Stairway to Heaven | K-11 | seikkailu, draama | jatkotarina

[jokeri]

Moikka moi! Elikä, olen uusi finfanfunissa ja tämä on ensimmäinen tarina, jonka julkaisen täällä. Vaikka olenkin perehtynyt miten minun pitää laittaa kaikki täällä, antakaa anteeksi jos jokin on huonosti Vastaan otan mielelläni palautetta, joten kritiikki, kehut kaikki ovat tervetulleita! Kiitos ja kumarrus, olen puhunut. Nauttikaa tarinasta!

Nimi: Stairway to Heaven
Kirjoittaja: jokeri
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Seikkailu, Draama

Stairway to Heaven

Maailma jona sen olimme tunteneet, oli kadonnut. Kun luonnonkatastrofit alkoivat vuonna 2012, ihmiset tiesivät, ettei ollut paluuta. Ilmasto alkoi lämmetä epänormaalille tasolle. Ulkona oleminen oli melkein sietämätöntä. Jotkut sanoivat, että kyse oli Jumalan kostosta, toiset taas väittivät, että kyse oli pelkästä otsonikerroksen kuluttamisesta.
Jonkinlaista järjestystä pitivät Dynastia. Dynastia koostui armeijasta, eri rikostutkinnan liikkeistä ja melkein kaikista rikostutkijoista tai poliiseista, jotka selviytyivät tai kouluttautuivat myöhemmin ammattiin. 
Planeetan kasvillisuus kukoisti taas ja melkein kaikki kaupungit olivat veden tai kasvien peitossa. 50% planeetan populaatiosta kuolleena kuumuuden ja veden tulomäärän takia loput taistelivat selviytymisestä. Eläimiä oli enemmän kuin ihmisiä ja se teki planeetasta vaarallisen. Villiintyneet koirat ja muut pedot, jotka olivat vaeltaneet vedenpaisumusta karkuun. Mikään ei ollut enää ilmiselvää, kaikki oli vaarallista.

2020   

PoV Blake

Mustat hiukseni makasivat harteillani. Ankean pikkutalon hämärä valaistus loi sinne tunnelmaa. Onneksi päälläni oli ruskea nahkatakki, joka toi sopivasti lämpöä iholleni. Rähjäinen pikku mökki ei ollut paras mahdollinen paikka, mutta se oli siedettävä. En olisi suostunut jäämään tänne, ellei ryhmä olisi vaatinut sitä. Joe oli johtaja ja päätti mitä tehdään. Ei minulla olisi muutenkaan ollut siihen mitään sanomista.  Nojasin pehmeän ja tumman sohvan selkänojaan ja huokaisin. Miksi Joe ei ottanut minua mukaan tavarajuoksulle? Siirsin myrkynvihreitä silmiäni ympäri olohuonetta. Olin melkein yksin; monet olivat kiivenneet yläkertaan, sillä siellä oli sänkyjä, mutta minä pitäydyin alakerrassa. Halusin kohdata Joen mahdollisimman pian.

Vihdoin kuulin ulkoa ääntä, mutta kukaan ei tullut sisälle. Nousin sohvalta ja kävelin varovaisesti ulko-ovea kohti. Puisen oven takaa kuului kuiskuttelua, se kuului joka kuiskauksella hiljempaa. Katsahdin nopeasti taakseni. Kaikki torkkuivat, tai olivat lähellä torkkumista. Tunnistin tummista hahmoista Jackien ja Andyn. Avasin oven hiljaa, jotten herättäisi heitä. Aamuaurinko näkyi horisontissa.

”Blake”, Joen pehmeä ääni kantautui korviini. Siirsin vihreät silmäni mieheen ja huomasin loput ryhmästä tämän takana. Kathryn, Nate, Mike, James ja Chuck ja joku, ketä en tunnistanut. Katseeni siirtyi tuntemattomasta mieshenkilöstä Joeen.

