Heips!
ansku1: Kiitoksia paljon kommentistasi! Arvasin, että lähes suorastaan haukot henkeäsi tämän idean takia. Onneksi et kuitenkaan vielä repinyt hiuksia päästäsi! Joo, koitin taas vähän erilaista lähestymistapaa kaikin puolin. Dialogi on aina vähän vaikea aloitustapa -siksi käytänkin sitä harvoin. Hii, lueskele kakkososa ja kommentoi mieluusti sitäkin!
A/N: Päätösosa saapuu nyt, kuten oli luvattu. Kyllä, tässä luvussa viimein päästään asian ytimeen, kun tunteet paljastuvat molemmin puolin ja draamaa sekä hersyvää huumoria on tietenkin myös luvassa perinteiseen tapaan.
Kuitenkin, vähän erilaista Teddy/Victoirea tällä kertaa. Kommentoikaas?
~ Siunsäe kiittää
________________________________________________
Toinen luku Enkeli
Tuijotimme toisiamme pysähtyneesti. Tyttö näytti pohtivan samaa kysymystä kuin minä, enkä sillä hetkellä täysin ymmärtänyt, miksi. Tajusin vain, että tilanne oli käynyt jo niin ahdistavan hölmöksi, että jommankumman olisi pakko pian keksiä sanottavaa. Jumalainen enkeli päätti onnekseni tehdä aloitteen.
”Hei?” hän aloitti varovasti ja tervehdykseen liittyi kysymys.
”Hei”, vastasin, mutten tiennyt mihin kysymykseen vastaisin ensiksi.
Tyttö katsoi minua kulmat kurtussa. Hänen huulensa puristuivat tiukemmin yhteen hänen miettiessään jotain. Sitten hänen kulmansa kurtistuivat vielä lisää, kun hän kysyi empien:
”Et kai
sinä vain ole Teddy Lupin?”
Hätkähdin. Kuinka hän tunsi minut? Ja samalla kun olin lausunut kysymyksen mielessäni, tajusin sen. Ei tämä voi olla totta. Otin salaa tukea sängynreunasta.
”Oletko sinä
Victoire?”
Eikä tytön tarvinnut vastata mitään ääneen, sillä tunnistin hänet samalla hetkellä. Mielessäni pyöri vain yksi kysymys:
Kuinka enkeli voi olla yhtä aikaa korppikotka?Victoire nyökkäsi kiharat heilahtaen. ”Oletpas sinä muuttunut... eduksesi jopa”, hän tunnusti, eikä saanut silmiään irti minusta.
En ymmärtänyt, mistä kohtaa olin hänen mielestään muuttunut. Olin tietysti kasvanut jonkin verran joulun jälkeen. Tarkemmin ajatellen olin toki kesällä saanut rusketusta ja värjännyt ja leikkauttanut tukkani. Lisäksi olin innostunut lomalla kuntoilemaan enemmän ja luopunut vanhoista silmälaseistani. Kaverini olivat opettaneet loitsun, jolla näkökykyni parani tilapäisesti normaaliksi, enkä siksi tarvinnut laseja kuin lukiessani. He olivat sanoneet, että näytin tyylikkäämmältä ilman.
Ja ehkä he olivat oikeassa... Mutta mikään mahti ei muuttanut sitä totuutta, etten minäkään saanut silmiäni irti
hänestä. Hän oli tyrmännyt minut täysin, ei ainoastaan ulkonäöllään vaan joka ikinen pieni muutos hänen käyttäytymisessään oli tehnyt minuun vaikutuksen. Se ärsyttävä kiusankappale oli poistunut hänestä, kuin murtunut kirous, ja tilalla oli nyt aikuistunut naisenalku. Sitä oli aika vaikea käsittää, kuten hänen seuraavia sanojaankin, sillä olin ajitajuisesti valmistautunut taisteluun.
”Teen sinulle tilaa vaatekaapistani... Voit levittää tavaroitasi, jos haluat”, hän sanoi ja pakeni yhden korkean puukaapin luo. Katsekontaktimme särkyi, ja hän alkoi tyhjentää kaapin sisältöä.
Hätkähdin ja jatkoin oman laukkunu purkamista yrittäen vaikuttaa normaalilta. Tosiasiassa käteni hikosivat ja sydämeni hakkasi aivan liian lujaa.
