Minulla on pomppufiilis, K-11, Angst

[Nelxis]

Tarinan nimi: Minulla on pomppufiilis
Kirjoittaja: Nelxis
Beta: Ei ole
Genre: Angst
Ikäraja: K-11 (laitoin nyt varmuuden varalta, kun en ole tuosta yhtään varma) // Frederica nosti ikärajaa
Tiivistelmä: Alan hyppiä. Ylös, alas. Ponnistan yhä korkeammalle, ja hetken ajan minusta tuntuu, että voisin koskettaa pilviä.


A/N: Sain idean omasta haasteestani, jossa piti tehdä huumoriton tarina Munamiehen Pomppufiilis-biisistä. Ja kyllä, siitä ON mahdollista saada angstia. Ai niin, ja vaikka haluaisin, en omista kyseistä biisiä.

Minulla on pomppufiilis

Istun sairaalan sängyllä ja yritän pysyä paikallani. Tuijotan ikkunan ulkopuolella heiluvia puita, mutta en pysty ajattelemaan selkeästi. Nousen seisomaan, ja vaikka jalkani huojuvat, hoipertelen ikkunan luo. Avaan salvan ja kiskaisen ikkunan auki. Lämmin heinäkuinen tuulenvire osuu kasvoilleni. Ojennan kättäni ulos, mutta aivan liian myöhään huomaan metalliset kalterit ikkunan toisella puolella. Enkö ole jo valmiiksi hämmentynyt? Sisälläni leimuaa iloinen liekki, joka vaatii päästä ulos, mutta toisaalta sen liekin ympärillä on pimeä ja paksu verho, joka ammentaa voimansa vihasta.
   Käännyn ympäri, ja katson huonettani. Missään ei näy mitään vaarallista. Jopa pöydän kulmat on pyöristetty. Hoipertelen pöydän luo, ja istun tuolille. Vilkaisen pöydällä lojuvaa kalenteria. Tyhjää täynnä. Siitä asti, kun tulin tänne, minun ei ole tarvinnut huolehtia mistään. Vihaan tätä paikkaa.

Ylös, alas, edestakas pysytellään pyöreinä
Hymy suussa heinäkuussa antaa helteen helliä
Tänään ei oo edessämme huolia taikka pulmia
Hypitään vaan, mut varo teräviä kulmia

Nousen seisomaan sängylleni. Otan tukea seinästä, ja pompahdan varovaisesti. Adrenaliini alkaa virrata sisälläni, ja pompahdan uudelleen, tällä kertaa hieman rohkeammin. Tunnen itseni pitkästä aikaa iloiseksi. ”Korkeammalle, korkeammalle!” joku huutaa pääni sisältä. Huomaamattani alan kikattaa, enkä kuule käytävällä kaikuvia askelia. Samassa joku avaa oven, ja minä lopetan hyppimisen. Taas kerran, minun iloni on pilattu.

Minulla on pomppufiilis
hei ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti
Minulla on pomppufiilis
hei ota minut kiinni, kiinni, kiinni, kiinni

Istun sairaalan pihalla ja nypin ruohonkorsia irti maasta. Maisema voisi olla kaunis, ellen tietäisi, että taas kymmenen minuutin kuluttua minun on palattava takaisin sisälle. Käännyn katsomaan muita potilaita. Ketään ei kai haittaa, jos käyn pienellä kävelyllä.
   En tiedä, kuinka kauan kävelen, mutta lopulta saavun aivan sairaalan tontin rajalle. En tiedä, kuka älykääpiö päätti jättää korkean kallion sairaalan pihalle, kun kuka vain potilaista voi tulla tänne ja hypätä alas. Kukaan ei ole korjannut tilannetta senkään jälkeen, kun joku todella on hypännyt täältä alas. Kävelen reunalle, ja samassa minun tekee mieli taas hyppiä. Eikä kukaan ole näkemässä. Toivon, etten putoaisi alas.

