Nimi: Aivan tavallinen kauppareissu, tai sitten ei
Fandom: Sonic the Hedgehog
Kirjoittaja: Nginna1456
Genre: Huumoria ja romanssia muttei hempeilyä
Ikäraja: S, vaikka varmaan sopii kyllä suht kaikille
Disclaimer: En omista mitään näistä Segan ja Sonic Teamin hahmoista, kunhan vaan kirjottelen niistä
AN: Toinen oneshot jonka oon koskaan saanu valmiiks. Joten elekää tappako mua!
Station Squaressa oli jo miltei keskipäivä, aurinkokin oli ehtinyt nousta lähes korkeimmilleen. Kaupungin kadut olivat täynnä kansaa, ei mikään ihanteellisin aika lähteä ruokaostoksille.
Mutta minkäs teet kun kaapit ovat tyhjää täynnä.
Useimmat eivät pidä älyttömistä väkijoukoista, mutta vielä vähemmän se innostaa, jos sattuu omaamaan klaustrofobian.
Espio the Chameleon yritti päästä eteenpäin väkijoukossa ja tähyili samalla mahdollista sivukujaa. Kameleontti pysähtyi, sulki silmänsä hetkeksi ja hengitti syvään. Porukkaa oli niin tiivisti, että Espiosta tuntui, kuin ei olisi pystynyt edes saamaan happea. Hän sivuutti ahdistuksen ja silmäili alueen nopeasti läpi. Espio yritti uudestaan jatkaa matkaansa, mutta jopa ninjalle oli haasteellista liikkua niin tiiviissä eläinmassassa, vielä jos yritti edetä tönimättä ja tyrkkimättä muita epäkohteliaasti pois tieltä. Hän huokaisi turhautuneena.
”Ensi kerralla Vector saa lähteä ostoksille.”
Kameleontti vilkaisi vieressään kohoavan talon seinää.
”Olkoot.” hän murahti. Espio asetti kätensä seinää vasten ja lähti vaivattomasti kiipeämään tasaista kivipintaa pitkin.
Katolla oli paljon helpompi olla ja hengittäminenkin tuntui taas mahdolliselta. Sitä paitsi, sieltä myös näki minne pitäisi mennä. Espio äkkäsi lähimmän ruokakaupan ja lähti sitä kohti rakennusten katoilla kulkien. Hetken kuluttua kameleontti laskeutui takaisin kadulle ja astui lasiovista sisälle markettiin. Espio nappasi ostoskorin mukaansa, veti toisen hanskansa varresta kauppalistan ja lähti kuljeksimaan hyllyjen välissä. Station Squaren keskustassa oli suositumpiakin kauppoja, joten täällä pystyi edes hieman rauhoittumaan, kun kansaa ei ollut niin paljon.
Espio sai nopeasti korinsa täyteen ja listassa oli jäljellä enää pari artikkelia. Charmy oli käynyt omalla 6-vuotiaan käsialallaan kirjoittamassa jotain paperin alareunaan ja Espio pysähtyi tihrustamaan sitä, muttei saanut tuherruksesta mitään selvää.
”Sipsejä luultavasti.” kameleontti ajatteli tietäen, mitä Charmy yleensä aina kaupasta halusi. Espio oli juuri lähtemässä liikkeelle kun joku äkkiä törmäsi häneen takaa päin.
”Voi anteeksi hyvä... ai hei Espio!”
Kameleontti kuuli tutun äänen, kääntyi ja nyökkäsi tulijalle.
”Päivää Tails.” hän vastasi ja kettu hymyili takaisin. Tailsilla oli myös mukanaan kauppalista ja kori, jossa oli ruokatarvikkeiden lisäksi erilaisia ruuveja, metallinkappaleita, ties mitä sellaista, mitä tarvitsee johonkin rakentamiseen.
”Sinun kannattaisi katsoa paremmin eteesi.” Espio huomautti ja Tails nyökkäsi pahoitellen.
”Yritän muistaa. Miten Chaotixilla muuten menee?” kettu kysyi ja laski korinsa lattialle. Espio pudisti päätään.
