Nimi: Yhdessä
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: K11
Genre: draama, perustajat
Hahmot/Paritus: Helga, Rowena, Salazar ja Godrik
Vastuunvapautus: En omista edes näitä liian vähäiseen asemaan jääneitä mielenkiintoisuuksia Rowlingin tekstistä
Yhteenveto:
Jälkeenpäin Helga ajattelisi, että siemenet kylvettiin juuri tuona aikana, ehkä siksi Salazar ei voinut koskaan luottaa jästisyntyisiinA/N: No niin! En pääse eroon perustajista, ettekä te minun teksteistäni, hehe. Tämä on omistettu
Rowenalle, joka lähetti minulle ihanan
videon. Inspiraationa toimi myös Nickelbackin
When we stand together. Ihana biisi, kuunnelkaa sekin. Sanat lopuksi. Haasteeseen Inspiroidu musiikista.
”Helkkari soikoon! Kirotun kirotun kirottua!”
Helga puristi
Taikawäen turinoita -tiedotuslehtistä sormissaan. Hänen rintansa päällä lepäsi paino, itkeminen helpottaisi, mutta silmät pysyivät kuivina. Hän näki Godrikin puristavan kättään nyrkkiin, Rowenan avaavan suunsa.
”Salazar, rauhoitu. Tuo ei hyödytä ketään.”
”Hitto vie, rauhoitu! Tässä ei rauhoittuminen auta!”
”Eikä meuhkaaminen liioin”, Rowena sanoi arvokkaasti, painaen sormensa vasten pöydän puista pintaa.
Helga ihaili ystävänsä tyyneyttä ja järkevyyttä. Hän kokosi itsensä, laski pergamentin käsistään ja karaisi kurkkuaan. Kukaan ei kuitenkaan huomioinut häntä. Godrik nousi niin ikään jalkeille raskaan tuolin jalat kivilaattoja vasten kirskuen, joten hän oli ainoa, joka vielä istui aloillaan.
”Kieltämättä olen Salazarin kanssa samaa mieltä. Tämä on sietämätöntä”, mies sanoi puristaen miekkansa kahvaa. Jostain syytä hän kantoi sitä aina kupeellaan, jonkinlaisena urheuden merkkinä kaiketi.
”Mitä me muka voimme?” Rowena kysyi.
”Jotain! Tämä ei voi enää jatkua!” Salazar raivosi käsiään heilutellen.
Helga nousi ylös, käveli tummatukkaisen miehen viereen ja laski kätensä tyynnyttelevästi hänen käsivarrelleen. Salazar käänsi vimmaisen katseensa häneen. Helga nielaisi, hääsi polttavan tunteen kauemmas.
”Tämä on minustakin ihan kamalaa, mutta emme voi tehdä enempää kuin mitä jo nyt. Opastamme nuoria hallitsemaan taikuuttaan, piilottamaan itsensä ja suojautumaan”, Helga piti äänensä vakaana.
”Viisi lisää, Helga.
Viisi, vain Englannissa ja Skotlannissa. Jästit surmaavat meikäläisiä minkä kerkeävät, yhä vain julmemmin. Noitia ja velhoja on
poltettu elävältä” Salazar sihahti hampaidensa välistä, heitti sitten päätään taaksepäin ja päästi kammottavan kuristuneen äänen, jonka Helga arvasi olevan kiroilua kärmeskielellä.
”Sitä vastaan kehitellään loitsua” Rowena puuttui puheeseen.
”Sekö on sinun ratkaisusi? Piileskely ja pakoilu? Godrik, eikö tämä häiritse sinua yhtään?” Salazar kysyi.
”Älä esitä sitä noin”, Godrik murahti.
”Salazar…” Helga pyysi vetoavasti, mutta mies ei kuunnellut, vaan ravisti hänen kätensä pois.
”Se on pelkuruutta!”
”Pelkuruutta olisi käyttää ylivoimaisuuttamme jästejä vastaan!” Godrik jyrähti naama punehtuen.
Miehet tuijottivat toisiaan silmät salamoiden. Helga tunsi olonsa kummallisen haavoittuvaksi. Näin ei saanut käydä, he eivät saisi riidellä tällä tavoin. Hän sipaisi vaaleita kiharoitaan, nosti leukaansa päättäväisesti ja astui heidän väliinsä. Rowena katsoi häntä varoittavasti. Itse asiassa koko tilanne tuntui tiivistyneen katseiksi, joita singottiin kireinä pöydän yli. Helga nosti kätensä Salazarin olkapäälle, yritti saada huomion itseensä.
