Kulkurin valssi | S | kettusöpöilyä

[Kiirsu]

Otsikko: Kulkurin valssi
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: kettusöpöily
Vastuuvapaus: Minun omaa kaikki paitsi lopun lyriikat.
Yhteenveto: Yksinäinen kettu haaveilee linnan tanssijaisista.

A/N: Ihanan ihanaa syntymäpäivää kuuskidille <3 Päädyin nyt kirjoittamaan ketuista ja tämä tuntuu tosi oudolta, koska kettutekstit on mulle pyhiä, enkä tiedä, pilaanko nyt tällä kaikkien kettutekstien maineen, iiks! Tämä osallistuu LW14-haasteeseen sekä Väripalettiin värillä oranssi.


Kulkurin valssi

Pörheä häntä hipoo varpuja ketun kulkiessa metsän halki. Mustikan lehdet komeilevat yhä vihreänä, vaikka syksy jo hipoo metsän latvaa muuttaen koivujen lehdet hennon keltaisiksi, vaahterat lämpimän oransseiksi. Kylmä tuuli humisee korkeuksissa, mutta ketun tassujen alla tuntuu vielä lämmin maa. Risut rasahtelevat ja kanervat kahisevat, mutta niiden soinnin läpi kuuluu kaukainen sävelmä, jota kohti kettu suuntaa.

Maahan on tallautunut polku, sillä kettu on kulkenut tämän tien lukuisia kertoja. Seurannut kuuloaan ja vaistojaan, jotka vetävät kohti tuota satumaista musiikkia. Se soi joka sunnuntai. Aina samaan aikaan kajahtavat orkesterin ensi soinnut ja koko iltana ei tienoo kuule muuta kuin kymmenpäisen orkesterin soitannan.

Kun kettu viimein saapuu metsän laitaan, kokeilee tassullaan maantien kosteaa hiekkaa, tuntee hän viilenneen syksyn ujuttavan sormensa paksun turkin läpi. Kettu värähtää ja kiertää häntänsä ympärilleen. Valkoinen hännänpää liikkuu hiljaa vasten ketun kylkeä, kolme ylös, kolme alas. Toiset kolme. Kolme, kolme.

Korkealla kukkulalla linnan ikkunoista kajastaa lämmin valo, jonka välillä peittävät vikkelästi liikkuvat parit. Ympäri ja ympäri he pyörivät, hurmioituneina, humaltuneina ja nauraen.

Tummuvassa illassa linna loistaa taianomaisena. Sen takana aurinko painuu mailleen ja sen viimeiset säteet kehystävät kivisiä muureja ja kuninkaalliset saavat pehmeän sädekehän ympärilleen. Juhliva kansa ei ehdi tätä katselemaan, he uppoutuvat pitojen humuun, katsovat maailmaansa sisältäpäin. Tien laidalla kettu kuuntelee kaihoten juhlia ja suippo kuono keinuu kuin huomaamatta puolelta toiselle.

Heinikossa rasahtaa ja lintupariskunta pajupuussa pyrähtää raakkuen lentoon. Heinäkorret aaltoilevat ja jokin niiden välissä kulkee kettua kohti maantien toisella puolen. Kettu katselee kellastuneiden korsien liikehdintää pää kallellaan ja punnitsee pakoreittejään. Niskakarvat nouset pystyyn ja kettu kyyristyy valmiina joko pakenemaan tai hyökkäämään. Mutta hienien välistä kurkistava oranssi kuono jähmettää ketun paikoilleen.

Musta nenä nuuhkii kosteaa ilmaa ja varovasti korvatkin pilkahtavat heinikosta esiin. Ketut katsovat toisiaan kiinnostuneina ja hitaasti astuvat mustat tassut eteenpäin hiekalla. Äkkiä korvat vetäytyvät takaisin heinikkoon ja kettu jää yksin keskelle maantietä odottamaan. Se istahtaa ja uikuttaa hiljaa, pyytää uutta ystäväänsä palaamaan. Mutta heinikko on pysähtynyt ja kaukainen musiikki täyttää tajunnan uudelleen.

Soitto on huumaavaa ja kettu ottaa askeleen oikealla, toisen vasemmalle. Se ravaa oikealle, vasemmalle, ympäri musiikin tahdissa. Hiekka rapisee kynsien alla säestäen ketun kulkua. Sitten se pysähtyy, vingahtaa ja kuuntelee. Heinikko on hiljaa. Ja kettu askeltaa taas.

