Nimi: Syötti
Kirjoittaja: Sole
Fandom: Shadowhunters/Mortal instruments
Ikäraja: K-11
Paritukset: Malec
Genre: Drama, Angst, Romance
Disclaimer: Hahmot on lainattu Cassandra Clarelta.
A/N: Aloitin kirjoittamaan tällasta lyhyttä tarinaa Shadowhunters-televisiosarjan inspiroimana joskus maaliskuussa. Se jäi kuitenkin kesken, koska en ihan hirveästi välitä sarjan hahmojen adaptaatiosta. Kirjoitin stoorin loppuun sillä ajatuksella, että vaikka tapahtumat alkavat Shadowhuntersin 1. kauden 4. jakson spekseillä, hahmot on lainattu enneminkin kirjasarjasta. Sivuutan tässä tarinassa kaikki isommat juonet, koska halusin lähinnä fiilistelykirjoitella. Enjoy!
Syötti
He aistivat musiikin vaimean kaiun hylätyn kerrostalon sisäpihalle. Kostea yöilma väreili matalien sointujen mahdista. Ilman väreily oli kuin käsin kosketeltavissa; kaksi epätarkkaa hahmoa tanssi graffitien peittämän seinän vieressä epäinhimillisen taipuisin liikkein. Himmeät valot ja pitkät varjot värittivät asfalttia. Vihertävää sammalta pursusi asfaltin halkeamista. Savukkeiden tulipesät hehkuivat punaisina sisäpihan hämärässä. Hämyinen ilma sai heistä jokaisen siristelemään silmiään, Alec sulki omansa hetkeksi. Hänen korvissaan löi sydämen kiihtyvä syke, hänen mielessään versoi pahaenteinen aavistus.
He olivat kiistelleet teräväsanaisesti koko matkan Brooklynin katujen halki. Vielä muutamaa tuntia aikaisemmin Alec oli myötäillyt Jacen mieliksi muiden suunnitelmaa auttaa Clarya saamaan takaisin varastetut muistonsa, vaikkakin vastahakoisesti. Hän oli alkanut vihdoin tottua Jacen ihailijan läsnäoloon ja muiden itsestään selvänä kohtelemaan asemaan yhtenä heistä. Claryn sietäminen ei kuitenkaan saanut häntä automaattisesti pitämään tytöstä. Huolimatta kiusallisesta suhtautumisestaan Claryyn, Alec oli ollut valmis auttamaan hänen muistojensa palauttamisessa. Vasta kun alamaailmalaisten juhlat olivat valikoituneet suunnitelman toteutuksen näyttämöksi, hän oli muuttanut vikkelästi mieltään ja alkanut harata vastaan. Muut eivät olleet voineet ymmärtää hänen äkillistä mielenmuutostaan. Mistä muualtakaan he olisivat voineet Magnus Banen tavoittaa?
Kuokkavieraat havaittaisiin varmasti heti, Alec oli yrittänyt vakuuttaa Jacelle. Suunnitelma olisi ollut parempi jättää toteuttamatta käytännössä ja siirtää muistojen jäljittäminen tulevaisuuden murheeksi. Jace ei ollut kuitenkaan kuunnellut Alecia, mikä oli saanut Alecin rypistämään kulmiaan ärtymyksestä.
Niin tiukasti Clary oli jo ehtinyt kietoa Jacen pikkusormensa ympärille.
Siitä, että Claryn muistot todella oli pyyhitty hänen mielestään, heillä oli todisteena vain hänen sanansa. Ja se, olivatko ne edes enää olemassa tullakseen jälleen löydetyiksi, oli enemmän kuin kyseenalaista.
Alec pälyili ympärilleen hitaasti juhlijoista täyttyvällä pihalla. Hän näki ympärillään vain vieraita kasvoja. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän heihin huomiota. Puheensorina sai hänet kuitenkin tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hän tunsi käsivarsiensa ohuiden karvojen nousevan pystyyn kuin yöilman sähköistäminä.
Alec huokasi ja vastusti halua työntää kädet farkkujensa taskuihin. Vielä ei ollut liian myöhäistä kääntyä ja palata kotiin.