Pian Victoire sai työnsä tehtyä ja hän siirtyi viereiseen kaappiin, josta hän nosti ulos lyhyen, tumman mekon ja mustat tossunmalliset juhlakengät. Vedin henkeä. En osannut kuvitella, miltä hän näyttäisi mekossaan. Harmikseni hän ei vaihtanut vaatteita huoneessaan -
ei tietenkään!- vaan meni ovelle puristaen mekkoa ja kenkiä omistavasti sylissään.
”Menen vaihtamaan vaatteet tuonne”, hän viittoili epämääräisesti oven toiselle puolelle, ”ja sitten menen kattamaan pöydän Fleurin kanssa... Tule alakertaan, kun olet valmis.”
”Joo”, vastasin hölmösti ja yritin hymyntapaista.
Victoire salli minullekin varovaisen hymyn ennen kuin katosi ulos huoneesta.
Hänen mentyään vedin syvään henkeä. Minun oli pakko istahtaa lattialle. Mietin, mitä ihmettä olin muka äkillisesti alkanut tuntea Weasleyn sukuhaaran pirullisinta tyttöä kohtaan. Hänen hiuksensa olivat jotain niin taivaallista...
Lopeta, Teddy! Sinä et pidä hänen hiuksistaan. Sinä inhoat jokaista ihohuokostakin hänessä. Mitä vain muuta maailmassa voi tapahtua, mutta sinä ET missään tapauksessa ole ihastunut häneen. Et todellakaan. Et ole ihastunut Victoire Weasleyhin.
Mutta vaikka kuinka ruoskin itseäni mielessäni, kurittomat ajatukset Victoiren kauniista hiuksista ja silmistä sekä tieto, että hän oli juuri vaihtamassa viereisessä huoneessa vaatteitaan saivat poskeni punoittamaan. En vain saanut poistettua hänen kuvaansa pääni sisältä. Hassua, että vain muutama minuutti sitten olisin ilomielin taikonut hänestä rotan.
Tonight she will knock me out
Baby tonight I'm out of controlSaavuin juhannusillallisille, kun Ginny oli tullut pyytämään minut alakertaan. Hän oli käyttäytynyt kumman merkitsevästi, enkä ymmärtänyt millään, mistä hänen silmäniskunsa ennen pöytään istumista johtui. Kumpa vain olisin silloin tiennyt, kuinka nopeasti naisten puskaradio kulki. Tajusin etsiväni Victoirea katseellani heti, kun istahdin alas pitkään ruokapöytään. Paikalla olivat jo Bill, Fleur, Harry, Ginny, Ron, Hermione, heidän lapsensa, sekä Molly ja Arthur. Mutta Victoirea ei näkynyt missään. Bill kyseli, millaisia toisiksi viimeisen koulukevääni todistuksen numerot olivat olleet. Vastailin hänelle hajamielisesti, odottaen kuitenkin koko ajan Victoirea saapuvaksi.
Lopulta portaat narahtivat, ja käännyin salamana katsomaan niiden yläpäähän. Ensin tulivat mustat, kiiltävät tossut, sitten pitkät sirot sääret ja niiden jälkeen koko loppu Victoire Weasley. Hän oli pukeutunut juuri siihen pikkumustaan mekkoon, joka mukanaan hän oli poistunut huoneesta. Mekko istui hänelle valtavan hyvin ja hänen aiemmin niin kurittomat kiharansa olivat kuin olivatkin talttuneet kauniille letille, joka laskeutui hänen niskaansa myöten aina eteen rinnalle asti. Tuijotin häntä mykistyneenä. Silloin hän katsoi minua ja väläytti minulle upean, ujon hymyn. Spontaanisti hymyilin hänelle takaisin, mutten sanonut mitään. Fleur puolestaan sanoi.
”Siinähän sinä olet! Olemme jo odottaneet 'urjan kauan sinua. Vici, ole 'yvä ja istu Ted-serkkusi viereen.”
Hätkähdin Fleurin sanoja ja katsoin viereeni. Oikealla puolellani todellakin oli pöydän ainoa tyhjä tuoli. Vilkaisin vaistomaisesti vastapäätäni istuvaa Ginny-tätiä, joka virnisti minulle tietäväisesti. Tuijotin häntä silmät suurina. Naiset olivat omasta mielestään joskus niin raivostuttavan tietäväisiä. Mulkaisin häntä varovaisesti, mutta muuta en ehtinyt tehdä, kun Victoire jo saapui vierelleni. Nousin nopeasti ylös, niin että koko pöytä heilahti. Nolona tarjosin tytölle viereistä istuinta. Hän hymyili hiukan rohkeammin ja istuutui alas. Samalla hän sipaisi käsivarttani, ja tunsin sähkövirran kulkevan läpi kehoni. Hän teki sen varmaan tahattomasti, ja olinkin hyvin ärsyyntynyt itselleni siitä, että sallin moisien tunteiden vyöryvän ylitseni. Tartuin haarukkaan, ja puristin sitä turhautuneena.
