Nimi: En vain saa sinua mielestäni
Kirjoittaja: Emu_
Genre: Angst, Comfort, Deathfic, Oneshot
Paritukset: George/Angelina, Fred/George
Ikäraja: S
Varoitukset: Insestiä.
// Frederica lisäsi varoituksenSummary: George suree kuollutta veljeään
A/N: En tiedä mistä tääki taas oikein tuli, mutta tulipahan silti.
Olin joskus angstinen ja siitähän se sitten lähti...
George katseli makuuhuoneensa kattoa mitään näkemättä. Ulkona oli niin pimeää, että hyvä kun eteensä olisi nähnyt. Mutta se ei Georgea huolettanut, eikä sen enempää kiinnostanut. Joskus hän jopa toivoi kuolemaa, että pääsisi tuskasta pois. Angelinan löydettyään hän oli alkanut saada vähän enemmän elämästään kiinni.
Georgen kaksoisveljen kuolemasta oli tullut seitsemän vuotta. Päivääkään ei kulunut, etteikö George veljeään olisi ajatellut. Hän kaipasi toista niin suunnattomasti, että kukaan ei koskaan voisi uskoa. Ei edes hänen perheensä. Fred oli hänen elämänsä suuri valo, hänen elämänsä tähti. Ja se tähti oli sammunut jo aikoja sitten.
Suuressa salissa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Rouva Weasley oli ollut pakko kantaa ulos salista, kun hän oli romahtaa niille sijoilleen. Percy, Ginny, Bill, Charlie ja Ron olivat lähteneet äitinsä mukaan. Vain herra Weasley oli jäänyt elossa olevan kaksoisveljen tueksi.
”George, ehkä sinunkin pitäisi -”
”Ei isä. Minä jään tänne. En tahdo että hän on yksin.”
”George, hän ei -”
”Kyllä hän tietää että olen täällä.”
”Selvä”, herra Weasley huokaisi, taputti rohkaisevasti poikaansa olkapäälle ja lähti jättäen Georgen rauhaan.
Suuren salin täytti suuri suru. Joka puolella oli vain kuolemaa, hiljaista itkua. George yritti parhaansa mukaan nieleskellä itkuaan, Fred ei olisi halunnut hänen itkevän.
”Anna anteeksi, Fred”, George kuiskasi hiljaa. ”Minun olisi pitänyt suojella sinua.”
Hiljaa mielessään George toivoi voivansa olla Fredin tilalla, Fred ei ansainnut kuolla tällä tavalla.
Pienen hetken George toivoi, että pian Fred nousisi ylös lattialta ja huutaisi;
”Sainpas sinut uskomaan!” mutta tiesi, ettei niin tapahtuisi. Fred oli oikeasti poissa, eikä tulisi enää takaisin.Georgen vaimo, Angelina, kääntyi unissaan. George säpsähti ajattelemasta veljensä kuolinpäivää. Angelinan vatsa oli suuri. Koko Weasleyden suku oli vannonut, että kaksoset tulee. George toivoi toisin, hän ei tahtoisi sukuun yhtäkään kaksosparia.
Hän kääntyi kyljelleen ja katseli vaimoaan siinä heikossa valossa, mitä jostain tuli. Hän silitti tämän hiuksia ja hymyili hieman. Hänen pitäisi olla ikionnellinen saadessaan olla Angelinan kanssa. Silti, jokin hänen sisällään ajatteli toisin. Jos hän olisi saanut valita, hänen vieressään makaisi hänen kaksoisveljensä, ei Angelina.
Mutta se ei ole mahdollista, hän ajatteli surunmurtamana. Seitsemän vuotta oli mennyt yhdessä hujauksessa. Ronin ja hänen liiketoimet olivat sujuneet kerrassaan loistavasti, koskaan ei olisi voinut mennä paremmin. George vain toivoi, että Fred olisi saanut nauttia omien keksintöjensä annista. Korvaton kaksoisveli ei voinut ymmärtää, mihin se kaikki aika oli hävinnyt.
”Kyllä me ne kuolonsyöjät voitetaan!” Fred uhosi uhmakkaasti ja virnuili kaksoiveljelleen, joka virnuili takaisin.
”Voisitteko pojat mitenkään rauhottua?” Molly komensi ääni väristen. Hän oli hermostuneempi kuin koskaan.