”Huonosti. Töitä ei ole ollut taas kahteen viikkoon ja rahat vähenevät uhkaavasti.” hän sanoi ja vilkaisi ostoksiaan, joista miltei kaikki oli kerätty tarjouksista.
”Harmillista.” Tails mutisi, eikä oikein tiennyt mitä sanoisi. Espio nappasi lähimmältä hyllyltä leipäpussin ja rykäisi.
”Mutta miten sinä olet täällä? Eikö Sonic käy vanhempana kaupungissa?” kameleontti vaihtoi puheenaihetta ja Tails pudisti päätään.
”Ei. Hän ei pidä ruokakaupassa käymisestä, se on kuulemma tylsää. Sitä paitsi, minunhan taloni se on. Jonne Sonic toisaalta saattaa hetkenä minä hyvänsä rynnätä sisään ja suoraan jääkaapille.” kettu selitti hymyillen ja Espio naurahti lyhyesti.
”No mutta, katsos mokomaa. Kaikki kaupungin ihmiset ovat liikkeellä, mutta en odottanut törmääväni leipähyllyn luona juuri ninjaan ja ketunpoikaan.” kuului yhtäkkiä nuoren naisen ääni. Valkoinen lepakko asteli pitkissä saappaissaan kaksikon eteen.
”Rouge.” Tails totesi, Espio tuijotti tulijaa vaitonaisena.
”En ole tainnutkaan nähdä teitä hetkeen. Mites agenttihommat sujuvat?” Rouge katsoi Espiota, joka vain kohautti olkiaan.
”Tämä on rauhallinen kaupunki, töitä on vaikea saada.”
Rougen hymy muuttui hieman ilkikuriseksi.
”Ai niinkö? Minä ainakin löydän paljon töitä. Kuten vaikka Master Emeraldin lainaaminen yhdeltä nokkasiililtä.” lepakko sanoi ovelasti.
”Sinä vihjaat jotain.” Espio totesi.
”Oh! Sinä todellakin olet etsivät.” Rouge huokaisi muka jotenkin haltioituneena ja kameleontti pyöräytti silmiään.
”Ehkä teidän pitäisi hieman aktiivisemmin etsiä jotain tekemistä.”
”Sano tuo Vectorille, älä minulle.” Espio murahti. Rouge väläytti tälle hurmaavan hymynsä ja vilkuili sitten ympärilleen.
”Toisilla töitä riittää. Mistä puheenollen, missäs sininen sankarimme luuhaa? Pelastamassa taas maailmaa, vai?” lepakko kääntyi puhumaan Tailsille, joka oli taas ehtinyt syventyä kauppalistaansa.
”Ei oikeastaan.” kettu vastasi.
”Ja sinut hän on lähettänyt kauppaan.” Rouge huokaisi päätään pudistellen.
”Ei, vaan minä lähdin ihan omatoimisesti. Mikä siinä muka on niin ihmeellistä?” Tails puuskahti ja katsoi kahta muuta.
”Orvot.” Rouge mutisi hiljaa ja Tails huokaisi turhautuneena. Espio silmäili lepakon ostoksia.
”Oletko menossa retkelle?” kameleontti kysyi ja Rouge rauhoittui hieman vähemmän dramaattiseksi.
”Olen...” hän vastasi. Nyt Espion kasvoille nousi ovela hymy.
”Shadown kanssako?”
Rouge tuhahti muttei sanonut mitään.
”Vai kenties jonkun toisen. Jonkun, joka sattuu asumaan yksin leijuvalla saarella?” kameleontti jatkoi ja Rouge mulkaisi tätä aika pahasti.
”Se on minun oma asiani. Sitä paitsi, on varsin epäkohteliasta udella tuollaisia asioita naiselta.” lepakon poskille nousi kevyt punoitus. Tails peitti suunsa kädellään, jottei olisi nauranut ääneen. Espio kohautti taas olkiaan.
”Suonette anteeksi, minun on parasta lähteä, Vector ja Charmy varmaan odottavat jo. Mutta kiitos vinkistä Rouge. Täytyykin lähteä tänään käymään Knucklesin luona.” hän virnisti ja Rougen kasvoilla häivähti järkytys.
