemaan ennustustornin ikkunaan sen sijaan että olisi mennyt pöllölään, missä se ainakin olisi saanut –
”Ronald Weasley, mitä noin kiinnostavaa Carminan kristallipallossa voi näkyä, ettet kuule kun sinulle esitetään kysymys?”
Ron repäisi katseensa eteenpäin. Harry virnisti toispuolisesti. Punurmio näytti läkähtyvältä pöllöltä, joka odotti, että saisi – äh – odotti vastausta kysymykseen.
”Ai, mitä?” Ron vilkuili Harryä siinä toivossa, että tämä antaisi jotain vinkkiä, siitä mitä oli juuri kysytty. Hän huomasi kuitenkin, että Harry ei ollut kuunnellut yhtään paremmin kuin hänkään ja, että Harryn suunnassa olivat vastassa myös Carminan puseron alle piilotetut Mahtavat Melonit.
”Minä kysyin, viitsisitkö lukea osan unipäiväkirjastasi luokalle”, professori Punurmio sanoi venyttelevällä äänellä ja siirteli huivejaan niskalta käsivarsille.
”Öm, tuota…” Ron katsahti jalkoväliään. ”Miksei Harry lue ensin? Hänellä on paljon kiinnostavammat unet kuin minulla.”
Kun luokka kääntyi katsomaan Harrya, Ron nappasi hattunsa ja sijoitti sen taktisesti syliinsä. Onneksi velhohatut olivat korkeita.
”Me menemme istumajärjestyksessä, sinun vuorosi on ensin”, Punurmio totesi.
”Ööööm, selvä, tuota…” Ron kirosi hiljaa, nosti pergamenttinipun eteensä ja luki: ”Näin unta että olin aamiaisella suuressa salissa. Istuin pöydän ääressä ihmisten keskellä, mutta ruoka ei ollut vielä ilmaantunut pöydälle keittiöstä. Sitten näin kahden kotitontun kuljeskelevan pöydän päällä väittelevän jostakin. Kun ne tulivat lähemmäs, kuulin että he puhuivat ruoista. Toinen sanoi, että se tykkäsi tavallisesta munakkaasta enemmän kuin munakokkelista, mihin toinen totesi että inhosi munaruokia, mutta tykkäsi kuunnella rytmimunan vatkausta kun valmisti munakoisorullia. Kun tontut olivat menneet, ruokaa ei vieläkään saanut ja kaikki alkoivat muuttua levottomiksi. Minun oli todella kova nälkä. Aivan käsittämätön nälkä.”
”Kiitos, öh, Ron. Esimerkissä näkyy selvästi Ronin piilotettu – ” kello soi sillä sekunnilla ja oppilaat keräsivät tavaransa ja ponnistelivat portaikon viileyteen. Ron pyyhki hikeä otsaltaan ja keräsi hätäisesti tavaransa. Hän tunnusteli tilannetta ja totesi, ettei hattua tarvittaisi enää.
~*~
Iltapäivän auringosta piti nauttia juuri näin: Ron ja Harry olivat levittäytyneet pyökkipuun alle juurakon lomaan, shakkilauta oli esillä ja kirjat lojuivat muutaman metrin päässä hylättyinä. Oppilasrykelmiä oli asettunut järvenrannalle - jotkut heittelivät torahammasfrisbeetä suurissa kaarissa, toiset tiputtelivat kurpitsansiemeniä jättiläiskalamarille.
”Ja shakki... matti”, Ron totesi huolettomasti virnistäen samalla, kun hänen lähettinsä potkaisi Harryn kuninkaan ilmaan niin kovalla voimalla, että nappula teki pienen voltin ennen kuin iskeytyi lautaa vasten.
”En ikinä tule paremmaksi tässä”, Harry sanoi päätään pudistellen. ”Olet liian hyvä vastus minulle. Pitäisi kokeilla Hermionea vastaan pelaamista.”
