Haven: Jokainen saa vain yhden mahdollisuuden [k-11, dramaromance, 7/7]

[Zarroc]

Author: Zarroc
Fandom: Haven
Pairing: Audrey Parker/Duke Crocker
Rating: k-11
Genre: drama, angst, romance
Disclaimer: En omista Havenia, sen maailmaa tai hahmoja. Kirjoitan vain omaksi huvikseni, enkä saa tästä rahaa.
Warnings: eipä hirveästi mitään, ammutaan vähän ja taitaa alkoholia esiintyä.

A/N. Apua, milloinkahan viimeksi olisin edes kirjoittanut jotain muuta kuin originaalia? Älkää lynkatko, jos tätä sarjaa seuraatte. Minusta Audrey/Duke on vain huomattavasti parempi kuin Audrey/Nathan noin yleisesti. Ainiin, ja spoilaa varmaan kaikenlaista, olen tähän mennessä katsonut sarjaa kolme kautta. Yritän kuitenkin tavallaan irroittaa tämän itse sarjasta, vaikka ensimmäisen raapaleen alku onkin kolmannen kauden jaksosta yhdeksän.

Spurttiraapaleen kymppikierrokselle osallistuu, sekä Ficlet300. Ensimmäinen raapale siis sanalla 135. Menneisyys

Jokainen saa vain yhden mahdollisuuden

ONE.

Laukauksen ääni sai veret lähes seisahtumaan suonissani, mutta yritin silti pysytellä tyynenä. Yritin todistella itselleni, että he tulisivat ajallaan. Että en kuolisi tänne, väärään Haveniin.

Kuusikymmentä vuotta aiemmin Nathan Wuornos nosti valokuvan lattialta ja vain vilkaistessaan vierellään seisovaan Duke Crockeriin, he molemmat katosivat ilmaan.

Hetken kuluttua he olivat nykyajassa, saatoin tuntea sen, vaikkei ääntäkään ollut päässyt. Käännyin hitaasti katsomaan, kun he tuijottivat takanani kumarassa seisovaa vanhaa miestä, joka hitaasti kitki pensasta.

”Menkää!” sihahdin mahdollisimman hiljaa ja he kääntyivät pakenemaan paikalta.

Vasta heidän kadottuaan paikalta vilkaisin vielä kerran taakseni ja seurasin heidän perässään.

He, varsinaiset luomakunnan idiootit seisoivat autoni luona. Nathan näytti turhautuneelta ja Duke vain nojasi sitä vasten, kuin olisi saanut kaikki maailman murheet harteilleen.

Kävelin heidän luokseen ja avasin auton ovet vaitonaisena. ”Autoon siitä”, tuhahdin miehille, jotka tottelivat välittömästi sanomatta edelleenkään sanaakaan.

”Se, mitä te teitte menneisyydessä”, aloitin, mutta vilkaisin taustapeilistä Duken kasvoja, jotka olivat vähitellen harmaantuneet. Laskin katseeni takaisin tiehen, enkä oikeastaan enää tiennyt mitä sanoa.
”Se oli varmasti oikein.”

Nathan pysytteli hiljaa, tuijotti vain ikkunasta ulos koko matkan ajan. Jätin hänet kyydistä poliisiasemalla ja ajoin kotiini katsomatta kertaakaan peiliin. Kun olimme pihassa ja nousseet autosta, Duke löi turhautuneena auton oven kiinni.

”Minä käskin Sarahin tappaa isoisäni.”

[Zarroc]

A/N. F300 58. Tuntematon

TWO.

Hetken mietittyäni lähdin Duken perään ja pysäytin hänet ranteesta tarraamalla. Mies hätkähti hieman, mutta seisahtui kuitenkin. Ei hän kääntynyt edes minua kohden, joten en oikeastaan osannut tulkita häntä.