”Älä luulekaan, että tulisitte häirits...” lepakko kivahti, mutta sulki äkkiä suunsa, mikä oli jo liian myöhäistä. Virhe oli tapahtunut. Kameleontti hymyili omahyväisenä. Rougen olisi tehnyt mieli läimäistä itseään. Ja Espiota.
”Te olette varmaan suunnitelleet tätä jo hetken.” Tails veikkasi. Lepakko hengähti turhautuneena.
”No niin, riittää. Minulla on hieman kiire, joten sallitte kai minun poistua.” Rouge lähti ripeästi astelemaan pois heidän luotaan.
”Toivottavasti tiedät mistä Knuckles pitää.” Espio huikkasi lepakon jälkeen. Rouge vain heilautti elegantisti kättään, kävi hakemassa hedelmäosastolta rasiallisen viinirypäleitä ja riensi ulos kaupasta.
Tails purskahti nauruun heti, kun Rouge oli poissa.
”Minun on pakko kertoa tästä Sonicille.” kettu sanoi.
”Knuckles ei tule pitämään siitä.” Espio totesi.
”Ei niin.” Tails nauroi ja lähti kohti kassoja. Molemmat maksoivat ostoksensa ja poistuivat kaupasta. Väkimäärä oli hieman vähentynyt, tai sitten kaikki vain olivat painuneet syvemmälle keskustaan.
”Nähdään taas Espio. Sano terveisiä Charmylle ja Vectorille.” Tails huikkasi ennen kuin lähti lentämään pois. Kameleontti heilautti kättään hyvästiksi ja suuntasi kulkunsa takaisin Chaotixin etsivätoimistolle, hillitysti hymyillen koko matkan.
”Et voi olla tosissasi? Vitsit, tästä Knucklesia saa kiusoiteltua seuraavat puoli vuotta!” Sonic räkätti hengettömästi ja oli pudota sohvalta. Tails oli kotiinsa palattuaan kertonut Sonicille koko kauppareissunsa ja nyt molemmat vain nauroivat.
Yhtäkkiä ulko-ovi aukesi ja Amy pelmahti sisälle.
”Täällä sinä olet Sonic! Mikset sinä tullut sinne kahvilaan kun... Hei, mikä teitä noin naurattaa?” siilityttö meuhkasi kädet puuskassa ja hämmästyi, kun Sonic ei edes yrittänyt selitellä tai paeta.
”Amy, meillä on jotain niin loistavaa kerrottavaa.” Tails sanoi ja Amy kohotti kulmiaan kysyvästi. Sonic veti syvään henkeä.
”Knucklesilla ja Rougella on treffit!” hän sanoi ja purskahti uuteen nauruun. Amy tuijotti kaksikkoa hetken, kuin ei olisi millään ymmärtänyt mitä Sonic äsken sanoi. Sitten hänen ilmeensä kirkastui.
”Minä tiesin!” Amy hihkui. ”Minä tiesin, että kaikki se tappelu ja kovistelu pohjautuu johonkin romanttiseen. Haa, minun on mahdollisimman pian päästävä Rougen puheille!”
Amy vilkaisi Sonicia.
”Pitäisi kysyä, miten hän pääsi treffeille Knucklesin kanssa, kun sinä et ikinä lähde minun kanssani.” hän sanoi ja alkoi lähestyä siiltä uhkaavasti. Sonic lopetti nauramisen ja vakavoitui saman tien.
”Amy, minä siis... tuota, minun piti tulla mutta... ööh.” siili sokelsi ja kääntyi katsomaan Tailsia apua pyytävästi, mutta tämä vain tuijotti takaisin ilmeellä 'kyllä sinun on opittava selviämään tytöistä yksin'.
Sonic yritti takellella jotain, kun Amy otti esille vasaransa ja kohotti sitä uhkaavasti. Siili valmistautui jo ryntäämään pois alta siltä varalta, että Amy todella aikoisi käyttää vasaraansan, mikä ei ollut hirvittävän epätodennäköistä. Miten noista tytöistä koskaan tietää?
