Fandom: BBC!Sherlock
Genre: Fluffy, oneshot
Paritus: Sherlock Holmes/John Watson
Tiivistelmä: Kun Sherlock ratkoo tapauksia, pitää John huolen monesta muusta asiasta. Muun muassa Sherlockista.
Disclaimer: Sir Arthur Conan Doylen sekä Mark Gatissin ja Steven Moffatin tekeleillä vähän leikin. Mitään en omista enkä mitään tästä iloisen mielen lisäksi saa.
A/N: ”I'd be lost without my blogger” on yksi lempiquoteistani koko sarjassa. On niitä miljoona muutakin, mutta tämä ficci sai alkunsa tosta lausahduksesta. Siinä jotenkin kiteytyy välittömästi se, että Sherlock tunnustaa Johnin olevan hänelle tärkeä (ja rakas). Tämä on ollut pöytälaatikossa hyvän aikaa, mutta koska en taidakaan olla ainut neloskauden järkyttämä Johnlock-shippaaja, julkaisen tämän terapiateoksena niin itselleni kuin niille, jotka Johnlock-siirappia kaipaavat.
Ainiin, ei spoilaa.
Sherlock oli kuluneen vuorokauden aikana viettänyt suuren osan valveillaoloajastaan istuen sohvalla aamutakkiinsa verhoutuneena, kulmat kurtussa, lähes kuumeisesti yhdistellen johtolankoja päässään. John oli kutsunut häntä kolmesti aamiaiselle ja neljästi lounaalle. Tuloksetta.
”Sherlock. Aivosi tarvitsevat ravintoa. Ole kiltti ja syö jotain”, John lähes aneli. Vastaukseksi hän sai epämääräistä mutinaa, josta hän saattoi tunnistaa sanat ”en ehdi”, ”pitää ajatella”, ”ratkaisun täytyy olla aivan silmieni edessä”.
John kantoi tarjottimella teetä, voileivän ja muutaman teekeksin ja laski ne sohvapöydälle Sherlockin eteen. Leivän hän oli pilkkonut tasaisiksi suupalan kokoisiksi neliöiksi. Hän istahti Sherlockin viereen sohvalle.
”Rakas. Syö”, hän sanoi ja painoi Sherlockin korvan viereen kevyen suudelman, jota etsivä ei tuntunut kylläkään huomaavan.
”Suu auki”, John määräsi. Puolihuolimattomasti Sherlock raotti huuliaan, ja John tyrkkäsi leivänpalan tämän suuhun.
”Syö.”
Pienen tovin päästä Sherlock alkoi kuin alkoikin mutustella leivänpalaa verkkaisesti. Kun hän oli saanut yhden palan syödyksi, John auttoi seuraavan hänen suuhunsa. Sherlock ei tehnyt pienintäkään elettä ilmaistakseen, että osaa kyllä ruokkia itse itsensä. Hän ei tuntunut edes huomaavan sitä tosiasiaa, että häntä syötettiin.
”Toisinaan epäilen vahvasti älykkyyttäsi, mutta ehkäpä se vain priorisoituu epätasaisesti. Ja epäloogisesti, ainakin näin lääkärin näkökulmasta. Tärkeiden – siis sinun mielestäsi tärkeiden - tapausten ratkaiseminen vaikuttaa olevan perustavanlaatuisia arkitoimintoja, kuten syömistä, tärkeämpää”, John puheli lähinnä itselleen, sillä Sherlock ei vaikuttanut kuuntelevan.
”Ehdin käyttää älyllisiä resurssejani tehokkaammin, kun voin luottaa siihen, että perustavanlaatuiset arkitoimintoni tulevat hoidetuksi, vaikka sattuisinkin laiminlyömään niitä”, Sherlock vastasi Johnin suureksi yllätykseksi.
Kun Sherlock sai syötyä viimeisen leivänpalan, hän sulki silmänsä ja hengitti muutaman kerran syvään.
”Taidan tarvita pienen tauon”, hän virkkoi. Hän nosti toisen kätensä Johnin poskelle ja toisen hän vei silittämään niskaa. Pienen hetken hän katsoi Johnia silmiin ja hymyili. Kuinka uskomattoman tärkeäksi John Watson olikaan hänelle tullut niinkin lyhyessä ajassa. Niin tapausten näkökulmasta kuin elämässä ylipäätään.
”Mihin joutuisinkaan ilman sinua”, hän kuiskasi ja vei huulensa Johnin omille.
Suudelma oli kiireetön ja lempeä. Huulet tanssivat toisiaan vasten ja silloin tällöin Sherlock antoi kielenkärkensä sipaista Johnin alahuulta kevyesti.
John ei lakannut hämmästelemästä Sherlockin taipumusta keskittyä johonkin asiaan täydellisesti. Mitä tuli tapausten ratkomiseen, Sherlock muuttui ulkopuolelta katsottuna täysin toimintakyvyttömäksi. Tämä saattoi istua tunti-, ellei jopa päiväkausia pohtimassa asioiden välisiä yhteyksiä sekä selvittäen toinen toistaan omituisempia, epäloogisilta vaikuttavia yksityiskohtia. Juuri nyt John oli erityisen mielissään, kun Sherlock keskitti kaiken huomionsa häneen sekä heidän kahdenkeskiseen hetkeensä. Myös tapausten ratkeamisten jälkimainingeista John nautti suunnattomasti. Mitä mutkikkaampi tapaus, sitä suuremman jännitteen se synnytti Sherlockissa. Ja mitä suuremman jännitteen alla Sherlock oli ollut, sitä nautinnollisempaa seksiä oli tiedossa. Tästä syystä Johnin oli helppo tulla toimeen Sherlockin pitkällisten tuumaustuokioiden vallitessa.
”Hukkaan sinä joutuisit”, John vastasi suudelman lomasta.
Sherlockia hymyilytti. Hän kiersi käsivartensa Johnin ympärille, laski leukansa tämän olkapäälle ja nautti toisen kehon tuomasta lämmöstä. Johnin sormenpäät pyörittelivät pieniä ympyröitä hänen selkäänsä ja tämän hengitys tuntui pienenä, lämpimänä kutitteluna kaulalla. Tee jäähtyi ja keksit unohtuivat, mutta se ei kumpaakaan juuri tuntunut haittaavan.
”John?”
”Tässä olen, rakas.”
”Kiitos, että pidät minusta huolta.”
