Nimi: Se oikea
Ikäraja: K11
Paritus: Elias/Lari, Elias/Miska
Fandom: Salatut elämät
Yhteenveto: Mä en ollu koskaan ymmärtäny Eliasta eikä kukaan ollut koskaan saanut mua tuntemaan niin. Totta kai mä tiesin, että mun olis pitänyt viheltää peli Eliaksen kanssa pelatuksi jo ajat sitten, mutta mä en voinut mitään mun ajatuksille. En mä voinut käskeä itseäni lopettamaan Eliaksesta ajattelemisen ja siitä haaveilun. Lisäks heti kun näin sen ja sen silmät, muutuin ihan lampaaks tai jäädyin ihan totaalisesti.
Oma sana: Tää on nyt legendaarista. Pitkään aikaan mä en oo saanu kirjotettua Elias/Laria ja tänään hämmästyin oikeastaan itsekin siitä, kuinka luonnolliselta tähän rakkaaseen paritukseen palaaminen tuntui. Helppoa. Kommentteja arvostan aina ja sitä rataa. Anteeksi kökkö nimi, en vain keksinyt muutakaan ja tuo tuntui sopivalta.
Se oikea
Lari PoV
Kun mä olin luvannut tehdä sen illan vuoron Moosessa, mä en aavistanut joutuvani kohtaamaan entisen poikaystäväni ja sen nykyisen. Ja huomaavani juhlivani niiden kihlajaisia. En ees muista, milloin viimeksi oli jäätyny niin pahasti mistään kuin silloin kun Janne oli huutanu tiskin toisella puolella, että sieltä se kihlapari saapuu. Mä halusin paeta paikalta ja hetken mun teki mieli soittaa Jirille ja sanoa sille, että mä sairastuin, mutta sit mä muistin, että tää oli se ilta kun kaiken oli tarkotus mennä hyvin ja jos kaikki menis hyvin, mä saisin tän duunipaikan. Mun oli siis pakko pitää ajatukseni viileenä silloinkin kun mä katsoin Eliasta, joka suuteli intohimoisesti Miskaa ja mä kirosin mielessäni sitä hetkeä kun ne oli valinnut juhlapaikakseen just Moosen.
Tietysti mä ymmärsin, miksi ne oli sen valinnut, eihän Moosea parempaa paikkaa ollutkaan ja kuinka monta kertaa me oltiin istuttu sillä mustalla kulmasohvalla jutellen kaikesta? Elias varmasti halus viettää kihlajaisiaan paikassa, joka oli sille tärkee. Se oli just niin Eliaksen tapasta.
Elias näytti helvetin hyvältä. En ollut pitkiin aikoihin taas jutellu sen kanssa, koska olin vältelly sen seuraa tietoisesti. Tiesin, että Miska oli hyvä tyyppi enkä halunnut mennä niiden onnen väliin – tai niin mä ainakin yritin epätoivoisesti itselleni vakuutella.
”Sori, et me tultiin tänne juhlii”, Elias sano mulle ja musta tuntu, et mä jäädyin jo pelkästään siitä et se oli niin lähellä mua, ”mä en yhtään ajatellu, et sä oisit töissä täällä.”
”Ei se mitään”, mä nielasin ja olin aika yllättynyt, et sain niinkin paljon sanottua. Sit päätin vetää vielä pidemmälle ja sanoa lisää, ”ja hei, onnee teille. Hieno juttu.”
Enhän mä siinä Sannin edessä voinu mitään muutakaan sanoo. Sitä paitsi Miska ja muut oli kauempana istumassa ja mä hymyilin ja toivoin, ettei Elias huomaisi, kuinka teennnäinen mun hymy oli. Samalla kun mä hymyilin, mä toivoin haikeasti et oisin voinu mennä lyömään Miskaa kovaa naamaan nurkan taakse tai jotain muuta vastaavaa, mut tietty mä olin faijan kautta oppinu, ettei väkivalta ratkasis yhtään mitään. Pikemminkin pahentais tilannetta entisestään.
”Nii joo”, Sanni käänty hymyilemään Eliakselle, ”onneks olkoon.”
”Kiitti”, Elias vastas ja hymyili Sannille takas. Sen jälkeen se käänty ja käveli takas istumaan Miskan viereen ja ne näytti liian onnellisilta siellä kauempana ja hetken ajan mä toivoin haikeasti, että mä olisin voinut olla Miskan paikalla.
”Kyl sä ihan varmaan löydät jonkun uuden”, Sanni yritti piristää mua ja mä oikeestaan osasin arvostaa sitä sen yritystä.
”No en mä tiiä”, sanoin sitten vilkuillen samalla Eliasta. En mä Sannille voinu valehdella.
***
”Toi on jo viides kerta kun sä lasket sitä kassaa”, Sanni totes mulle pari tuntia myöhemmin kun Eliaas ja sen kaverit oli jo lähteny Moosesta. Mä huokasin syvään.
”Mä en haluu tyriä yhtään mitään”, sanoin punapäälle, joka oli istunu siinä koko illan. Tietysti mä osasin arvostaa sitäkin, Sanni oli koko illan istunu paikoillaan Taalasmaan vihaisista mulkaisuista huolimatta. Sannilla ja Taalasmaalla oli tainnu olla jotakin, mutta mä en sen kummemmin tienny mitä.
”Tai sit Elias pyörii mielessä”, Sanni virnisti mulle.
