Nimi: Kipsi
Kirjoittaja: hedge14
Ikäraja: S
Summary: "Vertaan häntä karkeisiin lakanoihini."
-Kipsi-
Naisen iho on valkoinen. Maidon valkoinen, mutta kuiva. Ei, hämärässä katulampun heittämä valo muuttaa naisen valkoiseksi ruusuksi, häneen osuu häivähdys himmeää keltaista. Pehmeä.
Valkoinen lumi. Se on hänen värinsä. Se lumi joka kertyy liian aikaisin lehtipuiden oksiin ja julmasti vetää latvat maahan. Saa puut natisemaan. On hän myös yhtä kuin ikkunan kuura, kun läpinäkyvän lasin pinnassa se saa häivähdyksen sinistä sisäänsä.
Pellava. Vertaan häntä karkeisiin lakanoihini. Varmasti, jos koskettaisin, tuntuisi ihonsa samalta.
Näen hänessä samaa valkeaa, kuin keittiöpöytäni valkoisessa lasipinnassa. Liian kiiltävä. Luulen, että hän on yhtä kylmä kuin tuo pöytä on aamuisin, kun kukaan ei ole sen äärellä istunut.
Liitu, joka hajoaa, on hauraampi kuin hän. Silti hän on usvaa, koskematonta. Kiteinä hänen tukkansa, silmäripsensä sokeria.
Hän istuu huoneeni nurkassa, enkä tiedä kuka hän on.
Vetäisin peiton yli pääni, kieputtaisin itseni sykkyrään, piilottaisin hengitykseni tyynyyn. Mutta mielessäni näen, että hän silloin nousisi, tulisi liian lähelle. Koskettaisi vapisevaa ruumistani peiton läpi. Pitkät sormet sipaisisivat, mutta kosketuskin olisi liikaa. En tiedä, mitä sitten tapahtuisi.
Siksi katson häntä. Makuullani tuijottelen, juuri ja juuri näen hänet huoneeni nurkassa. Siinä nurkassa, jossa ovi on, tumman pimeyden edessä, joka tunkee huoneeseeni käytävästä. Pimeys on painava, se tunkee kuunvalon ja katulampun sotkemaan huoneeseeni. Narisuttaa ovenpieltä.
Vain paljaat kädet, kasvot ja vienosti heilahtelevat jalat. Muuten hän on verhoutunut kankaaseen. Silkkiin, satiiniin, pitsiin, pellavaan.
Hänen huulensa ovat valkeat. Täyteläiset. Hymy.
Yö on pitkä, eikä liiku mihinkään. Väsymys painaa, sumentaa näön. Suljen silmäni. Avaan. Suljen silmäni. Avaan...
Eikä hän liiku, hymyilee vain. Suu supussa, hiljaa.
Hengittämättä.
Tiedän, että suljen silmäni lopullisesti ennen kuin hän omansa. Nainen katsoo minua, katsoo. Ei. Tuijottaa. Seuraa. Ei anna minulle rauhaa, ei hetkeksikään käänny pois. Vilkaise kelloa, jonka viisarit eivät ole liikkuneet ikuisuuteen. Vilkaise yöhön, joka on jäänyt vieraaksemme. Vilkaise taakseen. Pimeyteen, joka hellästi häntä halaa.
Itken. Katson suoraan häntä silmiin.
Eikä hänen katseensa ole mitään.
Mitään muuta,
kuin valkoista.
