Title: Yksi yö
Author: Tikkis
Genre: het, fluff?
Rating: K11
Pairing: Sara/Jesse
Warnings: Kiroilu, viittaus tulevaan seksiin
Summary: Tyttöporukan baari-ilta Saran silmin.
A/N: Mulla on ollut älyttömän pitkä tauko kirjoittamisessa. Jostain syystä oli helpompaa verestää kirjoitustaitoaan omaksi iloksi tällaisesta baarireissusta kuin fanfictionista. Katsotaan, kuinka muut näkevät tämän pätkän. Itse en osaa enää ollenkaan tarkastella tekstiäni monipuolisesti.
Yksi yö
”Tuu jo, taksi odottaa pihassa!” toinen huusi eteisestä samalla, kun koitti laittaa korkokenkänsä remmiä kiinni.
Sara väläytti vielä varovaisen hymyn peilikuvalleen. Viime kerrasta oli jo ikuisuus aikaa. Kuohuviinin maku tuntui kuplivana leikkien kielen päällä. Hän tiesi, että oli juonut jo nyt enemmän kuin oli ajatellut, mutta oikeastaan tämä humalatila tuntui hyvältä pitkän tauon jälkeen. Saran astuttua hieman harhaan, hän joutui ottamaan tukea oven karmista. Toiset alkoivat kikattaa hänen kömpelyydelleen.
”Hei älkää nyt viitsikö! Mä oon vielä ihan täysissä järjissäni”, tyttö sanoi muka suutuksissaan, vaikka alkoi nauraa saman tien itsekin.
”Meidän nipo vaihtoi oikein kunnolla vaihteen vapaalle. Mutta älä vaan ota enempää, ettei sulta lähde täysin kontrolli”, yksi Saran ystävättäristä kiusoitteli.
”Hei se, että elämässä on jotain tavoitteita, ei tarkoita, että olis nipo”, hän vastasi.
”Onhan mullakin tavoitteita”, toinen puolustautui.
”Krista, se ei oo mikään tavoite, että aikoo etsiä itselleen rikkaan miehen”, puuttui puheeseen kolmas tyttö. Kaikki ratkesivat nauramaan. Krista mutisi naurunsa lomasta sen olevan ihan oikea, eikä yhtään hullumpi, tavoite.
Sara ei ollut muistanut, kuinka ikävä hänellä olikaan ollut kolmea parasta ystäväänsä.
Hän tiesi olevansa heistä kaikista kunnianhimoisin, eikä pitänyt sitä mitenkään hyvänä asiana. Itsekontrollia täytyisi välillä osata hillitä, ja tänään hän totisesti tekikin niin. Koroilla kävely tuotti tuskaa jo matkalla taksille. Hän ei ollut valmis miettimään, miten hänen jalkojaan mahtaisi särkeä monien tanssiliikkeiden jälkeen.
”Iltaa neideille. Missä teidän määränpäänne sijaitsee?” tiedusteli taksikuski hyväntuulisena.
”Keskustaan”, vastasi Krista kikatellen harmaahapsiselle pyöreähkölle kuljettalle.
”Mun tarvitsee ainakin käydä nostamassa rahaa”, Stina, se kaikkein hiljaisin koko nelikosta, huikkasi.
”Joo niin minunkin”, sanoivat kaikki muutkin kuin yhdestä suusta.
”Varmaan paras jättää teidät sitten torin kulmalle, missä on automaatti”, kuljettaja mietti ääneen lähtiessään ajamaan.