Alec puristi ajatuksissaan kätensä nyrkkiin ja pakottautui rentouttamaan ne jälleen. Hän ei halunnut hermostuneisuutensa näkyvän ulospäin. Muiden jättäminen yksin alamaailmalaisten yökerholle ei ollut vaihtoehto, ja Alec tunsi Jacen aivan liian hyvin uskoakseen, että hän olisi valmis luovuttamaan, ennen kuin Claryn muistot olisi palautettu takaisin tytön mieleen. Alec tiesi, etteivät muut lähtisi vapaaehtoisesti yökerholta, eikä hän voinut heitä siihen pakottaa. Hänen ei auttanut kuin purra hammasta ja seurata Jacen loittonevaa selkää kohti yökerhon sisäänkäyntiä.
Jace kumartui sanomaan jotakin Isabellelle, joka hipaisi tahattomasti kaulallaan riippuvaa rubiinia. Väritön valo heijasteli verenpunaisen jalokiven sileistä pinnoista.
Jace pyyhkäisi vaaleat hiuksensa pois otsaltaan. Hänen tiukka ilmeensä ja hiestä kostea otsansa kielivät syvästä keskittymisestä. Alecin katse pysähtyi hetkeksi pojan kasvoihin ennen kuin hän käänsi sen pois. Hän ei tahtonut osakseen Claryn kiusallista sääliä.
Alec kehotti Isabellea ojentamaan rubiinikaulakorun Jacelle. Siten se saattaisi kiinnittää vähemmän huomiota. Varsinaisen syyn rubiinin kätkemiselle Alec piti omana tietonaan. Muut toivoivat rubiinin toimivan syöttinä. Isabelle totteli häntä vastahakoisesti. He vaikenivat, kunnes olivat ohittaneet juhlien sisäänheittäjän, joka nojaili rennosti painavan messinkioven karmeihin ja vilautti heille veitsenteräviksi viilattuja hampaitaan. Ne kasvoivat olennon leuasta kahdessa rivistössä ja muistuttivat hämmästyttävästi hain purukalustoa. Hymy hävisi Claryn kasvoilta, mikä olisi saanut Alecin vastaamaan sisäänheittäjän virnistykseen, elleivät hänen ajatuksensa olisi olleet aivan muualla.
He seurasivat muiden juhlijoiden joukkoa sisäänkäynnille. Lähemmin tarkasteltuna maallikoille hylättynä näyttäytyvä talo hehkui elämää. Ilmassa tuoksuivat makeat suitsukkeet ja savu. Lyhtyyn vangittu virvaliekki värjäsi yökerhon syövereihin johtavan portaikon kirkkaan siniseksi. Alec oli kiusallinen tietoinen siitä, että jokainen askel vei hänet lähemmäs – vaaraa?
He astuivat juhlahumuun. Heidän ympärillään avautuvan tilan täyttivät musiikin pauhu ja korkeille seinille kurkottavien neonvalojen liikkeet. Tilan keskiosan täytti tanssilattia, joka oli täynnä hurmioituneesti tanssivia hahmoja. Arvokkaan baaritiskin eteen oli kerääntynyt väkeä jonoksi asti. Kaikki tilan puolikkaaksi kerrokseksi korotetuille reunoille sijoitellut pöydät ja metallijalkaiset baarituolit olivat varattuja. Lasin kilinä ja juhlijoiden nauru sekoittuivat musiikin sykkeeseen. Jace vihelsi hiljaa. Myös Isabelle näytti vaikuttuneelta. Alamaailmalaiset osasivat juhlia, sitä ei käynyt kiistäminen.
”Täällä ei ole lainkaan ihmisiä”, Alec kuuli Claryn kuiskaavan Jacelle. Jace puristi Clarya kevyesti käsivarresta. Kosketuksen intiimiys sai Alecin tuntemaan jotakin, mitä hän ei kyennyt tulkitsemaan. Kosketusta ei ollut ollut tarkoitettu muiden nähtäväksi. Hän käänsi katseensa pois.
”Tämä paikka ei ole yhtä harmiton kuin Pandemonium.” Alec kamppaili pitääkseen ääneensä sävyn ystävällisen neutraalina. Häntä ärsyttivät Claryn tietämättömyys ja avuttomuus. Hän puri poskeaan pitääkseen ajatuksensa omana tietonaan. Tavallisesti hänen ei ollut vaikeaa vaieta. Hän antoi muiden hoitaa puhumisen enemmän kuin mielellään, etenkin jos kyse oli jostakin suhteellisen turhanpäiväisestä. Claryyn liittyvät, alentavan sävyiset huomautukset tuntuivat lipsahtavan hänen suustaan lähes ajattelematta.