”Tiedät, ettei se ole oikein. Se olisi helppoa, eivätkä arvokkaat asiat usein ole.”
Salazar hengitti syvään sulkien silmänsä, rentoutui hitaasti, mutta näytti edelleen turhautuneelta ja pettyneeltä. Hän kohensi ryhtiään, ja katsoi heitä kaikkia vuorotellen silmiin.
”Anteeksi, että kiihdyn sillä tavoin. Olette ilmaisseet kantanne, mutta en voi sanoa, ettenkö olisi pettynyt.”
Sitten hän kääntyi ja poistui, jättäen jälkeensä epämukavan kaiherruksen. Godrikin oli epätavallisen hiljainen, mutisi jotain oppilaista ja lähti. Rowena hymyili surumielisesti Helgalle, levittäen kätensä. Hän tosiaan tiesi, milloin toinen oli halauksen tarpeessa. Helga painautui parhaan ystävänsä syleilyyn, antoi yksinäisen kyyneleen valahtaa tämän tummalle puvulle.
Helga ajatteli kaikkia lapsia, ja aikuisiakin, jotka evät osanneet hallita taikuuttaan. Hän ajatteli salia, jossa kymmenet sulkakynät pyörähtelivät loitsittuina pergamentin yllä, piirtäen suru-uutisia lehtisille jotka jaettaisiin taikaväen yhteisöille ympäri maan. Ihmiset unohtaisivat tämän hulluuden pian, nainen vakuutti itselleen. Salazar vakuutti kuitenkin tämän olevan vasta alkusoittoa, jästit pelkäsivät kaikkea poikkeavaa.
”Se on pian ohi, ei tämä ole oikeasti vielä paljon”, Rowena mutisi kuin aavistaen hänen ajatuksensa.
”Yksikin on liikaa.”
”Tiedän.”
Hetken kuluttua Rowena irrottautui hymyillen, oikaisi Helgan ruskeaa mekkoa. Vaaleatukkainen tunsi olonsa jo paremmaksi, ja vastasi hymyyn. Aurinko oli laskemaisillaan, valkean hangen hohde erottui lyijyikkunan läpi. Takatuli oli hiipumaisillaan, heidän varjonsa levittäytyivät pitkinä kiviseinille sekä niitä koristaville gobeliineille.
”Tiedäthän, että meidän pitää mennä päivälliselle?”
”Ja näyttää vahvoilta”, Helga totesi, ”mennään.”
He kävelivät rinnakkain Suureen saliin, jossa lähes kaikki oppilaat istuivat yhä pöydissään. Myös Godrik ja Salazar istuivat paikoillaan, jälkimäinen puhuen matalasti toiselle. Godrik naurahti ja puristi ystävänsä kättä. Salazar huomasi heidät ja hymyili pikaisen pahoittelevasti, ennen kuin veti kasvoilleen tavanomaisen ilmeensä ja keskittyi palapaistiin. Hän onnistui näyttämään yhtä aikaa ylhäisen vaikutusvaltaiselta ja miellyttävältä.
Naiset kävivät paikoilleen. Kaikki neljä keskustelivat kepeästi keskenään käsittelemättä jääneistä linnan asioista, eikä kukaan oppilaista voinut aavistaakaan, että kokoussalissa oli vain tovi sitten oltu kiivaasti erimielisiä. Salazar uskaltautui jopa naljailemaan kevyesti Godrikin kanssa, aivan kuten tavallisesti.
Mustiin kaapuihin pukeutuneet nuoret alkoivat valua pois suurista pariovista, jutellen ja naureskellen. Helgaa hymyilytti. Kaikki menisi vielä hyvin, he olivat turvassa. Näistä noidista ja velhoista kasvaisi vastuullisia ja taitavia taikuuden käyttäjiä – vaikkakin juuri nyt joku näkyi sytyttäneen hattunsa palamaan, ilmeisesti pöytien yllä riippuvista kynttilöistä. Kaipa niitä piti jälleen korottaa, vaikka olisikin hivenen hämärämpää. Vierustoveri sammutti tulen tehokkaalla loitsulla joka kippasi kaljakannun uhrin päähän, ennen kuin kukaan muu ehti toimia. Tilanne rauhoittui vähitellen, Helga salli itselleen salavihkaisen hymyn.
