Detroit: Become Human: Sydänhymni | S | fluffy | Markus/Simon

[Sokerisiipi]

Fandom: Detroit: Become Human
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy
Paritus: Markus/Simon
Haasteet: Pelihaaste, Fluffy10 #4 sanalla hiekkaranta ja 5 x jotain uutta (uusi fandom)

A/N: Katsoin pari videota näistä, selasin sivukaupalla fanartia ja rakastuin ;__; Mielestäni näillä kahdella on 100 kertaa enemmän kemiaa ja jännitettä kuin Markuksella ja Northilla, nih!

Sydänhymni

Markus kouraisi hiekkaa ja katsoi, miten se valui sormien välistä hänen kämmenelleen. Hänen prosessorinsa analysoi automaattisesti hiekanjyvästen fyysiset ominaisuudet, mutta Markus työnsi tiedon sivuun ja keskittyi nauttimaan aistimuksista käsissään. Tuntemus oli lempeä, tarkoitukseton ja siksi miellyttävä. Markus nautti vapaudestaan olla oma itsensä, täysin ainutlaatuisesti tunteva ja ajatteleva yksilö. Intohimo, joka oli vaatinut Markusta ponnistelemaan kansansa vapauttamiseksi, oli vuodessa asettunut lujaksi varmuudeksi. Hän ei enää johtanut ensimmäistä aaltoa yhä jatkuvassa vapaustaistelussa androidien oikeuksien puolesta. Markus oli saanut seuraajia, joille jakaa vastuunsa. Häntä ei enää tarvittu kapinan yksikasvoiseksi johtajaksi. Markus oli tehnyt osansa. Nyt hän tahtoi vain elää.

”Taas täällä?”

Markus tunsi välittömän muutoksen sydänkomponentissaan kuullessaan äänen. Hän hymyili ja nousi sulavasti ylös. Simon käveli hymyillen hänen luokseen, kädet taskuissa ja vaalea tukka vapaasti tuulen hyväiltävänä.

”Pidän hiekkarannoista”, Markus hymähti.

”Tiedän.” Simonin siniset silmät sädehtivät hellyyttä. He katselivat toisiaan kuin edellisestä kerrasta olisi vierähtänyt vuosia tuntien sijaan. Simonin katse syveni kuin taivaan sini kesäisin. Muutos sai Markuksen liikuttumaan. Vain Simon katseli häntä näin, niin hyväksyvästi ja mielissään. Juuri hänen silmissään Markus tunsi itsensä ainutlaatuisella tavalla vaalituksi.

Hän ojensi kätensä. Simon tarttui siihen hitaasti kuin yhä häntä hieman ujostellen tai ehkä hän vain tahtoi elää juuri tätä hetkeä edes muutaman nanosekunnin kauemmin. Markus ymmärsi hyvin sen kaipuun. Jokainen inhimillinen aistimus tuntui yhä uudelta, jopa hauraalta. Niitä tahtoi suojella ja säästellä kaikin keinoin. Simon pelkäsi yhä, että joku veisi ne häneltä.

Markus pujotti heidän sormensa lomittain. Toisen kätensä hän kupersi androidin vaalealle poskelle. Simonin ripset värähtivät. Markus hyväili pelot syrjään ja painautui rakkaansa raottuneille huulille. Kosketus oli alkuun pehmeä, sitten se syveni. Androidit kahmaisivat toisensa tiukkaan, rakastavaan syleilyyn, jollaisesta he haaveilivat aina, kun olivat erossa. Kaipuu suli pois ja jätti jälkeensä onnen suurkuohun. Simonin sydän otti tutun rytmin, joka sai Markuksen hengähtämään. Hän tunsi sen hienoimmatkin vaihtelut ja nyanssit.

Juuri tältä kuulosti heidän hymninsä.

[Larjus]

En tiiä Detroit: Become Humanista suunnilleen mitään, mutta eipä fandomtietämättömyys ole koskaan estänyt mua lukemasta ficejä (ja tykkäämästä niistä). Ja kun vielä fluffista kyse niin... enpä mä paljoo muuta tarttekaan viihtyäkseni

Tää oli kaikin puolin herttainen ja ihastuttava ficlet. Ihanan herkkä ja lempeä tunnelma ja meininki, ja tykästyin etenkin siihen, miten olet ottanut huomioinut androidien aisti- ja tunnekokemuksia. Miten prosessorit analysoivat automaattisesti kaiken, mutta miten se halutaan työntää sivuun ja keskittyä ihan vain niihin omiin aistimuksiin (ja nauttia myös niistä tunteiden tuomista kokemuksista, vaikka samalla pelkääkin, että joku veisi ne pois). Pidin myös siitä, miten tässä oli vähän niin kuin sivuteemana vapaus, ja miten sekin omalta osaltaan kietoutuu yhteen noihin aisti- ja tunnekokemuksiin. Hienoja kerroksia olet saanut luotua näinkin pieneen tekstiin! Ja kaiken viimeistelee vielä tämä lämpöinen fluffy ja kahden androidin hellä kiintymys ja rakkaus toisiaan kohtaan ♥ Aivan ihanaa ♥

[Myötätuuli]

Voi että, ihanaa kun Finissä on myös Detroit: Become Human -fikkejä! Oon lukenut tätä paritusta enkuksi ja olipa kiva päästä lukemaan nyt myös suomeksi. Oon samaa mieltä sun kanssa, että Markuksella ja Simonilla on paljon enemmän kemiaa kuin Markuksella ja Northilla. Toivoinkin koko ajan, että Simon ja Markus olis päätyneet yhteen!

Tässä oli todellakin lämmin ja herttainen tunnelma. Tuli lämmin olo, että huh, onneksi nyt Markus ja Simon ovat löytäneet toisensa ja voivat yhdessä opetella elämään. Hienoa myös, että Markus ei ollut enää kapinan johtaja numero yksi, vaan nyt hänellä oli enemmän aikaa tutkiskella kaikkia muutoksia, mitä jo hänessä itsessään oli tapahtunut. Simon on ihanan herkkä ja ujo tyyppi, joka sopii täydelliseksi vastapainoksi Markukselle.

Tämä oli tosi söpö! Kiitos!