He eivät edes yrittäneet sulautua tanssijoiden joukkoon, vaan työntyivät hengästyneiden olentojen ohi kohti baaritiskiä. Alec tunsi kasvoillaan lähimpien tanssijoiden kostean uloshengityksen. Tai ehkä se oli puhdasta vesihöyryä, joka sumensi tanssilattialla vilkkuvat valot ja lasitti katseen. Alec hieraisi kämmenselällään silmiään.
”Pitäkää silmät auki – tämä koskee myös sinua Alec – Magnus Banen on oltava jossakin täällä”, Jace sanoi ja elehti pöytäryhmien suuntaan.
”Pitäisikö meidän hajaantua?” Isabelle kysyi, ja käärmeennahkakuvioinen ruoska hänen ranteensa ympärillä värähti.
”Ei”, Alec vastasi nopeasti ja pudisti päätään sanojensa vahvistukseksi. ”Minusta meidän on parempi pysyä yhdessä.”
Jace laski kätensä rennosti Alecin olkapäälle. ”Rauhoitu, vellihousu.” Jacen äänestä oli kuultavissa sen tavanomaisen ivallinen sävy. Heistä kahdesta Jace oli se, joka mieluummin toimi ensin ja ajatteli vasta sitten. Usein Alecista tuntui, että hänen harkittu tapansa lähestyä ongelmatilanteita ensin järjellä voiman sijasta sai Jacen kyseenalaistamaan hänen kykynsä johtaa taisteluissa. Tällä kertaa hänen oli tosin myönnettävä itselleen, että hänen ehdotuksensa perustui ennemminkin kiinni jäämisen pelolle, eikä ollut perusteltavissa strategisin syin.
Alec vältteli Jacen katsetta ja ravisti tämän käden olaltaan. ”En edes usko, että löydämme hänet täältä.”
Jace loi Aleciin säälivän katseen. ”Miksi emme muka löytäisi?”
”Jos hän ei halua tulla löydetyksi.” Alec toivoi, että asian laita todella oli niin.
Jacen ehdotuksesta he tekivät kierroksen tanssilattialla. He tutkivat koko tilan niin huomaamattomasti kuin se suinkin oli mahdollista. Heidän onnekseen kukaan yökerhon muista asiakkaista ei tuntunut erityisesti kiinnittävän huomiota ympäristöönsä. Musiikin yltyvä pauhu ja hämärässä välkehtivät valot hämärsivät aistit ja naamioivat varjometsästäjien piiloleikin harmittomaksi juhlinnaksi. Alec tuntui kuitenkin olleen oikeassa, sillä he eivät löytäneet jälkeäkään Magnus Banesta.
Alec oli juuri ehdottamaisillaan, että heidän olisi parempi poistua juhlista ja jatkaa etsintää myöhemmin. Hän tiesi, että ongelmallinen kohtaaminen ei välttämättä ollut vältettävissä, mutta miksi sen pitäisi tapahtua juuri tänään, kun oli olemassa mahdollisuus siirtää se jonnekin kauas tulevaisuuteen? Hän kohotti kätensä ja elehti Isabellea ja Jacea seuraamaan yökerhon ovelle. Jace pudisti päätään, ja Alec puuskahti turhautuneesti. Miksi Jace ei voinut edes tämän kerran tehdä niin kuin hän halusi?
Yhtäkkiä Alec horjahti, aivan kuin olisi menettänyt tasapainonsa. Hänen käsivartensa hamuilivat hänen ympärillään olevaa ilmaa ja hänen päänsä retkahti taaksepäin. Jos hän ei olisi vain hetkeä aiemmin seissyt päättämättömänä paikoillaan, tilanne olisi saattanut näyttää huvittavalta. Jacelle ja Isabellelle oli sanomattakin selvää, että jokin oli vinossa.
Alec ei kuitenkaan kaatunut, sillä jokin piteli häntä tiukasti otteessaan. Olento oli hyökännyt hänen kimppuunsa takaapäin. Alecin säikähtänyt huuto tukahtui mustaan samettihansikkaaseen verhotun käden peittäessä hänen suunsa. Alecin silmät suurenivat. Olennon toisen, paljaan, himmeästi hohtavan käden pitkät sormet takertuivat Alecin vyötäisille. Samettiin puettu käsi liukui Alecin suulta tämän rinnalle. Alecin ilmettä oli mahdotonta tulkita olennon vetäessä hänet tiukemmin syleilyynsä.
Alecin olkapään yli kiiluivat kullanvihreät demoninsilmät.