Ruoan jälkeen vaihdoimme vapaalle ja siirryimme koko porukka viettämään aikaa ulos helteiseen kesäiltaan. Mökin edustalta avautuva meri onneksi viilensi tuulellaan mukavasti. Victoire oli ruuan jälkeen kipaissut yläkertaan vaihtamaan taas vaatteitaan rennompiin, ja pian hän saapuikin mökin ovesta lyhyet shortsit ja vaalea toppi yllään. Räpytin silmiäni ja revin katseeni äkkiä irti hänestä. En ehtinyt nähdä, kuinka hänen katseensa viiletti ylitseni päästä varpaisiin.
”Hei! Pelataanko rantalentokaatoa?” James kysyi meiltä nuoremmilta. Tytöt nyökyttelivät hyväksyvästi.
”Minä haen luudat!”, punatukkainen pikkupoika Louis ilmoitti ja kipaisi matkoihinsa.
Rantalentokaatoa pelattiin muuten samalla lailla, kuin jästien rantalentopalloa, mutta pallona on kaato ja pelaajat lensivät luudilla. Pisteen sai aina, kun onnistui upottamaan kaadon maahan vastapuolen verkon yli. Minä sain vanhanmallisen luudanvarren, Nimbus 2000:n, mutta se kävi minulle paremmin kuin hyvin. En ollut mikään huippulentäjä, mutta pelaaminen oli aina hauskaa.
James huispausjoukkueen kapteenina jakoi tottuneesti joukkueet. Minä, Loius, Rose ja Lily olimme ensimmäisessä joukkueessa ja Victoire, James, Albus ja Hugo olivat toisessa. Meidän ei auttanut valittaa, että joukkueessamme oli kaksi tyttöä, sillä Lily oli todennäköisesti parempi huispaaja kuin me kolme yhteensä. Hänellä oli samoja geenejä kuin veljissään, ja hän pelasikin nuorimpana pelaajana etsijää Rohkelikon joukkueessa.
Nousimme luudillemme ja Victoire asettui verkon toiselle puolelle, aivan vastapäätä minua. Hän katsoi minua intensiivisesti. Minulla ei ollut mitään hajua, kuinka taitava lentäjä Victoire mahtoi olla, mutta olin varma, että jos hän jatkaisi tuijotustaan, pelistäni ei tulisi yhtään mitään.
”Aloitetaan! Eka kierros”, James julisti ja nakkasi kaadon ilmaan.
Lily syöksyi heti sen kimppuun ja nappasi sen nopeampana kuin kukaan muu. Sitten hän salamannopeasti tamppasi sen rantahiekkaan, aivan vastapuolen verkon eteen.
James vilkaisi siskoaan murhaavasti ja poimi kaadon maasta.
Lily vain virnisti. ”Pitää olla nopeampi, kuten sinä aina sanot treeneissä.”
Mietin vain, kuinka monet kerrat sisarukset mahtoivat ottaa yhteen koulun huispaustreeneissä.
Tappion korventama James heitti kaadon uudelleen ilmaan ja tällä kertaa Lily ei ollut yhtä nopea ja kaato meni vastapuolelle. Siitä alkoi kiivas kaadon pallottelu ja syöttely. Syöksyin innoissani mukaan. Victoire lensi sivusilmäkulmassani. Hän vaikutti tietävän mitä teki. Eikä aikaakaan, kun Loiuksen upotusyritys epäonnistui, kun Victoire nappasi kaadon pyörähtämällä luutansa ali juuri ennen kuin pallo kosketti hietikkoa. Katsoin tyttöä ihaillen. Hän muistutti entistä enemmän enkeliä lentäessään luudanvarrellaan meri taustallaan. Sitten muistin olevani pelissä ja lensin hänen eteensä torjumaan tulevan iskun. Hän tuli aivan kiinni verkkoon ja kohtasi katseeni silmät palaen. Se katse oli haastava, keskittynyt, ja kihelmöivän pyörryttävä. Lensin vielä lyhyen matkan edemmäs, ja kehomme lähes koskettivat toisiaan. Unohdin hetkeksi muut ympäriltämme. Silloin hän kumartui kuiskaamaan minulle jotain:
”Haluatko tämän kaadon?”
