Nimi: Mannerheiminviinassa
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Tuntematon sotilas
Genre: Ficletsarja. Yleishupia, hahmotutkielmaa ja hiukan perisuomalaista melankoliaa.
Ikäraja: k11
Parituksia: on, muttei pääosassa
Varoitukset: Puhutaan hiukan sodan kauhuista ja siihen liittyen canonisista hahmokuolemista
Yhteenveto: Niin kuin kaikissa kunnollisissa suomalaisissa taideteoksissa, on Tuntemattomassa sotilaassakin omistettu kokonainen luku sille, että päähenkilöt vetävät perseet. Sitten käy niin kuin monesti kännissä käy – lauletaan, tanssitaan, äijäillään ja muistellaan menneitä ja niitä tovereita, jotka eivät syystä tai toisesta ole paikalla. Joku alkaa riehua, joku voi pahoin, joku sammuu ja jotkut puhelevat keskenään syntyjä syviä. Ja toki on joku, joka ei juo, koska ei tahdo juoda, tai vaihtoehtoisesti siksi, että velvollisuus estää. Ja joku, jolta jää koko bilepäivä välistä ja joka saa kuulla parhaista kommelluksista vasta jälkikäteen. Kyllä pelkästään tämän takia tästä penteleen teoksesta on kolme elokuvaa ja tv-sarjasovitus.
Vastuunvapaus: Tuntematon sotilas on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään. Myöskään murteiden paikkansapitävyydestä en mene takuuseen. Jotkin repliikit ovat suoraan alkuperäisteoksesta.
A/N: Osallistuu ficletkolmesataseen (sanat ja sanamäärät osien alussa), FinFanFuntonniin (sanalla 868
sotamies) sekä albumihaasteeseen Juice Leskinen & Coitus Intin kappaleella Kuopio tanssii ja soi, jonka voi kuunnella vaikkapa
YouTubesta tai
Spotifysta.
Tässä on iloisesti sekoitettu keskenään Tuntemattoman sotilaan, Sotaromaanin, 1985 elokuvan ja 2017 elokuvan/tv-sarjan juttuja. Varsinaista päähenkilöä ei ole, vaan jokainen osa on yhden hahmon näkökulmasta. Tarina etenee kohtalaisen kronologisesti bileiden aatosta dagen efteriin. Ja vaikka tässä ei shipit varsinaisesti ole pääpointti, niin musta on ehdottoman tärkeää että kaikki tiedätte että minun maailmassani Rokan Antti ja Lyyti sekä Suden Tassu ja Tyyne on kaikki nelistään kimpassa ja muutenkii yhtenä ja onnellissii. Aina.
MANNERHEIMINVIINASSA1. Sotamies Susi (Ficlet300 006 vauva, 405 sanaa)”Otaha sie Tassu tää miult nii mie saan käit käyttöön.”
Tyyne ojentaa puolen vuoden ikäistä tyttövauvaa, joka kitisee ja venkoilee hämmentyneenä Tassun ottaessa sen syliinsä.
”Eik hyö oo antant siul nimmee ollenkaa”, hän kysyy vauvalta huvittuneesti hymyillen, vilkaisten porkkanoita paloittelemaan ruvennutta Tyyneä ja Lyytiä, joka on syventynyt työn touhuun hänen vieressään. ”Tää. Ja pois tielt. Voi sinnuu.”
”Varoha sie. Veihti käes.”
Tyynen ääni on kärsimätön, mutta ilme lämmin, kun Tassu pyörähtää hänen ohitseen ovensuuta kohti.
”Ja tuolviisii uhkaileep. Männää myö Tytti pois tielt.”
”Otit sie Tassu jo sen Antin paketin sieltä?” Lyyti kysäisee hänen peräänsä. Tassu kääntyy kannoillaan ja hyppyyttää vauvaa, joka on lakannut inisemisensä.
”Otin mie. Panin het reppuun nii ei jää.”
”Mahtuuks siul jos mie viel jottain siihen panisin lissää?”
”Mahtuu. Hyvin mahtuu. Läheks sie Tytti issäis luo seikkailee?”
”Tassu?”
”Mahtuu miul”, Tassu lupaa. Lyyti hymyilee hiukan anteeksipyytävästi ja pyyhkii käsiään esiliinaan.
”Rauhal on nii paljo asjaa.”
”Kylhä mie tiijän. Enkä mie viel hetkeen täst lähekkään, evväät voip panna lähteis sit. Pyssyyt paremmin hyvänä.”
”Kun pääsisitte työki kerran sammaan aikaan.”
”Kylhä myö ain koitettaan”, Tassu sanoo hiljaa. ”Nytki koitettii mut ei. Ei millää.”
Lyyti huokaa, mutta hänen ilmeensä kirkastuu hänen katsoessaan Tassun ohi. Rauha seisoo tuvan ovella, ja hänen takanaan eteisessä joku kuuluu pyyhkivän jalkojaan.
”Hei. Mitäs työ.”
”Tenhol on nälkä.”
”Kyl täs viel männöö. Mitäs sie Petjaki tän?”
”Tenhol on
kova nälkä.” Petjan ilme kertoo, että Tenhon suuri kärsimys on pikemminkin dramaattista kuin aitoa laatua.
”Mänkää sannoon sil et viel pittääp kestää jonki aikaa”, Tassu kehottaa. ”Sit ko aurinko ossuu…”, hän kurottaa kaulaansa ja katsoo ikkunasta ulos arvioiden hetken. ”Sit ko aurinko ossuu siihe navetan kulmal nii tulkaa.”
”Issääns tulloo”, Tyyne kommentoi lasten mentyä menojaan. ”Mie luulen jot Antti sielki komentelloo ukkoloi juur tuolviisii.”
Tassu hymähtää eikä kiellä.
”Hyö on keittänt kiljuu siel, sanoink mie siit?”
”Ja Antti esmiehenä tietenkii”, Lyyti tuhahtaa hilpeästi. Hän ojentaa käsiään Tassulle, joka ojentaa vauvan nyt vuorostaan hänen pideltäväkseen.
”Kysy se joukkueenjohtajan luppaa ensittäin”, Tassu hymyilee.
”Sillee tee Tytti sieki”, Lyyti sanoo vauvalle. ”Ain pyyä ensittäin luppaa ennen ko kiljuu ruppeet keittää.”
”Tai elä ruppee keittää ensinkää”, Tyyne lisää olkansa yli, mutta hymyilee sitten heti: ”Mutta pittäähän siel lustiiki olla välil. Ko kerranki ilman mittää.”
”Kyl hyö lustii ossaat pittää ain”, Tassu tuumaa. ”Huomen hyö sen avvaa.”
”Ja Antti kertooki siul siit kaiken ko pallaat.”
”Nii hää lupas. Mie tuon paketin ja Antti tuo tarinoit.”
Kattila porisee tasaisesti, iltapäivä on kullanhohtoinen. Hetken kesä tuntuu aivan tavalliselta, sodattomalta.