”Se taas olisi sinulle liian helppoa…” Ron nojautui puunrunkoa vasten ja huokaisi. Hän silmäili järvenrannalle pitkäkseen heittäytyneitä vaaleanhohtoisia tyttöjä, joista muutama oli solminut paitansa helman rintojen alle, jotta vatsa ruskettuisi. Harry asettui ystävänsä viereen mutta ilmeestä ei nähnyt, huomasiko hän tämän viipyilevät katseet.
Yksi rannalla paistattelevista tytöistä nousi istumaan ja nappasi aurinkoöljyn käteensä. Hän näytti sanovan jotain muille tytöille. Ron ja Harry kumpikin ojensivat kaulojaan. Tyttö ojensi öljypullon ystävälleen, joka alkoi hieroa sitä hänen selkäänsä. Ron kallisti päätään puolihuolimattomasti vasemmalle suu raollaan. Tytöt vaihtoivat paikkoja, aurinkoöljy vaihtoi kättä. Ron oli varma, että pystyi erottamaan kuinka öljy kiilteli tytön iholla. Kun toinenkin tyttö oli valmis, hän huitaisi pullolla kauempana makaavaa ystäväänsä, joka havahtui leikkimielisenä mutta kostonhimoisena. Tytöt aloittivat sodan, jossa heiteltiin ruohoa ja roiskittiin aurinkoöljyä minkä kerittiin.
Ron ei havahtunut siihen, kun Harry liikahti hänen vieressään, eikä siihen kun Harry sanoi jotain. Kun Hermione vuorostaan korotti ääntään ja sanoi ”Ei se nyt ihan noin kiehtovaa voi olla, Ron”, poika säpsähti takaisin pyökin alle. Hermione oli ilmeisesti juuri istunut heidän seuraansa. Tyttö laski kirjansa alas, riisui päällimmäisen paitansa, jonka alta paljastui valkoinen lyhythihainen kauluspaita. Ron hymähti Hermionen kommentille, mutta huomasi sitten, kuinka kangas myötäili tytön rintoja ja se oli selvästikin kostunut hiestä rintojen päältä.
Hermione yritti setviä hiuksiaan, jotka liimaantuivat hänen niskaansa. ”Mikä Ronia vaivaa?” tyttö kysyi ja katsoi Harrya.
”Ööh…” Harry vilkaisi poikaa. ”Ei mikään tavallisuudesta poikkeava.”
Kun Hermione naurahti, hänen poskillaan käväisi muutama hymykuoppa ja hänen rintansa hypähtivät. Ron pakotti katseensa määrätietoisesti taivaalle ja asetti kämmenensä syliinsä tavoitellen huolettomuutta. Hän nojautui taaksepäin puunrunkoa vasten, katseli puunlehtien läikittämää taivasta, kuinka linnut halkoivat sitä ja kuinka se oli täysin pilvetön. Hän keskittyi kuuntelemaan järven liplatusta ja yritti tasata hengitystään. Tuulen kevyt puhallus kasvoja vasten tuntui rauhoittavan häntä tehokkaasti. Se nousi ja laski. Ron huomasi kuvittelevansa sen keinuksi. Hän antoi silmien painua kiinni. Hän yritti sulkea kaikki äänet – erityisesti rannalla vieläkin hulluttelevien tyttöjen kiljahdukset – korvistaan. Ei tarvinnut painaa sormia korviin, piti vain keskittyä kuuntelemaan ajatuksiaan…
~*~
Hän oli sumuisessa ennustusluokassa – hetkinen!! Eikö hän juuri ollut alhaalla järvellä? Sillä ei ollut väliä, koska juuri sinä hetkenä huoneeseen astui hahmo. Se liikkui arvokkaasti, vähän niin kuin liidellen. Hämy antoi myöten ja hahmo erottui paremmin: siinä oli kymmeniin silkkihuiveihin kietoutunut Sibylla Punurmio. Joissakin huiveissa oli kimaltavia helmiä ja toisiaan vasten heliseviä simpukoita kiinnitettyinä reunoihin, toiset näyttivät tarttuvan naiseen kuin sähköiset hiukset paperiin.
