Nimi: Ensitapaaminen
Kirjoittaja: roxy
Beta: Mixiuu
Fandom: Percy Jackson
Genre: Adventure, fluff
Ikäraja: S
Paritus: Luke/Thalia
Disclaimer: Percy Jackson kuuluu Rick Riordanille. Ficin juoni on omani, enkä saa tästä mitään korvausta.
A/N: Osallistuu
Sana/kuva/lause10 haasteeseen.
Ensitapaaminen”Juokse!” Luke huusi ja tarttui Thaliaa kädestä, vetäen tytön mukanaan metsään. Thalia vilkuili vähän väliä taaksensa, vain nähdäkseen, kuinka Minotauros saavutti heitä joka askeleella öristen vaarallisesti.
”Luke, me pakenemme hirviötä lady Artemiin metsästysmailla”, Thalia vastusteli hengästyneenä. Luke vetäisi tytön sivuun Minotauroksen heittäessä heitä suurella sammaloituneella kivellä. Kivi lensi heidän ohitseen vai parin sentin päästä Thalian päästä. Se jatkoi matkaansa vanhan tammen läpi ja dryadi huudahti tuskissaan kiven lävistäessä puun.
”Kumartukaa!” kuului huuto läheisen puun takaa ja Luke ja Thalia heittäytyivät vaistomaisesti maahan nuolien viuhahtaessa heidän ohitseen, osuen Minotaurokseen, joka mylväisi vihaisesti ja hajosi tomuksi. Thalia nosti katseensa maasta ja näki joukon nuoren näköisiä tyttöjä, jotka pitelivät jousia käsissään ja tuijottivat Lukea halveksuvasti. Muutama heistä silmäili Thaliaa perin kiinnostuneen näköisenä. He olivat Artemiin metsästäjät. Metsästäjien edessä seisoi itse lady Artemis, joka katsoi Lukea avoimen vihamielisesti. Thalia sipaisi tottuneesti kaulassaan roikkuvaa ketjua, johon oli kiinnitetty hänen isovanhempiensa kihlasormukset. Hän oli saanut ketjun kahdeksanvuotiaana äidiltään ja hänelle oli jäänyt tavaksi hipaista sitä aina kun oli jännittynyt.
”Lady Artemis”, Thalia sopersi ja kumarsi edessään seisovalle jumalattarelle. Artemis nyökkäsi hyväksyväsi Luken tehdessä nopeasti samoin. Hän ei silti voinut peittää katseestaan tihkuvaa inhoa Lukea kohtaan.
”Te olette minun maillani”, Artemis totesi. ”Sinut minä kyllä voisin hyväksyä, Thalia, mutta tuo...” Artemis viittasi Lukeen päin. ”Poika minun metsästysmaillani”, Artemis sanoi ja tuijotti Lukea. Poika tajusi onnekseen painaa päänsä jumalattaren katsoessa häntä.
”Lady Artemis, meillä ei ole majapaikkaa”, Thalia aloitti varovasti ja Artemis siirsi katseensa häneen. Hän tuntui leppyvän vähän.
”Hyvä on, mutta vai yksi yö!” Artemis painotti ja kääntyi metsästäjiinsä päin. ”Zoë, vie tyttö leiriin.”
Thalia katsoi Lukea pahoittelevasti, mutta seurasi kuitenkin Zoëksi kutsuttua tyttöä metsän pimentoon.
He kävelivät metsässä, kunnes Thaliasta alkoi tuntua, että he eivät tulisi perille koskaan. Tämän jalkaa särki kävellessä, koska Minotauros oli melkein murtanut sen taistellessaan Thaliaa vastaan. Tyttö jaksoi kuitenkin kävellä, joskin vain vaivoin, sillä hän tiesi saavansa ambrosiaa heidän saavuttuaan metsästäjien leirille.
”Sinun luovuttava on tuosta sällistä”, Zoë sanoi ja pysähtyi. He olivat saapuneet Artemiin metsästäjien leiriin. Pienellä aukealla oli ringissä monta nopeasti purettavissa olevaa telttaa ja telttojen keskellä loisti nuotio, jonka ympärille muut metsästäjät olivat kokoontuneet laulamaan ja paistamaan tappamaansa villisikaa.