Ylös, alas, edestakas pysytellään pyöreinä
Allamme on kesämaita ja nurmikoita vihreitä
Pidä muna varasi, sinne ei saa tippua
Pidä muna varasi, taikka saatat rikkua

Alan hyppiä. Ylös, alas. Ponnistan yhä korkeammalle, ja hetken ajan minusta tuntuu, että voisin koskettaa pilviä. Kuulen rykäisyn takaani. Yksi hoitajista katsoo minua tuimasti. Miksi minä en saisi olla iloinen?

Minulla on pomppufiilis
hei ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti
Minulla on pomppufiilis
hei ota minut kiinni, kiinni, kiinni, kiinni

Viimeinenkin iloinen ajatus on kadonnut sisältäni. Seison keskellä sairaalan käytävää, mutta kukaan ei kiinnitä minuun huomiota. Lopulta eräs hoitaja kääntyy kulman takaa, ja hymyilee minulle. En kuule hänen sanojaan, mutta ymmärrän vain, että minulle on saapunut vieras, joka odottaa minua aulassa. Seuraan hoitajaa alakertaan, ja näen asianajajani seisovan vastaanottotiskin vieressä ja vilkuilevan kelloaan. Hän nostaa katseensa, ja kävelee luokseni. Hoitaja jättää meidät kahden. Hän tietää, mitä on tulossa. Asianajajani kaivaa salkusta jonkin paperin, ja yrittää selittää minulle mahdollisimman varovasti, että minut on haastettu oikeuteen parhaan ystäväni tappamisesta.
   Me olimme vain kaksi nuorta, hyppimässä trampoliinilla. Pelasimme yllytyspeliä, ja minä irrotin muutaman trampoliinin pulteista. Hän kiipesi trampoliinille, ja alkoi pomppia. Ylös, alas. Ja silloin, se tapahtui. Trampoliini ja hänen ruumiinsa lojuivat maassa, mutta hänen henkensä pomppi korkealle pilviin. Siksi minäkin haluan hyppiä.

Minulla on pomppufiilis
hei ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti
Minulla on pomppufiilis
hei ota minut kiinni, kiinni, kiinni, kiinni

[Clayr]

Luin tämän oikeastaan jo eilen illalla, mutta alkujaan ei pitänyt kommentoida... Mutta tänään luettuani tän uudestaan niin on pakko tulla sanailemaan jotakin.

Ensimmäisenä on se että tämän idea on miun mielestä aivan upea, vaikka biisi itsessään onkin ihanan iloinen ja pirteä, sopii se hyvin angstiseen tekstiin. Alku oli sillain "tyhmiä nuo muut, eikö ne tajua että tuo haluaa olla iloinen" fiiliksellä, mutta viimeinen tekstikohta herätti surullisen fiiliksen ja kun sen perään vielä tuo kertosäe niin ainakin itselle tuli itken-kohta olo.

Joten onnistunut teksti, min tyksin hyvin hyvin paljon. =)

[Ruskapoika]

Miekin luin tän jo viime yönä, mutta sillon en kommenttia aikaiseksi saanut. Ajattelin silloin, että kommentoin huomenna, mutta arvaa kuka oli aamulla unohtanut lupauksensa ja muisti sen vasta sitten, kun pongailin sen Näytä edellisen käynnin jälkeen kirjoitetut viestit. -namiskan takaa paljastuvasta listasta. Tässä kuitenkin olen ja edelleen vaikuttuneena tästä tekstistä.

Henkilökohtaisesti en pidä tuosta kappaleesta lainkaan, olen siitä kuullut korkeintaan puolisen minuuttia kestäneen pätkän, mutta se on tuonu jo sellaisen kauhufiiliksen, etten erehdy sitä klikkailemaan auki ihan heti, mistään linkistä. :D Aluksi epäilin hieman, että pystyykö siitä kappaleesta tosiaan tekemään angstia, koska lyriikat on kuitenkin mitä ovat  -  pirteät ja positiiviset. Mutta tämän luettuani, luulen, että en pysty edes ajattelemaan sitä kipaletta ilman haikeaa oloa. :< Jo heti ensimmäisen kappaleen jälkeen iski mieleen kysymys; miksi ihmeessä tuo tyttö oli tuonne joutunut? Mikä oli saanut mielen järkkymään niin, että tuohon tilaan oli joutunut, vai oliko taustalla, jokin syntyperäinen sairaus? Tekstin edetessä tuli itsellekin sellainen olo, että haluaisi vain pomppia ylös ja alas, kuten päähenkilö tässä, ja suututti hieman nuo hoitajat, kun eivät antaneet toisen pomppia. Toinen sen haluaisi tehdä, eikä kukaan antaisi. Okei, se kalliolla pomppiminen oli vaarallista, mutta mitä vaarallista oli huoneessa pomppiminen?