Auringon viimeiset säteet painuvat horisonttiin ja tähdet heijastavat valoaan oranssina hehkuvaan turkkiin. Yksin yössä kettu askeltaa ees ja taas. Sateen ropina hukuttaa linnan soinnin, mutta ketun tassut soittavat yhä samaa sävelmää.

Oikealle, vasemmalle – heinikko kahisee jälleen ja tällä kertaa kettuneito astuu kokonaan hiekkatielle.  Sen korvat ovat luimussa ja olemus varuillaan, mutta se astelee hitaasti lähemmäs. Toisesta korvasta puuttuu palanen ja silmäkulmassa on arpi, mutta silmien katse silti vilpittömän utelias.

Malttamattomana kettu säntää pitkin tietä linnaa kohti säikäyttäen seuralaisensa. Mutta kettuneito vain säpsähtää, ei peräänny. Kettu ottaa muutaman askeleen takaisin, pyörii ympyrää häntäänsä jahdaten ja jatkaa juoksuaan. Se pysähtyy katsomaan ja tällä kertaa kettuneito seuraa perässä.

Tuuli humisee korvissa ja yltyvä sade kastelee heidän turkkejaan, mutta ketut juoksevat yhä lujempaa kohti linnaa. Muurin reunan saavuttaessaan he pysähtyvät, kyljet kohoilevat raskaasti, mutta korvat kuuntelevat tarkkaan. Linnan musiikki soi yhä, mutta siihen on sekoittunut sateen ropina, metsien humina ja heidän tiheä hengityksensä. He katsahtavat toisiinsa ja tällä kertaa kettuneito liikkuu ensin, rynnistää kohti kettua, joka ehtii väistää juuri ajoissa.

Ja niin he kisaavat, jahtaavat toisiaan ja poukkoilevat pitkin tietä kuutamoyön viitoittaessa heidän matkaansa. Orkesterin soitto jää taakse, mutta heidän musiikkinsa ei hälvene. Metsä soittaa, kun heidän askeleensa laulavat, eikä tällä tanssilla ole rytmiä, kun kaksi kulkuria matkaa yössä vailla päämäärää. 




Kulkurin valssi

Ruots. kansansävelmä, san J. Alfred Tanner

Linnoissa kreivien häät vietetään,
on morsiamel kruunattu pää.
Siellä viihdyn suo viini ja shamppanja vaan,
sydän kylmä voi olla kuin jää.

Siks mieluummin maantiellä tanssin,
kun metsien humina se soi,
minä kultaisen kulkurin valssin.
Tule kanssani, tyttö, ohoi!

Vaik linnojen kruunut ne valoaan luo
ja kristallit kimaltelee,
ei liikuta kulkuria laisinkaan tuo,
kun armaansa kans astelee.
Hän pistää vain raitilla tanssiks,
kun metsien humina se soi.
Tähän kultaiseen kulkurin valssiin
tule kanssani, tyttö, ohoi.

Maantietä rakastan ja kaihoan ain,
maantiellä viihdyn ma saan.
Maantiellä kuljen kuin aikanaan Kain
kantaen kohtaloaan.
Maantiellä, maantiellä tanssin…

Tähtinen taivas ja kuutamoyö
tien viittana kulkurin on.
Jos liiaksi matkalla kiristää vyö,
niin poikkean taas talohon.
Siel laulan, taas laulan ja tanssin,
kun metsien humina se soi.
Tule kultaiseen kulkurin valssiin,
tule kanssani, tyttö, ohoi!

[Kaira]

Hmm, vaikka kettusöpöily ei jotenkin kuulostanut aivan minun tyyliltäni, aloitin lukemaan tätä ja sille tielle jäin. Ja onneksi jäin, tämä on todella kaunis! En tiedä, onko kyseessä kello puolikolmen hullaantuminen vai asuuko minussa sittenkin pieni kettusöpöilijä, mutta pidin tästä tosi tosi paljon.

vaikka syksy jo hipoo metsän latvaa muuttaen koivujen lehdet hennon keltaisiksi

Jooooo miten hienosti muotoiltu! Syksy hipoo metsän latvaa! Pysähdyin oikein maistelemaan sitä, ja tiedätkö sen tunteen, kun löytää jonkun uuden sanonnan ja se vaan osuu ja uppoaa, ja se on jotenkin tosi tyydyttävää ja ilahduttavaa Tässä kohtaa arvelin jo, että tulen tykkäämään tästä ja oikeassa olin. Tässä on useita todella kauniita luontokuvauksia, runomaisia, herkkiä ja oivaltavia. Ja jotenkin... raikkaita, ei lainkaan kuluneita!

