Kirjoittaja: Aoi Taki/Laku
Ikäraja: Veikkaisin K-11, mutta voi nostaakin, jos siltä tuntuu.
Fandom: Axis Powers Hetalia tai pelkkä Hetalia
Varoitukset: Veri on osana, mutta ei väkivallan merkeissä.
Paritukset/hahmot: UK/Englanti ja tämän 2p-versio. (2p voidaan lyhyesti kuvata hahmon dark-puolena)
Vastuuvapaus: En omista Hetaliaa/hahmoja. (Vaikka 2p!Englannista ei olekaan virallista hahmoa, joten tuo on vain jonkin sortin faniversio hänestä.) Sen omistaa Himaraya. En saanut/saa rahaa tämän tekemisestä.
A/N Kiitos niille muokkaajille, jotka korjasivat minun otsikon aikaisemmissa kirjoituksissa. En tajunnut mitä korjasitte, kun ette kertoneet, joten en osannut olla tarkkaavaisempi myöhemminkään. Anteeksi vaivasta, joten olen aiheuttanut. ^^'
~Peilikuva~
Siinä hän taas tuijotti minua vaaleanpunaisen ja -sinisen sekoitetuilla silmillänsä. Tälläkin kertaa hän tervehti minua hänen mielestä iloisesti, mutta huomasin joka kerta kuinka tuo olento halusi tappaa minut. "Oh, 'ello poppet", mies kuiskasi ja istui vanhanaikaisella, mutta arvokkaalla tuolilla, jonka saattoi tietää myös Busbyn tuolina.
Oikea Arthur huokaisi syvään ja yritti keskittyä laittamaan kravattiansa, vaikka peilistä tuijotti myös hänen kaksoisolentonsa, joka kutsui itseään Artieksi ja oli kerran onnistunut Alfredillekin esittäytymään. Se oli ollut kamalaa ja Alfredin muistia oli ollut aivan pakko muokata, jottei tämä hämmentyisi ja aiheuttaisi kaaosta.
Arthur itsekin oli ollut todella hämmentynyt ja yllättynyt löytäessänsä Artien kultakoristeisesta peilistänsä katsomasta toisen itsensä puuhia. Ei vihreäsilmäinen ollut koskaan huomannut miestä - olikohan tämä ollut siinä edes kovin pitkään? "Dammit, painuisit vain sinne mistä tulitkin", Arthur vastasi yritti olla katsomatta olentoa silmiin, vaikka tämä istuikin juuri Arthurin peilikuvan päällä.
"Oih, tiedätkö, että tuo satuttaa tunteitani? Olenhan sinä ja sinä olet minä", Artie vastasi ylimakealla äänellänsä. Oli melkoinen ihme, että tämä kykeni olemaan noin iloisen näköinen, vaikka hänen viereisellä pöydällä olikin myrkytettyjä muffinsseja ja verta täynnä oleva teekuppi. Arthurin puolella pöydällä oli päivän lehti ja pari tärkeää paperia.
Arthur huokaisi ja olisi vienyt peilin kaatopaikalle, mutta jotenkin Artie oli saanut taiottua peilin kiinni seinään, joten sille ei kyetty tekemään mitään. Arthur olisi niin mieluusti vienyt peilin jonnekin kauaksi, ei tuota hullua olentoa jaksanut kovin pitkään. "Kertoisit nyt vain kuka olet ja mitä teet täällä, etkä aina esittäisi minua. Tiedän, että olen tässä, en siellä", vihreäsilmäinen totesi tyynesti ja viimein antoi terävän mulkaisun Artiehen.
Artie pudisti päätänsä ja nosti teekupin huulillensa. Pienen kulauksen jälkeen kuppi laskettiin takaisin alustallensa ja viimein hän vastasi: "Olen sinä siinä missä sinä olet minä. Käytän mieluummin vain nimeä Artie, koska Arthur on jo tuhrittu tuolla sinun keittotaidollasi. Olisin hirvittävää joutua olemaan Arthur", peilikuva vastasi ja risti sormensa. Hän piti hiukan naisellisesti toista jalkaa toisen jalan päällä ja nojasi juuri ristittyihin sormiinsa. Nojatuolikin vain korosti olennon hulluutta.
Arthur tuhahti vastaukseksi ja kumartui nostamaan lattialle tipahtaneen paperinsa. "Itse en ainakaan juo verta ja ole mielipuoli peilin sisässä. Sinä olet siellä koko elämäsi ja minä saan kiertää halutessani, vaikka koko maapallon", britti piikitteli takaisin, mutta olennon virnistäessä normaaliakin pahaenteisemmin oli Arthurin pakko katua sanojansa. Hän nimittäin huomasi samalla, että istui tuolilla, Busbyn tuolilla.
A/N Ei mitenkään erikoinen, mutta päätinpä sitten lisätä uutta tekstiä, kun en sitä varmaan hetkeen ole saanut aikaseksi.