”Noista kahleista päätellen-”, aloitin, mutten saanut jatkettua pidemmälle, ennen kuin Joe nappasi tiukan otteen käsivarrestani. Mies ohjasi minut sivuun ja sai minut miettimään miksi. Joen ruskeat silmät etsivät katsettani. Lukitsin katseeni hänen silmiinsä ja odotin selitystä. Aurinko jatkoi nopeaa nousuaan ja oli jo niin valoisaa, että pystyin erottamaan Joen kasvon piirteet kunnolla. Poissaoleva katse sai kylmänväreet kiipeämään pitkin selkärankaani.

”Blake, mene sisään odottamaan. Me ollaan kohta siellä, okei?” Joe kallisti päätään ja yritti vakuuttaa minua menemään takaisin sisälle. Katselin hetken nelikymppisen miehen epätoivoisia silmiä ja nyökkäsin. Joe näytti väsyneeltä, ymmärsin sen, mutta miksi minua ei ikinä otettu mukaan päätöksen tekoon? Huokaisin syvään ja nyökkäsin. Siirsin katseeni vielä vilkaistakseni vankia. Miehellä oli verinen naama ja epätoivoiset silmät hakivat minusta turvaa. Nielaisin ja puraisin huultani, ennen kuin käänsin selkäni tälle ja kävelin sisälle.   

[jokeri]

Blake

There’s a lady who’s sure all that glitters is gold
And she’s buying a stairway to heaven
When she gets there she knows, if the stores are all closed
With a word she can get what she came for.
And she’s buying a stairway to heaven.

Hento laulu kaikui mielessäni. Tummat hiukset olivat silmieni tiellä, joten siirsin ne korvieni taakse. James virnisti ja sai minut kurtistamaan kulmiani ja tasaamaan hengitystäni. Kiristin siteitä käsissäni ja katsahdin miestä. Ylimielisen näköinen James saisi kohta syyn pyyhkiä tuon virneen pois naamaltaan.

”Joten haluaisitko sä kertoa mikä ton sun tatuoinnin idea on?” James kysyi. Vedin syvään henkeä ja katselin lattiaa. Vanha kuminen matto sai minut muistelemaan elämää ennen ilmastonmuutosta. Sähkö toimi mökissä heikosti, ja kellari oli muutenkin ainoa paikka, missä sitä käytettiin, suihkun lisäksi. Takana oleva seinä painosti minua. En pystynyt peruuttamaan, mutta en halunnut hyökätä täydellä voimalla.   

Nuolaisin alahuultani ja katsoin lantioluuni päällä olevaa neulalla hakattua kuvaa. Kaunokirjaimilla stairway to heaven. Siirsin valkoista toppiani alemmas, jotta se peittäisi tatuoinnin. Naurahdin ja nojasin ainoastaan vasempaan jalkaani. Siirsin hiuksiani enemmän korvieni taakse.

”Saat, sitten kun voitat mut”, virnistin paljastaen valkoisen hammasrivistöni. James nyökkäsi ja otti nyrkkeilyasennon. Siirsin katseeni hitaasti komeista kasvoista lihaksikkaaseen ylävartaloon. Valkoinen, hikinen ja likainen toppi paljasti rintalihakset ja sixpackin. James ilmiselvästi huomasi, että katselin tätä.
”No, aiotko sä tuijottaa mua siinä koko päivän?” James virnuili taas siihen malliin, että sai minut tulistumaan.
”Aivan kuten haluat.”

Otin taisteluasennon ja lähdin kävelemään Jamesia kohti. Ensimmäinen isku, oikea nyrkki osui melkein leukaan. James jännittyi ja yritti potkaista minua sääreen, sain väistettyä täpärästi. Löin miestä vasemmalla kädellä hauiksen kohdalle, saaden tämän voihkaisemaan hiljaa. Sain jo hymyiltyä pienesti, mutta James sai napattua ranteestani kiinni kääntäen minut selkä mieheen päin. Pääni osui miehen rintakehään, ja kulma, missä James väänsi kättäni, sai minut voihkaisemaan kivusta. Vihlaisu lähti ranteesta ja tuntui olkapäässäni saakka. James otti toisella kädellä kiinni niskastani ja työnsi minut vasten seinää. Puu seinämä tuntui ikävältä poskessa, mutta ei yhtä ikävältä, kuin vääntynyt käsi.