Taksimatka sujui kuin siivillä. Vaikka suurin osa juoruista olikin ehditty jakaa Ninnin luona, riitti puhumista vielä matkallekin. Heistä kukaan ei ollut asunut enää pariin vuoteen siellä, missä olivat jo varhaisnuoruudessaan tutustuneet. Heidän kotinsa oli ollut pieni kaupunginpoikanen itäisessä Suomessa. Paikka, josta he kaikki halusivat mahdollisimman pian pois. Stinaa lukuun ottamatta kaikki muut olivat lähteneet eri paikkakunnille lukioihin. Ninni ja Krista olivat suunnanneet taidelukioon yhdessä, kun taas Stina oli jäänyt kotikylän viereisen paikkakunnan lukioon. Sara taas oli suunnannut Kuopioon. Hänen aikomuksenaan oli ollut päästä lääketieteelliseen heti lukion jälkeen, ja näin ollen halusi muuttaa paikkakunnalle jo kuusitoista vuotiaana. Ei lääkikseen pääseminen ollut kauaksi jäänytkään. Hän aloitti opiskelun sairaanhoitajaksi kaksi vuotta sitten, mutta unelma lääkäriksi tulemisesta ei ollut hälvennyt. Kolmas kerta toden sanoisi, niin hän oli päättänyt, ja lukenut itsensä uuvuksiin. Vihdoin pääsykoe oli ohi, ja hänellä oli mahdollisuus löysätä vähän.
”Muistatteko sen pojan, joka oli niin rakastunut Ninniin yhdeksännellä?” Krista hekotti makeasti, ja herätti samalla Saran ajatuksistaan.
”Eikä! Mikäs sen nimi olikaan?” Ninni mietti.
”Markus. Vai olikohan se Matias?” Stina muisteli.
”Joo, Markus”, Sara vastasi ja jatkoi: ”Mitähän sille nykyään kuuluu?”
”No siis ette oikeasti arvaa! Mä näin sen juuri eilen, kun kävelin kaupungilla, ja se käveli sen yhden näyttelijän kanssa”, Krista tiesi kertoa.
”Ei se ole voinut kyllä sama Markus olla!” Ninni melkein ulvoi naurusta.
Krista yritti vakuutella vakuuttelemistaan. Sara katsoi ikkunasta ulos, ja katsoi auringonlaskua haikeasti. Hänkin olisi voinut kävellä näyttelijän kanssa käsi kädessä. Eikä sen henkilön tarvitsisi olla edes näyttelijä, ei niin kuin Kristalla. Kunhan olisi edes joku.
Taksi pysähtyi automaatin eteen, ja veloitti summan, jota Sara ei edes kuullut.
Hän kääntyi katsomaan yökerhon jonoa, joka kasvoi kasvamistaan. Ehkä jonossa seisoi se joku, jonka kanssa hän voisi kävellä kaupungilla.
Olikohan tämä juuri se yökerho, johon Ninnillä oli mahdollisuus päästä jonon ohi? Silloin hän voisi katsoa, kenen kanssa silmät kohtaisivat heidän lipuessa muiden jonottajien vierestä ovelle. Ei hän edes uskaltaisi katsoa ketään silmiin. Milloin hänestä oli tullut niin äärettömän ujo, kun kyse oli pojista?
”Taas toi yks haaveilee”, Ninni sanoi kolmen tytön tuijottaessa Saraa.
”No anteeks, en vaan jaksanut kuunnella enää teidän kinastelua aiheesta Markus”, tyttö vastasi.
”Mennään. Mun pitäisi saada meidät jonon ohi”, Ninni sanoi, ja tarttui Saraa käsivarresta, jotta pääsi tätä mahdollisimman lähelle. Saraa hymyilytti pienikokoisen ystävänsä kuiskatessa hänen korvaansa sori. Ei hän ollut suuttunut. Miksi edes olisi, kun toinen puhui totta.
Kuten Sara arvelikin, hän ei todellakaan uskaltanut katsoa tulevaa miestarjontaa etukäteen.
Ei siitä voinut olla kovinkaan huolissaan, sillä hämärässä valaistuksessa hän olisi rohkeampi kohtaamaan vastaan tuijottavat silmät. Mielialaa nosti entisestään se, että Ninnin suhteilla pääsi sisälle baariin ilman pääsymaksua. Narikkakaan ei maksanut paljoa.
