Ficin nimi: Mies menneisyydestä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Kapteeni Amerikka – Winter Soldier
Genre: Synkähkö draama
Ikäraja: k-11
Päähenkilö: Brock Rumlow
Summary: Rumlow saa tietää, kuka Sotilas oikeasti on – tai oli kerran.
A/N: Muutaman tunnin kirjoitusrupeaman lopputulokseksi syntyi tällainen.
***
Hiljalleen mailleen painuva aurinko loi kultaisia säteitä Shieldin päämajan ikkunoista sisään. Brock Rumlow veti nahkatakin ylleen ja tukahdutti makean haukotuksen hihaansa. Hän olisi antanut melkein mitä vain, jos olisi voinut kuukahtaa ensimmäiselle vastaantulevalle pehmeälle alustalle ja kiskaista kunnon nokoset. Sellainen ehkä olisikin tullut kysymykseen, ellei Hydra olisi ollut mukana sekoittamassa kuvioita: Pierce tahtoi nähdä hänet niin pian kuin mahdollista, eikä kieltäytyminen kyseisestä käskystä ollut mahdollista. Hän olisi luultavimmin saanut luodin polveensa, jos olisi uskaltanut heittäytyä röyhkeäksi.
Brock asteli ripeästi käytäviä ja pysähtyi hetken mielijohteesta ala-aulan kahvikoneelle. Ilman väkevää espressoa kaksoisagentin roolin aiheuttama univaje häiritsisi liiaksi hänen työtään. Useat Shieldin onnellisista imbesilleistä pääsivät vielä sen vuorokauden puolella koteihinsa lepäämään, kun taas hän raatoi sekä Furyn että Piercen hyväksi aamusta aamuun.
”Agentti Rumlow”, hän kuuli soinnikkaan äänen takavasemmalta ja käänsi katseensa kauniiseen, ruskeahiuksiseen naiseen, joka saapui hänen viereensä tilatakseen itsekin kupin kuumaa.
”Agentti Hill”, hän tervehti takaisin ja taikoi kasvoilleen valloittavimman hymynsä. ”Yhä työn touhussa?”
Hill huokaisi alistuneena ja kohotti kansion ja parin mapin painamaa käsivarttaan. ”Furyn ansiosta saan istua täällä puoleenyöhön.”
Brock myhäili osaaottavasti ja poimi höyryävän kuppinsa automaatista. ”Fury se tietää, kuinka pitää alaisensa tyytyväisenä”, hän ei kyennyt estämään sarkastista kommenttiaan.
”Näin on”, Hill hymähti ilottomasti. ”Onneksi on kahvia, jonka avulla pysyä hereillä. Lisäksi hiljaisia hetkiä varten, joita kyllä tuskin on luvassa, minulla on myös kiinnostavaa lukemista”, nainen tuumasi ja etsi taskustaan kolikoita automaattiin laitettavaksi. Brockia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa agentti Hillin lukuharrastus, mutta ehkä hän siinä tilanteessa kykeni uhraamaan pienen hetken vain ollakseen kohtelias. Hill oli työssään hyvä ja ennen kaikkea varsin nätti ilmestys: siinä oli kaksi syytä, jonka vuoksi hän saattoi osoittaa hieman mielenkiintoa tätä kohtaan.
”Millainen opus sitten on kyseessä?” hän kysyi ja otti herrasmiesmäisesti toimistotavarat hetkeksi käsivarrelleen, jotta agentti Hill saisi näppärämmin toimittua kahvitilauksensa kanssa.
”Se on tuossa kansion alla, katso toki”, tämä kehotti ja jäi pohdiskelemaan lisukevaihtoehtoja. Naiset olivat yleisesti ottaen maailman hitaimpia olentoja, eikä Shieldin arvostettu virkamies Maria Hill näköjään tehnyt poikkeusta. Brock hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään ja veti kovakantisen romaanin kansion alta.
Steve Rogers – Brooklynin pojasta koko Amerikan sankariksi
”Että oikein Kapteenin elämäkerta?” hän totesi kulmat kurtussa. Toki hän oli ollut varma, ettei Hillin lukurepertuaariin lukeutunut mitään, mikä olisi herättänyt hänen kunnioituksensa, mutta tämä oli jo kaiken huippu.
”Se ilmestyi vähän aikaa sitten ja myytiin loppuun New York Cityn kirjakaupoissa alle viikossa”, hän kuuli agentti Hillin tuumaavan. ”Steve oli hieman hämillään.”