Mä en ollu koskaan ymmärtäny Eliasta eikä kukaan ollut koskaan saanut mua tuntemaan niin. Totta kai mä tiesin, että mun olis pitänyt viheltää peli Eliaksen kanssa pelatuksi jo ajat sitten, mutta mä en voinut mitään mun ajatuksille. En mä voinut käskeä itseäni lopettamaan Eliaksesta ajattelemisen ja siitä haaveilun. Lisäks heti kun näin sen ja sen silmät, muutuin ihan lampaaks tai jäädyin ihan totaalisesti. Jos en muuttunut kumpaankaan niistä, niin käyttäydyin sillä tavalla, että tunsin itseni lähinnä täydelliseksi idiootiksi. Tarkemmin ajatellen kolmas vaihtoehto toteutu harvinaisen usein.
Olin varma, että Elias oli aina pystyny näkee kaikki, mitä mun mielessä pyöri. Vaikka mä en ollu koskaan ymmärtäny sitä täydellisesti, mä olin silti jollakin tapaa kai tehnyt sen onnelliseksi. Mun silmissä se näytti yhtä onnelliselta Miskan kanssa ja kai se oli ainoa syy, miks mä en menny vetää Miskaa pataan. Tai tais niillä Miskan tekemillä pitsoillakin olla jotakin tekemistä asian kanssa. Joka tapauksessa, Miska oli pelannu korttinsa hyvin. Se oli onnistunu saamaan Eliaksen itselleen just kun mä olin luullu, että Elias oli mun.
Lopulta mä vaan tyydyin huokasemaan syvään ja Sanni totes auttavansa mua ja ennen kuin mä huomasinkaan, se oli tullut tiskin toiselle puolelle ja yritti vetää rahat pois mun käsistä.
”Sä autat parhaiten olemalla hiljaa”, mä sanoin sille vihaisesti, vaikka tiesin, ettei mun pitäny olla sille vihainen. Enkä mä ollukaan, olin vihainen Eliakselle. Eliakselle ja sille hemmetin kultapoika Miskalle, joka oli kaikkea, jota Elias oli aina halunnut. Ja mä olin vihainen itselleni kun olin kaikkea, mitä Elias ei ollut koskaan halunnut.
Lopulta mä luovutin niiden rahojen suhteen ja työnsin ne sinne kirjekuoreen, jonka Jiri oli mulle antanut aikasemmin sinä päivänä. Sanni heitti vielä jotain kuivaa läppää siitä, et olinko mä varma, että ne oli menny oikein ja pitäiskö mun laskee ne vielä kerran. Mä iskin ne rahat kassakoneen viereen ja päätin heittää ajatukseni yhtä lailla kirjekuoreen ja sulkea sen.
”Mä otan nyt pari bissee”, mä sanoin ja kumarruin alaspäin. Sitten muistin Sannin läsnäolon. ”Halutko sä?”
”No totta munassa”, Sanni vastas sille tyypilliseen tapaan. ”Ties vaikka bisse sais hymyn sunkin huulille.”
Mä aukasin ne kaks kaljapulloa ja ojensin toisen Sannille. Just sillon Moosen ovi avautu ja sisään astu Elias.
”Jaa-a, mä taidankin mennä vessaan”, Sanni sano ja virnisti mulle. Se katos ja Elias istuutu sen paikalle.
”Mitä sä oikeen leikit mun kaa?” mä kysyin loukkaantuneena siltä. ”Oli sitten pakko tuoda kultapoju oikein mun duunipaikkaan ja sekottaa mun pää.”
”Ai vieläks mä saan sun pääs sekasin?” Elias kysy virnistäen ja mä mietin, miten hemmetissä se pysty olemaan yhä niin sama Elias kuin aikaisemminkin.
”Joo ja aika helvetin hyvin sekotatkin”, mä vastasin kuivasti enkä ees nauranu sen heittämälle läpälle. Mun rintaan oli ilmestynyt jostakin miljoonan kilon kokonen möykky ja hetken mä jo mietin, saisinko edes sanottua sanottavani.
Kuten aina aikasemminkin, me ei pystytty Eliaksen kanssa vain juttelemaan. Mä en tosiaankaan tiedä, kumpi meistä teki aloitteen, kumpi suuteli toista eikä sillä ollut edes merkitystä. Se möykky katosi mun mahasta siinä silmänräpäyksessä kun Eliaksen huulet oli vasten mun huulia. Kylmät väreet juoksi pitkin mun selkärankaa ja mä kiedoin käteni Eliaksen niskaan ja toivoin hetken, että aika pysähtyis ja sitten mä mietin saatoinko tehdä tän mokan taas. Saatoinko taas pettää jotakuta? Menikö meidän välit Eliaksen kanssa ikuisesti niin? Että me satuttettais toinen toistamme niin kauan kunnes me lopulta tajuttais edes hämärässä alitajunnassa, että me välitettäis toisistamme paljon enemmän kuin vain frendinä? Kuinka monta sivullista sattuis se? Ensin oli sattunut Iidaa, nyt Miskaa.
Mä lopetin sen suudelman.
”Sullahan on Miska”, sain sanottua kun Elias tuijotti mua hämmästyneenä.
”Unohda se”, se vaan tokas ja veti mut entistä syvempään suudelmaan. Mä mietin hetken huvittuneena, kuinka olin joskus pentuna vannonut, etten toiseen jätkään rakastuis koskaan ja nyt mä olin tässä eikä mikään tuntunut niin oikeelta kuin se. Mä suutelin Eliasta kerta toisensa jälkeen voimatta oikeestaan ees uskoo, että sekin halus sitä yhtä paljon. Se oli tiskin toisella puolella, mutta lopetti suudelman ja tuli miltei juosten mun puolelle tiskiä ja taas me suudeltiin.
Sen lämmin kroppa ja kädet oli mun ympärillä ja mä muistin, kuinka ikävä mun oli ollutkaan sen lämmintä syliä. Sen suu oli vasten mun suuta ja kaikki se tuntu niin helvetin hyvältä. Se tuoksu hyvälle ja näytti hyvältä ja mä tiesin, et se oli mulle oikea.