Musiikin pauhaus puski vastaan kuin raivohärkä ja sai tanssijalan vipattamaan välittömästi. Lattialla ei kuitenkaan ollut vielä kuin muutama ihminen, eikä tytöt tunteneet olevansa tarpeeksi juopuneita esittelemään niin avoimella paikalla tanssitaitojaan. Krista vaati jokaista ottamaan kuplivan drinkin, jonka maku oli sekoitus trooppista hedelmää ja raikasta vichyä. Hän oli oppinut drinkin juuri edellisellä baarireissullaan homoystävänsä seurassa. Saran täytyi myöntää, että juoma oli herkullinen, mutta hinta huvensi kovasti kukkaron sisältöä. Tällaisia ei olisi varaa juoda kovinkaan monta sille illalle, ei rahallisesti eikä kyllä muutenkaan.
Yökerho oli selkeästi nuoren väen mieleen, sillä ihmisiä lipui nopeasti täyttämään tiskin, sen ympärillä olevat istuimet, rulettipöydän ja hiljalleen myös tanssilattian. Kiertäessään yökerhoa Sara huomasi tiloja olevan useampi, ja jokaisessa niissä oli täysin eri musiikkigenre sekä sisustus. Enää hän ei ihmetellyt, miksi juuri tämä yökerho veti ihmisiä niin paljon puoleensa. Jokaiselle täytyi löytyä jotakin. Kristan hieman dominoiva luonne johdatti heidät tietenkin siihen saliin, jossa soi bassot kovimmin ja biitti hakkasi nopeimmin. Ainakaan ei tarvinnut kovin kummoisia tanssitaitoja pärjätäkseen tällä tanssilattialla. Jokainen tyttö nauroi ja hullutteli, jopa Stina ja Sara. Hikikarpaloita alkoi tuntua hiusrajassa, ja jatkuvasti toisen ihmisen keho tuntui lähempänä kuin hetkeä aiemmin.
”Mun on aivan pakko hakea vettä”, Sara huuti metelin yli kolmelle muulle.
”Okei, haluutko, että joku lähtee mukaan?” Ninni kysyi.
”Ei tartte. Maksaako vesi jotain?” vettä hakemaan lähtevä tyttö kysyi.
”Joo, mutta ei se varmaan euroa enempää ole”, Ninni vastasi.
Sara jätti ystävänsä keskelle tanssilattiaa. Hän huomasi kävelevänsä musiikin tahtiin ja heiluttelevansa päätään kuin he, jotka olivat juuri tulleet täysi-ikäisiksi. Nuorta hymyilytti miettiessään, kuinka he joskus olivat olleet yhtä hulvattomia ja onnensa kukkuloilla päästessään ihan oikeaan yökerhoon.
Tiskillä oli niin paljon ihmisiä, että vettä saisi odottaa pienen ikuisuuden. Sara yritti tähyillä tuttuja kasvoja, mutta turhaan. Eihän hän asunut tässä kaupungissa, eikä omistanut sieltä kuin kourallisen kavereita menneiltä vuosilta. Melko perällä istui kaksi hyvin pukeutunutta nuorukaista, joiden luo baarimikko menisi seuraavaksi. Niin ainakin Sara oletti. Hän keräsi kaiken rohkeutensa ja otti muutaman askeleen poikia kohti. Pään sisällä ääni huusi: mitä helvettiä sä oikein teet? Mutta kerrankin hän vaiensi äänet musiikin alle, ja päätti olla itsensä herra.
”Hei! Joko ootte tilannu juomat?” tyttö kysyi hymyillen saavuttuaan poikien vierelle.
”Ei, mutta varmaan just saadaan tilattua. Pitäiskö sullekin ottaa jotain?” lähimpänä istuva juippi tiedusteli.
”Ihan vaan vettä, jos saisin. En viitsisi odottaa puolta tuntia vaan veden takia, eikä oikein siitä maksaminenkaan innosta”, Sara kertoi.
”No hei ei mitään, kyllä me voidaan sulle vesi tilata”, ensimmäisenä vastannut jatkoi juttelua.