”Varmasti”, Brock kommentoi ja plarasi kirjaa sukkelasti saadakseen suurpiirteisen silmäyksen. Joitain sivuja koristivat vanhanaikaiset mustavalkokuvat, ja pienehköllä präntillä kirjoitetun tekstin lomassa ne iskostuivat silmiin. Lehteillessään sivuja hänen silmiensä editse vilistivät niin vanhan Brooklynin maisemat kuin joukko henkilöitä, jotka esiintyivät valokuvissa joko Rogersin kanssa tai erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa.
Yhden kuvan kohdalla hän jähmettyi paikoilleen kuin halvauksen saaneena.
Mitä vittua, näkikö hän harhoja?
”Kuka piru on Bucky Barnes?” hän ähkäisi, mutta onnistui pelastamaan olemuksensa tyyneksi, vaikka hänen sydämensä oli miltei vajonnut kuvottavasti vatsaan. Hill vilkaisi häntä hieman oudoksuvasti johtuen kummasti esitetystä kysymyksestä.
"Hän oli Steven rakkain ystävä”, tämä sanoi ja otti maitokahvinsa koneesta.
”Oli?” hän mutisi ja selasi muutaman sivun taaksepäin valokuvasta, jossa Rogers ja Barnes naureskelivat iloisesti keskenään. Luvun otsikon viereistä sivua koristi virallisen näköinen kasvokuva, jonka alla luki: Kersantti James Buchanan Barnes, 1917 – 1944.
Brock sulki kirjan nopealla liikkeellä kuin olisi silmäillyt jotain kiellettyä materiaalia ja jäänyt kiinni.
”Hän kuoli onnettomuudessa kauan sitten”, Hill sanoi ja hörppäsi juomaansa. ”Hänellä olisi ollut kunniakas ura edessään. Se on niin traagista. En voi kuvitellakaan, miltä Stevestä tuntuu.”
”En minäkään”, Brock takersi ja ojensi kirjan naiselle, samoin kansion ja mapit. Hill otti ne vastaan ja kohotti kahvimukiaan pienesti vapaalla kädellään.
”No, takaisin suden suuhun”, tämä tuumasi ja kääntyi lähteäkseen. ”Mukavaa loppuiltaa, agentti Rumlow.”
”Kiitos. Toivottaisin samoin, mutta se ei puolustaisi paikkaansa yhtään”, Brock virkkoi ja onnistui virnistämään ilman, että se vaikutti väkinäiseltä. Agentti Hill naurahti iloisesti ja kääntyi poispäin hänestä astellen korkokengät kopisten kohti portaita.
Brock kulautti vahvaa kahviaan ja harppoi aulan hissiin päästäkseen maanalaiseen parkkihalliin. Hänen sydämensä tykytti raskaasti ja hän olisi nojannut taaksepäin vasten peiliä, ellei matka alas olisi sujunut niin sukkelaan. Vasta autoonsa päästyään hän uskalsi puhaltaa lähestulkoon pidättelemänsä hengityksen ulos.
Voi jumalauta, hän ajatteli ja hieraisi sängen peittämää leukaansa äkkiä hyvin levottomana. Hän ei ollut nähnyt näkyjä: se todella oli ollut Sotilas. Hydran pahamaineisin ja arvostetuin salamurhaaja oli oikeasti Kapteeni Amerikan paras ystävä. Se oli niin absurdia, että häntä miltei nauratti.
Tietty hän oli joskus pyöritellyt mielessään, että pakko Sotilaallakin oli ollut olla oma henkilökohtainen historiansa ennen kuin Hydra oli vienyt tältä kaiken ja tehnyt omaksi sätkynukekseen. Hän oli työskennellyt Sotilaan kanssa monesti yli kahdenkymmenen vuoden aikana, muttei koskaan ollut kuullut keneltäkään mitään sen tarkempaa tämän menneisyydestä. Hänen tai muidenkaan ei ollut tarpeellista tietää. Vuosien varrella hän oli kuullut eri tahoilta paljonkin huhuja, jonka mukaan Sotilas olisi ollut alun alkaen lähtöisin Brooklynistä, mutta hän ei ollut keskittynyt juoruihin sen enempää.
Mutta että Steve Rogersin paras ystävä? Steve Rogersin, joka tunnettiin nykyään paremmin nimellä Kapteeni Amerikka ja jonka pää oli Hydran saalistuslistalla ensimmäisten joukossa. Hydran, jonka palveluksessa Sotilas, entiseltä persoonaltaan James Buchanan Barnes, nykyinen sieluton ihmisase, toimi ansiokkaasti.