Lisäksi tämän tyyli on jotenkin ihastuttavan satumainen. Toisaalta aloin pohtia, tuleeko satumaisuus vähän kaupanpäällisenä kun kirjoitetaan villieläimistä tähän tyyliin. Jokatapauksessa, se on ihanaa ja virkistävää, jotenkin kaikessa viattomuudessaan aivan hurmaavaa.

Korkealla kukkulalla linnan ikkunoista kajastaa lämmin valo, jonka välillä peittävät vikkelästi liikkuvat parit. Ympäri ja ympäri he pyörivät, hurmioituneina, humaltuneina ja nauraen.

Tää kohta oli myös ihana, oikein näen silmieni edessä linnan, jossa juhlitaan. Ihana ajatus, että joku katselee ulkoapäin pinevenässä illassa juhlien menoa (tai toisaalta voi olla myös supercreepy ajatus, riippuen tietty siitä kuka siellä katselee kun kyseessä on ketut, tämähän on vain ihanaa). Olen ihan heikkona juhliin ja humalaiseen hurmioon fiktiivisissä teksteissä, ja tässä se oli saatu yhdistettyä kettutunnelmaan. Aika mainiota!

Metsä soittaa, kun heidän askeleensa laulavat, eikä tällä tanssilla ole rytmiä,

Ja voi mikä kohta, juuri sellainen oivaltava ja runomaisen kaunis <3 Aivan ihana. Metsä soittaa ja askeleet laulavat. Siis en edes tiennyt kettutekstejen olevan juttu (viitaten siis A/N:n, jossa huolehdit pilaavasi niiden maineen), mutta voi veljet, ei tällä voi pilata mitään.

Pahoittelen, että kommenttini on näin laatua puolikolme yöllä, mutta oli vaan pakko päästä heti kommentoimaan, koska tämän kaunis fiilis kytkeytyy jotenkin niin saumattomasti tähän mainioon hetkeen kun koko muu maailma nukkuu ja minä, noh, minä tyttö se luen kettusöpöilyä. Jos tästä saisin jotakin vielä tiivistettyä, tykkäsin hirveästi, sekä ketuista mutta eritysesti kauniista kielikuvista ja luontokuvauksesta ja tekstin tunnelmasta. Aivan ihana!

[Lunalotta]

Mitä, et sit kertonu et kirjotit jotain näin söpöä?! Aaaa, kettujutut on parhautta, itekin pari sellaista kirjoitteilla. Otsikko oli ihana ja aaaa, siis mä en osaa nyt sanoa mitään. Ketut on vaan söpöjä, rakastan niitä varsinkin kun meidän pihapiirissä pyörii yks ja sama tietty kettu, harmi ku en oo vielä sattunut pihalle sen kaa samaan aikaan Mut kirjota lisää kettujuttuja hei, sä osaat! <3

[Kiirsu]

Kaira, minusta meissä jokaisessa asuu pieni kettusöpöilijä!! Hienoa, että päädyit tämän lukemaan, vaikka genre ei olekaan sinun juttusi ja vielä piditkin tästä! Ihania kehuja, voi että, olen tosi otettu <3 Ja pahoittelut minun puoleltani, että kesti vastaamisessa näin kauan, tämä kommentti on ehtinyt ilahduttaa tässä välissä pariinkin otteeseen :3 Kiitos ihan hirmu paljon kauniista sanoistasi <3

Sparky, hiih ihanaa, että tykkäät ketuista ja tykkäsit tästäkin!! Voi kunpa minunkin pihapiirissäni pyörisi kettuja, olisi aika mahtavaa! Kiitos kommentista <3

[Secu]

Hyvää iltaa Kommenttikampanjasta!

Nappasin tämän siksi, että rakastan kettuja, syksyäkin, luontoa. Ajatus tanssivasta ketusta oli liian ihana ohitettavaksi ^^

Tekstissä on todella kaunista kieltä! Sanavalinnat ja tekstin rytmi tuovat hyvin kettumaisen perspektiivin tarinaan. Ehkä tässä on vähän jotain lastenkirjamaista tai kansansatumaista, tyyliin, miten ketut alkoivat tanssia.