Nainen kaarteli luokkahuoneen etuosassa kasvot poissaolevina. Hän nosteli hajamielisesti käsiään ja niiden liikkeiden mukana sadat helmet ja pienenpienet metallinpalat kilisivät toisiaan vasten.
Ron makasi sohvalla, kuin psykoanalyytikon potilas konsanaan, ja tunsi ilmassa sykkeen. Hän ei tiennyt mistä se tuli, mutta se tuntui voimistuvan alati, yltyvän niin kovaksi, että Ronia alkoi pelottaa, sillä hän ei tiennyt, mitä sen toisella puolella olisi. Ja juuri kun Ron ajatteli hätäisesti, ettei värinä voisi voimistua enää yhtään, se purkautui musiikiksi.
Sibylla alkoi tanssia hallitusti mutta riehakkaasti. Hänen lantionsa pyörittivät ilmaan kahdeksikkoa niin vimmatusti että ne olivat hypnotisoida Ronin. Näytti siltä kuin nainen olisi kamppaillut huivien painoa vastaan. Hän käänteli käsiään suurissa kaarissa ympärillään ja sai yhden huivin lentämään huoneen toiselle puolelle; sen alta paljastui vasen käsivarsi.
Ron tuijotti norsunluunvalkoista ihoa, joka hohti huivien värimyrskystä. Hän tunsi kaulaansa kuristavan ja yritti löyhentää kaulustaan vain huomatakseen, ettei kaulusta ollut - hän oli täysin alasti.
Toinen huivi lensi pois ja nyt molemmat kädet olivat paljaat. Sibylla tanssi melkein silmät ummessa. Näkökyky ei tuntunut olevan hänelle tärkeä juuri silloin vaan kyky heittäytyä musiikkiin. Nainen taivutti yläruumiinsa taaksepäin ja teki ympyröitä käsillään niin että hän muistutti tuulimyllyä noustessaan takaisin pystyyn. Muutama nopea edestakainen liike vatsalla ja sen ympärille kiedottu huivi hulmahti lattialle. Ron tunsi kiihottuvansa ja yritti parhaansa mukaan ajatella jotain tylsää ja epäkiihottavaa kuten Dumbledorea, hämähäkkejä ja kylmää kaurapuuroa, mutta sitten hän huomasi harmikseen, ettei hän pystynyt pitämään mielessään muuta kuin tuon huumaantuneen naisen keinuvan kehon.
Nyt Sibylla oli noussut pulpetille aivan Ronin eteen ja pyöritti siellä lanteitaan nostaen hitaasti käsivarsiaan ylemmäs aivan kuin hän olisi palvonut jotain. Kun kädet saavuttivat lakipisteen, rinnan ympärillä ollut sininen huivi valui arvokkaasti pulpetin päälle, mistä Sibyllan siro varvas työnsi sen lattialle. Ron oli henkäissyt huivin irrotessa Sibyllasta, mutta hän huomasi, että rintojen peittona oli vielä toinen, punainen huivi. Nyt Sibylla teki aaltoja vatsalihaksillaan niin, että napa tanssi lantiota verhoavan huivin yläpuolella iloisesti kuin rantapallo. Yksi terävä liike ja lantioltakin valahti huivi pulpetille.
Ron alkoi tuntea olonsa epämukavaksi. Hän halusi, kaipasi, tarvitsi,
janosi purkautumista. Mutta siinä oli hänen opettajansa! Ronista tuntui kuin hän olisi seissyt huoneen ikkunan äärellä, ja maa monta kymmentä metriä alempana olisi huutanut hänelle ”hyppää, hyppää, tiedät että tahdot!” Mutta Ron sulki silmänsä ja hengitti hetken syvään. Kun hän avasi ne, Sibylla oli aivan hänen vieressään keikuttamassa nyt vain yhden huivin peittämää takapuolta. Eikä yksi huivi ollut tarpeeksi, sillä sen läpi näkyi muotoja. Ron nielaisi. Hän tunsi lihastensa jännittyvän.