”Kiitos tosi paljon”, neito kiitteli suureen ääneen.
”Taisit olla tanssimassa”, toinen, se tummempi ja viiksikäs, poika totesi.
”Joo, tuli vähän lämmin. En oo tottunut tällaiseen väenpaljouteen, enkä oikeastaan korkkareilla keikkumiseenkaan hetkeen”, Sara hymähti heilauttaen mustaa tukkaansa samalla leyhyttääkseen takaraivossa tuntuvan pienen kosteuden tiehensä.
Veden saatuaan Sara etsi katseellaan ystäviään, jotka edelleen viihtyivät poikien piiritettävänä keskellä muita tanssijoita. Hän katsoi mietteliäästi ympärilleen. Kunpa vain löytyisi paikka, missä hän voisi katsoa puhelimen näytöltä kelloa ja toivoa, että aikaa olisi kulunut jo kylliksi. Viiksekäs poika selkeästi huomasi Saran epätoivoisen ilmeen, sillä hän pyysi tyttöä heidän kanssaan istumaan. Ei kannattanut kieltäytyä, kun oli mahdollista saada juttuseuraa. Jospa hän tällä kertaa keksisi puhumisen aihetta, eikä jäisi tuppisuuksi peläten sanovansa jotain typerää. Saralle tyypillistä oli juuri se, että sanat takertuivat kurkkuun, ja hän puhui aivan eri asioita kuin oli alun alkaen ajatellut sanovansa.
Kuinka ollakaan puhetta riitti vaikka koko baarikansalle jaettavaksi. Sara huomasi kiinnostuvansa entistä enemmän pidemmästä pojasta, jonka silmät hohtivat. Pojan nauraessa hänen poskiensa kupeeseen nousivat pienet hymykuopat. Hän ei ollut tavannut koskaan yhtä karismaattista henkilöä, joskin poika tuntui vaivautuvan helposti, ja tähyilevän muualle. Olikohan Sara sittenkin epäkiinnostavaa seuraa? Voihan myös olla, että tilanne oli tulkittu väärin. Tommi, se viiksekäs tyyppi, pystyisi juttelemaan jopa itsensä kanssa koko illan, jos muita seuralaisia ei löytyisi. Tästä syystä Saran oli luontevampaa jutella tälle, vaikka Jesse vaikutti kiinnostavammalta hänen antamiensa vähäisten tiedonmurusten perusteella.
”Ääää, mihin sä oikein hävisit?” Krista huusi Saran korvaan kiertäessään kätensä tiukasti mustatukkaisen tytön ympärille.
”Sori, mä en viitsinyt tulla tämän lasin kanssa tanssimaan, ja nää pojat pyysi mua istumaan niiden kanssa”, Sara vastasi.
Krista tunki tietenkin poikien väliin ja alkoi välittömästi jutella Jesselle. Niin Kristan tapaista. Tämä halusi yleensä huomion itselleen. Ei sillä, hän sai sitä ilman kerjäämistäkin. Saran tavallisen ulkomuodon vierellä Krista näytti vähintäänkin kreikkalaiselta jumalattarelta täyteläisine huulineen ja pitkine säärineen. Sara alkoi vaivautua poikien antaessa täyden huomionsa tytön upealle ystävälle. Missä hitossa Ninni ja Stina olivat silloin, kun heitä tarvittaisiin? Taatusti he olivat lähteneet jo nukkumaan.
”Ööö, Krista... Lähtikö muut jo?” Sara kysyi yrittäen saada kaverinsa reagoimaan häneenkin.
”Ai joo, mä unohdin sanoa. Stinalle tuli pää kipeeksi, ja se halusi lähteä nukkumaan. Säkin voit kyllä mennä! Mä varmaan meen kohta tästä himaan nukkumaan, kun mulla on tästä siihen lyhempi matka kuin Ninnille”, Krista sanoi pirteästi.