Pidän siitä, että kautta tekstin leikitään erilaisilla vastakohdilla: syksyn kylmyydellä ja lämpimyydellä, kettujen erilaisuudella sukupuolen ja ulkonäön osalta, linnan juhlissa tanssivat hienot ihmiset ja ketut ovat tavanomaisia metsän asukkeja. Linnan mestarillinen musiikki soi kettujenkin luo, mutta lopulta ketut löytävät oman musiikkinsa, joka on ehkä rahvaanomainen, mutta ilostuttaa kettuja yhtä lailla.

Päällimmäisenä tästä tekstistä jääkin todella kepeälle ja hyvälle tuulelle, tämä on sellainen hymyteksti ^^

Ketut on kuvattu hyvin kettumaisesti pienine vivahteineen päivineen. On yleisempää kuvailua, kuten pörheä häntä ja mustat tassut, mutta sitten on aivan omia ihastuttavia liikkeitä, joilla kettu tanssii, vieläpä rytmissä. Sitä oli hauska lukea, sen oikein näki, alkoi itsekin vähän heilumaan Se on myös hauska yksityiskohta, että puhutaan naarasketun kohdalla neidosta, vaikka tämä on aika rujon näköinen korvineen ja arpineen, neito tuo mieleen jotain ulkonäöllisesti erheettömämpää. Kettuherra siis näkee pintaa syvemmälle, eikä välitä pienistä kauneusvirheistä, nehän vain kertovat elettyä elämää, minkä vuoksi onkin suloista, että kettuneito on alkuksi ujo ja varuillaan ^^

Jostain syystä minulle tulee noista ketuista mieleen Disneyn animaatio Robin Hood. Kenties neitokettu asuttaakin linnan aluetta ja on ulkonäöstään huolimatta vähän niin sanotusti ylhäisöä ^^ Toisaalta olisi kiva ajatella, että molemmat ketut halutaan asettaa vastakohdiksi linnan rikkaille.

Vastakkainasettelusta vielä sen verran, että näen tuossa kivan asetelman siinä mielessä, että linnassa juhlijat vaikuttavat kovin pinnallisilta ja asemastaan huumaantuneilta - he näkevät vain juhlat, kaiken hienon ja loiston. Ketut sen sijaan osaavat katsoa maailmaa laajemmin, ja siksi niiden kokemusmaailma on rikkaampi, ne ovat hyväksyvämpiä ja vapaampia. Loppujen lopuksi kettujen tanssiaiset taisivat olla kutsuvammat. Se on myös ihanaa, että kettuherra ei enää haaveile linnan tanssiaista löydettyään tytön, vaan löytää omasta ympäristöstään ja seuralaisestaan keinon pitää omat juhlat. Lyhyesti sanoen, ketut osaavat nauttia siitä, mitä niillä on ja hyödyntää sen hauskanpitoon eli ketut ovat niitä rikkaampia osapuolia, eivät juhlijat ^^

Oli ihana, miten ketuille annettiin enemmän persoonaa käyttämällä hän-sanoja, siten pääsi paremmin ketun asemaan, eikä tarkastellut tilannetta enää ulkopuolisena

Laululyriikat sopivat tekstin loppuun oikein kivasti, olit saanut hyvin keksittyä tarinan laulun ympärille ^^

Kiitos tästä tekstistä!

Tämä oli ihastuttava ja pohdiskelemaan ja hymyilemään saava teksti kauniilla kielellä koristeltuna! :3

[Beelsebutt]

ANTEEEEEKSI! Oon ollut huono koko vuoden ja tää on jäänyt kommaamatta, mut tää on painostanut ja pyörinyt mielessä jo tosi pitkään ja ollut kommauslistalla, mut äh, aloittaminen on aina niin vaikeaa! O.O Siis oon ollut huono kommaamaan pitkän aikaa, kommamattomuuteni ei tod ole johtunut missään mielessä juuri tästä ficistä. Koska tämähän on loistava <3

En tiedä mitä mulla itsellä ois noista lyriikoista syntynyt, varmaan jotain Siriusta XD mut tykkään ketusta enempi <3

Ai että. Jotenkin herttaista ajatella, että ihmisten musiikit vaikuttaisivat kettuun tykkäsin aivan hurjasti tuosta, miten ketun kulkua on kuvailtu, miten metsää ja vuodenaikojen vaikutusta on kuvailtu. Miten musiikkia ja linnan tapahtumia on kuvailtu. Koko tarinan yllä on sellainen satumainen vivahdus, joka nappaa mukaansa ja maalaa maiseman sellaiseksi taianomaiseksi.

Mukavaa, että kettu löysi toisen ketun <3

Kiitos tästä, aivan loistava tunnelmapalanen