Se oli merkki muulle seurueelle. Jace työnsi Claryn turvaan selkänsä taakse ja valmistautui hyökkäämään. Isabelle astui nopeasti Jacen viereen ja kohotti aseensa. Jace nyökkäsi Isabellelle. Jos heidän olisi aloitettava baarikahakka, he olivat siihen valmistautuneita. He odottivat hyökkäysasemissa olennon seuraavaa liikettä.
Kaikki tapahtui liian nopeasti, jotta Alec olisi ehtinyt puolustautua. Olento käänsi hänet ympäri syleilyssään ja otti hänen kasvonsa käsiensä väliin. Olennon kädet vetivät Alecin kasvoja lähemmäs omiaan, niin lähelle, että heidän huulensa lähes koskettivat toisiaan. Alec raotti huuliaan, muttei päästänyt ääntäkään. Hänen ilmeensä oli tutkimaton olennon katsoessa häntä suoraan silmiin.
Kun olento lopulta painoi huulensa Alecin huulille ja suuteli häntä intohimoisesti, oli kuin aika olisi pysähtynyt. Olennon paljas käsi liukui hellästi Alecin niskalle ja silitti tämän sekaisia hiuksia. Alecin kädet, jotka vain hetkeä aikaisemmin olivat levänneet toimettomina hänen kylkiään vasten, kohosivat olennon vyötäisille.
Jace laski ilmeettömänä aseensa.
Isabellen kasvoille kohosi huvittunut hymy.
Kun heidän huulensa erkanivat, Alec haukkoi henkeään. Hänen poskensa punehtuivat. Hän laski kätensä olennon rinnalle ja työnsi tämän kauemmas itsestään. Hänen pahimmat kuvitelmansa olivat juuri käyneet toteen.
Olento otti askelen lähemmäs Alecia ja kosketti hänen käsivarttaan. ”Miksi ujostuit, Alexander?”
Alec pyyhki suunsa paitansa hihaan. Kun hän avasi suunsa, hänen äänestään oli kuultavissa hienoinen tärinä. ”Tiedätkö, kuka on pyyhkinyt Clarissa Fairchildin mielen, Bane?”
”Bane? Milloin me olemme siirtyneet takaisin muodollisuuksiin, Darling?” olento kysyi kohottaen yllättyneenä kulmiaan. Kun valo osui hänen kasvoihinsa, niiden inhimilliset piirteet tulivat esiin ja iho hohti hunajan värisenä. Ainoa demoninen piirre hänessä olivat hänen kissamaiset silmänsä.
”Darling?” Jace toisti epäuskoisena.
Olento katsoi Aleciin ikuisuudelta tuntuvan ajan vaiti. Alec tunsi vatsassaan tutun möykyn, jota ruokkivat epävarmuus ja pelko. Olennon kasvojen ilme muuttui sulkeutuneeksi. Niiden tavanomainen raukeus katosi. Sellaisina Alec ei ollut nähnyt niitä koskaan aikaisemmin.
”Et ilmeisesti ole jakanut kaikkia – tietojasi minusta – ystävillesi, Alexander?” olento osoitti kysymyksensä suoraan Alecille.
”En tiennyt, että olet sekaantunut jotenkin Claryn muistoihin”, Alec asettui puolustuskannalle. ”Ei ole tullut puheeksi. Etkä ole kyllä itsekään ottanut asiaa esiin.”
”Oletettakoon, että olisi ollut olemassa pienikin mahdollisuus, että olisin maininnut jotakin sen suuntaista”, olento sanoi, selkeästi pettyneenä, ”olisitko kertonut ystävillesi mitään minusta?”
Alec puri huultaan. Hänen ei tarvinnut vastata mitään. Magnus Bane arvasi hänen vastauksensa muutenkin.
Alec tunsi poskiensa punehtuvan häpeästä. Hänen sydämensä pamppaili. Hän ei olisi halunnut satuttaa Magnusta, mutta hän ei ollut ainakaan vielä valmis kertomaan totuutta. Hän kohdisti seuraavat sanansa yökerhon lattialle. ”Izzy, Jace. Clary. Tässä on Magnus Bane.”
”Tuo on Magnus Bane?” Jace kysyi. ”Mistä sinä – ”
”Alexander ja minä olemme saattaneet tavata aiemminkin, jos se ei vielä käynyt selväksi”, vastasi Magnus kryptisesti Jacen kysymykseen ja käänsi katseensa Alecista muuhun seurueeseen.
”Et sitten kokenut tarpeelliseksi mainita sanallakaan, että teillä on yhteistä historiaa?” Isabelle sanoi isoveljelleen ja tönäisi häntä olkapäähän.