”Aijaa, okei”, Sara puhui kuin kuuroille korville, ja jatkoi vielä: ”No mä meen nyt sit. Nähdään varmaan vielä huomenna. Ja pojat hei, kiitos, kun piditte seuraa.”
Kolme silmäparia katseli Saraa nauravasti. He vilkuttivat iloisesti, ja lähtevä tyttö tunsi itsensä ärsyyntyneeksi. Jotenkin hänen olisi täytynyt arvata, että ilta kääntyisi tähän. Muut väsyvät aina juhlimiseen, Krista löytää itselleen seuraa, ja tällä kertaa tytön seura oli Saran aikaansaannosta. Ei hän saisi olla katkera ystävälleen. Todellisuudessa hän oli katkera itselleen, ja omalle arkuudelleen. Hän ei pitänyt tytöstä, joksi muuttui parhaan ystävänsä seurassa nykyään. Sara nakkasi narikkalapun häntä vastassa olevan miehen kouraan. Hän yritti hymyillä työntekijälle parhaansa mukaan, ja kiitti takin saadessaan.
Ulkona vastassa leijaili savukkeiden tunkkainen haju. Tahtomattaankin Sara joutui yskäisemään pari kertaa katkun tunkeutuessa hänen sieraimiinsa ja keuhkoihinsa. Ottaessaan pari askelta kauemmaksi, hän penkoi laukkunsa pohjaa.
”Voi helvetti!” hän huudahti suutuksissaan.
”Sulta tais pudota tää”, ääni hänen takanaan sanoi hieman huvittuneesti.
Sara kääntyi katsomaan, kuka häntä puhutteli. Häntä tiiraili tämän illan ehdottomasti komein mies. Nuo uurteet kasvoilla saivat jostain syystä vatsan valahtamaan alemmas, ihon kihelmöimään kuin nokkosen piston jäljiltä ja punan leviämään ikävällä tavalla poskille. Sara toivoi, että meikkiä oli vielä sen verran kasvoilla, ettei hänen punastumisensa näkyisi. Kiihtynyt hengitys oli jo aivan tarpeeksi vaivaannuttavaa.
”Ai, öö... Kiitos”, hän sanoi hieman nolona.
”Sä kiroilet kuin aikamies”, poika naurahti.
”En mä yleensä”, neiti yritti selitellä.
”Niin niin. Ainahan kaikki niin väittää.”
”Niin”, Sara myönsi hermostuneesti naurahtaen.
Sara oli juuri kääntymäisillään kävelläkseen vielä hieman kauemmas baarin edustalta kuuluvasta metelistä soittaakseen Ninnille, kun poika sanoi: ”Mä voisin lähteä sun kanssa samaa matkaa. Haen vaan takin. Vai käykö se?”
”Joo, miksei.”
Sara ei voinut uskoa, että tämä tosiaan tapahtui hänelle. Vaikka hän saisikin viettää vain hetken tämän upean ilmestyksen kanssa, se oli enemmän kuin tyttö oli odottanut. Kihelmöinti levittyi koko kehoon ja jännityksen väreilevät aallot kulkivat hänen lävitseen.
”No niin. Minne sä oot menossa?” poika kysyi.
”Itse asiassa. Mä en yhtään muista. Mun täytyy tarkastaa puhelimesta”, Sara sanoi ja aukaisi puhelimensa lukituksen.
”Voitais eka käydä hakemassa jotain safkaa”, tytön tämän hetkinen seuralainen ehdotti.
”Todellakin! Mulla on ihan törkeä nälkä”, Sara vastasi.
Vetäessään napansa täyteen elämänsä parasta hampurilaista Sara samalla nautti mukavasta seurasta. Poikakin oli paljon vapautuneempi kuin aiemmin sisällä.
”Jesse?” Sara päästi ilmoille pojan nimen kysyvään sävyyn.
Tämä mutisi vain vastaukseksi, mutta Sara ymmärsi jatkaa.
”Miks sä lähdit mun perään, eikä Krista?”