Sitten Sibylla kääntyi poispäin Ronista ja riuhtaisi molemmat sekä ala että ylävartalon peittona olleet huivit pois ja Ron huomasi kykkivänsä siinä ikkunan laudalla valtava erektio jalkojensa välissä ja maa huusi ”Hyppää, hyppää!” ja Ronin ainoa pelko kun hän ponnisti oli että hänen peniksensä lävistäisi maanpinnan –
~*~
Harry tökki häntä kylkeen ja sanoi jotain. Kun Ron avasi silmänsä, hän ei aivan saanut tarkennettua katsettaan mihinkään kohteeseen. Hetken hän vain makasi liikkumatta silmät selällään. Sitten kun hän tiesi katsovansa taivasta, makaavansa yhä pyökkipuun alla jalat harallaan, hän kohottautui istumaan.
”Mennään syömään, Ron! Minulla ja Hermionella on kamala nälkä”, Harry sanoi, keräili kirjojaan ja vilkuili Ronia.
Ron otti kirjapinonsa ja nousi seisomaan. Äkillinen nousu sai hänen näkönsä sumenemaan hetkellisesti. Hän katsoi kirjojaan, yritti keskittyä niiden painoon ja tuntuun ja vetää itsensä kuosiin.
”Jätit muuten kait unipäiväkirjasi ennustusluokkaan, koska en löytänyt sitä kun Hermione halusi lueskella vähän”, Harry huikkasi olkansa yli.
Ron löi kämmenensä otsaansa vasten. ”Ai hitsi, parasta varmaan hakea se heti…”
”Me pidetään sinulle paikkaa!”
~*~
Ennustustorni oli aivan yhtä tunkkaisen ja läkähdyttävän kuuman oloinen kuin aiemmin. Ron raotti ovea ja arvioi nopeasti, oliko luokassa ketään. Sitten hän harppoi tyhjään huoneeseen, paikansi päiväkirjansa lojumassa pulpetilla ja kaapi sen pergamenttilehdet käsiinsä. Kun hän sai työnnettyä ne kirjapinon väliin kainaloonsa, hänen takaansa kuului kolahdus.
”Ohhoh, onpas täällä kuuma! Ai, Weasley, huomasitkin unohtaneesi päiväkirjasi, hyvä. Ajattelin jättää sen siihen kun näin, että tulisit kuitenkin ennen pitkää hakemaan sitä”, professori Punurmio oli kävellyt huoneen ainoan avattavan ikkunan luo, avannut sen ja laittanut salvan kiinni. Sitten hän sormeili huivejaan ja vetäisi yhden niistä pois harteiltaan. ”En ymmärrä tätä kuumuutta. Mikään ei auta. Aivan kuin sisäinen silmäni olisi tulessa”, Punurmio katsahti Ronia, joka näytti kuin olisi tukehtumaisillaan. ”Oi, älä pelästy poika! Ennustajat sanovat niin kuin tarkoittavat, että he ovat läkähtymäisillään.” Sitten hän otti toisen huivin pois.
Ron juoksi luokasta porraskäytävään, harppoi portaita kaksi kerrallaan eikä pysähtynyt ennen kuin oli saavuttanut tyrmien kolkon, haisevan viileyden.
Jari Sillanpää - Huntujen tanssi
Seitsemän silkkisen hunnun
Vartalon peittävän nään
Soittoon ja tanssiin niin viettelevään
Kuin noiduttu kiinni mä jään
Rumpu luo syntisen tunnun
Lannetta piiskatessaan
Rytmiin palavaan,
Ja katsomaan jään,
Kun huntujen leijuvan nään
Polttaa tämä huntujen huuma
Kuin laava tulikuuma,
Vai untako nään,
Unta jota toivoinkin salaa?
Polttaa tämä huntujen huuma
Kuin laava tulikuuma
Sen valtaan mä jään,
Siinä koko sieluni palaa
Viimeinen huntu vain peittää
Vartalon notkeuden,
Lanteiden kaariisi kietoutuen
Nään melkein jo lävitse sen
Aiotko huntusi heittää?
Päättyvän tahtoisi en
Tanssin tulisen,
Kun toiveeni on
Sun piinasi loppumatonKommentit ovat edelleenkin elämäni sokeri!