”En uskonut sen olevan merkityksellistä”, Alec mumisi.
Magnus pudisti päätään loukkaantuneena. Alec ei ollut suoranaisesti valehdellut hänelle kertoneensa heidän – miksi sitä sitten halusikaan kutsua. Tapailevan? Ehkä Alec ei todella ollut valehdellut sisaruksilleen, mutta oli joka tapauksessa jättänyt olennaisimman kertomatta. Alec ei ollut edes kertonut tuntevansa hänet.
Magnuksesta tuntui kummalliselta. Hänen olonsa oli äkillisesti muuttunut todella epämukavaksi. Hänen rintaansa puristi ja vatsan pohjalla kihelmöi erikoisella tavalla. Hän rypisti otsaansa. Sitten hänen silmänsä suurenivat ja hän napsautti ajatuksiinsa vaipuneena sormiaan. Tilanne oli kiusallinen! Hän oli kiusaantunut.
Ja Magnus tunsi olonsa vain hyvin harvoin kiusaantuneeksi.
Magnus pudisti päätään ajatuksiinsa vaipuneena. Alexander Lightwood! Tuo sinisilmäinen kuolevainen oli onnistunut saattamaan hänet kiusalliseen tilanteeseen. Vaikka jos Magnus oli itselleen aivan rehellinen, olivat ennusmerkit olleet selvät jo heidän ensitapaamisestaan lähtien. Hän ja Alec, he elivät eri maailmoissa. Hän oli tiennyt, että Alec tulisi vielä aiheuttamaan hänelle ongelmia inhimillisten tuntemusten saralla.
Sinä iltana, kun he olivat törmänneet toisiinsa ensimmäisen kerran, Alec oli hakeutunut yksin tähän samaan yökerhoon. Yksi asioista, joita hän ei ollut tehnyt koskaan aikaisemmin. Käynyt yökerhossa siis, etenkään yksin. Silloin hän ei ollut pystynyt seuraamaan sivusta, kuinka Clary nojasi Jacen olkapäähän ja sähkötti hänelle katseellaan: Jace kuuluu nyt minulle. Hän oli tarvinnut jotakin, joka veisi hänen ajatuksensa muualle.
”Varjometsästäjä alamaailmalaisten keskellä”, Magnus oli sanonut hänelle venytellen heidän kohdattuaan baaristiskillä, ”herättää aina kiinnostukseni.” Magnus oli hymyillyt leveästi ja iskenyt hänelle silmää.
Alec oli naurahtanut hämillään. ”Niin varmasti”. Hän ei ollut keksinyt mitään omaperäisempää sanottavaa.
Magnus oli pyytänyt luvan tarjota hänelle drinkin. Alec oli kieltäytynyt ensin, mutta antanut lopulta periksi. Jokin Magnuksessa oli vetänyt häntä puoleensa. Ehkä syynä olivat olleet Magnuksen ilmeikkäät kasvot, jotka olivat muuttuneet Alecin silmissä hetki hetkeltä kauniimmiksi, tai hänen valloittava hymynsä. Varmasti osan Magnuksen taianomaisesta vetovoimasta olivat saaneet aikaan tämän uskomattomat, loistavat silmät, jotka hymyilivät Alecille heidän keskustellessaan tyhjänpäiväisiä. Magnus oli saanut Alecin houkuteltua ulos kuorestaan.
Myöhemmin yöllä Magnus oli pyytänyt Alecia lähtemään mukaansa. Alec oli epäröinyt, mutta Magnus oli pujottanut kätensä hänen käteensä, kumartunut lähemmäs ja kuiskinut hänen korvaansa suostuttelevia sanoja. Alec oli seurannut Magnusta tämän kotiin, suureen ja sotkuiseen kattohuoneistoon. Hän oli maannut hereillä Magnuksen vieressä makuuhuoneen valtavassa sängyssä. Magnuksen pää oli levännyt Alecin pamppailevalla rinnalla. Magnus oli suudellut häntä ja nukahtanut. Alec ei ollut saanut unta koko yönä. Aamulla Alec oli hiipinyt ulos asunnosta ennen kuin Magnus oli herännyt.
Hetkeä myöhemmin hänen kännykkänsä oli piipannut uuden viestin merkiksi.
Sama aika, sama paikka, Darling ; ) ?
Alecin sydän oli pamppaillut hänen vastatessaan Magnuksen viestiin.
Ok.