”Mä sanoin, että kyllä mä voin, kun tarttin raitista ilmaa. Sitä paitsi, mä en oikeastaan enää viihtynyt siellä”, Jesse kertoi.
”Niinkö? Mikset?” Sara tiedusteli.
”Tollaiset mestat ei oo mun juttu. Mä tykkään ennemmin käydä keikoilla ja istua baarissa, jossa soi vähän erilainen musiikki. Sitä paitsi, mä oon tyyppi, joka arvostaa unia. Ollut melkoista myllytystä nyt jo jonkin aikaa”, poika vastasi.
Sara ei oikein osannut sanoa siihen mitään, koska ei juurikaan voinut samaistua siihen.
”Onko sulla pitkä matka sinne sun kaverille?” Jesse kysyi.
”Katoin, että tästä on melkein viis kilometriä, ja seuraava bussi lähtee vasta neljänkymmenen minuutin päästä. En millään viitsis tilata taksia, mutta en mä jaksais odottaakaan”, Sara sanoi turhautuneena.
”Älä nyt käsitä tätä väärin, mutta mä yövyn tossa korttelin päässä hotellissa. Sä voit tulla sinne, jos sä haluut”, poika kertoi.
”Miten tota ei muka vois ottaa väärin?” Sara kysyi nauraen.
”Ei, kun ihan oikeasti. En tarkota sillä mitään. Siellä on kaks erillistä sänkyä”, Jesse yritti vakuutella.
”No entäs se sun kaveri?”
”Ei se oo tulossa, usko pois.”
Siellä Sara nyt oli. Hän olisi halunnut pestä hampaat ja käydä suihkussa. Hän kävi aina suihkussa baarin jälkeen, vaikka tiesikin sen häiritsevän naapureitaan. Se, mikä Sarasta oli hauskaa, Jesse sanoi aivan samoin. Hän sanoi, että Sara voisi käydä nytkin suihkussa jos tuntui siltä. Tyttö mietti hetken, ja totesi, että olisi parempi kuitenkin käydä, vaikkei vaihtovaatteita ollutkaan. Jesse lupasi antaa t-paidan yöpaidaksi, ettei tarvitse koko yötä nukkua juhlavaatteissa. Sara ei voinut uskoa, että niin kohteliasta poikaa voisi edes löytyä.
Lämmin vesinoro tuntui hyväilevän hänen likaantunutta ihoaan. Kuinka väärin olisi salaa toivoa, että Jesse tulisi suihkuun hänen kanssaan? Sara ei ollut tuntenut miehen kosketusta pitkään aikaan paljaalla ihollaan, saati kosteita huulia omillaan. Tyttö antoi veden valua, eikä tajunnut ajan kuluvan. Ovi narahti, mutta Sara ei kuullut sitä.
”Ootko sä kunnossa?” Jesse huikkasi ovelta.
”Joo oon. Sori, sä pääset ihan just. Tai siis voit tulla nyt”, Sara sanoi, eikä tajunnut syytä, miksi sanoi ajatuksensa ääneen.
”Ootko ihan varma?” nuorukainen kysyi epävarmana.
”Mmm. Joo,” Sara vastasi, vaikkei todellakaan ollut varma.
Hetki kului, ja pian Sara katsoi alastonta maskuliinista vartaloa edessään. Sydän hakkasi lujaa. Taas se hapuileva katse Jessen kasvoilla. Se ei ollutkaan ollut välittämättömyyttä vaan ujoutta. Sara teki tilaa suihkun alla, jotta poika mahtuisi sinne. Hän tunsi elävänsä jonkun toisen elämää juuri sillä hetkellä. Tämä voisi olla se poika, jonka kanssa kulkea kadulla käsi kädessä, mutta siinä hetkessä hän ei edes ajatellut koko asiaa. Hän eli juuri tätä hetkeä. Sara sai yhden täydellisen yön edes kerran elämässään, eikä tällä kertaa jatkolla ollut mitään merkitystä.
Hän päästi irti kontrollistaan.
Tämän kerran.