yrittää selittää minulle mahdollisimman varovasti, että minut on haastettu oikeuteen parhaan ystäväni tappamisesta.

Jotenkin tää kohta sitten aiheutti sen, kohta itken valtameren -fiiliksen. Kuinka voi selittää varovasti, että on haastettu oikeuteen parhaan ystävänsä tappamisesta? Tai kuka ei järkyttyisi todella niin paljon moisesta, että joutuisi sairaalahoitoon? Oot onnistunut kirjoittamaan niin, että lukija pääsee tekstin mukaan ja pystyy asettumaan päähenkilön rooliin. Et ole kuvannut häntä liian järkensä menettäneeksi vaan tuollaiseksi... pysyvään shokkitilaan jääneenä. Itse en voinut olla ajattelematta, miten itse reakoisin tuossa tilanteessa, jos tämä olisi tosi tapahtumaa ja tapahtuisi juuri minulle. Suoraan sanottunu, mie en kestäis tommosta. Jäisin varmaan pysyvästi semmoseen kuntoon, että pitäis olla turvallinen huone. Joten todella upeasti kirjoitettu, koska sait lukija miettimään asioita. Se on miusta teksteissä parasta, että jos on hyvin kirjoitettu, niin siinä alkaa itsekin miettiä tilannetta ja tapahtumia.

Trampoliini ja hänen ruumiinsa lojuivat maassa, mutta hänen henkensä pomppi korkealle pilviin. Siksi minäkin haluan hyppiä.

Rakastuin tähän loppuun ja tuohon miten olit saanut sanat mukaan niin, etteivät ne rikkoneet tunnelmaa.

Kiitos tästä. ♥ :)

[Natural]

Varoitan, etten saa mitään järkevää aikaiseksi.

Tykkäsin kovasti. Munamies on ihana.

Tuo kuvailu oli aivan ihanaa. Pidin valtavasti.
Tuossa kohin missä tämä päähenkilö haastettiin oikeuteen, tuli sellainen oli, että voi ei...

Trampoliini ja hänen ruumiinsa lojuivat maassa, mutta hänen henkensä pomppi korkealle pilviin. Siksi minäkin haluan hyppiä.

Ihana lopetus, rakastuin.

Kiitän todella paljon aivan ihanasta tekstistä.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

[Brylen]

Vau, tää on upee 

Hyvin oot saanut käännettyä tuon biisin angstiseksi ficiksi 

Tuo loppu oli surullinen mutta ihana :')

Mutta joo, kiitoksia mahtavasta ficistä 

[Nelxis]

Kiitos kommenteista. Aluksi luulin, ettei kukaan tykkäisi tästä, ja että vain yksi ihminen vaivautuisi lukemaan, ja sanoisi, että ihan huono, siellä ja täällä oli virheitä... Itse lähinnä repeilen tälle luomukselleni. En tiedä miksi...

[sukkula]

Oi,  tää on kiva tekstinpätkänen. En osaa kommentoida mitään, mutta samoilla linjoilla Ruskapojan kanssa.

<3 sukka

[Nelxis]

Kiitos kommentista sukka. Voi hitto, nyt aloin itsekin itkeä tuota lukiessa. Himpula.

[Neponen]

Ihana, Ihana, Ihana!
Sääliksi kävi tuota potilasta 8<

Vain kolme sanaa:
Ihana, Ihana, Ihana.