Sinä iltana he olivat tanssineet, koska Magnus oli vaatinut sitä. Hänen silmänsä olivat kimmeltäneet hunajankeltaisina heitä ympäröineessä hämärässä. Alec oli ollut kuin lumottu. Seuraavana aamuna Magnus oli herättänyt hänet suutelemalla häntä
suoraan suulle. Se oli ollut ensimmäinen heidän yhteisistä aamuistaan.
”Kyllä se minusta tuntui merkitykselliseltä”, Magnus totesi enemmän itselleen kuin muille.
Alec puri huultaan. Hän oli vihainen itselleen. Miksi kaiken täytyi olla niin helvetin vaikeaa?
”Olisit voinut kertoa, että sinulla on hänen puhelinnumeronsa”, Jace murahti Alecille. ”Olisimme säästyneet kaikelta tältä vaivalta ja Claryn muistot olisivat jo meillä!”
Magnus oli saanut keskustelusta tarpeekseen. ”Tytön muistot eivät ole minulla – enää”, hän sanoi ja poistui niine hyvineen dramaattisesti paikalta.
Clary huokaisi pettyneenä. Muistojen palauttamisesta tänä yönä ei näyttänyt tulevan mitään.
”Sinun täytyy selvittää tämä hänen kanssaan,” Jace sanoi tiukasti Alecille. ”Muuten meidän tehtävämme ei etene yhtään mihinkään suuntaan. Ja Clary – ”
”Miksi minun pitäisi muka – ” Alec vänkäsi vastaan, mutta ei keksinyt, miten olisi päättänyt protestinsa. Sitten hän kohautti harteitaan. ”Sitä paitsi Magnus sanoi, että muistot eivät ole hänellä!”
”Alec! Tietenkään hän ei myönnä, että ne ovat hänellä! Hän valehtelee!” Jace selitti Alecille ärsyttävimmällä kaikkitietävällä äänellään. ”Voisitko siis kerätä itsesi ja palauttaa naamasi normaalin väriseksi ja mennä selvittämään välit poikaystäväsi kanssa, jotta – ”
”Jace, sulje suusi hetkeksi, ole hyvä”, Isabelle tiuskaisi, mutta hänen äänensä sävy oli vain suhteellisen ärtynyt. ”Alec, Jace on oikeassa”, Alec nytkähti, ”Mutta! Sinun on todella puhuttava hänen kanssaan – ja pyydettävä anteeksi. Mieti nyt, miltä sinusta tuntuisi, jos joku kieltäisi seurustelevansa sinun kanssasi – ”
Alec asettui jälleen puolustuskannalle. ”En minä seurustele – ”
”Oli se mitä oli, et voi kieltää, että teidän välillänne ei olisi tapahtunut jotakin. Eikä se jokin selvästi ole vielä ohi,” Isabelle sanoi tuimasti. ”Sinun on aivan turha yrittää valehdella meille. Ja miksi sinä edes tekisit niin?”
Alec ”En minä – ”
”Alec, lakkaa väittämästä vastaan!” Isabelle tiuskaisi. Sitten hän jatkoi pehmeämmällä äänellä: ”Olisi mahtavaa, jos seurustelisit hänen kanssaan.”
Alecin rinnan täytti hetkeksi lämmin tunne.
”Minä ainakin olen pöyristynyt – ” Jace mumisi, mikä sain kaiken lämmön katoamaan Alecista. Häntä kylmäsi.
”Jace!” Isabelle sähähti.
” – koska Alec ei kertonut, että olisimme voineet käyttää häntä syöttinä typerän kaulakorusi sijasta!” Jace virnisti Alecille.
”Alec”, Clary puuttui sanaharkkaan epätavallisen ystävällisesti. ”Olisin todella kiitollinen, jos edes yrittäisit puhua Magnukselle.”
Alec huokaisi syvään. ”En usko, että hän on niin nopeasti lepyteltävissä. Soitan hänelle huomenna – ellei hän ole vielä ehtinyt estää numeroani.”
Samalla hetkellä, kun Alec päästi sanat suustaan, hän tunsi kipeän möykyn kasvavan vatsassaan. Entä jos Magnus ei enää vastaisi hänen viesteihinsä? Entä jos hän oli pelkuruuttaan mennyt tällä kertaa liian pitkälle?
Heidän poistuessaan yökerhosta Alecin kännykkä hälytti 1 lukematonta viestiä Magnukselta.
Tulethan käymään myöhemmin, Darling ; ) ; ) ?