Siilityttö mulkoili ”poikaystäväänsä” murhaavasti. Tails toivoi isoveljensä keksivän pian jotain, tai hänen olohuoneensa olisi kohta raunioina. Sonic mietti kuumeisesti mitä sanoisi. Ei hän ollut tarkoituksella jättänyt Amyn kanssa sovittua kahvihetkeä väliin, se oli vain unohtunut. Jotenkin. Mutta miten hän saisi selitettyä asian tytölle ilman, että tämä suuttuisi entisestään?
”Amy, äh...”
Tyttö nosti vasaransa yhä ylemmäs ja mutisi hiljaa: ”Kehtasitkin taas jättää treffit väliin.”
Vasara heilahti.
”Amy, käydäänkö joskus lounaalla?” Sonic ehti huudahtaa ja Amyn vasara pysähtyi kymmenen sentin päähän hänen otsastaan.
”Joo!” tyttösiili kiljui riemusta ja syöksyi halaamaan Sonicia. Tämä huokaisi helpotuksesta ja yritti hienovaraisesti työntää Amyn pois. Tails huokaisi ja pudisti päätään.
Aurinko kipusi taas korkealle seuraavana aamuna. Amy kuljeskeli Station Squaren kaduilla. Hän oli sopinut Sonicin kanssa tapaamisen puoli yhdeksi erään ravintolan edessä. Kello oli vasta vähän yli kymmenen, mutta Amy oli päättänyt tulla heti aamusta katsomaan uutta mekkoa. Hän käveli yhden jalokivikaupan ohi ja jäi ihastelemaan ikkunassa esillä olevia koruja, kunnes huomasi sisällä kaupassa tutun hahmon. Amy hymyili itsekseen ja astui kauppaan. Hän asteli hiljaa toisen kaupassa olijan taakse ja huomasi tämän silmäilevän kalliita timanttisormuksia. Amy oli jo aikeissa sanoa jotain, kun toinen heilautti hänelle kättään tervehdykseksi.
”Hei vain Pinkkityttö.” Rouge tervehti ja vilkaisi sivusilmällä siiltä.
”Huomenta. Sinähän olet aikaisin liikkeellä.” Amy huomautti ja lepakko kohautti olkiaan.
”Miksi?” siili jatkoi ja Rouge kääntyi katsomaan tätä.
”Satuin heräämään aikaisin ja teki mieleni tulla katsomaan vähän jalokiviä. Ja jottemme puhuisi vain minun asioistani, niin miksi sinä olet täällä?” Rouge kysäisi. Amy näytti toisessa kädessään pitämäänsä muovipussia.
”Kävin ostamassa uuden mekon ja sitten minä ja Sonic menemme syömään.” siili kihersi onnesta.
Rouge tuhahti.
”Onnea vaan yritykselle.”
”Kai sitä nyt muutkin saavat viettää aikaa poikaystäviensä kanssa!” Amy kivahti, kuitenkin merkitsevällä äänellä. Rouge kääntyi pois sormusten luota ja aikoi poistua kaupasta Amyn seuratessa tätä.
”Kuule, sinä olet mukava pikkutyttö, mutta voisitko jättää minut rauhaan?” lepakko pyysi napakasti. Amy henkäisi loukkaantuneena ja tuijotti Rougea tuikeasti.
”Kuka meistä on pikkutyttö? Sinä käyttäydyt kuin et olisi ikäisesi. Et edes uskalla puhua omista tunteistasi.” Amy paasasi ja Rouge jähmettyi.
”Ai miten niin?” hän tuhahti vähän hermostuneesti ja Amy hymyili hiukan ivallisesti.
”Minä satuin kuulemaan missä sinä ja Knuckles olitte eilen.”
Lepakko katsoi Amya järkyttynyt ilme kasvoillaan.
”Eikö tässä maailmassa saa tehdä mitään rauhassa?!” Rouge kivahti, nakkeli niskojaan ja astui kadulle. Hän levitti siipensä ja oli jo lähdössä, kun kääntyikin vielä katsomaan siilityttöä.
