Nimi: Juoksuhaudan makuisista suudelmista
Kirjoittaja: Crys
Fandom: Marvel
Ikäraja: K-11
Paritus: Bucky/Steve
Genre: fluffyangst (A.K.A mun rakkaus)
Yhteenveto: Bucky tuskailee muistinsa kanssa (joo en tiedä)
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni enkä saa rahaa yms
Haasteet: Tropes-haaste tropella amnesia
A/N: Tää haaste näköjään ammentaa mun Marvel-innostuksen
Tämä spoilaa Infinity waria (ei tästä varmaan enää pidä varoittaa, mutta no)
Minä rakastan sinua.Sanat hukkuivat verenroiskeeseen, kun Talvisotilas valmistautui iskemään kohdettaan uudestaan.
Minä en muista sinua!
Sinä rakastat minua.Nyrkki pysähtyi juuri ennen kohteen naamaa Talvisotilaan epäröidessä. Kohteen varmuus sanojen todenmukaisuudesta oli liian vilpitöntä ollakseen huijausta. Kohde tarkoitti sanojaan.
Bucky.Alus heidän ympärillään räjähteli, oli jo putoamaisillaan. Talvisotilas ei tiedostanut räjähdyksien loimua, sillä hän ei voinut olla tuijottamatta tajuttomaksi lyömäänsä kohdetta, jonka eliminointi olisi nyt helppoa. Hän voisi vain antaa miehen pudota, hukkua tummaan veteen suuren aluksen jäänteiden alle.
He putosivat. Liekkien valaisemassa vedessä Talvisotilas ei enää ajatellut vetäessään kohteen – Steven – maalle tämän sanojen kaikuessa useasti uudelleenohjelmoitujen aivojen sopukoissa. Sanat tarkoittivat jotain hänelle. Sanat tarkoittivat jotain
Buckylle.
***
Bucky puristi uuden metallikätensä hitaasti nyrkkiin ja avasi sen. Käsi totteli hänen jokaista ajatustaan vaivattomasti. Paljon luonnollisemmin kuin entinen käsi, jolla oli tuntunut olevan oma, verenpunainen, tahto.
”Miltä se tuntuu?” Steve kysyi.
”Se tuntuu… minulta. Vihdoin joltain, joka ei ole vain ase”, Bucky sanoi aavistuksen hymyillen venytellessään sormiaan ja nosti sitten katseensa Steveen. Ehkä osansa vaikutelmasta oli ympäröivän Wakandan idyllisyys tai Shurin teknologia, joka oli vihdoin saanut Talvisotilaan mielen irti hänestä. Tai ehkä hänestä tuntui häneltä itseltään, koska Steve seisoi viimein hänen edessään.
”Hyvä”, Steve sanoi luoden hänelle hymyn, joka katosi kuitenkin nopeasti. ”En haluaisi pyytää sinua taistelemaan – ”
”Ei sinun tarvitse. Taistelen kuitenkin rinnallasi”, Bucky huomautti eikä voinut olla hymyilemättä Stevelle. ”Rakastan sinua.”
Steven kulmat kohosivat yllätyksestä. ”Muistatko sinä?”
Bucky astui askeleen eteenpäin ja sipaisi Steven puvun laskosta uudella metallikädellään. ”Muistan kaiken sen, millä on merkitystä”, hän sanoi hiljaa ajatukset juoksuhaudoissa jaetuissa pikaisissa suudelmissa, ennen kuin sota oli vaatinut taas täyden huomion. Hän astui vielä askeleen lähemmäs, kunnes oli niin lähellä, että saattoi laskea toisen silmäripset. Heinäsirkat sirisivät Wakandan heinikossa tietämättöminä tummista varjoista maapallon yllä. ”Meillä ei ollut paljon aikaa, eikä meillä ehkä ole vieläkään. Silti kaikki aika, jonka voin viettää sinun kanssasi on sen arvoista.”
Steve kaappasi Buckyn kasvot käsiinsä vetääkseen tämän suudelmaan, joka maistui epätoivolta, kiireeltä ja juoksuhaudoilta.
Minä rakastan sinua.Ehkä heillä ei olisi paljon aikaa, mutta Bucky kuoli mieluummin Steven rinnalla omana itsenään kuin eli jonain muuna.