Paljonkohan Rogers olisi ollut valmis maksamaan, jos hän olisi jakanut tietonsa tämän kanssa? Millaiseksi Kapteenin ilme olisi mennyt, jos tämä olisi saanut tietää bestiksensä kuolemaakin kauheammasta kohtalosta?
Brock purskahti äänettömään nauruun ja nojasi kyynärpäillään rattiin. Ja hän kun oli luullut, että Kohtalo oli kuppainen paskapää-ämmä vain hänen kohdallaan.
***
Alexander Pierce ei näyttänyt erityisen ilahtuneelta hänet nähdessään.
”Mikä oikein maksoi?”
”Liikenneruuhka”, Brock tuhahti kuivasti ja istui alas pöydän ääreen. ”Onko suunnitelmiin tullut muutoksia, sir?” hän painotti viimeistä sanaa antaen ymmärtää olevansa aavistuksen ärsyyntynyt moitteista, varsinkin kun hän jo valmiiksi pakersi palkatonta ylityötä. Pierce pani merkille hänen rivienvälisen purnauksensa, muttei kommentoinut sitä muuten kuin kohottamalla kulmiaan ohimennen.
”Siirrymme pankkiholvin lähitukikohtaan huomisillan sijaan tänä yönä. Emme voi antaa Furyn elää enää päivääkään.”
”Onko joku jäänyt kiinni?” Brock valpastui välittömästi.
”Ei toistaiseksi, mutta hän epäilee jokaista vastaantulijaa. Se kyklooppi näkee enemmän kuin ne, joilla on kaksi silmää. Hän on liian vaarallinen elossa”, Pierce sanoi ja loi häneen inhottavan katseen. ”Tässä alkaa pian itselläkin herätä luottamuspula itse kuhunkin.”
Piercen olemuksesta ei voinut päätellä, oliko kyseessä yleisesti ilmaistu lause vai suora varoitus. ”Mikäli se ei vielä ole tullut teille selväksi, minä olen uskollinen Hydralle, en Shieldille”, Brock vastasi irrottamatta katsettaan Piercen kylmistä silmistä. Lopulta tämä käänsi katseensa, eikä näyttänyt enää niin uhkaavalta.
”Tiedän sen. Älä kiinny liiaksi Shieldiin, sillä se pahuksen organisaatio on tuota pikaa historiaa, kun pikku salamurhaajamme saa rauhassa tehdä työnsä.”
”Onko Sotilas hereillä?” Brock ei kyennyt estämään ikävää muljahdusta kurkussaan, kun hän muisti lueskelemansa kirjan.
”Hänet sulatettiin aamulla ja tällä hetkellä hän on salilla pitämässä fysiikkaansa yllä. Mene sinne ja käske hänet suihkun kautta tänne. Aikaa on tasan kaksikymmentä minuuttia tästä hetkestä alkaen”, Pierce sanoi ja nyökäytti päätään kohti ovea kehottaen häntä poistumaan.
***
Brock pysähtyi hetkeksi urheilusalin oven taakse ja hengähti muutaman kerran syvään, ennen kuin työnsi sen auki. Sotilas teki parhaillaan tarmokkaaseen tahtiin yhden käden etunojapunnerruksia ja kohotti katseensa, kun hän käveli lähemmäs.
”Lepo vaan”, Brock naurahti kuin se olisi ollut hyväkin vitsi. ”Siinä”, hän sanoi ja nakkasi vesipullon Sotilaalle. Tämä koppasi sen vapaalla metallikädellään ja ponkaisi itsensä toisen kätensä avulla sutjakasti polvilleen. Kaikesta päätellen tämä oli urheillut jo pitkään. Mies näytti aavistuksen kalpealta ja tämän tummien silmänalusten kehystämä katse oli himmeä ja tyhjä. Se oli aina samanlainen niiden kertojen jälkeen, kun Hydra oli pyyhkinyt tältä muistin. Verrattuna Bucky Barnesin eloisiin kasvoihin kontrasti oli hämmentävä. Sotilaan pitkät hiukset ja kevyt parransänki hankaloittivat hieman tunnistamista, mutta kuka tahansa saattoi todeta kyseessä olevan sama henkilö.
Brock irrottautui ajatuksistaan ja tunsi tarvetta sanoa jotain muutakin kuin vain sen, mitä Pierce oli käskenyt. Ellei hän olisi ollut tutustunut agentti Hillin kirjaan, hän olisi luultavimmin jo viskannut Sotilaalle olallaan kantamansa kassin, jossa oli pyyhe ja vaihtovaatteet, ja käskenyt tämän peseydyttyään Piercen puheille.