”Okei!” huusin ja pääsin irti ikävän tuntuisesta otteesta. Käännähdin nopeasti, jottei selkäni olisi enää Jamesia päin. Mies virnisti ja piti minut vielä seinän ja tämän kehon välissä. Katselin miestä vihaisesti ja yritin päästä pois. Vahvat kädet lukitsivat minut paikoilleen.

”Mitä sä aiot tehdä, jos joku tekee näin? Hä? Mitä?!” virne muuttui vihaiseksi ja tummuneeksi katseeksi, kuin joku olisi kääntänyt katkaisijaa. Ahdistuneisuus ja miehen katseen yhtäkkinen muuttuminen sai minut panikoimaan. Hengitin nopeammin ja yritin päästä pois tilanteesta. Jamesin kädet siirtyivät olkapäiltäni rintakehää pitkin alemmas. Yritin taistella; löin miehen käsiä, yritin päästä pois. En pystynyt. ”Mitä jos joku saa päähänsä raiskata sut? Mitä sä aiot tehdä Blake?!”

Käsi siirtyi kurkulleni. Ote kiristyi sekunti sekunnilta. Nielaisin ja hengitin syvään.  Nostin jalkani ja iskin se kaikella voimallani Jamesin jalalle. Mies parkaisi ja sain tönäistyä tämä pois päältäni. Kävelin kuitenkin Jamesia päin ja puristin oikean käteni nyrkkiin. Rystyset valkoisena ohjasin nyrkin Jamesin naamaa kohti ja löin tätä. Seisoin voimakkaasti paikallani, tai niin minusta tuntui.

”Älä ikinä tee noin!” huusin kurkku suorana miehelle, joka oli perääntynyt pitelemään nenäänsä. ”Tai en takaa vain murtunutta nenää.”

[jokeri]

Kathryn  

Joe makasi risalla sängyllä vartaloa peittäen valkoinen peitto. Katselin miehen muotoa ja huokaisin. Ei mitään muuta paitsi nukkumista. Nousin sängystä ja keräsin vaatteitani lattialta. Välähdyksiä viime yöstä tulvi mieleeni. Huokaisten toisen kerran vedin farkut ja paidan päälleni. Joe liikahti sängyssä, mutta en jaksanut välittää. Nappasin tavarani ja kävelin valkoiselle ovelle, jonka kovaäänisesti paukautin kiinni. Kaksikerroksinen omakotitalo oli vielä kohtuullisessa kunnossa, jonka takia olimme siellä. Puuportaat natisivat raskaiden askelieni alla ja kun pääsin alakertaan näin kaikki siellä. Kaikki paitsi Joe, jonka olin jättänyt nukkumaan yläkertaan.

”Ja niin sankaritar saapuu villin yön jälkeen”, Nate sanoi minulle, kun kävelin tämän ohi. Nate oli aina ollut paskiainen. Huomasin viattoman Blaken vilkaisevan minua. Tummat hiukset olivat tämän silmillä ja tyttö hörppi luultavasti vettä mukista. Siirsin ruskeat hiukseni pois tieltä ennen kuin istahdin keittiö pöydän ääreen, Naten ja Miken luo. Pojat katsoivat minua kulmiensa alta, mutta eivät kehdanneet sanoa mitään. Hyvä niin. Saisivat turpaansa muuten. ”Vai etkö saanut tyydytystä?”