”Kuinka niin?” Thalia vastasi hivenen ärtyneesti. Mitä noilla kaikilla oikein oli Lukea vastaan?
”Hän pelkkää tuskaa tulee sinulle aiheuttamaan. Menettämään tulet oman tahtosi ja luonteesi. Minä nähnyt olen sen aiemminkin”, Zoë vastasi ja lähti kävelemään kohti muiden metsästäjien ympäröivää nuotiota.
”Ei hän ole paha!” Thalia huudahti Zoën perään.
”Mitä siitä tiedät. Hän lumonnut sinut jo on!” Zoë ärähti hänelle takaisin ja jatkoi matkaansa.
Thalia tuijotti ärtyneenä metsästäjää, joka oli juuri väittänyt, että Luke tulisi aiheuttamaan hänelle pelkkää tuskaa. Olihan hän tietysti luultavasti monta sataa vuotta Thaliaa vanhempi, mutta ei hän silti noin voinut sanoa Thalian ystävästä.
Hän on enemmän kuin ystävä, pieni ääni sanoi hänen päässään ja Thalia huitaisi ilmaa saadakseen sen katoamaan.
Paljon enemmän kuin pelkkä hyvä ystävä, ääni jatkoi, ennen kuin häipyi. Thalia lähti marssimaan kohti nuotiota lyhyet, mustat hiukset tuulessa heiluen. Hänen teki mieli iskeä tuota tylyä metsästäjää salamalla!
***
Luke katsoi vieläkin maata kohti, kun Thalia ja Zoëksi kutsuttu metsästäjä lähtivät muiden metsästäjien juostessa edellä.
”Yksikään poika ei ole tervetullut minun metsästysmailleni”, Artemis sanoi vakavana, kun metsästäjät ja Thalia olivat poistuneet näkyvistä. Artemis ei ollut ikinä pitänyt pojista. He vain myrkyttivät nuorten impien mielet ja jättivät heidät lopulta yksin. Heihin ei voinut luottaa.
”Olen pahoillani, lady Artemis”, Luke vakuutti. Eihän hän oikeasti ollut pahoillaan. Hän vain halusi pois tästä tilanteesta. Pois tästä metsästä. Thalian luokse. Mutta hänen täytyisi kestää vain yksi yö, Thalian takia. Zeuksen tytär ei välttämättä pystyisi puolustautumaan tarpeeksi hyvin, jos hirviöt hyökkäsisvät. Sen pahuksen Minotauroksen takia Thalian jalka oli melkein murtunut! Hänen täytyisi kestää vielä hetki...
”Yksi yö, eikä yhtään kauemmin”, Artemis sanoi ja harppoi kohti metsää. Luke huokaisi helpotuksesta ja seurasi metsästyksen jumalatarta.
***
Leirissä metsästäjät tarjosivat Thalialle ambrosiaa ja tappamaansa villisikaa. Thalia otti ne kiitollisena vastaan, mutta mietti samalla, minne Luke ja Artemis olivat jääneet. Kuin vastaukseksi äänettömään kysymykseen, metsästäjät kaikkosivat hänen luotaan ja hän kuuli takaansa äänen.
”Hei.”
Thalia käännähti ympäri ja näki Luken seisovan takanaan. Sähkönsiniset silmät tuikkien hän painautui poikaa vasten heidän hukkuessaan pitkään ja vaativaan suudelmaan.
Läheisen puun taakse kuuntelemaan jäänyt Zoë tuhahti ärtyneesti ja mutisi jotain, joka kuulosti aivan tältä; ”Taas yksi hieno impi pilalla on. Kuinka kehtasi se sälli tehdä sen. Vieläpä leirissä lady Artemiin!” Lopulta hän huokaisi, kuin antaen itselleen periksi. ”Voisinpa minäkin noin nuori, onnellinen ja tietämätön olla.”