[Santaleijona]

Kun aloin lukea tätä, funtsin että eikä, toivottavasti tämä nyt ei sitten pilaa koko biisiä. Että joka kerta kun kuulisin Pomppufiiliksen tulisi mieleen joku inhottava angstifikki. Henkilökohtaisesti pidän kyseisestä biisistä hirveästi, koska siitä tulee juuri sellainen pomppufiilis. Mutta tää olikin yllättävän hyvä, ja kun luin tuon viimeisen lauseen niin olo oli ihan 'vautsi'.

Ensin vierastin tuota asianajaja-juttua, ja kurtistin kulmiani kun kuulin että ihan haastettu oikeuteen. Loppu kuitenkin kruunasi kaiken tosi yllättävällä tavalla, ja nivoi koko tarinan siististi nippuun. Olen oikeasti tosi yllättynyt, että tästä biisistä voi kirjoittaa mitään ikävään viittaavaakaan - siksi tän avasinkin, koska "minulla on pomppufiilis" ja angst tuntuivat yksinkertaisesti niin hassulta yhdistelmältä.

Tuo tunne hoitajista, jotka tuntuvat tuomitsevan jokaisen ilon hetken toi mieleen omia muistoja sairaalasta, ja tosiaan - tuttu tunne! Toki tässä tapauksessa päähahmoa syytettiin murhasta, joten hoitajat toki olettivat ettei hänellä tulisi olla mitään syytä olla kovin iloinen, mutta silti... Ensin ajattelin, että tämä on kertomus ihan vain osastohoidosta, mutta sitten tuo loppu toikin paremman vaihtoehdon.

Joo, ja sympatiat päähahmolle.

Kiitos♥

[TheWriter]

En voi muutaku kiittää hienosta ficistä, koska muuta en pysty itsestäni tällä hetkellä saamaan irti =))

[Machu]

Olin katsellut tätä tekstiä jo pitkään tuosta luettelosta, mutta en vaan ollut saanut aikaiseksi luettua tekstiäsi. Mutta nyt kun viimein lukaisin tämän, ei voi muuta sanoa kuin että mahtavaa!

Tavallaan välillä vähän häiritsi, kun teksti oli kirjoitettu siihen tyylin että "lause ja piste, lause ja piste", eikä sivulauseita oltu paljoa käytetty tai yhdistetty kahta lausetta jolla voitaisiin saada ehkä soljuvampaa tekstiä. Mutta toisaalta tyyli sopi mainiosti tähän tekstiin, se sai itseni ainakin miettimään jokaista lausetta, pysähtymään pohdiskelemaan.

Ja sitten... teksti oli täynnä kohtia, joihin rakastuin aivan peruuttamattomasti, mutta paras kohta oli ehdottomasti lopetus, joka kruunasi koskettavan tekstin.

Trampoliini ja hänen ruumiinsa lojuivat maassa, mutta hänen henkensä pomppi korkealle pilviin. Siksi minäkin haluan hyppiä.

Tuo kohta saa kyllä vahvimmankin tirauttamaan muutaman kyyneleen. Upea teksti.
Pahoittelut, etten saanut mitään kovin järkevää kommenttia aikaan ^^'

[Julma-Nala]

Erikoinen tarina, ei ihan joka päivä tule vastaan näin omaperäistä ideaa. Yllytyspelin seurauksena kuolleesta rikosnimikkeenä olis kyllä varmaan kuolemantuottamus/heitteillejättö, mutta on itse asiassa uskottavampaa asianajajan selittää noin. Ei kai hullun odoteta ymmärtävän, mikä on kuolemantuottamus, parempi sanoa tappo vain.

Sinänsä ihana erikoisuus, että hulluudelle oli jokin selkeä syy ja alkamiskohta, ja ettei päähenkilö ehkä ihan hyväksynyt, että hänet oli leimattu hulluksi. Kukapa ei vihaisi paikkaa, jossa ei saa olla iloinen tai edes hyppiä sängyllä?