”Turpa kiinni Nate, tai tukin sen sun puolesta.” Ammuin tikareita katseellani Natea kohti. Poika vain virnisti enemmän.
”Kyllä me kaikki tiedetään, että sä olet Joen pikku lelu. Pikku lutka”, Nate sanoi ylimielisesti ja loukkaavasti. Nielaisin ja tuijotin poikaa pitkään. Kuulin sivusta räsähdyksen ja kun käänsin katseeni, huomasin että Blake oli noussut penkistä ja kävellyt ovelle, pamauttaen sen kiinni. Kurtistin kulmiani ja katsoin takaisin. Natea, joka oli nyt viimeistään saanut turpansa tukittua. Pojan vartalo oli lyyhistynyt ja tummanvihreiden silmien katse siirtynyt lautaseen, jossa oli pari leivänkannikkaa.

”Vielä katkera siitä, että torjuin sut?” kysyin ja korotin vasenta kulmaani katsoen Natea päästä varpaisiin. ”Vítun pentu.”

Blake

 Nate oli kusípää. Se oli aina ollut ja aina tuli olemaan. Kävelin talosta pari metriä eteenpäin ja menin kyykkyyn. Pistin pääni polvieni väliin ja hengitin syvään. Laskin kolmeen, lasken aina kolmeen. Yksi, henkäys, kaksi, henkäys, kolme, henkäys. Avasin silmäni ja istahdin maahan. Katselin valoista ympäristöä. Tämä talo oli kaukana kaikesta, tietysti sitä ympäröi pari taloa, todella lähellä, mutta pää sijaisesta asuinpaikasta se oli kaukana. Ja tarvikkeista.

Tänään me lähtisimme täältä. Kotiin; tai no ”kotiin”. Ei mikään ollut enää koti. Missään ei ollut enää mitään. Vain ihmisiä jotka yrittivät selvitä päivä kerrallaan. Haroin mustia hiuksiani ja nousin pystyyn. Olin vítun naurettava.
Asia joka sai minut säikähtämään oli pillit. Ensin ne kuuluivat hiljaa ja sitten ne kovenivat, ei, ne lähestyivät. Silmäni rävähtivät auki ja minusta tuntui, että olisin jähmettynyt paikalleen. Otin ensin kaksi askelta taaksepäin, varovaisesti. Kun näin punaisen valon aloin juosta, juoksin sisälle taloon. Avasin oven räminällä, pelästyttäen kaikki keittiössä. Suljin oven nopeasti takanani ja nojasin siihen. Muutkin olivat kuulleet hälytyksen.

”Dynastia on täällä”, Kathryn sanoi ja hyppäsi tuolilta ylös. Ensi reaktioni oli juosta yläkertaan, mutta ennen kuin huomasinkaan, James oli napannut minua käsivarresta. En pystynyt taistelemaan vastaan miehen voimaa. Yritin jäädä ja riuhtoa itseni irti otteesta. Kun katsoin ympärilleni näin Joen juoksevan rappuset alas. Hän nyökkäsi suuntaani, joten annoin Jamesin viedä minut tilanteesta. Juoksimme Naten ja Kathrynin perässä takaovesta ulos. Kaikki tavarat olivat mukana, Mike ja Chuck olivat saaneet ne.

Talon takapuoli oli pelkkää metsää. Melkein kuin viidakkoa. Tunsin puukon muodon reittäni vasten; se oli siinä kiinni, jos tarvitsin sitä. En katsonut taakseni, sillä kaikki oli sekasortoa. Tuijotin Jamesin tummalla paidalla varustettua selkää ja keskityin askelmiin. Puun runkoja ja juuria oli siellä täällä, ja täytyi olla varovainen, ettei kompastunut. Jos kompastuit, jäit jälkeen.

Sitten tunsin viiltävän kivun käsivarressani ja jalassa. Se oli niin lamauttava, että pökerryin maahan. Tunsin kun kehoni aloitti sätkimisen. En pystynyt estämään sitä. Kuulin kaukaisia huutoja, kuin kiistelyä, mutta ne kaikkosivat ennen pitkään. Sininen taivas kurkisti puiden latvojen takaa ja sieltä kiipeilevät auringon säteet sokaisivat minut.

Sitten kaksi tummaa varjoa peitti näkymän.