”Ensi kerralla valitse joku vähän parempi paikka huudella julki toisten asioita. Ja sano muuten sille pikku söpöliinille, että opettelee pitämään suunsa kiinni.” Rouge sanoi, hymyili muikeasti ja lensi pois. Amy hymyili voitonriemuisesti ja jatkoi itsekseen naureskellen matkaa.
Kello alkoi olla jo puoli kaksitoista. Sonic loikoi Tailsin työpajan katolla Mystic Ruinsilla ja katseli sinistä taivasta. Tails oli alakerrassa päivittämässä Tornadon moottoria eilen ostamillaan tarvikkeilla.
Sonic sulki silmänsä ja kuunteli tuulen huminaa ja lintujen laulua. Hiljalleen siihen sekoittuivat rauhalliset askeleet, jotka lähestyivät koko ajan. Siili raotti toista silmäänsä ja huomasi punaisen nokkasiilin lähestyvän taloa. Sonic virnisti itsekseen ja hyppäsi alas katolta.
”Terve Knuckles, mikäs sinut tuo tänne keskellä päivää?” Sonic kysyi ja kipaisi ystävänsä viereen.
”Kunhan tulin.” Knuckles totesi hymyillen.
”Ajattelin vain, sinua ei ole hetkeen näkynyt täällä alhaalla. Ei eilenkään koko päivänä.” siili puheli muina miehinä.
”Oli vähän muuta tekemistä.” nokkasiili vastasi edelleen leppoisasti hymyillen. Sonic pidätteli nauruaan.
”Ihan kuin eilen olisi sattunut jotakin erikoista.” siili virnuili. Knuckles hymähti, ei myöntävästi eikä kieltävästi. Hän vilkaisi Sonicia joka hihitteli itsekseen.
”Mikäs sinua vaivaa?”
”Ei mikään. Sinun saarellasi on varmaan yksinäistä. Tuliko joku ehkä eilen käymään?” Sonic ehdotti.
”Joo.” Knuckles myönsi. Nyt Sonic alkoi nauraa ääneen, eikä Knuckles tehnyt muuta, kuin tuijotti tätä kummastuneena.
”Minä tiedän mitä eilen tapahtui.” siili hohotti.
”Miten niin mitä tapahtui?” Knuckles mutisi ja hänen olemuksensa muuttui juroksi, kuten aina, jos häntä alkoi ärsyttää.
”Sitä, että sinä ja Rouge...” Sonic ei pystynyt kunnolla puhumaan naurultaan.
”Mitä ihmettä sinä oikein yrität?” nokkasiili ärähti ja tunsi punan nousevan kasvoilleen.
”Teillä oli treffit!” Sonic räkätti hervottomasti.
”Pää kiinni!” Knuckles huusi.
”Se on vain niin huvittava ajatus, että sinä, aina niin kovis, olisit ihastunut.” siili jatkoi.
”Minä sanoin PÄÄ KIINNI!” Knuckles karjaisi ja tähtäsi nyrkkinsä Sonicin päähän. Siili väisti ja pakeni hekottaen sisälle.
Tails oli saanut työnsä miltei valmiiksi, kun ylemmästä kerroksesta alkoi kuulua kovaa töminää ja huutoa. Hetken hän epäili jo Robotnikin hyökäneen, mutta silloin tappelu käytäisiin jossain muualla, kuin hänen kotonaan. Kettu säntäsi portaat ylös ja olohuoneeseen.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Tails huusi metakan yli ja Sonic ja Knuckles pysähtyivät.
”Tuo siili ei viitsi yhtään kunnioittaa toisten tunteita!” nokkasiili huusi naama punaisempana kuin oma turkkinsa ja Sonic istui hekottaen kirjahyllyn päällä. Tails löi käden kasvoilleen eikä edes viitsinyt yrittää kommentoida mitään sovittelevaa.
”Ihan oikeasti, te olette jo yli kymmenenvuotiaita.” kettu huokaisi.
”Niin ollaan.” Sonic tokaisi ja hymyili leveästi.
”Ei ole minun vikani, että tuo siili on täysi idiootti.” Knuckles murahti.