Pitääkin seuraavalla kerralla tarkistaa pultit kunnolla, kun menen trampalle hyppimään. Kiitos ficistä, tämä oli uskottava ja kirjoitustyyli sopi aiheeseen

~Nala~

[mapwe]

herrajumalamitätämäon. *insert here jonkin sortin kuolaava hymiö*

Tämä oli ihan järkyttävän upea. Omaperäinen ja jännä ja mielenkiintoinen. Hulluushan toki sitä on aina, mielenkiintoista ja jännää. omaperäisyydestä annan isot propsit, ja uskottavuudesta myös.
Wublub olen aika sanaton tässä näin nyt ja se vähän niin kuin hankaloittaa tätä kommentointia. Mutta tuota, pääpointtina on se, että tämä oli mielestäni ihan helvetin hyvä jaja kumartelen sinne päin hattua nostellen. Upeaa, kerrassaan upeaa.

xo,
mapwe

[Ales]

Heipsan! Tässä iltalukemista etsin ja tämän löysin ja päätinpä sitten lukaista. Erittäin vähhäisestä akunvarauksesta huolimatta mun on aivan pakko rustata kommentti tänne, edes pikapikaa!

Teksti todella teki vaikutuksen. Ei ole kyllä mulla koskaan käyny mielessä, että tuosta kappaleesta saisi väännettyä mitään angstiin tai draamaan viittaavaakaan, mutta kappas kepponen mitä mä löysin!

Tää koko tuotos on erittäin mielenkiintoinen (vaikuttaako asiaan mahdollisesti se, että mielenterveyden ongelmat on mielestäni melko kiehtovia?). Tykästyin tekstin luonteeseen ja tietyntapaiseen pieneen toistoon, joka tekstissä toistui. miksei saa olla onnellinen?

Itse tekstin laatu oli oikein hyvää, teksti oli sujuvaa ja helppoa luettavaa, vaikka melko rankka aihe onkin kyseessä! Tykkäsin oikein paljon!

Kiitokset upeasta lukukokemuksesta!
-A

[LillaMyy]

En nyt muista kuka, mutta joku (Uhkarohkea? Sokerisiipi?) linkkasi tämän tässä joskus irkin puolella, kun aloin taas vaihteeksi vetää hienoa 'minulla on pomppufiilis' -luritteluani, joten sitten otsikko ja genre vaativat tämän lukemista, koska miten tuosta biisistä VOI saada angstia? Etukäteen odotukset ovat siis todella sekavat, koska kappale on kaikkea muuta kuin angstinen ja sitten sä olet kirjoittanut siitä angstia...

Okei, en ehkä ihan odottanut tuota loppuratkaisua, joten siis wow, mitähän tähän nyt taas sanoisi. Ajattelin aluksi, että tästä tulee jotain, että kertoja hyppää juurikin sieltä kallioilta alas tai jotain, minkä takia koko asianajaja-juttu tuli ihan puskista. Toisaalta sitten taas tämä ratkaisu on ehkä loogisempi koko tarinan rakenteen kannalta, koska nyt tämä selittää senkin, miksi kertoja haluaa niin kovasti pomppia koko ajan, mikä oli aluksi hieman kysymysmerkki mulle. Täytyy kyllä sanoa, että nyt meni vähän sanattomaksi tämän jälkeen. Onnistuit kyllä hyvin kirjoittamaan tuosta biisistä angstia, vaikka se aluksi kuulostikin vähän kyseenalaiselta.

Jotenkin kyllä nyt jäi vähän jännittävä fiilis tästä, että miksi kertoja sitten kuitenkin haluaa pomppia, kun sillä laillahan hänen paras ystävänsä kuoli, ellei hän sitten halua seurata ystäväänsä perässä samalla tyylillä. Jotenkin voisi ajatella, että tuollaisen jälkeen haluaa pysyä mahdollisimman kaukana kaikesta pomppimiseen liittyvästäkään, tai ainakin se olisi näin nopeasti ajateltuna mun reaktioni tuohon. Tämä antoi siis paljon ajattelemisen aihetta, kiitoksia siitä.