Ja hän sai minut sanoillaan hämilleen. Jäin sekunnin sadasosaksi pohtimaan sanojen merkitystä, ja silloin hän iski. Hän heitti kaadon suoraan maahan vasemmalle puolelleni. Olisin voinut estää sen, mutta sen sijaan horjahdin ja menetin tasapainoni. Suistuin kaadon perässä luudaltani ja tömähdin maahan.
”Teddy, älä ole herrasmies”, Albus kuittaili vastapuolelta nauraen.
”Hienoa, Vici!” James kehui.
Nousin nolona ylös puistellen hiekkoja housuistani. Sitten noukin kaadon ja maahan pudonneen luutani ja lensin takaisin muiden luo yläilmoihin. Mennessä mulkaisin Victoirea loukkaantuneesti. Hän vain katsoi minua ilmeellä, jota en osannut lukea.
”Tilanne on viisi-kuusi, meidän hyväksi. Eiköhän siinä sitten ollut jo tarpeeksi harjoituskierroksia, joten aletaanpa pelata oikeasti!” James kannusti ja näytti unohtaneen tyystin, ettei ollut valmentamassa huispausjoukkuetta, vaan pelailemassa rennosti kavereidensa kanssa.
Lily ja Albus vaihtoivat tietäväisiä katseita puistellen päätään. Minä kohotin kaadon ilmaan ja viskasin sen vastapuolen kentälle. Tällä kertaa heitin Victoirelle haastavan katseen. Ja taistelu oli taas käynnissä.
Tonight I will start the FIGHT
I wanna see the passion burning in her eyesIllalla keräännyimme kaikki grillille paistamaan makkaraa. Katselimme merta ja taivasta, joka oli värjäytynyt vaaleanpunaiseksi sen yläpuolella. Syötyämme 'vanhemmat' ja kaikista nuorimmat siirtyivät Simpukkamökkiin nukkumaan, mutta minä, Victoire, James, Albus, ja Rose jäimme vielä istuskelemaan rantahietikolle nuotion lämpöön.
Albus, James ja Rose pelasivat korttia keskenään vähän väliä toisiaan kiivaasti läpsäytellen. Minä taas en ollut kuollaksenikaan saanut mielenkiintoani irrotettua vieressäni istuvasta tytöstä. Victoire oli aiemmin valittanut ilman kylmyyttä ja istui nyt harmaaseen huopaan kääriytyneenä heilutellen varpaitaan nuotion loimussa. Varkain mieleeni hiipi ajatus, että olisin voinut ottaa hänet kainalooni lämmittelemään. Katselin häntä ajatuksiini unohtuneena. Melkein säikähdin, kun hän yhtäkkiä kääntyi katsomaan minua silmät tuikkien nuotion liekkien valossa.
”Miksi katselet minua?” hän kysyi hiljaa, täysin värittömällä äänellä. Hän ei ollut vihainen, ei huvittunut, eikä kummastunut. Hän oli vain kysynyt puhtaan kysymyksen.
Säpsähdin ja yhtäkkiä tunsin oloni tukahduttavan kuumaksi. En löytänyt heti vastausta.
”Olet katsellut minua koko päivän”, hän jatkoi edelleen yhtä neutraalisti.
”Niin olen”, tunnustin viimein.
Victoire katsoi minua tutkimaton ilme kasvoillaan. Tajusin, etten enää nähnyt hänessä häivääkään ällöttävyyttä. En ollut kuullut koko päivänä yhtäkään nenäkästä kommenttia hänen suustaan. Hän oli mielestäni aidosti kaunis ja viehättävä. Kunpa vain voisin sanoa sen hänelle...
Victoire vaihtoi asentoa. En nähnyt, oliko hän vaivautunut. Sitten hän alkoi pyöritellä hiekkaa varpaillaan. ”Minäkin olen katsellut sinua”, hän sanoi katse varpaissaan.
Tuijotin häntä hölmistyneenä. Jamesin ja kumppaneiden äänekkään korttipelin äänet voimistuivat entisestään.
”Oletko?” kysyin.
”Joo... Ja olen ollut itselleni raivoissani siitä koko päivän”, hän sanoi, eikä vieläkään katsonut minuun.
Sisälläni leimahti toiveikas liekki.
Miten tämä on mahdollista? Hänhän vihaa minua.Ja kuin olisi kuullut kysymykseni, hän sanoi: ”Teddy, en minä sinua vihaa.”