”No Knux, minä vain vähän kiusoittelin. Älä ota kaikkea niin vakavasti.” Sonic virnisti ja nokkasiili mulkaisi tätä todella raivostuneena.
”Minä sinulle vakavat näytän!”
”Riittää!” Tails huusi ennen kuin Knuckles ehti käydä uudestaan Sonicin kimppuun. Molemmat kääntyivät katsomaan kettua.
”Yrittäkää edes sietää toisianne, okei.” kettu pyysi. Knuckles puhahti ja laski nyrkkinsä. Tails sattui vilkaisemaan seinäkelloa ja katsoi sitten siiltä totisena.
”Sonic, sinun on paras lähteä tai saat Amyn vasarasta.” kettu huomautti. Siili vilkaisi myös kelloa, joka olisi ihan pian puoli yksi.
”Hitsit!” Sonic mutisi, hyppäsi alas kirjahyllyltä, paiskasi ulko-oven auki, ryntäsi metsän läpi metroon ja toivoi sen lähtevän mahdollisimman pian kaupunkiin.
Yhdessä puussa Chaotixin toimiston takapihalla, istui Espio syömässä omenaa ja nauttimassa hetken rauhasta. Tavallisesti hän meditoi tähänaikaan päivästä, mutta tänään kameleontti oli päättänyt mennä ulos auringinpaisteeseen. Espio vain istui oksalla ja kuunteli hiljaisuutta.
”Espiooooooo. Minun tekee mieli karkkia.” hiljaisuus rikkoutui valittavaan ääneen. Charmy lensi ystävänsä luo ja jäi pyörimään tämän pään ympärille.
”Mene kauppaan.” Espio ehdotti avaamatta silmiään.
”Mutta minähän en saa mennä yksin, koska olen liian pieni.” mehiläinen muistutti mitä Espio oli tälle monesti sanonut, ja laskeutui kameleontin pään päälle.
”Mene sitten Vectorin kanssa.” ninja mutisi, söi omenansa loppuun ja heitti karan pois.
”Ei hän lähde.” Charmy valitti.
”Yritä.” Espio tokaisi ja hätisti mehiläisen pois päältään. Charmy lensi huokaisten toimiston ikkunasta sisään ja jäi surraamaan Vectorin taakse. Kuten tavallista, krokotiili istui jalat työpöydällä ja kuunteli musiikkia kuulokkeistaan ihan liian lujaa. Charmy virnisti, nappasi äkkiä kuulokkeet pois pomonsa korvilta ja huusi niin lujaa kuin pystyi.
”VECTOR!”
Krokotiili huudahti säikähtäneenä ja putosi tuoliltaan lattialle.
”Charmy, mikä sinua riivaa?” Vector karjui ja nappasi kuulokkeensa mehiläiseltä, joka yritti näyttää suhteellisen viattomalta.
”Mennään kauppaan.” Charmy ilmoitti.
”Minulla on töitä. Pyydä Espiota.” Vector komensi ja nousi lattialta.
”Hän käski kysyä sinua.”
Vector jupisi itsekseen ja käveli ikkunan ääreen. Espio hymyili itsekseen puussa.
”Espio!” Vector huhuili.
Ei vastausta.
”ESPIO!”
Ei vieläkään mitään.
Vector tähysi ulos muttei nähnyt ketään.
”No missä se tuhannen kameleontti taas on?” krokotiili ärähti ja kääntyi katsomaan Charmya, joka lenteli pientä kahdeksikkoa odottaessaan. Vector tiesi, ettei saisi mehiläiseltä rauhaa, ennen kuin tämä saisi haluamansa. Ja yksin Charmya ei voinut kauppaan päästää, siitä saattaisi seurata ennennäkemätöntä tuhoa.
”Olkoot, minä lähden sinun kanssasi kauppaan.” Vector alistui Charmyn hihkuessa riemusta ja kaksikko poistui talosta.
Kun Charmy ja Vector olivat riittävän kaukana, Espio muutti itsensä taas näkyväksi ja jäi yksin puuhun tyynesti hymyillen.