”Duke…” sanoin hiljaa antaen samalla sormieni puristua paremmin hänen ranteensa ympärille. Hänen niskalihaksensa jännittyivät hieman, mutta hän kääntyi ympäri ja oli äkisti todella lähellä.
”Tappaa, Audrey”, hän sanoi kiihkeästi, silmät täynnä tunnetta, johon en osannut vastata oikein.
”Minä tiedän Duke”, huokaisin hiljaa. ”Mutta sen oli pakko mennä niin.”

Hän ei enää kiskoutunut irti otteestani, irrotti vain sormeni yksi kerrallaan ranteestaan ja käveli pois. Kävelin hänen perässään sisälle Grey Gulliin, tänä iltana en voisi päästää häntä mitenkään silmistäni.
Duke kaatoi itselleen lasillisen viskiä, minä mulkaisin lasia epäröivänä ja hän ojensi minulle sen parin. En koskenut nesteeseen ennen kuin hän oli juonut toisen samanlaisen ja vasta silloinkin kohotin sen huulilleni lähes epämukavuutta tuntien.

”Meidän ei kai pitäisi –-”, aloitin, mutta en koskaan kerennyt saada lausetta loppuun. Duke heittäytyi minua päin salamannopeasti ja kuulin lasien särkyvän jälleen kerran, kun sarja laukauksia räjähti ilmoille. Mies hyppäsi pystyyn päältäni, nappasi aseen vyöltäni ja vastasi tuleen suojellen minua koko kehollaan.

Nousin ylös ja ryömin tiskin taakse miehen työntämänä, kun Duke lopulta heitti aseeni tunkeilijaa päin. Kai luoditkin loppuivat.

[Zarroc]

A/N. F300 16. Epäinhimillinen

THREE.

Katselin jotenkin ulkopuolisena kun Duke kaivoi tiskin takaa keittiöveitsen ja hyökkäsi ahdistelijaamme kohti. He liikkuivat ympäri baaria hyvin kevyin askelin, kuin tanssien ja minä nojasin päätäni seinään takanani. Lopulta kuului ärähdys, kun Duke sivalsi toista ilmeisesti kaulavaltimoon tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan, mikä lopetti heidän iänikuisen askelluksensa.

Kenkien äänet lattialla vaimentuivat kun joku romahti pöydän päälle. Avasin silmäni nähdäkseni kuinka Duke painoi kätensä vereen ja katsoi minuun. Hänen silmiensä hopeinen kiilto sai minut värähtämään hieman ja maailmani sumenemaan etäisesti.

”Audrey!” kuulin hänen huutavan alkaessani hitaasti kallistua vasemmalle ja samassa hän oli jo siinä. Duke painoi kätensä lonkkaani vasten, tukien toisella kädellä päätäni. Sain haparoiden silmäni auki ja tunsin jo kivun, mikä lähes sai minut huutamaan.

”Audrey”, Duke sanoi hitaasti, mutta äänensävy oli pelokas. Hän kaivoi taskustaan puhelimen ja soitti ambulanssia, minä hymyilin hieman pysähtyneesti.

"Älä huoli”, mutisin tokkuraisen oloisena, kosketin kädelläni hänen kättään. Se oli ihmeellistä, kun piinattujen veri ei tarttunut häneen, vaan meni suoraan ihon läpi. Saatoin tuntea hänestä huokuvan lämmön, kun mies veti minut syliinsä ja painoi luodin tekemää reikää ihossani.

”Audrey, nyt, pysy hereillä”, Duke käski tai ehkä pyysi. Pakotin silmäni auki, katsoakseni häntä ja yritin olla antautumatta tunteelle, jonka hänen ruskeat silmänsä herättivät.

”Olen turvassa”, mumisin.

[Zarroc]

A/N. F300 133. Eilinen

FOUR.

Heräsin oven kolahdukseen, kun Nathan käveli sisälle kahvikuppia kantaen. Päässäni jyskytti uskomattoman kova päänsärky ja taisin vaikertaakin hieman, nimittäin tunsin hetken kuluttua käden koskettavan hellästi olkaani.
”Olet hereillä”, Duke kuulosti hyvin helpottuneelta ja minä siirsin katseeni Nathanin huolesta murtumaan päässeistä kasvoista häneen. Hymyilin heikosti miehelle enkä tiennyt, oliko hän nukkunut lainkaan.