Hätkähdin. ”En minäkään sinua.” Nielaisin.
”Olet kaunis.”
Victoiren kasvoille kohosi ujo hymy ja nyt hän katsoi minua. Hänen sirot poskensa punoittivat hiukan. ”Ja sinä näytät
oikeasti hyvältä. Mitä sinulle on oikein tapahtunut?”
”Samaa voisin kysyä sinulta”, sanoin oitis.
Victoire punastui taas. ”Minä... minä kai olen tajunnut, kuinka itsekäs, näsäviisas ja lapsellinen olin ennen”, hän sanoi ja puisteli kiharoitaan, ”enkä halua olla sellainen enää.”
”Et olekaan.”
Hän naurahti. ”Etkä sinäkään ole enää yhtä tylsä, kuin silloin. Sinulla oli vain koulukirjat ja ne silmälasisi.”
Hieroin niskaani vaivautuneena. ”Saattaahan se olla noinkin...”
”En meinannut tunnistaa sinua aamulla. Olet ihan joku tuntematon velho nyt.”
”Ehkä jäljellä ovat ne hyvät puolet?” ehdotin toiveikkaana.
Hän iski silmää. ”Saattaa hyvinkin olla.”
”Mistä tiedät?”
”Hmm... Taidanpa ottaa selvää”, hän sanoi ja nojautui minua kohti.
Ja ennen kuin tajusinkaan, hänen kasvonsa olivat aivan lähellä minua, ja hänen huulensa koskettivat huuliani kevyesti. Suljin silmäni ja tunnustelin hänen pehmeiden huultensa leikkiä omillani. Väristys kulki läpi kehoni. Silloin, aivan liian pian, huulten hivelevä kosketus katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Avasin silmäni ja näin Victoiren vetäytyneen takaisin istumaan viereeni. Silloin muistin toisten läsnäolon ja käännyin hädissäni katsomaan peläten, että he olivat nähneet äskeisen kohtauksen. Huokaisin hitaasti huojennuksesta, kun näin heidän syventyneen edelleen korttipeliinsä, Jamesin istuessa selkä meihin päin. Sitten käännyin takaisin Victoiren puoleen.
Hän katseli minua leikkimielisesti. Silti näin intohimon palavan hänen silmissään kilpaa nuotion liekkien kanssa. Olisin halunnut vetää hänet lähelleni ja koskettaa hänen silkkisiä hiuksiaan, pyytää anteeksi sitä, että olin kutsunut häntä idiootiksi joskus kauan aikaa sitten. Hän oli todellakin kaikkea muuta. Kiinnostuin vain harvoin kenestäkään. Epäonnea tai ei, mutta olin auttamattoman ihastunut häneen.
”Mitä on mielessäsi?” kysyin hiljaa, yrittäen pitää värinän poissa äänestäni.
”Jotain aivan liian rietasta”, hän paljasti, ja sai vatsanpohjani sisällön vaihtamaan paikkaa.
”Älä. Kerro. Sitä.” varoitin häntä, sillä samantyylisiä ajatuksia oli alkanut pyöriä myös omassa päässäni.
”En kerrokaan. Koska tämä ilta ei todellakaan ole oikea aika sille.”
Olin hetken hiljaa ja yritin tasoittaa jyskytystä pääni sisällä. Tuntui, kuin sydämeni olisi äkisti pompannut sinne. ”Meidän pitäisi tutustua... ihan oikeasti tutustua”, sanoin.
”Olet jo toista kertaa oikeassa. Et siis todellakaan ole se sama Teddy, jonka tunsin joskus aiemmin”, hän vitsaili ja hivuttautui lähemmäs minua.
Niinpä me tutustuimme. Juttelimme läpi monet kiinnostuksenkohteemme, lempiaineemme ja ystävämme. Jossain vaiheessa kiersin käteni Victoiren kapean lantion ympärille, eikä hän onneksi pistänyt pahakseen, vaan nojasi päänsä olkapäätäni vasten.
”Aika surullista, ettet saanut tuntea vanhempiasi”, Victoire sanoi, kun puhuimme vanhempieni Remuksen ja Nymfadoran kuolemasta. Hän kiersi hitaasti sormiaan minun sormieni ympärille.
”Niin... Mutta oikeasti olen aika onnellinen. He kuitenkin kuolivat sankareina. Heidät muistetaan aina. Kaipaan heitä usein, mutten kuitenkaan koskaan ole joutunut olemaan yksin”, sanoin ja katselin yhteen kiertyviä käsiämme ajatuksissani.