”Ääh, äiti älä ole nössö. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?” George vitsaili. Molly valahti kalmankalpeaksi, eikä vastannut.Miten Georgen äiti pystyikään olla niin oikeassa. Kaksoset olivat lähteneet kuin soitellen sotaan, uhmakkaasti mitään ajattelematta. Tosiaan, voitto oli tullut, mutta millä hinnalla.
Automaattisesti Georgen käsi pyyhkäisi hänen tallella olevan korvansa yli. Hänelle oli syntynyt tapa heti toisen korvan menettämisen jälkeen; aina oli pakko tarkistaa oliko toinen tallella.
Sitten George huomasi märän tyynynsä. Mitä ihmettä? hän ajatteli. Kun hän tajusi itkevänsä, hän ei voinut estää kyyneleitä tulemasta. Niitä tuntui valuvan järveksi asti, mutta ei George välittänyt. Hänellä oli vain ikävä Frediä, muulla ei ollut merkitystä.
Angelina avasi silmänsä, eikä Fred ehtinyt kuivata kyyneliään. Vaivoin Angelina nosti itsensä ja valtavan vatsansa istuma-asentoon sängyn päätyyn nojaten.
”George, oletko kunnossa?” hän kysyi huolissaan, vaikka tiesi mikä poikaa vaivasi. Aina, kun vuosi oli tullut toisen kaksoisveljen kuolemasta, Angelina heräsi lohduttamaan Georgea. Ja se oli aivan ymmärrettävää. Angelina tiesi, että kukaan ei koskaan tulisi paikkaamaan sitä aukkoa, joka hänen miehensä sydämessä ammotti.
”O-olen”, George änkytti ja pyyhki silmiään. Angelina hymyili surullisesti ja veti Georgen lähelleen halaukseen.
”Voit kertoa minulle, sinä tiedät sen”, hän sanoi ja heijasi miestään edestakaisin kuin pientä lasta.
”Minä vain -” George aloitti mutta kyyneltulva alkoi uudelleen.
”Shh...” Angelina lohdutti. Vauva potkaisi kuin merkiksi, että hänkin oli kuuntelemassa isäänsä.
”Se on Fred...”
Angelina hymyili ymmärtäväisesti.
”Minullakin on ikävä häntä”, hän mutisi Georgen korvaan. George tärisi niin, että koko sänky hytkyi hillittömästi.
Pian George nukahti Angelinan syliin, aivan kuin joka vuosi. Angelina laittoi vapaana olevan kätensä vatsansa päälle ja tunsi kun vauva potkaisi.
”Hyvä, että joku muukin on hereillä tässä talossa”, Angelina puhui itsekseen, ennen kuin nukahti itsekin.
***
George istui silmät turvonneena keittiönpöydän äärellä. Angelina hääräsi hellan edessä.
”Varo ettei vauva ala kiehumaan!” George naurahti kun näki miten lähellä hellaa vauvamaha oli.
”Tyhmä, ei se edes osunut”, Angelina hymyili ja antoi teekupin miehelleen.
”Kiitos”, toinen kiitti ja avasi radion.
Aamiaisen syötyään, Angelina lähti ulos kävelylle.
”Tulisit mukaan”, hän rukoili Georgea, mutta toinen kieltäytyi kohteliaasti kunniasta.
”Jään tänne, tule pian takaisin”, hän vain sanoi ja käänsi selkänsä. Angelina kurtisti kulmiaan mietteliäänä ja lähti.
Vasta nyt George alkoi kuunnella tarkemmin radiosta tulevan kappaleen sanoja. Hän oli itkenyt kaikki kyyneleensä edellisenä yönä, mitään ei enää tullut. Vain pieni hymyn pilkahdus häivähti hänen huulillaan, kun hän ajatteli veljeään.
Don't you know I've tried, I've tried to get you off my mind
but it don't get no better as each day go by
and I'm lost and confuse I've got nothing to lose
hope to hear from you soon... P.S I'm still not over you.
A/N: Jep, siinä se nyt sitte oli.
Toi vauvamaha joka kiehuu on melkein tositarina. Mun sisko poltti joskus vauvamahansa hellaan, ja sitten vitsailtiin että vauva vaan kiehu siellä ku mun sisko ei tuntenut mitään.
No joo, hauska juttu taas.
Ja toi biisihän oli siis Rihannan-P.S I'm still not over you jos joku ei tiennyt
.