”Näytät hirveälle”, hymähdin varsin mitäänsanomattomalla sävyllä, mutta Duke naurahti kuitenkin.
”Niin, niin näytän”, hän pudisti päätään ja istui takaisin tuolille missä oli ilmeisesti viettänyt koko yön. Hän sitoi poissaolevan näköisenä hiuksensa uudelleen kiinni ja minä kuulin Nathanin rykäisevän.

”Tosiaan, ruumista ei ole vielä tunnistettu”, hän tokaisi kysymättä vointiani. Nyökkäsin kuitenkin ymmärtämisen merkiksi. ”Joku”, Nathan loi merkitsevän katseen Dukeen. ”Ei halunnut antaa täyttä lausuntoa tapahtumista eikä esimerkiksi kertoa oliko kyse piinatusta.”

”En ymmärrä miten se vaikuttaa mitenkään mihinkään”, Duke puolustautui hieman kiihtyneellä sävyllä ja minä loin häneen varoittavan katseen. Niin kauan, kun Nathan luottaisi edes hieman siihen, ettei mies tappanut ketään omaksi ilokseen, meillä oli edes jotain toivoa.

”Miten?” Nathan lähes räjähti, läikäyttäen kahvia kädelleen. Hän ei värähtänytkään, kuten tavallista. Ei varmaan edes huomannut. ”Totta kai sillä on vaikutusta!”
”Niin, ehkä sinulle”, Duke murjaisi enkä jaksanut kuunnella enää pidempään, vaan painoin silmäni takaisin kiinni.

Ehkä nukkuessa olisi vain hieman helpompaa.

[Zarroc]

A/N. F300 213. Pyyteettömyys

FIVE.

Pääsin sairaalasta viikon jälkeen. Oli kulunut kolme päivää ja Duke nukkui edelleen sohvallani, selkeästi aina enemmän hereillä kuin unessa. Minua alkoi pikkuhiljaa turhauttaa.

”Vaikka arvostankin huolenpitoasi, sinun pitäisi oikeasti mennä nukkumaan omaan sänkyysi”, huokaisin hänelle kavutessani hieman vaivalloisesti jälleen kerran sänkyyni, vetäen peiton jalkojeni päälle.
”Audrey”, Duke aloitti, mutta pudistin hänelle varoittavasti päätäni.
”Älä edes väitä vastaan, ei minua kukaan täällä tapa.”

Duke kohotti minulle kulmaansa ja minä huokaisin syvään. Ainakin kerran.
”Tule sitten tänne, en kestä kuunnella kun ähiset siellä kivikovalla sohvalla.”

Duke virnisti äkkiä hyvinkin ilkikurisesti ja hetken ajan mietin, oliko tämä ollut hänen suunnitelmansa alusta asti. Toivottavasti minun ottamiseni luodista ei ollut kuulunut samaan suunnitelmaan.
”Tiedäthän että nukun alasti”, mies kommentoi napittaessaan paitaansa auki.
”Tiedän”, totesin ja vedin peiton leukaani yrittäen vakaasti olla katsomatta häntä yhtään enempää. Silti katseeni seurasi rintalihasten muotoa kuin magneetti rautaesinettä enkä vain mahtanut itselleni mitään.

Kun hän vähän vaivihkaa peiton alla painautui minua vasten, en estellyt lainkaan. Tunsin Duken vetävän minut hyvin hellästi rintaansa vasten, varoen lonkkaani minkä kerkesi ja asettavan toisen kätensä osittain vatsalleni.

Hymähdin hiljaa kaivautuessani lähemmäs miestä lähes vaistonvaraisesti. Hän oli minun turvani, tajusin sen vasta vaipuessani hiljalleen uneen.

Hän kyllä pitäisi minusta huolen, oli kyse ihan mistä tahansa.

[Zarroc]

A/N. F300 13. Charmikas

SIX.