Yötön yö oli lopulta hämärtynyt. Kello oli reilusti yli puolen yön. Jossain vaiheessa kolme kortinpelaajaa viimein lopettivat pelinsä ja palasivat seuraksemme nuotion ääreen. Me saimme heiltä osaksemme kummastuneita ja
erityisen merkitseviä katseita sekä kommentteja. Jostain syystä en ollenkaan ahdistunut heidän sanoistaan. Me molemmat vain hymähtelimme kevyesti heidän kiusoittelulleen. Istuskelimme vielä aika kauan ulkona, kunnes viimeinenkin halko oli poltettu. Sitten väsymys vei voiton ja raahauduimme takaisin Simpukkamökkiin, kukin taholleen. Kiipesimme portaat ylös Victoiren kanssa ja laahustimme hänen huoneeseensa. Kaikesta huolimatta menimme nukkumaan omiin sänkyihimme huoneen eri laidoille. Koskaan ei tiennyt, kuka tulisi herättämään aamulla.
I will get her vile
Gonna wrestle with her till the morning lightSeuraavana päivänä minä ja Harry perheineen olimme tekemässä lähtöä. Matka-arkut olivat valmiina alakerrassa, odottaen enää loitsua, joka lähettäisi ne suoraa päätä omistajiensa koteihin. Ronin perhe halasi minua vuoron perään ja toivotti perinteisesti hauskaa loppulomaa ja menestystä viimeisen vuoden opintoihin. Sama toistui Billin perheen kanssa.
Lopuksi Victoire tuli luokseni ja kosketti ohimennen rintaani. Kosketus ei kuitenkaan jäänyt minulta huomaamatta. Olimme koko päivän olleet lähekkäin, ja välillä olimme kadonneet nurkan taakse vaihtamaan salaisia suudelmia. Olin varma, ettei kukaan tiennyt mitään edellämainituista tapahtumista, mutta vilkaistessani Ginnyä näin hänen kasvoillaan erityisen tietäväisen ilmeen. Hän katsoi minua ja iski silmää. Käänsin katseeni pois järkyttyneenä. Mikä ihmeen oma taika naisilla oikein oli? Ginnyllä erityisesti oli aina ollut jokin erityinen kyky ennustaa kaikki suhteisiin liittyvä ennalta. Olisi pelottavaa olla hänen kanssaan naimisissa.
Kaikki kunnioitus Harrylle. Victoire tarttui salaa käteeni. Hänen hiuksensa olivat nyt huolettomalla nutturalla päälaellaan. Olisin halunnut tarttua kiinni nutturaan ja suudella häntä, mutta taltutin ajatukset ennen niiden muuttumista teoiksi.
”Kirjoita minulle”, hän sanoi puristaen kättäni.
”Osta uusi pöllö.”
Hän nauroi. ”Se puree vain, jos käsken sen tehdä niin.”
”Älä käske.”
”En, jos olet kiltisti.”
Pyöräytin silmiäni.
Hän virnisti ja tökkäsi minua kylkeen kynnellään. ”Muista pitää mielessäsi, että minun kanssani on helppo aloittaa tappelu.”
Haroin otsatukkaani. ”Olen jo koettanut, eikä se tosiaan kannata.”
Victoire hymyili lämpimästi. ”Nähdään pian.”
”Nähdään”, sanoin ja pakottauduin irrottamaan otteeni enkelini kädestä. Annoin hänelle vielä viimeisen haikean hymyn ja mietin mielessäni, kuinka kesä kului aivan liian nopeasti. Olisin halunnut jakaa hänen kanssaan vielä niin monia yhteisiä nuotioiltoja, kahdestaan.
Kävelin hieman pettyneenä oviaukolle. Saapuessani Ginnyn luokse kohtasin hänen omahyväisen tyytyväisen katseensa.
”Hienoa, Teddy”, hän kehaisi iloisesti.
Katsoin häntä kysyvästi.
”Minun puolestani saatte ensi jouluna asua eri huoneissa. Onnistuitte viimein
tulemaan toimeen keskenänne”, hän sanoi virnistäen erittäin tyttömäisesti.
Kohotin kulmiani yllättyneenä. Sitten tajusin vitsin ja naurahdin huvittuneena.
Niin kummallista kuin se olikin, kaiken sen taistelun jälkeen, en välttämättä enää halunnutkaan eri huoneisiin hänen kanssaan.