”Ehditkö kauan treenata?”
”Kaksi tuntia, kolmekymmentäkolme minuuttia, sir”, kuului vastaus.
”Tiedätkö, kuka minä olen?” Brock kysyi hiukan kummastellen kohteliasta puhuttelua. Ei ollut mahdollista, että Sotilaan muistoihin olisi jäänyt hänestä jotain.
”Komentaja Rumlow, sir.”
”Lopeta tuo ’sir’, se on ärsyttävää. Mistä sinä nimeni tiedät?”
”Näin valokuvan”, Sotilas sanoi pehmeästi ja katsahti häntä lyhyesti silmiin, ennen kuin palasi tapittamaan juomapulloa kädessään. Tämä ilmeisesti pidättäytyi juomasta niin kauan kunnes saisi luvan. Sellainen Sotilas oli – ei tehnyt juuri mitään ilman käskyjä.
”Vai niin, aivan sama. Hörppää niin paljon kuin tarvitsee ja kuuntele samalla”, Brock sanoi ja laski kanniskelemansa kassin lattialle. ”Pierce tahtoo tavata sinut ja hän kertoo lisää tulevasta tehtävästäsi. Sinulla on aikaa suihkussa käyntiin ja pukeutumiseen tämän keskustelun jälkeen noin kolmetoista ja puoli minuuttia.”
Sotilas taukosi juomasta ja nyökkäsi samalla, kun nousi ylös ja tarttui vaatekassiin. Brock oli aikeissa poistua paikalta, mutta jokin merkillinen sai hänet kääntymään takaisin Sotilasta kohti.
”Odotas hetki.”
Sotilas seisahtui paikoilleen ja katsoi häntä tulkitsemattomaan tapaansa.
”Sanooko nimi James Barnes sinulle mitään? James Buchanan Barnes?”
Brock olisi kuoleman oma, jos joku saisi tietää, mitä hän oli juuri kysynyt. Ensimmäinen sääntö oli, ettei Sotilasta saanut puhutella muuten kuin käskeäkseen, saati sitten, että hän oli kysynyt jotain sellaista, mikä oli pahimmassa tapauksessa vaarassa tuoda maan tasalle koko protokollan ja kaiken sen, jonka Hydra oli salamurhaajansa varaan laskenut. Jokin hänessä kuitenkin vaati saada tietää.
Sotilaan ilme ei muuttunut suuntaan tai toiseen. ”Ei.”
”Oletko sataprosenttisen varma?” Brock tiukkasi ehkä tarpeettomankin hanakasti kaivaen samalla itseään entistä syvemmälle suohon.
”Kyllä”, mies vastasi eleettä.
”Entä Brooklyn tai Ulvovat kommandot? Soittaako mitään kelloa?” Mikä hitto häntä oikein vaivasi?
”En tiedä niistä mitään.”
Oli selvää, että Hydra oli poistanut tämän päästä viimeisetkin muistojen rippeet ja että organisaation metodit toimivat moitteettomasti. Brock ei tiennyt, olisiko ollut pettynyt vai hyvillään. Hän pidättäytyi utelemasta, muistiko tämä henkilöä nimeltä Steve Rogers, sillä hänen päänsä oli jo tarpeeksi matkalla vadille aiempien kysymystensä ansiosta.
Vastaus olisi kuitenkin siihenkin kysymykseen ollut heti kielteinen, joten mitä hyötyä siitä olisi ollut?
”Kerropa minulle sitten tämä: kuka sinä olet?” Brock artikuloi painotetun kysymyksen, ennen kuin ehti estää itseään. Hyvän sään aikana lopettaminen ei näköjään kuulunut hänen käsitevarastoonsa.
”En kukaan”, Sotilas vastasi ääni värähtämättä. Brock kohotti kulmiaan oudoksuvasti.
”Mikä sinä sitten olet?”
”Ase, joka palvelee Hydraa ikuisesti”, mies sanoi niin kylmästi, että niskavillat olivat nousta pystyyn. Vau, Hydra todella oli kouluttanut lemmikkinsä hyvin. Brock tuijotti kyynisesti miehen jäänsinisiä silmiä, joista ei hehkunut inhimillisyyden häivääkään. James Barnes todella kuoli jo kauan sitten.
”Hyvä on. Alahan sitten painua”, hän murahti ja nyökkäsi kohti kylpyhuonetta.
Sotilas nyökkäsi kuuliaisesti ja poistui.