Lopulta enää he neljä olivat jäljellä. Tyhjänä Sali tuntui liian avaralta ja hiljaiselta pimeine nurkkineen, lumottu katto oli harmaan pilven peitossa. Yöllä sataisi varmaankin lunta.
”Mennäänkö vaikka teelle, kaikki yhdessä?” hän sanoi reippaasti, enemmän omana itsenään.
”Ihastuttava ajatus, vai mitä?” Rowena sanoi painokkaasti.
Jos jompikumpi miehistä olisikin tohtinut vastustaa Helgan herttaisuutta, Rowenan päättäväisyys varmisti, että he tulivat mukaan. Joukko käveli yhdessä takaisin kokoussaliin. Nimitys tosin tuntui turhan juhlavalta kodikkaalle tilalle, jossa he keskustelivat yhteisistä asioista ja viettivät aikaansa, jälkimmäistä vaihtelevissa määrin. Vaaleapuiset tuolit oli pehmustettu sileällä kankaalla, kaiverruksia ei ollut. Koruttoman yksinkertaista, mukavaa.
Kotitontut olivat elvyttäneet tulen ja tuoneet vesipannun valmiiksi, joten Helgalle jäi vain tarjoilu. Teen laittamisessa oli jotain rauhoittavaa, se sai hänet tuntemaan olonsa varmaksi. Tämän hän osasi, huolehtia muista. Aluksi kaikki keskittyivät juomiinsa vaivaannuttavan hiljaisuuden vallitessa, kunnes Salazar puuskahti. Tämä istui aivan tuolinsa laidalla hartiat kumarassa.
”Olen pahoillani, todella. Antakaa minulle anteeksi.”
”Olimme kaikki ehkä hieman järkyttyneitä, ja jyrkkiä mielipiteissämme”, Rowena sanoi järkeillen.
”Ei se mitään, veliseni”, Godrik huitaisi kättään.
”Kaikki riitelevät joskus. Sen ei vain pidä antaa kasvaa suuremmaksi”, Helga sanoi.
Salazar nojautui rennommin taaksepäin, maisteli teetään tyytyväisesti ja huokaisi. Tämän silmät tuikahtivat varjosta, ehkä kynttilän liekin heijastus.
”En silti peru mitään.”
Kaikki oli jo melkein kuten ennen. He saattoivat katsoa luottavaisina tulevaisuuteen; urhea Godrik, viisas Rowena, ystävällinen Helga ja neuvokas Salazar. Vahva perusta, kallio, jonka varaan koulun menestys oli laskettu.
”Meidän täytyy pysyä yhdessä.”
”Me olemme parhaat. Emme me hajoa, Helgaseni”, Salazar virnisti.
Jälkeenpäin Helga ajattelisi, että siemenet kylvettiin juuri tuona aikana, ehkä siksi Salazar ei voinut koskaan luottaa jästisyntyisiin. Tämä käytti viehätysvoimaansa vakuuttamaan heitä tuolloin, piilotti epäilyksen sisimpäänsä. Olisiko Helga voinut tehdä jotain enemmän? Jotain, jotta he olisivat kestäneet.
Sillä hetkellä hän kuitenkin vain naurahti, tarttui ystäviensä käsiin ja uskoi.
One more depending on a prayer
And we all look away
People pretending everywhere
It's just another day
There's bullets flying through the air
And they still carry on
We watch it happen over there
And then just turn it off
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
We must stand together
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
There's no giving in
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
Hand in hand forever
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
That's when we all win
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
That's, that's, that's when we all win
That's, that's, that's when we all win
They tell us everything's alright
And we just go along
How can we fall asleep at night
When something's clearly wrong
When we could feed a starving world
With what we throw away
But all we serve are empty words
That always taste the same
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
We must stand together
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
There's no giving in
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
Hand in hand forever
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
That's when we all win
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
That's, that's, that's when we all win
That's, that's, that's when we all win
The right thing to guide us
Is right here inside us
No one can divide us
When the light is nearly gone
But just like a heartbeat
The drumbeat carries on
And the drumbeat carries on
(Just like a heartbeat)
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
We must stand together
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
There's no giving in
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
Hand in hand forever
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
That's when we all win
(Hey, yeah, yeah, hey, yeah)
That's, that's, that's when we all win
That's, that's, that's when we all win