Duke istui baarijakkaralla siemaillen rommia. Hän näytti päivä päivältä enemmän merirosvolle, pidemmäksi kasvanut tukka nutturalla ja korujen määrä sen kun suureni kaulassa. Huivinkin hän oli jostain löytänyt ja kietaissut sen vyötäisilleen kuin paraskin piraatti.

Olin alkanut pikkuhiljaa kävellä pidempiä matkoja, kuten sängyltä vessaan ja niin edelleen. Mies kuitenkin piti aika tarkkaa vahtia siitä, etten päässyt millään asteella edes lipsahtamaan siirtyessäni paikasta toiseen.

”Eikö Nathanin pitänyt tulla käymään?” kysyin pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen ja siirsin katseeni mieheen. Hän siemaisi jälleen rommistaan hieman pidemmän kulauksen kuin tavallisesti ja hymähti vähän sarkastisen oloisena.
”Niin piti.”

Odotin, että hän jatkaisi jotain aiheesta, mutta mitään ei kuulunut. Niinpä nousin varovaisesti ylös, aikomuksenani kävellä tiskin taakse, mutta Duke suoristautui heti.

”Älä holhoa”, tuhahdin hieman äreämmin kuin oli tarkoitus. Minua oikeasti tympi tuo jatkuva hötkyileminen. En oikeastaan edes ymmärtänyt minkä takia mies jatkuvasti huolehti minusta noin, aivan kuin hän olisi syyttänyt itseään luodin lentoradasta.

Pysähdyin kesken liikkeen ja sen äkkinäisyys sai minut irvistämään hieman. Silti käänsin katseeni Dukeen, joka tuijotti minua sen näköisenä, että oli valmis säntäämään luokseni hetkenä minä hyvänsä.

”Miksi sinä edes teet tämän?” kysyin häneltä suoraan, katsoen vaativasti ruskeisiin silmiin.

Liikuin varoen hänen luokseen ja mies kääntyi kokonaan minua päin, nojatessani käsiäni hänen polviinsa.

[Zarroc]

A/N. F300 261. Syyllisyys

SEVEN.

”Minä…” Duke näytti sille ettei löytänyt sanoja, katseli minua vain yhtä kiinteästi kuin minä häntä. Kohotin miehelle kulmaani, halusin tietää, ajoiko pelkkä syyllisyydentunto häntä tähän pisteeseen.

”Miksi, Duke? Syyllisyydestäkö?” nojauduin häntä kohti hitaasti ja miehen selkä osui tiskiin hänen takanaan. Sormet puristivat edelleen rommilasia, ojensin käteni sitä kohden ja vein lasin hänen kädestään. Edelleen miestä silmiin katsoen join lasista, vaikka halusin irvistää raa’an alkoholin valuessa alas kurkustani.

”Syyllisyydestä…” hän naurahti vaivaantuneen oloisena, mutta ei tuntunut ainakaan myöntävän sitä.
”Mistä sitten?”

Duke vain tuijotti minua silmiin. Hän vaikutti sille, etten saisi minkäänlaista vastausta irti tekemättä asialle itse mitään. Nojauduin aivan hänen lähelleen, huulet vain millien päässä hänestä. Miehen kädet liukuivat lanteilleni epäröiden, mutta silmien katse oli varma ja lempeä.

Suudellessani häntä mies ei enää epäröinyt, vaan hän veti minut itseään vasten lähes epätoivoisesti.

Laskin lasin kädestäni tiskille, nostin käteni ensin hänen olkapäilleen ja liu’utin siitä niskalle, nykäisten nauhanpätkän pois hänen hiuksistaan. Duken huulilta karkasi pieni henkäys, kun painauduin häntä vasten siltä matkalta kuin suinkin pystyin. Annoin kieleni koskettaa hellästi alahuulta, mutta jätin sen rauhaan nopeasti kuullessamme oven käyvän.

”Mitä helvettiä?” Nathanin ääni kysyi takaamme ja minä säikähdin niin, että repesin nauramaan. Duken silmät nauroivat myös, täynnä ilkikurista onnea.

Ei syyllisyydestä ainakaan.